IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

niin on kauhiaa että hirvittääTiistai 27.09.2011 20:18

[ ja kohtahan niitä saa, onneksi, ammuskella, kunhan tappaa. joskus voi tietenkin käydä niin että on luvan määrä jo kaadettu kun ei ole puhelin tullu mettään ja on ampujat vähän hajalla torneissaan niin sitte on jahattava kiinni ne haavotetutkin, etteivät ole laahustelemassa talvella suolaa syömään ja hyppimässä teillä autojen eteen tai päälle]

mutta ja mutta kun...

tulin vaan ja kummastelen tota windowsia... pitäs keksiä joku järki-alusta, jolla soveltaa ja kehittää ja alkaapa tuntua siltä että java-vm on se teh alusta. ei pääse mihinkään.

tämä on sitte ihan vaan muitten iloksi ja itteni hyödyksi muistiinpanona täälä että on jossain tallessa kun heivaan hittoon ton winxp:n... vähä noita mikkiksen common language runtime ja mitä lie common language interpeter eli tulkki eli voittepa verrata vaikka semmoseen tota ohjelman suoritusta kun ollaan yhdistyneissä kansakunnissa

ollaanpa YK:ssa ja ajatellaan että silä joku ählämi on esittämässä hakemusta että sais olla jäsenmaa ja barak obaman vieressä joku juutalainen uhoaa ja vakuuttaa ja ihan toteaa että se ei tule ikinä menemään läpi että joku vitun palestiina olis jäsenmaa. mitä vittua?!

no ajatelkaas nyt että se adis adeba dior puhuu sielä omalla kielellään, joka on jotain arabian dialektia ja sitä sitte simultaanitulkataan aika monelle kielelle ja kun voi käsittää minun puheista, joita kirjotan ääneen, asiat ihan väärin tai välillä miten haluaa niin tommosella mekanismilla että suorittimen päällä on pari kolme virtuaalisuoritinta ja sitte lukusa joukko erilaisia ohjelmointikieliä ja niitä käytellen kun yrittää piirtää kolmiota avaruuteen ja projektiota kuvaruudulle niin hommat ei tapahu ihan nopiasti ja aika monta kertaa voi olla niin että ei ruudulla näy mitään. ja nyt on sitte päätetty että xp:n tuki lakkka (olikos se?) 2013. tiedättekös työ millsella mekanismilla windows 7 ja kasi toimii?

kannattaiskohan pikkasen miettiä, etenkin työpaikoilla että jos jäädytettäisiin noi laitehankinnat ja ohjelmistopäivitykset niin että pysyttäisiin windws xp:ssä tai niissä joissan server2003 versioissa, että jollain ohjelmantekijöillä olis kutalaisen suora yhteys niihin rautoihn, millä tämä tekstikin piirretään. tätä tekstiä kun ei tarvi suorittaa sielä lähettäväss päässä vaan täälä missä miä tän kirjotin ja missä joku mahtaa lukea.

no ja niin simple basicin ajattelin asentaa ennenkuin poistan ton silverlightin (sillä voi soveltaa kehittämistä niin että toimii vielä xboxissa, mutta niin voi visual studio 6 ja visual c++ 6 ja sdk directX8, jolla on koodailtupoodailtu mm. dungeon siege I j II)

ja se memo... tätä ei tarvi kauhian paljo lukea ja linkit jätin vähiin kun toi .asp tarkottaa just sitä että tieto ei varmaankaan pysy tallessa vaan on käytettävä hakusanoja kuten nimet ja artikkelit ja blogi-polut

XP ADMIN CLR CPU LOAD .NET NGEN.EXE NGEN JNE arafat :P

"What is mscorsvw.exe and why is it eating up my CPU? What is this new CLR Optimization Service?

shorter version" (see, ks. MSDN Blogs > David Notario's WebLog > What is mscorsvw.exe and why is it eating up my CPU? What is this new CLR Optimization Service? )

"mscorsvw.exe is precompiling .NET assemblies in the background. Once it's done, it will go away.
...
One important thing is that while you may see 100% CPU usage, the compilation happens in a process with low priority, so it tries not to steal the CPU for other stuff you are doing.

..."
SOMETHING YOU MIGHT NOT WANT TO DO(fatarahko):

"If you are really want to get rid of mscorsvw.exe from your task manager, just do:

ngen.exe executequeueditems

which will drain all the queued up work."

--
--

"Longer version " (lingering too, fatara) ":

If you don't know what NGEN is you may start by reading Reid Wilkes' excellent article about NGEN in Whidbey: http://msdn.microsoft.com/msdnmag/issues/05/04/NGen/default.aspx . Reid is one of the members of the team that has been working in NGEN and the Optimization Service."

--

"What problem is the CLR Optimization Service trying to solve?

One problem with precompiled assemblies (I will refer to them as NGEN images) is that they are very dependent on the VM and other asemblies. For example, they have Method Tables in a binary form, know what CLR helpers to call to do various tasks, may inline code from other assemblies, etc...

The downside, of course, is that whenever the runtime (for example via a Service Pack) or one of the dependencies of your ngen images changes (version upgrade or patch), your ngen image becomes invalid. In v1.0 and v1.1 of the CLR we weren't really encouraging people to use NGEN, and this was one of the reasons, nobody recompiled the assemblies if they became invalid, so anybody that NGENed an assembly had to NGEN it again after servicing.

