IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

usko tai olet väärässäTorstai 21.10.2010 09:51

[oli ihan mielessä joku pieni asiattomuus, mutta etusivulla sanottiin että saapi käydä kattomassa uudistuvaa etusivua, mutta huomattuani jotain omituisia vipuja ja vewmpeleitä, joita olen ajatellut ehdottaa, mutta hylänny ne väärinkäyttövälineenä... niin, no joku vois kertoa tän hommelin ylläipdolle että panee nyt ainakin jonkun uistimen kalastelemaan että jos.. eih. minul ei ole mitään mahdollisuutta päästä mihinkään näistä aiheista mitä keksin matkalla tullessani tänne, olen pikkasen poikki ja vielä pitäs jaksaa, voi taika jimi, miksi sinä olit niin pienessä osassa, haiskan, mustanaamioita (siinä on sarjakuva, josta en ikinä maksasisi, mutta kyllä niillä pääsi mättämään ei-voitoa-tuottavia videopelejä, sellainenkin liike...no, mutta minähän olen melkein aiheessa]

tämä nyt on ihan yhtä selvää tai epäselvää kuin kaikki muukin, mutta panenpa sitaatit jakeluun, en sano mistä (ehkä, en kirjota edes niitä, mutta cut'n'pastet tulee tuota pikaa, pari merkkiä ensin ikäänkuin johdannoksi.

oli tuossa puhetta jostain ja minua on alkanut kaivelemaan sellainen ärsyyntymisen, olkoon miedompana pientä kutina ja yliherkkyyttä (nyt kutittaa tosi paljo) wikihei kun eihän noita kukaan jaksa lähtä korjaamaan, ja sitte pannaa viitemateriaaliksi harvasta lie 6 + www, no sain minä sieltä kyllä hyvänkin bookmarkin... ensin pähkäilin että onko se psykologi kun se noin päin hittoa että ensin sanoo että joo ja sitte perää ei, en rupia quotee jotain wikipehtooreja nyt vaan panen pari sitaattia siitä tekstistä, minkä kattelin sen arvoseksi että jokohan sitä olisi aika tarttua tuohon otavan pokkarisarjaan filosofeista, jotain 23+ osaa, ja yksi puuttuu Hume kirja tuli jostain lukihäiriöstä tai mistä lie syystä, kuitenkin kai, voihan se olla että sitä jotenkin tiedosti että tässä jää nyt se kalenteri ostamatta kaverille, että se pitäisi minut aikatauluissa ja tilanteentasalla jalat maassa, mutta ei märkinä jne. jne. ja koska kalenteri jäi ostamatta, mutta kaikkea muuta kirjakaupasta kyllä keksi kuin irtomakeisia niin nyt on sitte tilanne se että dosetti on mun kalenteri, alkaa olla verenpainetta ja kolesterolia ja parkkihappoa ja kaikkea mitä kalaa syömällä tai sitä välttämällä saa elimistöönsä.

ja pieni aika siirtymä steriloiduista kaloista rantatontiin, joka on radiokanavan ja tv-lähetysten saavuttamattomista kaivettava esiin ihan puheenaiheeksi. tästä keskusteltiin ja koska oli mielessä pikkase pelata Marua tai jotain puljata jotain viivojen kanssa (siis tietokoneella kuitenkin) niin tuumin että en kävele tähän kirjahyllyn kautta kun sitte en saa ikinä rauhaa (asianahan oli oikeastaan vain tulla vilasemaan noita omia pikkupikku tajunnanvirtoja kun olin salaa vahingossa seikkaillut jossain kellarissa ja sielä oli sen näköinen kone että sillä saa otettua valokuvia, eikun siis ei se ollutkaan sen röntgenkoneen vika vaan tuo kirottu astianpesukone, paljaat varpaat lattialla vesilätäkössä nilkkoja myten ja cd-levyn polton tähden asennettuun upsiin koskettelu, en sentään menny tunkemaan virkkukoukkua monitorin sisään kun karisi sinne tuhkaa kun pikkasen hyppäsin ilmaan ja se minkä sanoin ilmajoseksi oli siis tän jakkaran ilmajousi tai kaasujousi mikä se nyt on kaikki tietää... turhaa riesaa tollaset mekaaniset osat tuolissa se yksikin paska-tuoli vielä jossain ties missä, kai se tallessa on, mutta vähän epäilen, enkä nyt jaksa enää siitä alkaa kitisemään ja näin pääsimme aiheeseeni, jota vain tarkastelin pikkasen kun ärsytti wiki ja ilmeisesti pikkasen epäilytti että en vaan olis sitä enempää yrittänyt päteä, enkä ainakaan käyttänyt aikaani viljellen moneen kertaan samoja nimi ja samoja outoja sanoja suomen ja sitten vielä ne sivistyssanat, ja jokaisella oma linkkinsä... voi hyvä luoja, tekee kai se wiki sitte ite ne linkitykset, puupäähän se on joka hottepedii joka hemmetin sanan minkä on joskus ajatellut että tuota sanaa ne (kaverit, tutut, ystävät, siis noin yleensä ja arvostelematta, päinvastoin) sanoo minun toistavan, ei mutta, minun osalla. tuumasinkin että pitäsi sanoa useammin vielä kuin mutta, ja linkki jonka laitan johtaa sellaiselle sivulle että en edes kattonut mitä lähteitäviitteitälie on käytelty, kattelin vaan että ei puhuta niin subjektiivisisesti, mutta puhutaan kyllä sellasta englantia, että eihän miun pitäs sitä osata lukea edes, sitte ymmärtää, kun en tätä yhtäkään suomea osaa, vielä se linkkia sitten lainais ja en jaksa jahata 16k merkkiä: (näin pätemällä emme osaa ja emme tupakoi täällä, eiksje?)

(huyi hitto, koskahan toi hieno vinkki on toho tullu tän hienon editorin vierereen että vois vielä upottaa tähän jopa 10 kuvaa, kuluttaakohan ne merkkejä, pitää varmaan panna rasteroiden ja mustavalkosena, kuten tahtoisin maailmani näkyvän, mutta kun tuo hottepedi olis saanu keksiytyä vähän myöhemmin, zorkin perilliset on kuitenkin irc potenssiin kaksi että saa vähän niinku ulottuvuuden siihen kun värit jo on, mitä voisi kaivata? no sisältöä ja tämä ei ole sitä, mutta ei ole minulta pois vaikka ilmoille lasken. toiset piereskelee julkisissa kukuneuvoissa, tahallaankin, vissii. on ollu tuosta vuodesta 2008 ja kolme vuotta sitä ennen jo, niin lyhyt lieka että tämä jakkara tai joskus raskaampikin jos liikkuu risaan nilkkaan sidottuna niin sitte liikun, muuten en. ja vähissä on sellaset kuskit jotka otta minut taka0penkille ja repsikanpenkille pallojalkasen, mielessään varmaan konttori - tuolin... örf'):::

http://www.iep.utm.edu/cynics/
"
The Cynics deride the attention paid to the Olympics, the “big thieves” who run the temples and are seen carrying away the “little thieves” who steal from them, politicians as well as the philosophers who attend their courts, fashion, and prayers for such things as fame and fortune.
"

mutta älkää nyt turhan vakavasti ottako noita-sanojakaan se heti isolal sanoo, että Internet.encyclopedia.of.philosophy ja vielä heti kaikki vastuu pois pienellä präntillä: a peer-previeved academic resource.

eli sen takia se kirjottelija oli niin jotenkin psykologisoivan olonen kun se ajo intressiä, se halusi että jesse, se teh kirjan mies olis ollu skiekyynikko. mutta minä olen niin kaukana erämassa että kohta ei sininen hampaani kanna tai pure.

mitä sinun olisi pitänyt uskoa, alunperin, otsikon perusteella? se, että tästä kohtaa ajassa taaksepäin tehdyt blogi-merkinnät on tehty kyllä ihan omilla typoilla eikä siihen ole tarvittu joutavia juomia, vettäkin käskettiin käyttämään vähemmän kun väitin (ja totta puhuessani tosissani kuten nytkin) että saatan nauttia yksin nesteitä (kuten kahvi (maidolla) ja vesi ja mehu) noin 5-8l pv niin tuli äkkiä kielto rasittaa niillä määrillä munuaisia. ei sentään sanonut tyylin tarkkaile virtsan väriä ja antanu jotain lakmuspaperia, niinku lars von trierin rigetissä johtava lääkäri neuvoo ruotsalais-kollegaa tarkkailemaan kakka ja päättelemään kellumisesta asioiden (siis kaikenlaisten ei vain vatsa jne.jne. tarvipa taas alleviivata). ehkä jätän epäonnistumaan tuomitun lars von trierin kertomisen sille vastuulle että yle vielä uusii ne niin että muutkin saavat (ja minkäkin muulle kuin videokaseteille, kun ei löydy konetta, jolla niitä veivaisi, eli sellasta se on kun ei harjoteta kyynisyyttä vaan kuvitellaan että se on samasana sanalle tunneköyhä. mitä hä, mietitääs vähän enneku laitaan internettiä (www) tai lähtää telkkarin takia kirkkoa karkuun tai ostelemaan hulluja kirjoja!

jeh. kerrankin asiaa, mutta ei ymmärrettävässä muodossa ja aina vain abstraktimmin, mutta sellaista on luonnostelu... sellaista on kun kynän sijaan käsisä on tietokone, pitäskö tehä postikortit ja riunata ittesä takas taistelemaan ascii-merkkien kanssa, ei omien eikä rumilla sanoilla vaan merkkien haarniska ja hybris ratsunani, demoni selkään ja hobbitilla burrowiin. hämähäkkejä vaan kapsutttelemaan. se on kivaa, usko tai olet väärässä. oho.
[keskiviikkoon asti voi sano että tauotta meennään niin on otettava nyt heti täältä jo vähän etäisyyttä. ettei tänne jumiutuisi. tungen sitte noi askiit vaikka myymällä itteäni maajohtimena nämä ensitunnit]

[ja tähän sitte jo tulikin alumiinilla stanssi että asiaan palataan heti tämän merkinnän päätyttyä. pahoittelemme viivaäsystä ja pyydämme vielä saada sanoa että tämä pahoittelmattomuus oli teille täysin maksutointa. terve tuloa pohitelmattomille risteilyllemme risteilytersaseilla kuusi viisi ja siit ylöspäin aina yhdenteetoista kerrokseen asti jossa onkin vielä tarjolla koko ylösnousemuksellisen matkanne katsominen alas sinä kristallina sen kruunun kun sinä huomaat että se kristalli oli lasia ja pelikinn hajosi...

mutta, muittattehan että tämä alumiinille painettu teksti kaikine ikävine mielkuvineenkin oli teille täysin makstuon ja uskoakseni myös hajutonkin. hei. ja muistathan että jatkoa seuraa heti tämän ilmoituksen päätyttyä. tämä oli se virheä ilmoitus.

montako näitä satanan värejä tänä aamuna taa son, onneks ei ole onneks edes tota kaljaa kun on harwallin jaffa, sinikorrkinen voimakas hiilihapponen, sen kun ne vielä tajuaisivat että lasissa se kierrätys kuitenkin on kaikkein halvinta ja luonnonmukasinta. kyllä ne lasinsirut sieltä uimarannoilta taas pienen totuttelun jälkeen katoaa, niinkun ne tuli silloin kun coca cola copany toi onnea suomeen vuonna 1954 vai koska ne otto ville kuusisen synttärit oli vai oliko se wäinö tanner...oho. no jotain noita ppaposeen pääsiäisaarten juttuja vai luinkos minä tinttiä? Qw hattulentää ja ja jalka näkyyy ja taas viedään tuhatkaunoa...hei äiti tuu kattoo... mun papjkajan liimatuista pyrsöistä lähti serpentiinit irti, nyt se riippuu hasussa asennossa ja näyttää ihan sellaselta sumpulta kun mun tukka, hyi tuuu harjaa mun peseee

hyjazee kosmonautti sinkoilee. kato älä huoli kotihommistä ne tulee sun luo haja! moto! hiajsu!
{jouytsäkäkädäkäkäkä

tällästä 0 vuotiaiden syömishäiriöt ovat yleistyneet
eli ehkä mä pidän sitte pääni kii kun on ilmajosetkin jo vaienneet. vittu meen vetää henkeen ja verreen noi katkeneet sikaarit ja pirautan papalle että on pikku tilanne...
täskdäkä... aika reeeltaime hei voisko joo toiimii kun on kuitenkin galtsus ollu joskus jonkun vippikii!? täh!