Due to some changes in our long term schedule, we decided after shipping Beta 1 that we had to have a better story in Whidbey for this problem, hence the CLR Optimization Service was born. The CLR Optimization Service will keep track of dependencies of assemblies and will recompile them as necessary. For example, when the .NET Runtime gets serviced, the SP installer will tell the service that there have been changes in the runtime and that it should start recompiling assemblies. Of course, if you have 1000 managed applications installed, that would mean it would take some time to complete the installation of the SP, so instead of waiting to recompile the world, it will compile assemblies in the background."

--

"How does the CLR Optimization Service work?

Reid's article already covers most of this, so I won't extend myself much on this." (link to MSDN Blogs > David... see above, ks. yllä)

--

"There's 2 ways of waking up the service:

- Notifying the service there have been changes that may require recompilation (via ngen.exe update): The service will start up and figure out what needs to be recompiled and will queue up the work that is necessary.

- Queueing up new work (via ngen.exe install /queue): will add new work to the queue of assemblies that need to get compiled."

--

HUHHUHHUHHUUUUH nuita microsoftin juttuja... toi vitun virtuaalikone ja windows 8 ja mihin te ihmiset oikein investoitte kun ostelette noita pc-koneita, joissa on valmiina windows 8... koittakaa nyt, hyvänen aika, pikkasen perehtyä siihen mihin rahanne laitatte tai rahojanne laitetaan ko. laite tai laitteet vrt. laitteisto!

ottaisitko mielummin työpaikalle uuden yltiömultimetaforebackgroundbuilditaskinsäipäivehkeen jolla kirjottelet tekstiä ja siirtelet ikoneita vai 40e/kk palkankorotuksen aina kun koneita tai kirjottimia uusitaan?

--
--

"Why don't you take advantage of my multiproc machine?

Because we don't want to degrade machine performance. The CLR Optimization service tries hard to do work in the background, having 2, 4 or 8 compilations happen at the same time multiplies by 2, 4 or 8 the memory/CPU/I/O resources we would need."

--

minul on käytössä p4 jjoltain vuodelta 2001 ja siinä ei paljo säikeitä ajella ja voi jeesus kun noi säikeet sitte on niin vitun viksu keksintö että

joko oli joku eisenstein sanonut että asiat pitää nähä niin yksinkertaisina kuin mahdollista, mutta ei sen yksinkertaisemmin. (juutalaisia, molemmat eli hyviä on yhtä paljon kuin pahoja, sanottakoon sekin nyt näin ihan ja sanoin ettei vaan tulisi kunkaan mieleen kuvitella että olen joku idioottin antisemiitti,-tisti tms. well.. I am not!)

round-robin on semmonen säie-päie että sillä pitäs pärjätä hemmetin hyvin jos on usiampi ohjelma ajossa, mutta että sulla on kotona ja työpaikalla yli 1000 ohjelmaa ja ne on ylläpidettävää koodia eli managed code, kuten ms sanoo ja se tarkottaa kovaa tehottomuutta ja sitä että sinun pitää olla päivittämässä konetta kaikenaikaa tai sitä laskutehoa ja sun osoitetta käyttää joku muu, ja silloin se ei yleensä ole tekemässä mitään kivaa ja hyödyllistä tai ainakaan jälkinmäistä, jos ensinmainittua itselleen. (vähän siamilasita logiikkaa kehiin, osoitukseksi siitä että hommat hallitaan ja on tiedossa...)

taisin laittaa jossin vaiheessa sen sunin jätkän linkin tosta javan virtuaalikoneeesta ja jos en niin eiköhän se vielä limesty.

tämä nyt oli poimintana vaan vuodelta 2005, jonka pitäisi riittää jos käyttää win xp:tä... [ http://blogs.msdn.com/b/davidnotario/archive/2005/04/27/412838.aspx ]

fäggis

jotain outoaTiistai 20.09.2011 01:31

[raivostuttaa toi ponnahdusikkuna joka kaappaa mun tekstiä...]

no kuitenkin tässä jotain kut ja pastea kun kattelen tota borattia ja jätin pausen päälle ettei tule mainoket tallennetuksi...



tämänkin tekstin aikaansaamiseksi käytin itseltäni salaa keinoa, jonka nyt teille kerron...

kohta jatkuu toi elokuva eli tämä jää kesken

mutta peräaukon kutinasta ja sun muista mainoksista huolimatta, vaikka olisi saatavilla sekä pullossa että putkilossa niin palaan vaan tonne television tylsään maailmaan, joka ei ole ohjelman välissä


miä pä näytän Teille ja teillekin tänään jotain outoa... jahka miä keksin ja viitin ja vielä kun huvittuisin niin... niin.

miä kyllä ja kyllä miä sittenkin

no ja niin tuli no sanottua nyt takasin elokuviin

hei,
ja hei hei

ja hei taas. tuli bb:ssä mainostauko niin tulinpa kertomaan että miä olen boikotonut amerikkalaisia tuotteita siitä lähtien kun olen ansainnut rahat, joita kulutan.

ei ole kovin iso meriittii sanoa että olen yli 15 vuotta ollut ostamatta coca colaa ja samana päivänä, tätä ennen olin ostanut kakspäkin sitä sevenuppia...

noh. ja sitte

MAKDONALDs se hehkuttaa kuinka kova se on tekemään hyvää ja onnelisia ihmisiä talossa jossa on neljätoista huonetta ja siinä on asunu niin ja näin ja silläviissiii ja nyt sitä juhlitaan kampanja-annoksella

€€€€e€€€€€€ee
€! ei $$$$$$

6€ ja 20c

sitä lahojotetaan 25 centtiä sille talolle, jonka ne omistaa

ööh nyt ei vielä sanota örf, sillä vielä ei mennyt sormi suuhun, isovarvas meni ja sen kyllä huomaa kun sitä ei enää satu...

jos ihan päässä laskien arviolta heittää että kymmeneosa eli 10% luvusta 6euroa 20centtiä voi olla vaikkapa 60 centtiä kun vähän pyöristellään... eiks je?