no vittu anonyymit voi mennä itkee...ainiiniin

marco bjursröm ja sinun häikälemätön mainoskapanja itsäsi kohtaan ja pulesta ja vastaan ja vastentahoistesti sinusta ja ulos tai vaikka valehtelemalla pam pam pam niinkun lahdessa vuonna se ja tää sä myit itteäs johonkin jonkin vuositapahtumaan jonain esiintymiskonsulttinta vai mitä vtiun nimikettä nyt silloin kehtasitkaan käyttä, ja kuka se sitten olikaan se, kuulemma ihan pätveä sinut korvaamaan tullut nainen kun sinulla oli samaanaikaan oliskohan se ollu ttuolla leveilllä no noita poronkusemia ja kuten olen joskus sanonut että eikös se ole oikein kansainvälisestikin arvostettu elokuva ollut joku saana ... ja sinne hankeen se menee kun se oli joku lapin nuita kai se leffa tai jotain nota taruja... mitä liä. varmaan olis joku nakkikiskalla osannu sanoa paremmin tai sitte se marco kuka tän jutun oikeastaan sillon..olikos se nyt millon alulle kun se rupes ittään myymään ja minulla kun oli noh, se noita kokomukselaisisa... ne saa puuhastella kunhan vaan muistavat vihajasta ihan vaan vaikka salaa että se nuorna vitrsavaivaankin on varpua käytetty...satanan kataiset ja marcot vittu, pianukaa sinne välimeren taakse mistä on teän kirotot hintathavat mustat tukakikahkurat.vittu tollasia vitun alikasvusia ylipitkä vituilleen määriteltyjä hyypiötä... iljettävää slossia kosko saatana kokoomukselaisoikeistolaispopulisitnensekeidapeikkolaisuus. hukkukaa noihin strumffeinhinne ja höfföhrrerehin ja mitä ihmeellimspiii 1 2 3 4 6 7 en osaa sanoa noita numeroita saksaski, mutta ei varmaan tän jälkeen haluasi osata ykskään sen niminen jothon nyt kuivttelin viittavani ja jos en niin sitä suuremmalla syyllä. meillä on niin vastakkaiset suunnat, että emme enää tapaa. oli vitun kiva nähä sut telkkarissa. vitun fotoni!
voitte viedä sen juutalaislegioonlaisen-markattivaununne vaikka veivamaan niitä kodittomia ja roskapaikattomia napolilaisia taskuvarkaita ja niiten posetiiveja kun tulee seuraava cos nostra damus ja una tottu suuri rotufifamme taas ja sitte yhtäkkiä ollaankin vaan makarooneja kun tuli vähän pataan jossain erämassa, beduineilta. mutta se olikin vähä epistä kun ne oli beduiineja.

-niminomatus makiporattus modporaatus eximop potoensia ja sitte keulii jo...vittu käy niin kaikkille noille makaroneille että ne on veteliä paskoja loppupeleissä.

miä lähen syämää näkkäriä ja soittaa iskälle että jaska kiusaa... ehkä... en tiiiä vielä toiottavasti ei JA TÄHÄN SUURENNUSLASI :Pheihei... ,)
[meinsin tota saakelillista feesin fallosta ja faasien fellosta kun meni vähän noi omastuunigit haperoille tiivisteille vissi tai jotenkin kovaa purtavaa oli tiivisteille toi uusi pesuaine... mutta... nyt kun tästä tuolista jo lähti se viimenenki puhti (ilmakaasujousikaise ja se sano itterä irti, konttori tuoli tai mikä vitun konttori... joku sykysyn koululaisille tarkotettu jakkara, olishan pitäny uskoa kun myyntiselostessa sanottiin vain yksi varvasta kohden että jotain hämärää siinä näkyvässä paikassa olikin. ja siinäpä tämä järkyts nyt onkin että tästä saa nyt sitte alkaa aamusta soittelemaan pappa... suletko sen puhelimen... joo, mun piti vaan polttaa yks cd.. ja pitää kattilassa tulet...

äiti, tuu vimään mut pois vai kuin sää sen tekisit mulle helpommaks'*?¤
[ja sitt tohon Hä?, sellanen soivasti kirjoiltu ja bledatuttja boldattuaj taikatuulija ja noithan voi kun nuista vaan puuhuu ja välillä sanoo vaikka örf' se voi mennä ihan josktain hyvästä turkista jossain abhdahhbbissa kun vaan kirjottaa oikein väärin, mutta niin että vain valotaittuu niin ja siinä määrin ja sitte voi jo taas bleendaillaa leuhkilaj keuhkkotta että jooh. mulla on ja fulti-fuckin-fore-mutta moniko niistä tajuaa edes sitä että jo neliyhtidn suoritin oli syntyessään ihan pentagonistinen fakta .minkäs takia pentagon rahottaa jotain alpha tekonoligaa jollain yksityisellä firlmalla, jolla kon kytköksiä mittiin mit varmaankin. niin luodaan vähän näitä ja niita ja noitahan on, siis 3d on vitun kovaa bisnestä ollu jo kauan ja laskuteholle on olemassa fyysikaanlait ja tollaset dual coret siis hööh. totta menkääs kaikki suomen viisaat instrumettiasenjatat (vs. paperi... paa raanakuski...paa valmiiks jo työtön. miä puhallan vaan huurut lasista että nään mitä tuli sanottua tai osuko edes piste siihen missä se on
.
s
o
t
k
a
.
- so mote it be sanottiin arhonissa ja niin se oli
:inakun kyritän jotenkin pilata tunnelman niin jostain lydän vielä jonku vitun kästitämättömän käsirysyn jälkeenkin käsiini tarttuvia sukkahousuja ja näitä vihreitä najuja ja oransseja, mutta ja nuitta noin sitä ja näin meillä markkinointiin. vain koristeena fontti
eiksje?
sano että miä sanoin sen ensin, eiksje?
nojoooh. onhan noita pitääsköhän kayvä kattomassa vaikka kelloa tai herätyskelloa. kellonajatkin jo noilla tuumin että vaikka eläisi minkä suomen pääkäupungissa niin lisäaikaa ei saisi kun lentoketältä ja siihen ei vaan nyt ole varaan kun en ole täälläkään vippi:P näin se elämä heitteleepi. jos on kirja kuletettavana niin sitä sitten, mutta tiiänpä mistä sen matkaani otin tai sain ainoa minkä voin enää antaa rooman paskaselle rapistukselle ja persluskonille on uberto eco jonka takia on kai toi paskakieli jätettävä opettelematta. miä vihaan tota tuttuu feminicisdisisi hihipidisisoisi toisdisoidsidsoid duxcidiidditi.

pikkasen on kai nolla syrjänveljesten äärettömillllä typeryyksissllä, jotka on vielä karismäkien tekohin yhistettynä täyttä ymmärrystäkin vailla tehtynä ihan yhtä hyvä idea kun, hei, lähes eurolla mukaan mun kampnajaan, tehää tästä sellanen suvujva maitotrednjuomkaketjusojatosdkblljökdy ja pirusti kaikkia noita epäsevliä maita, mistä ei itekään tiedetä onko ne vai ei ja viivakoodeista ei ole harmahainta aavisustakaan kun kaikki taphtuu kahdella värillä nojaakuuttajasataaon se hienoa siirtyä suzukista subaruun, mut kyll imprereza on kuintenkin sellanen sepanjalainen sana että se kuvaa aika hyvin aaisalaista autoa kataloniassa, eli aika kova haaste ja sielä kai jotain päätöksiä on tehty katalonian alueella muutenkin niin että oltaisiinkos vai eikö oltaisi ja vähänkös ja eikös vhään ja nuita jalkapalloseurjakaan kun ei ole tullut seurailtua. miä olen. minulle on niihin oma ote... olen sanonut sen tuhanteen kertaan sensible soccer vaikkakin britti ja anoi soccer, mutta se teki futiksesta sellasen että oli niin kova arkadepeli kokemus ja etenkin se hienosti vaikkakin simppelisti, kai, siitä on sitte omat näkemykset. mutta miä nen edelleen pelien pehmeän sovellusalueen sellasena että sitä vaan saisi tehä ja kun miä tiiän että miä en silloin tajunnut että minun olisi pitänyt kiinnostua trigonotmietriasta tmsgmslsdsfafdasfd transdkendesksissa... joo ei ollut takoroitus loukata ketään mutta ..,tahtoisin vaan tuoda tähän, ilmaisuun sitä omaa tatsia. miä siitä olen täälä galleriassa, jo valitellut ja uhkaillut että miä lähen kohta omille teilleni. miä en muuta mitään, enkä ketään, enkä pyydä bittiäkään kääntymään se on yksi ja se on nolla ja se on ja se ei ole ja siitä on aika vähän vaihtoehtoja ja sellaista se on ollut siitä lähtien kun sodankäynninmekanismehin..,k.,. (huuhuuh.tuuleen...täs on nyt sellasia kaikkia surroun5.1hyberbolisia hekumallistirobisliahiffallaatioita kuten se että hei, mä keksin! kumpi oli eka mikki vai kaijutin? ja koska olen nörtti niin se on tietenkin pending ja sitte on rökkändrööillitjahillejallatihanhellanlettaseihääntoivoiollaeustakunsenoinsenonoltavatavahnenamaanmaakunnasta,katsossita saatanan kilmiantrasorlaista vai mitä vittua se viinana myivätten.sen nimistä kuitenkin... hyi helvetti monta sataa miljoonaa pullo. antaa suomen makseaa, maakunta sitte ottaa omasa pois kun ollsaan saatua sovituksi tuossta neuvostoliittolaisille suunnitellusta veroparatiisista, olikos se nyt sitten vaikka AHNVENANAMAn maakunta. miä ihmettelen tota pesäeroa ja erontekoa ja tollasta termien kanssa puljaamista tolla tasolla kun taustalla on käynnissä sellainen asia kuin eläkelakiuudistus joka astuu voimaan vuonna 2011,1.1 ja sitä ennen minä olen jättänyt tutkntapyynnön eläkevakuutusyhtiö varma-sampoa vastaan ja jos miä olisin nyt kissa ja lämpösessä kodidissa ja miä en ajattelisi mitä kellopeliappelsiini, ehkä ekana voisi tuoda mileen, jos nyt jotain suklaajuomaa on kaiketi pakko sanoa että ja vaikka muuten muuten olenkin fazerin niiiin kyllä oboy, mutta siihen pistän kyllä lujaa ydinvoimalla keitettyä saastetonta, mutta puhtia energiaa sähköstä ja sähköstä energiaan, välikös sillä kun sitä vaan on energiaa, eikös juu ennen mentiin joo, niin ja sitten tulikin jo syksy, vittun näitä paskoja autoja saatana. aina saapi olla naapurilla ajttamassa. menee pulet käyttämättömistä öljyistä siihen että maksaa hinausapua naapureille luvattomiin... no ei nyt taas tarvi lukea totakaan niin kun se nyt olisi just tuohon vaan sattunut näillä ensilumilla ihan vahingossa tienepeeleen ja siinä valossa, kun hiljaa kulkee ja niin kun ei noita hiton kellojakaan tiedä mitä ne on kun piti ennen asoita hoitaa niin oli vaan fillarilla jossain tossa nurkilla ja kipas niin oli niin kätevää. nyt pitää olla kaikenlaista viikkolapaveria ja tiluliluiita että täälä nyt olis tätä jääteölä että älkää nyt ihmeessä vaan tulko tänne sitä ostamaan. me olemme lähikauppaasi juuri ja siinä fransihinghing ja tupperhypperja kuulest tuule kun mulla on ja marimekko ja myrikukko ja kun toi unikko voi että ja voi sitä... voi vittu! PIÄTÄÄKÖ tässä masssa taantua ja tannuttaa vestaisiamme suomenlahden rannikkojen kaikenlaisia kalaparinvaljakkoja ja kuppikuntakun nyt kuitenkin on jos ihan suoraan kuivttelen kun nyt tule niin ärhkkkänä aukomaan niin kai se on pidettävä sitte se 16k merkkiä sitä samaa linjaa striimiä ja ja sillasta. noilla 3d-suorittimilla saa tehä ihan mitä vaan, mutta sille, en muista nyt, eikä se ole oleellista. oleellista on että olen sen jo sanonut että englanningien aakkosta ei voi pistää pienempään tilaan kuin puolitoista bittiä pitttamatta siitä. vittu kun nää on taas tallasia nä editoerit että ei näistä tiiä että pelaako nää vai mun pää kun suorittmien valmistus on lopetettu kai vuonna 2002 ja jotenkin on sellanen vaikutelma että jos väittäisin tetä on vuodleta 86 kolme konkkaa korkeintaan vaihettu tai jotain vitun kovia noita mitkä nyt kuivuu ihan vaan fysikaaliskemiallisista syista, joita nyt ei ole oikein noien jo, muutenkin hullujen vuosin, noi kulutuseloktroniikkaa kun tässä nyt on jo kai taka pari vuosituannnen vaihosta ja ykaakooja2d3d-vallankumous ja hippedaalei jappelijuppei. mutta aina ei voi tietää jos antaa sanojen valilta. se on se mitä se tasii ja voisii hyvinkin lähelle soveltua myös tämän latin-1 ja durandismiakos lie :P no mutta noita nyanseja on sitten ja asciissa on kuitenkin se vankka perusta. sitte tulee vt100 ja ansi ja sitten tiiä enkä noistakaan muista kuin sen että osaan streamista poimia ansin controllit jollain telnetillä kun tekeisi oikiastaan tosisaan mieli thä batille hyvää ja sillä alustalla... mutta aina ei voi voitta. postikortit tulee. siihen on vaan pakko luotttaa
[mutta tahdon sulkea kaiken tullaisen laskelmmllisuuden pois itsetäni, jo nyt käynnistyi minussa ja silmieniliikeitä näennäisesti niin mitätämillä asioila kuin peleilllllllllläääääääääääää[