60 centtiä on kymmenesosa ja alv esim on noin 23% alkaako hämmentää?

palataas tohon alkuperäseen ajatukseen että myydään ateriaa, joka maksaa 6 euroa ja 20 centtiä ja siitä lahjotetaan 25 centtiä talolle, jossa on neljätoista huonetta ja siinä on asunut ihmisiä ympäri suomea ja sillä on jotain tekoa hussin kanssa niin että senkin voi mainoksessa sanoa

mutta että lahjotetaan se 25c makdoandsin ittensä omistamalle talolle ja vielä mainostettaan sitä onnistuneesti niin kyllä miä IHMETTELEN että mite teillä tapahtuu kun kolmella poliisilla pitää vahtia minun tekemisiä ja sanomisia.

tässä kohtaa miä sanon että örf

odotettu hetkiSunnuntai 18.09.2011 07:43

[musiikista: juuri ennen yhtä, yöllä, siis äsken tuli sellanen hetki että ajattelin lisätä televisin tehonottoa vai virrankulutusta, mikä se nyt on kun laittaa äänet ppäälle ja kuvanakin on ollut kuvaton rivi tekstiä, jolla on pause-merkki. raadiosta soi isokynä ajattelin ja kun vahvistin lakkasi rätisemästä (putkivehkeillä kun ei kaikki tapahdu heti, mutta ne kestää pitempään sitten muutenkin vaikka ei pitäisi, mutta kun kehityksen moottorina toimii kuluttaja, joka äänestää käyttämällä rahaa, niin silloin valmistetaan laitteet niin että ne varmasti hajoaa kerran ennenkuin takuuaika umpeutuu) no ei ollu ihan dave ja kun sitä jamppaa kuunteli niin teki mieli itkeä niin että naapurissa tiedetään asioitten olevan ihan normaalilla tollalla: olen hengissä, hereillä ja suren muiden puolesta jotain, mitä muuten ei tulisi edes ajatelleeksi.

niin kauhian kliseinen kappale oli että oli tuumattava ääneen että tän jampan musiikki on semmosta paskaa etta sitä pitää vähän mainosta internetissä, jossain sosiaalisessa medissa, jotta saisin edes yhden ihmisen valppaaksi vaihtamaan kanavaa kun nimen kuulee, kuten seuraavalla kerralla teen. ja varalla oli ajatus panna pahville nimi sekä esittäjästä että kappaleesta, joilla tiedoilla voi toinen ihminen käydä hakemassa lyriikat ja viedä sanomaa eteenpäin.

kun Jarkko Matikainen oli saanut kappaleen päätökseen ystävällinen yöradion toimittajahenkilö keroi nimeksi Jos mulla menis todellal huonosti. oli häkellyttävää huomata että olin tullut ajatelleeksi, että jos ton kuulee joku suomiräppäri niin se vois tehä vaikka piirpaukkeet ja kirjottaa oman jumala itkee -kappaleensa, verratkaa sitä vaikka ns. joutsenlauluun älkääkä nyt päästäkö ajatusta vallalle että jollain oksettavalla stylisti-yö-yhtyeen-pölvästi-laskimaha-teepaita-farkkuhousu-on-sinut-ittesä-kanssa ja haukkuu 16 vuotiaita esittämälläni tavalla ja se näytetään televisiossa (idols-karsinnat). ei nyt mennä vielä niihin vihapuheisiin.

uutisten jälkeen oli tiedossa keskustelua (kuulijat saivat soitttaa ja koittaa otta kaikilla modernin median keinoilla kantaa niin että muutkin kuulee) sosiaalisesta mediasta. ja mahtaisko olla mitenkään mahdollista että jollain arvatulla prosentilla joka voi kuvata suurta osaa mielikuvan muodostajista ajattelevansa face bookia? mutta vasta seuranneen kappaleen jälkeen, joka oli keskellä kapinan jälkeen, jonka esitti Dave Lindholm... örf.

siinä unohtu hetkeksi että miä ihmettelin kun asioilla on kovasti sama muoto kun uutisissa kerrotiin Latvian parlamenttiäänestyksen ennakkolaskannen perusteella Venäläismistä -Yksimielispuoluetta, ja arvoitiin samantien että se tuskin kuitenkaan pääsee hallitukseen, onneksi olin kirjottanut pahvilapulle, kuten senkin että joku pölkkypää, jonka nimi meni ohi kun tuntu niin käsittämättömältä että ydinvoimasta pitäisi järjestää kansanäänestys ja demarien puoluesihteeri mikael jungner oli pitänyt ajatusta suorastaan naurettavana... örf.

miä olen ollu kovasti eri mieltä mikaelin mielipiteistä ja nyt tässä kävi noin että se sanoo jotain, lie kolleegansa, kansanedustajaa naurettavan ehdotuksen tekijäksi, kun miä ihmettelin pahvilapulle että kas kun ei ollu neuvoa-antavaa ehdottanut, miä kun tykkäsin kovasti siitä että euhun menosta ajateltiin niin, mutta en miä siitä rahayksiköstä luopuisi ja aika harvassa asiassa olen ihan soinin linjoilla, mutta sitte sekin menee ja näpäyttää ja armahtaa jotain sosiaalisen median kautta mielipiteisiin vaikuttavaa kolleegaansa.