noh ja muttah... asiat mittasuhteisiin myydäänkööö eiijoootaiwioojo ja kora on siinä sopivasti mieä parempi kun on menny vähän tuon saarijoako nyt siihen suuntaan että jos nyt oltaisiin tyyneellä vatlamerellä ihan tyynesti vaan ettei tarvi puhella mistään tsunameista ainakaan siltä puolen sitä focaultin heiluria olkoon se missä vaan, se kai sen tarkoituskin onja jos näkisitte kuinka minä näin silloin kun töttersrömmin kanssa kehittelimme matrixin,... ooohhohohoh. ja olhihan meitä ennen jo jotkuu pojjat jossa laporatoorioissa pellelleet. nykyäään tälläsai pellejä löytyy ilman tämän isompia isoveliä ja birhborhtereita hekumoimasta että eikös panna nyt timo teeaa mikkoselle vähään suffelia suuhun ja mennään ajassa taaskepäin ennen noita brigth bohterheita ja kennedyjen savalakavalluksia ja niitä mystisiä autoseuraamusia tai oikeastaan vielä mystisempiä autoseuraamuksettomuuksi kun se toin rita srömmör tuli sitte lärvillä kehiin ja pelasti sen media konsernin naimalla lehessä erilailla kun laila senellman vai mikä vitun kauranene se on joka sielä kesekllä hakanimeä vielä pitää ylväänä sitä lippua siitä että kyllä, vitt, femakko on kauhiammassa uhassa yksin keskellä hakanimentroia kun menemäälä sen siltojen alta ettimään huomiseksi alusvaatteita. kuules anja os mikä vittu siä oletkin ja pidä kiinni niistä vitun suomenpankin eessä 0puuttuvista murista siihen asti kun miä sanon että varma on lakannu olemasta sampo ja miä olen sanoimaissillani niin. nyt leikki sikseen, mulla jo tuli sellanen tunne munaskuihin että hemmetti, taisin saada jotain oiketa tupankia eikä mitään näitä nykyajan itestäänsammuvia, miehille jotka ei kestä tulta niin palaa pidempään. kyllä tässä on tlllu jo jonkun aikaa sitte sellanen olo mlko selkeäksi että autot on muotoiltu ja howard dicaprio on tollasta saatanan paskaa... pitäs palata takas johonkin sellaseen mikä olisi joteknn pyöreämpää
ei velttoa eikä notkeaa van sellasta ihan oma juttu oma aika ja oma paikka ja se ei ole nyt niiin niiiiiinnnnnnnMMMMnn,.,.. no kutenkkin
... noita juttuja on, siksi puhunkin nuista, mutt nuuo sikseen jos mentäsiiin vielä jostain, jos mitenkään on mahdollista......... no nyt nythän minä minun täytyy jo tässä vähn ajatella että eihän minunkaan höyheniä nyt saisi juuri tuosta kuvakulmasta,mutta kun ja voi ja kun se tuuli ei nyt voinutkaan puhaltaa niin se saattoi tai siitten se saattamattomiin. noi on nii hämäriä noi kuvat mitä ihmisille kuvissa näyetään että jää näkemättä jo se että joku on voinut tietämättään odottaa juuri sitä hetkeä tahpatumaa taii jos mainontanasensanoisiinniinonnhannoitamuttanuitajaniitäjaonhannoitajohantokiinjajopastaasolisellanenolokunolisollukokoillanravintolassa ja vielä on jälellä merkkejä niin että jos nämä ajattelisi nyt näkevänsä vastakkaisetla seinät, kuten roman polanskin elokuvan the tennant, tuotaisiiinkiin sen pariisilaisen, jo meille baz lyhrmanin etenkin aivililla valeilluille mieleille sellaista tuotetta ja miä sanoisin nyt yhtäkkiä että vetkäkääs nyt kärki jäteen ja kysymysmerkki olis jostain kocta del holrosta ja miä puhuisin japania toisena kotmiainsena. ok. no the tennant on mun mielestä se elokuva, roman polanski on se kubrick ja tumbull on se gougllas ja peter sellersi saa mun pulesta kiittää loputtomiin, en pane pahakseni:P bitti on niin vaikia panna kovemmaksi ja minua ei kiinnosta toi tekonolgialla mahchoilu. peliteloillisuus, peliteollisuus tulee olemaan se mistä pentangon jäi jälkeen jo silloin kun sir clari errrh... minulla ei valitettavasti ole nyt edes kuivaa kameraa tätä katastorfia kuvaamaan eli tässä nyt on näissä tähmäsissä sanoissa ja noissa lehisslä ja niillä puheilla mitä ensiviikoski on sovittu niin meinoista ei tingitä ja toivumma kyllä, sen voi enemmän kuin taata ja siinä kai ne huonotkin uutiset jo niin huonoja että eiei tätä kaasota ei pystyisi enää kuvailemaan edes gary larrson ja miä jos nyt vähän ajattelisin siitä että jos jotain coehnin veljeksiä niin jos ei farcoa mutta siinä on se kolmas lefftatyyppi tai joku noita, siis missä on turturro ja se ei varmaankoko leffassa sano mitään, kun siinä seurataan sitä kun se on sulkeutunut siihen omaan maailmaan ja lähtee selvittämään sitä vaimonsa mystistä ampumistapahtumaa jossa tämä kuintenkin myös katosi... ja turturrolla... no se on noita leffoja, joita mie mietin nyt kun miä olen vähän tuon saatanan television armoilla ollu ja ihan tollasella valiolla että vaa'alla hävettää käyvä vaikka näin hyvätlä näyttää joko meistä on taas pojista sellasia pulleroitapalleroitaettäeikötheäjotainapiloittenjapäivänkakkaroittensekaansopivaamuutakinpaskaakunnoiiänikusetkaroteenitjakorteeinit.vittu,miä,tiiä,vittu,mikä,minua,lihottaa,vittu,sanonko vielä vai otanko vaiuhtia.. enhän miä tietenkään täänä enää voi toistaa sitä mitä miä olen hcbatissa, mutta aika seuraa kulkijaa ja noita on nuita kun välillä välttää ja tietää. että missä on on omassa päässä vain se salasaojen oikeajärjestys niin on vähäintäänkin kohtuullista lupua jostain kultapanatuksella tehyistä nesteen logilla olevekista tervakoskenpapereista joista minullakin on kopiot oliskohan tossa ollu viimeksi tarjolla se just se tilinpäätös kun jäinkin tulta noita löytyy noita asiakirjoja kun on tullu ajatelleeki että ei toi amga ollu sitte sellanen ihme ja menestys konttoritekniikansaralla niin meni sitte vähän sekin osaaminen sinne sun tänne ja nyt on sitte hiirt tollasia ja ohhoh. onpas mulla hauksa kahva jossa on potentiometri, jossa on 0-240koh mikä tekee musta niin analogisen että jos olisin yhtään fuzyympaa logiggaa, ja siis hei, jos tarkkoja ollaan tai mä olen nyt kun näin pitää tiivisttää ja muutenkin päteä, niin vyrnderbaum ja fyr elize fasiinlta sulat ja jotain sovinistista paskaa tohon torveen eikä sitä saata iänikustääläbäerhusenia. täässä on nyt merkit vähtissä. vittu sotaa on kuvattava merkein ei mitein. miä olen sitä mieltä että asiat ovat menettäneet merkitysen sen tähden että asiat on tavalliselle ihmiselle jo nyt esitetlävänä aivan liiaan liian kehittynyttä teknologiaa. olen edellee sillllä linjalla että pidään kiinii 16k asetetusta rajasta ja otan noi sanktiot mitä olen itte aisasemmin sanonu, kun olen puhunt noissa editorin marginaaleissa. yksikin saatanan taulukkolaksentaohjema niin miä jään pois pelistä. miä teen ihan omat ratkasut sillä saralla, on pakko tehä tehä pyramidi ja pakko tehä se niin että miä haluan kostaa jari ovaskaiselle ja se on kallis miäs ja minulla on vähän merkit vähissä kn tässä nyt siitä 16k kuitenkin jo kohta kurvitellaan:P