kävi mielessä että pitäiskö ajatella ääneen hiljempaa kun alkaa olla pikkasen liian reaaliaikasta näitten mun toiveitten toteutuminen. siis se on kyllä edelleen kiva että jos miä sanon että juutuubissa ei vielä ole sitä tai tätä kappaletta tai jotain tiettyä versiota tai esittäjää niin se sieltä sitten löytyy ja palkitsen sosiaalisen median kautta minua kuuntelevia ja toivietanikin toteuttavia uudella blogi-merkinnällä.

kun ystävällinen yöradion toimittaja henkilö, jota aion kyllä kuunnella jatkossakin hyvin orestroidusta ja asiallisena pysyneestä ohelmasta ja siitä että joku soittaja vertaili face bookia puhelimeen, kun miä ajattelin että joku vois ottaa esiin sen että facebookille löytyis kyllä haastaja vaikka skypestä, mutta kun ihmisillä on liian kiire haukkumaan koko naamakirjaa vaikka ei ole edes internet-yhteyttä eikä ole semmosta aikeissa hankkiakaan.

ja kun en miä nyt viitti kirkaa enää enkä vieläkään ruveta haukkumaan, niin kyllä teki jo kovasti mieli vaihtaa klassiselle ja käydä hunkaamaan taas noita ohelmointikieliä ja rapid application development -aplikaatioita eli ohjeelmia (tapauksessani), joilla voidaan tehä nopiasti vaikka pieni ohejelma, jolla näkee että toimisko joku ratkaisu niin että sitä kannattaa alkaa oikein suunittelemaan. semmosten ohjelmien löytäminen on osottautunut melkoiseksi työmaaksi kokeilematta edes yhtä kahdesakymmenstä kikkareesta, kriteerinä kun on ilmainen ja mielellään vapaana myös lähdekoodi ja hakukoneen ei ole sosiaalinen media ti batmud, josta olisin löytänyt vastauksen hakemalleni jo neljä vuotta sitten... niin siis muska babitzin on semmosta paskaa, että toivoo että pitäisi kaukosäädintä kädenulottuvilla, mutta kun miä sitte ränkkäisin vaan sitä kun sillä välttää siajistoimintojen keksimiseltä.

ajattelin että suvonpa tekemäni muistiinpanot tänne koska se mielessäni ne tein. ja perinteitä vaaliikseni kävin kipasemaan madonnan frozenin lyriikat, kun meinasin sitä soittaa, ja kävipä mielessä että pasteen ne tänne, mutta ajattelin että sitte tulis ihan turhia hakuja jonkun hooglen takia tänne kun jossain portugalissa joku ettii madonnan alastonkuvia tai kuvaa siitä kun kivestä tehty patsas itkee verta ja pieree ties mitä, noista katolisista sekopoltseista kun ei tiedä mitä ne keksii inkvisitioksi kaltaisilleni rättipäille ja terroristeille ja uskomattomuudesaan mahdottomille agitaattoreille ja muidenkkinlaisille kansankiihottajille, sosiaalipummeille, jotka kokee että liisa auerin on täytynyt todella suututtaa joku kun sitä esitettiin turussa vangittavaksi klo 1330.

en sitte postaa linkkiä lyriikoihin enkä laita liknkiä youtubeenkaan kun kohta on joku ilkivallan ilmiantaja tai häiriintynyt teksasilainen minunkin kimpussa ennenkuin saan tämän pikkuisen RatLIB -projektini viimein oikein uralle ja sitten alulle. mutta siinä kun jättää choruksesas (onko se kertosäe?) pois sen rakkauslaulu höpinän ja mieltää yhessä kohtaa kun se sanoo I feel the same == I feel the shame ja oli joku toinenkin kohta korjattava noilla ohjeilla ja sen näkee kun lykkää googleen tarvittavat sanat. jätän asian siitä kiinnostuneelle... ja soitan siis madonnan frozen]

käypäs aika vähiin tila varsinaiselle asialleni, mutta lähdetään siitä olettamuksesta että mitään varsinaista asiaa ei olisi edes ollut. oli vain jokunen merkintä pahvilapulla ja vierailu sivuillani virtuaalipoliisin taholta 5 (nyt kai kuusi) päivää sitten. eihän minua oikein ole koskaan se häirinnyt, jos edes on kiinnostanut ketkä näitä näkevät kunhan on ikää 18 (mulle tulee kyllä jotain kaverin kaverin kaverin ilmotuksia yhteisitä kaverin kaverin kaverista, mutta en nyt jaksa rassata sillä päätäni).