harha-askeleet ja harhaiset puheetLauantai 16.10.2010 00:33

]tuumataanpa metrinen hetki... sekunteja kuluu ja sen sadasosia[

tuliko tuumista metrejä, pata kattilaa soimaan? tuliko? hä, mitäh? (niinku korkeajännityksessä)

onko kirosanoja kivalukea vai niitten kirjottaja? mitä hä, veä kuule kielihattuus? joulun alla, sikiönä kulkunen ja punakuono se on läähättäny mun olissa, jo kauan jos olet malttanut lukemaasi piisata. miä muistan mansikat ja mustikat timoteissa, sen korresssa ja miä muistan heinänteot kaipiaisissa ja kaukasuolla, yhtä hiton helvettiä.

miä muistan intissä käyessä (jäi kato hommat puolitiehine niin siksi niistä puhunkin) kuinka pellossa oltiin, polviasennossa, joku jos on ollu näsäviisas niin on viisatellu korkiala polviasennolla, miä muilla keinoin karkotan ahat muistot ja mieleen mahtavat tuon. miä tillkan parvekkeellaa ihotautisten osastolla, kun yöllä vaan tupakoida sai, sain jonkun mikon juttuja kuulla kun olin osastolla 11 eli neuro-psykiatrisella, me ja miä, olimme antenniosastolla, niin miä olen junassa sillä olleita terehtinyt ja niin tulen tervethimään. jos joku saatanan hikiniskanenn tulee ja menee ja kylillä huutelee niin siinä0pä tekee, on minulla sekin itkun aihe että sirkk-liisa sano että on imnulla hiki-ihottuma, perinnöllinen tauti, ei tarttuva, mutta ihoa ärysyttää niin että tälläsellä päällä ja näillä notkeilla nivelillää miä en ulotu niitä rasvoja levittämään, mutta niien häpiätahrojen ja niien luvattoman hienojen pälkähistä pääsyjen ansiosta miä en sentään kärsi tai ole ihoni vuoksi armoilla psoriasiksen. se olisi vielä hankalampi haitta elää, pelata ja kiusata muita.

mitä miä muuta voisin pyytää ja mitä haluaisin joos en miä tahtoisi vain lähimmäisilleni pahaa. sellanen miä olen ja sellaseksi miä olen tullu. jos seura tekee kaltaisekseen niin minua välttämällä olet kaiken tavottamatoman pahan ja hyvän, heikon ja huonon, nähtävästi näkyvän karkottmattomissa kapseissa. älä silmiäsi avaa!

näin näyn,
kuulu en,
älä lue minua ääneen, vaikka niin pyytäisin!

niin mennessä ja se pelko aina ajatuksina, elät soman, kauniin ja nätin elämän. se on tehtäväsi.
ei vähempää eikä enempää, ainakaan, pääse vähällä ja piä hyvänäsi.

P.S. ps
[epätietoisuudessa eläminen tekee ihmisestä vähintään vainoharhaisen, mitä muuta minulta voisi odottaa? mitä muuta minusta voisi odottaa? MITÄ tahtoisin itseltäni odotta, eikun; mitä tahtoisin että minulta ja minusta ei odoteta]

(väli tallennetaan, immunia ei, seikkaperäinen 16kchr, eikun, vittu, miä en tiiä monta merkkiä on eikun vitussa tai mikä tää ediotir on. kattokaas kun silloin kun vielä kattokassinen oli muotia oli byte byte ja char char ja int int ja char char ja double bouble... hetkinen. otetaas uudesataan [coopy paste] Uninterruptible Power Supply (UPS) on järjestelmä tai laite, jonka tehtävä on taata tasainen virransyöttö lyhyissä katkoksissa ja syöttöjännitteen ...

mitä vittua, sanoi (huudahti, no muuta se merkki), pekos pill, (ja jatkoi, sanomattakin on selvää), (oho tuli kaki pikkua, anteeksi Mestarini),(ja kolmas),hevoseni oksentaa?! (katuva toteemus, eletään villissä lännessä, missä kaikki sarjakuviin verrattava on mahdollisa ja etenkin kaikki se mikä tapahtuu ja jää kertomatta, siitä sulut ja aasille porkkanaa. gringolla on huonu näkö, sihtisilmä, ja harvat hampaat kun kaikki karoteeni vai oliko se karsinogeeni menee aasin hätyyttelyyn. dynamiittia kourallinen ja vähän vainoharhanen, huono näkö ja kaikkea sellaista. asiat tapahtuu, itse on.

ja itse on,
osama bin laden,
osana tapatumia noin aravia
(tai muuta puhumatta mutta aravalainalla tehyssä tiilihormissa jo ropiseep0i(
käskettii panna sulkuu johonkin tohon ja tein niin että tahtoni säily, en kyllä yhtään usko neuvojiani. enkä siihen, joka vastasi puhelimeen. on pantava korvamerkkejä, mutta kun tietäsi millä ja mihin. ei viittisi ihan summa mutikassa ruveta arpomaan jotain lyjykynnä ja 11mm hylsyn väliltä että silläpä nappasen tohon akillesjänteeseen korvamerkin kun yhtään mietin että mihin sen ite valitessa ottasin, mutta ja kun niin jätän siis homman keskenn. minusta on kiva jättää hommat kesken, tai puolitiehen tai puolitiehyeihin, jos oikein pilkulla nussitaan, mutta ei tääsä nyt olla pendoliinolla ajamassa kaakonkulmalta äärinmäisyyskin vai missä hevon vitussa miä olen? ainii. miä olen kotona, toi puhelin oli jossain ja se sano mulle että just olin sanomassa mulle mutta en sanokkaan ja sitte oli tulossa sanomaan mulle että tuut-tuut-tuut mutta näköjään miä sitte juttelin sen lapsi-karhun kanssa mikä siinä sadussa lapsia ensin pelottelee, se tonen on sellanenn että siihen miä enin tutustuin ja se hätyytteäli kaikkien äitejä. minulla on menny roolijako ihan sekasin, miä en voi ohjata tätä näytelmää, miä pakenen vastuuta ja sanon että mistään velvollisuudestga ei koskaan edes puhuttu, paitsi hää tuolle. kyllä miä nää ja nuo jutut tunnen, niitä miä olen kuunellu. sen takia mulle ei vastata pheimeen.

miä ymmärrän teitä,
hävinneet

miä haluaisin nähä teitä joskus jossain tai kuulla edes, mutta te ette vastaa puhelimeen vai onko kuulossani vikaa, että puhelimenne aina sanoo joko tututututtaiolentututututujuurituututsanomastututututusieltuttutututuu

miä ihailen rehellisyyttä,
antakaa se rumuus minussa anteeksi,
jos olen tuolla rehellisyydellä tarkoittanut mielestänne sitä että
puhuisin mulle, mitä te olette minulle kertoneet. sillä tideä, minusta sanottua, ja epätotuutena otettavaa, mutta ei ole asiani pakottaa, minulla on väylä, ja minä olen se:

antakaa sanottavanne minulle ja minä olen oraakkeli :P kosmonautille lähinnä nyt terveisiä lähettelin kiitoksen muodossa tosin, miä särmään vielä, miä tänään sanoin elämäänhallinnan-ohjaajille miksi minulla oli sellanen 5mm paksu pahvi nojalla tuola... asiat tapahtuu, miä olen muuttunut asiaksi, tahtomattini ja jos toivoa sasin niin häeäisin enemmän kuin kukaan on koskaan hävennyt ja niin teenkin. kokoajan ja koka-kola, kistelty aihe, mutta tosi ja tosia joka sana.

asiat ovat ja asioista voi tulla tapahtumia. vain mielikuvitus, ruutupaperi tai tietokone voi olla rajottava tekijä. itsestäni huomaan että mikään ei pian, jos muita en saa kiinnostumaan.

asiat menevät tapahtumina ohi, niin minä niistä, mutta yritän edes, vielä, huomautella muita siitä että mistä minun pitäsi ottaa kiinni, jos eivät he noihin, ohjelmoinnin koukeroihin, takerru, kun ne kuitenkin niin helppoja on huomata.

ei kelpaa! ollaan, vittu, työttämiä puutrhureita tai jotain vammasia yksilöitä. itketä ei ees sitä että päässä soi ääni, joka ei sinne kuulu. ja miä piän yhtä nilkkaa että saan edes jonkun tänne sitä valitettavaa asiaa kuulemaan. nyt kun on koneet korvalapuin ja verkot vetelin keinoin niin huomaahan sen kuinka ja miksi miä haluaisin olla tämän asuinalueen verrkko-operaattori. autot parkista pois ja naaprueilta ne liiat tietokoneet kastoja vispaamasta...