jos facebookilla on ikäraja 13v niin se on ihan jees. mun mielestä kyllä vois pikkasen luottaa ihmisten ariointikykyyn eikä holhota ihan joka helvetin palstalla. tämä nykyinen kehitys alkaa jo vaikuttaa harkitulta, teksasita johdeltulta hankkeelta, jolla on tarkoitus luoda pohja ilmeiselle tarpeelle ja perusteelle, esittää perustettavaksi lautakunta, jonka tehtävä on selvittää todellinen tarve ja keinot (siis valmiiksi samalla) valtiollisen yksittäisten, sosiaalisesta mediasta eriillään olevien kansalaisten oikeisturvan turvaamiselle. jenkeissähän on ihmiskaupan uhrien luoma järjestelmä, jossa ilmiantaja saa kaiken anteeksi ja vielä vähän jotain mitä keksii pyytää. miettikääs miten kivaa olis olla tommosessa komiteassa tai lautakunnassa tai selvitysryhmässä. jos siihen aikoo päästä on oltava jotain muutakin näyttöä kun multaa kynsien alla tai prepaid irc-gallerian tietoturva-ryhmään, johon en vielä kuulu. luotan tietoturvan näiden juttujen osalta vielä tämän palvelun ylläpitäjien huomaan.

miä en vaan nyt tiedä että miten pitäs hoitaa semmonen homma että kun joku antennipääksi itteeään kuvitteleva jamppa keksii hyvän puhelinkepposen ja soittaa isäpapalle esittäytyen poliisiksi ja antaa neuvot millä minulle saa hädön (olen aika monta kertaa sanonut että asun isäni talossa ja vielä tuota sanamuotoa käyttäen, ennenkuin... no tulen siihen jos merkit riittävät) ja lähestymiskiellon.

miä vähän ihmettelen että ei voi minulle ilmottaa totakaan. on miltei joka kerta kun on ollu jotain selviteltävää mun tekemisissä niin soittelevat mun isä-papalle, ja miä olen sen ilmottanut lähiomaiseksi, vaikka olisin voinut laittaa siihen äitinikin, mutta kun se nyt vaan tuli ekana mieleen ja se ei vielä ole mun holhooja, enkä miä sen. äiti-mamman kanssa on ollut puhetta että hänet pitää laittaa heti vanhainkotiin kun ei pysty kotona asumaan: ei halua olla sellainen taakka lapsiilleen, minkä on nähnyt lapsuudesaan ja isän puolella täti saatto hoitaa ja saattohoitikin sitten mummoa niin kauan kun tarvi ja kesti, muuten ei olis varmaan mulle tietokonetta joululahjaksi tullutkaan. tässähän on nyt selvästi sellainen paikka että minä olenkin tosiaan sellainen verenimijä, vai? miä sitä kovasti pyytelin ja siitä puhuin, mutta en muista ruinanneeni ja kynnys oli kova kun minulle sanottiin, että pitää kysyä jos mummo voisi auttaa. hänen rasitteena oli sokeritauti ja se että oli toinen puolil ollut halvaantunut, mutta se kuntoutui kun oli täti sitä hätyyttämässä liikeelle, se sama täti joka minua tässä kävi hätyyttelemässä siivoushommien kanssa ja nyt ei tätä tuntisi sisltä päin samaksi taloksi, mutta en miä vielä kuvittele että saan ja osaan imuria käytellä, ja tiskiharjaa vaan näitä relapseja tulee vielä. ei minulta noi viinatkaan lakannu kurkkuun valumasta ihan yhdessä illassa.

Teh syntymapaivaSunnuntai 18.09.2011 07:38

...jatkoa suunnalta, jossa aika on mennyt eteenpäin


s. 15.4.1969, Sippola, ikä 42,42. s.15.4.1969, kouvola, ikä 42,42 - siitä numerologeille, näkisitte pääni muodon, vitun fremanologit vai mitä ne oli...

eihän tässä nyt mitään hätää ole ja voihan se olla että oli ihan oikia poliisi. mutta ongelmalliseksi asian tekee se että miä olen vieläkin sillä mielellä että miä saan ahettua päähäni enemmän tietoa kymmen vuoden ajalta, siitä mitä tieteokoneille ei ole tapahtunut, ja olen tullemassa siihen päätelmään että mun on ite tehtävä toi RAD-ohjelma, ja sen jälkeen teen tälle asuinalueelle intran, millä naapurit alkaisi pitämään enemmän yhteyttä toisiinsa, nyt kun kaikista muista taloista on lapset lähteneet maailmalle ja monesta jo vaihtunut asukkaatkin niin että kohta on taas lapsia ja kansalaisopistolle minusta ei ole vielä moneen vuoteen vetämään kurssia jonkun ratlibin käytöstä, ties missä kotikirjanpidossa ja energiankulutuksen valvonta ja tilastointi ohjelmiston kanssa, jolla on osatavotteena saada perusteltua että rakennetan tähän vähä sellanen isompi maalämpöjärjestelmä.

lääkärit tietää että miä häiriökäyttäydyn täälä ja kerran on todettu että luettuaan tuli mieleen että onko soitettava poliisille vai sairaalaan, ja kysyi että kuinka kävi. ja sanoin että pidätettynä olin ja vankeutta varmaan, mutta kuinka paljon.

[göstä soi radiossa, elina mitä mä teen]

meen liittymään jäseneksi irc-gallerian rikosreksiteri -yhteisöön

ykköstä ja nollaa, vimmatusti ja sitten takas sulkemaan välilehtiä ja ettimään tietoa lisää.

ja jos satutte kaapeistanne löytämään niitä 100mhz 486 pc-komputereita, joita oli markkinolla silloin kun intel julkas ekat pentiumit ja niissä oli se hemmetin matikkaprosessori rakennettu niin käsille että hui... niin siis miä tarvisin lahjotuksena muutamia kappaleita semmosia koneita. jos olis vielä kaikki samaa merkkiä ja samlla rautakokoonpanolla, ehkä joku tsengin näytönohjain mielellään, vai olikos silloin jo keksitty joku oma videoväylänsä ettei tarvi tuskailla ihan ton isa-väylän varassa, vaika parempihan se olisi tietty jos olisi vähän tukkonen niin saisi (vois joskus tuntua joutumiselta, mutta sen kestää kun ajattelee mitä tekemässä ja mitä sillä muut saavuttaa) sellasella vähä lisäaikaa laskennalle kun ei mene aika rosessorin jumitellessa kun se puskee 64k 256 väristä 320.200 ruutua muistista muistiin kottikärrillä bittikerrallan ja pohjassa on sellanen ykkösen muotonen reikä, että joutuu vielä lasettelemaan sen numeron niin että on siihe reikään nähden poikittain...

asioita kun voi jotua välillä tekemään pienellä viivellä, mikä ei ole itestä kiinni. minulla meni aikaa siihen että alko tulla sellanen olo että voi selvitä jollain lailla syksystä ilman mainittavampaa muutosta olotilassa, mutta niin että en makaa kattelemassa telkkariasta jotain vitun poliisit ja tulli ja mediheli ja kaikkia semmosia muita kivoja ja kiinnostavia juttuja mistä tulee vaan entistä pahempi olo ja haluaisi vaan nukkua niin että tietää heräävänsä, mutta väsyneenä että saa kustuaan maitopurkkiin heti unenpäästä kii ja herää vielä nakkaamaan tupakan siihen purkkiin kun ensin on vähä tehty stefan lindfors -designiä alushousuun, shovaan ja ihoon...

niin ja tietokone lehden mukaan angry bird on haastettu oikeuteen teksasissa patenntirikkomuksista, yhdessä useamman muun eurooppalaisfirman kanssa.. yrityksen takana arvellaan olevan kyksityisen henkilön, jonka tavoitteena on saada ko. yritykset vetäytymään pois yhdysvaltain markkinoilta, kalliiden oikeudenkäyntikulujen perusteella. tekasissahan on kuolemantuomio.

(meni vaatimattomat 2+k merkkiä yli sallitun rajan. revi siitä evilä. meetkö lontoon olympialaisiin blogaamaan vai hyppäämään pituutta. ei olis pitänyt juoda sakea kiinassa, poju! miä huutelen täälä ja uhoan että vielä tulee sellainen mudlib kun ratlib ja sitte aukiaa kaikkien ihmisten silmät sille että mitä on kun on tekstipellille ollu oelemassa esikuvana alusta, jota voi käyttää ihan oikioitten asioitten hoitamiseen, mutta kaikki vaan näyttää siltä että tekis jotain ihan vaan huviksi ja ajankuluksi. eli vähän niinku sahampoo-mainos, hiuksesi näyttävät kiiltäviltä ja terveiltä *cut*
mutta *cut* noi on *cut* niin likaset ja hauraat, oletko siä käsitelly *cut* *cut* niitä silitys raudalla sen jälkeen kun olet käyttänyt niitä sytykkeenä laittaessa tulia nuotioon *cut* *cut* *cut* *cut* tuulella vai tuulastuslyhtynä? *CUTCUTF**CUT*)

monroen oppia, monroen oppia sitä pitäisi nyt alkaa teidänkin hooglaamaan. miä siihen tutustuin ennen internettiä *strut* :P
[ olen nyt kuunnellut aikani tuota radio - miten sen nyt määrittelee ettei ole jollain tapaa niin että ei olisi millään tapaa leimaava, jos ajattlen leimautumisella eri asiaa kun leimaamisella enkä tahdo ketään verrattavan itseeni... niijoo heitänpäs noi hiton minus-merkit hiton hittoon ja pilkut sekaan ja pisteet perään ja totean että jos en olisi koko asiaa tai osaakaan siitä tullut ottaneeksi puheeniaiheeksi en olisi tullut edes ajatelleeksi ja nyt sitten kävi taas näin että miä kun sanoin poliiseille että niillä on varmaan hommia (HoMM Heroes of Might and Magic) tarpeeksi ilman minuakin ja vähä niinkus lupasin sillä tapaa että en olisi enää työlistämässä niin nyt sitten tuli tämä mutka tähän matkaan... tai miä kerron siitä matkasta sitte myöhemmin ja se mutka oli vaan göstan laulussa, jos oikein tarkkaan muistelen... no oli kuten on ja nyt kyllä laitan takaisin madonnnan forozen kun toi serbi-radio soittaa whamin freedomia, se on niin joulusta musaa että ei jaksa, etenkin kun tietää että joulu, kirottu joulu, aina kirottu joulu pursuaa ihan hetkenä minä tahansa ja tulikin jo ja noin arvaamatta ja minulta vahingossa... maadonnaa - fortsen [ ei tossa whamissakaan oikeastaan mitään wikaa ole, paitsi typot, mutta kiirettä pitää vielä pian muillakin... se madonna ja forzen whotubesta, toki [ http://www.youtube.com/watch?v=zXFHf8xZ1CA ]]

niih ja sitäkin enemmän, ja jos on jotain lisää niin sitä kaksinkerroin, jos ei ole tolkkuttomuuksiin varaa mennä, kuten mulla: miähän en käytä maksuvälineitä, vaan elän sosialistis-solidarisen-utopiani kanssa ja alaisuudessa, mutta vain pakotettuna, pakon sanelemin ehdoin. tähän on saatava tarekennusta, mutta merkittävämmin vasta sitten kun olen kuluttanut vimmaani pois ja ajattelen hitaammin.