mutta ja muta, ja ken ties ja kuka missäkin

miä ihailen teitä, teillä ja sanoen
paskanaamat

kiitti ja kipparilla on ongenkoukku hatussa, onnea hatulle, maalaa se virhiäksi!
[mutta muuten olen sitä mieltä että karthago on eikun karttapallo on litteä kuin linnunrata, vain neljäs ulottuvuus ja etenkin sen havainnointikyky tekee ajatuksemme pyöräkksi, ja katso: ei kulunut kuin kaksisataavuotta kun kosmologeille aukesi tuo avaruus, ja siitä kaksisataa vuotta niin vatikaanissa se havaittin ja sata vuotta ja antista tuli pyhmys: antin-leikkaus ja loikkaus avaruuesta olevuuteen teki sellasen tähtitieteilijöille vieraan ja uskonvakauelle horjuttavan havainnon että sitä ei voi vileä ilmoille päästää, mutta on se muuan salaliittoteoria, jonka olisin ite halunnut keksiä enkä kekseinn noutaa, ja jos harvoin tai niistä lainkaan typojani korjaan niin tarkoitin sanoa keksein, jos sanoin keksein kolme kertaa niin olen sanonut sen mitä tarkoitin. loppu on tarujen kalliista maalimasta luotua ja tähän elämän kuarilankaan kiedottua, sillä kupari meiltä loppuu, mutta antaa loppua!]

siitä ovat ajat paljon kallistuneet, ja elämä maassamme, joka on muukin kuin suomi, muuttuneet kovsti. kovan ei ole tarkoitus merkitä ankaruutta kenellekään. kova on vain sitä kovuutta, jolla salaa kansoilta ja kansoitetulta mailta tai maanosilta koitetaan estää sitä vähää kehitystä. puhutaan kolmansista maista. puhuttiinko joskus, ei niin äsken vaan ihan äsken, ihmisten aikaa, kolmannesta valtakunnasta?

en tahto, sekoittaa mieltäni sakka ja juuri se mikä tekee minusta epäkypsän ja paskan. miä tahtoisin joskus, jos kerran edes, puhua asioista, olkoon asiat mitä vaan, kunnolla. noniin, nyt kouvolan kaupunki...

miä sanon että hattu nättii käteen jos työ kusetatte minua yhtään enää silmään ja annatte jonkun varma-sampon lähetellä minulle laki-ehtosia kirjeitä.

kelles miä valitan? oikeusasiamiehelle? joo, hyvä neuvo, mutta huno tulos. miä ennemmin neuvon miten pannaan noi savupiiun ylimmät hiilet hyppimääån ja miten verovirastosta katoaa nurkan lisäkisi kaikki kerrokset ja ajan sen ladan sen nurkan alle.

mulkut. miä sanon, vaikka tekisi mieli huutaa että mulkut!

jäljellä jotain? pari sanaa? tuhka ja tomu, joku runkkaa aina. miä voin tietää kuka enkä kerro. kerrointa vaan voin esitellä. tummasta toimeen eli siitä tulee jo 2.46 vai mikäs se mitta oli vai mitataanko desibeliä, se näyttä näissä raudoissa digitaaliohauksen käyttäytyvän vähän eri tavaoin, on luotava oma käyrä että äänenvomakkuus vastaa totuutta korvien, noin lineaarisesti.

ei mennä siihen katoaas vielä kerran mitä sielä clif-clif-clipboardilla oli:

Uninterruptible Power Supply (UPS) on järjestelmä tai laite, jonka tehtävä on taata tasainen virransyöttö lyhyissä katkoksissa ja syöttöjännitteen ...

jooh. miä en tosiaann keksinyt sitä, mikä on totta. tämä on tietämäni tosi: subvenointi on kai se sana, eli korvaus varallaolosta tai valmiudesta tmstmstms. katos ja kattokaas kun ennenvanhaan sai paperitehttaat, esim., pikkasen rahaa siitä että ne piti jotain dieselkoneita omaankäytöön varattuina, mutta niin että jos valtakunnanvarkkoon tarvittiin äkkiä lisävirtaa (ohminlakia ja sellasta juu) niin oli volttia kanssa ja sen alla iduktiota ja virtaa sai siten varastaaa. eiks' nii? virta muunnetaan volteiksi että sen sirtokustannuksets lämpöhävikkinä saadaan alas niin tarvii olla karmeita muutajia sitte jossain jnejnejnejne ja se 'isku-lause(ke)'? no jos nyt kuitekin olis vaan peltikatto siinä lähellä ja niin niin voisihan sitä ja kuvitellaan niin.... subventoida.

subventoitiko se oli se sana kun noista tukiaissanoista ei aina taho tietää kun noita yhteyksiä ja venäjän suuntaan poliitiikaakin jo hoidetaan jonkun katajan mukaan tekstiviestein, tuon olen lukenut iltaväivälehdistä, mutta nähnyt muunmuassa ylen pää-uutislähetyksissä, kattokaas kun kun taipu notkiasti kolmesananen yhdysana niin että sinne tunki väliviiva, noniinhän se onkin. että kuka ja mitä, miä htki vielä kehuin vissiin itteeni verraen katajaa puuna. näin nopiasti minun mielipide tai -piteet muuttuu, tai noin sokia miä olen omille sanomisilleni, sen tahollaan kukin päättää. se jää siihen.

työ tyhmät ihmiset... niin miä olen sanonut, silloin kun miä olen antti ja silloin kun miä olen arafat, ja niin minun pitää nyt sanoa ja miä kysynkin:

työ tyhmät ihmiset, aiotteko työ vai ettekö työ tiä, älkää ajatelko nyt väyrystä, se taitava puhuja on ja miä piän sitä omana lemminkäkisenäni. ottakai työ oma mielli ja antaka minun käyä noien paskanaamojen kimpuun. miä panen kaikkia lujasti...

anttiin,
morottaa kymmenellä ssoorrmellaa ja sitä enemmääänkin suku häpiääää, ja misätähän oli kysmys!!? *psst*

psst. tuli pissa housuu kun oli sanottava tää. katokais ympärillenne, ei se pissi aina johu, enää, siitä että ei ehi, ei kerkiä, tai hai häpiää sanomasta. muuan ns. lyrica-kusi kun tulee niin siiinä on minuutti aikaa ja mun minuutti meni nyt tuli täyteen enkä enempää piättele.