vaan ja niin vaan on että loppuihan se merkkitila, se merkkien määrä, kuten aina, yllätääen ja varhain, kuten oli aiheellilstakin, jos ajattelen kuinka huonosti ajatukseni pysyivät koossa tai kasassa tai keossa tai mihin muotoon ne nyt halutaan missäkin päässä asetella.

vaan on mulla ihmeteltävää kyllä. ja kun en siitä yksin selvilää niin on kai haettava apua. tässä on nyt se sana millä on etulite di, ja kun on kiusallinen tilanne niin siitä seuraa lemma. ja kun miä olen tottunut elämään siinä niin minulla on molemmat eli monolemma, jos on ihan väännettävä niin että kaikkia kirjaimia sattu ja tulee kanssa. collateral damagae, sanois jenkki, toivottavasti e-meilillä eikun meillä ei ole vileä sille ihan oikiata sanaa, sellaista sanaa, jonka saa kalliilla puhelulla varmennettua todeksi tai epätodeksi soittamalla kielitoimistoon... ai mutta multahan meni kaikki rahat sinne numerotiedusteluun kun jotain numeroa tiedustellessa kävi niin että sattui kohdalle sellanen henkilö joka osumalla, kai on sanottava, onnistu olemaan jotenkin sellanen että siinä meni aika niin että sitä huomasi harmitella vasta kun tuli puhelinlasku... tuo olisi voinut sattua keneelle tahansa ihan tapahtumanakin, mutta kun näitä käy välillä toisille muita enemmän, vaikka ei oikein yrittäisikään. ja yrittämisestä minun pitkikin puhua.

sitä kun on tullu taas sellanen pieni tunne, mikä oli josku kauan kauan ja vielä vähän aikaa sitten päälle ja siitä ajatuksesta syntyi internetti, joka tuli kotiin. nyt kun kaikilla on sellainen niin se ei tunnu kovin ihmeelliseltä. siksi minun onkin keksittävä jotain vähän haasteellisempaa itelleni, osalleni ja osattavakseni. sillä niin miä ajattelen että hommat oppii, jos on motivaatiota, tekemällä, mutta tekemistä ei pidä muitten _keksiä vaan se on ite kehiteltävä. ja kehitelty on.

en nyt jaksa siteerata tähän jotain sunin jätkää, joka webissä hämmästelee sitä kun kaikki tekee ohjelmointikieliä ja sanoo, tulkoon S-experssion. pahoittaakseni kaikkien, jotain odottavien mieltä on minun sanottava että tuo on vain joku omituinen viittaus ilmaisuun eli experssion, mutta kompuuteri-käsitelmänä ja lispissä, joka Lisp on ohjelmointikieli tietokoneitten aika varhaselta ajalta ja siloin puhuttiin jostain M-expressioneista ja S-expressioneista. miä en nyt lähe enkä käy arvailemaan noista muuta kuin sen että on ajateltava että jossain 60-luvulla ei kauhian moni tienny ja nekin vähät aika vähän tietokoneista. sen takia miä kävin sen tyypin kimpuun, joka vouhotti siitä SCUMMISTA, ja miä retuutan sitä vielä lisää kun jaksan kiinnostua niin että innostun lukemaan sen jutun ja ehkä jotain muitakin (mahd. sen) juttuja vähän lisää. niin on aika paljo vieläkin, miä olen tullut päätelmään, harmikseni, että on taas tai edelleen, no on taas niin että näiden koneiden ja vermeiden päälle, millä tämäkin on nähtävillä, ymmärtää vähän niinkus enempi semmoset _matemaatikot(1 ja "insinöörit". sehän johtuu just siitä, että järjestelmiä suunitteleee siis matemaatikot ja sitte ne toteuttaa insinöörit.

kaikillahan on aika hyvä käsitys siitä että mitä puhelimet on ja olikin kun muotoilusta vastasi insinöörit? ja jos joku on käyny stefan lindforsin "muotoilemassa" baarissa tai nähnyt bigbrotherissa sen suunitteleman tekopeniksen, niin ne on kai ihan käypää kamaa ja perusteltua ihan vaan sen nimellä sitten. mutta kun sitä jätkää vähän kattelee, siis seuraa sen touhua ja ajattelee minua niin joko alkaa tulla jonkunlaista mielikuvaa siitä että ostaisitko sinä tältä mieheltä käytetyn tekopeniksen?

tietokoneissa kävi semmonen kumma homma että ne meni ja pyysi jotain william kahania konsultiksi, intel on ne, kun ne, intel, meinasi että ympätääs matikka-prosessori tohon aluun eli aritmeettis-loogiseen yksikkön eli uniittia ympäröivään silikoniin ja mikäs siitä tulee jos hevonen panee aasia? sillä on joku on nimikin oikein biologiassa, mutta se elukka on muuli, ja muuli on semmmnen (ja sieltä se tulee) interbreeding-lajin elukka että se ei voi lisääntyä, kun se ei pysty. kun sen geenit ei pelaa. näin voidaan nyt vaikkapa ihan puhumalla siitä että miksi vitussa, piti ja tehtiin silti ja sen jälkeen tietenkin niin että kokonaislukulaskenta ja logiikka, ympättiin samaan suorittimeen ja sinne tungettiin vielä muistinhallintakin. mitä vittua sen suorittimen pitää muistia hallita. en miä satelliittiin ole laittamassa mitään inteliä.

alpha suunitteli kanssa suorittimen missä ne oli samassa yksikössä... no se piti tappaa ja jakaa jenkkien pc-ja -suoritin valmistajien kesken kun sitä rahotti pentagon. se olis kelvannut vaikka luotaimeen, siinä oli kaikki virtuaalikernelin elementitkin jo vuonna 93, kun ne intel sitte julkasi decin pantenttien omistajan vasta jossain 2006-8.

matematiikkayksinkön sumppaamisessa tohon kokonaislukuja ja logiikkaa käsittelevään mekanismiin liittyi jo silloin sellainen ajatus että luvut joissa on desimaaliosa eli se pilkun jälkeinen kappale eli vaikka 5c kolikko vois olla sellanen, ja sellanenkin kolikko on kun 2c, mutta ei käytössä ja sellanenkin on kun 1c, mutta ei käytösssssä... ja nyt ne puhuu jostain rinnakkaisprosessoreista ja multicore...

hyvät ihmiset. noi matikkayksitköt käyttää samoja rekisteriosia kuin kokonaisluku yksikkökin nykyään. nyt seisoo sitte koko logiikka jos laketaan jotain multimedia-käskykantaa.

jos teille vois jotenkin kauniisti, nätisti ja kiinnostavasti selittää että miten paljon pahaa, haittaa ja tuhoa te olette saaneet aikaan pelkästään sillä että ostatte aina vaan uudempaa ja tehokkaampaa (näennäistehokasta) teknologiaa, niin kyllähän sitä silloin myydään... ja jotta sitä voisi myydä sitä pitää valmistaa ja kyllä sitä tuotekehittelyä tapahtuu, mutta tavotteet on aika kaukana siitä, mihin todellisuudessa pystyttäisiin, kun ei ole tarvetta palkata niitä kaikkein kalleimpia matemaatikkoja ja fyysikkoja, insinöörien sijaan kun yks insinööri on inin halpa ja osaa laskea, niinkun miä osaan päätellä.

vitun idiootit, kuluttajat! vitun työläismuurahaiset ja nyt ms tosissaan hekuttaa sillä win8lla että se on aina päällä ja aina verkossa. siä tarvit vitusti sitä multihyperultrapultracoreporetta kun siä nukut kuitenkin tai olet bileissä tai olet kuitenkin pois koneen ääressä. mitäs siä teet silloin? siä lahjotat laskutehoa johonkin syöpätutkimukseen tai etit ääliö-öljyä maaimanaikkeudesta tai annat lääkefirman laskea uusia lääkkeitä että lääkeistä tulis halvempia?

tutustukaapas semmosen ison pienen lääkefirman nimeltä astra, kohtaloon. astra on joku astra-flakso tms. nykyään, mutta alkujaan ruotsalainen pienen pieni lääkefirma joka kehitti lääkkeen silloin maailman myydyimpään lääkkeseen, joka paransi sen _sairauden, sen sijaan kun kilpailijat möivät _hoitavia tai _oireita_hoitavia_lieventiäviä lääkkeitä. kuulostaakos käytäntö siltä että ruotsalaiset meinas parantaa potilaat niin että muilta loppuu asiakkaat? ja mahtoko sen jälkeen kaikki oikiat ja isot ja oikein isot lääkefirmat, yksi toisen perään (kuten kartellissa) haastella sitä oikeuteen pantettirikkomuksista, että se menisi konkurssiin?

tollasta maailmaa ja järestelmää työ ylläpidätte kun tyä ostatte vähän tehokoneita. vittu, noista sais ohjelmoimalla tuhatkertasena sen tehon irti, jos olis alunperin rakennetu niin että matematiikkakirjastot on ohjemallisia ja kone laskee vaan kokonaislukuja ja ei ole tai on sähköä -päätelmiä. kirjastot olis tietenkin kaupallisia, mutta kyllä tuolta yliopisto- ja korkeakoulu- amk- peruskouumaailmasta tulis aina vapaita haastajia, kaupalliselle puolelle, ihmiset kehittyis, koneet kehittyis ja vois olla vähän kivempi uskotella ihmisille että tietokoneita rassaa muutkin kun ne ketkä tekee sitä kutsumuksesta. nythän kutsumusammatisa , senkin on oltava ammatti, on vaan pappeja ja lääkäreitä. miä nyt ihan työaikojen takia jätin pois rokkarit ja pokkarit ja sarjakuvat ja pornomallit...

onhan kivaa

1) matemaatikko on ihan siis matemaatikko, kun sellasia on ja se on hyvä, mutta matemaatikko voisi pysyä lestissä siinä missä se jätkä (tai heebo tai henkilö mikä lie), joka sönkötti jotain siitä manic mansion -pelistä, kerron vähän tarkemmin joskus toiste. pitää vähän eritellä mielissään näitä ja tätäkin

kerta se on ensimmäinenkinLauantai 17.09.2011 08:16

[ mutta onko siitä pakko kertoa ja kuten huomaan ajattelin vain kysyä, pysähtymättä, missä kerron ja jatkaa täällä, eiks' je? ]

oli synkkä ja myrskyinen yö tai sellaseksi miä kuvittelin sen kun kävin kattomassa terassilta tupakoidessa, menin ihan vasiten kattomaan ja vahingossa samlla tupakalle ja kun nyt tuli sekin mainuttua niin puhutaan siitäkin.

miä olen (miä miä miä siis taas näitä juttuja, mutta juttuja kuitenkin, EIKÄ TOTTA, jos saan korostaa arvon vainoharhaisille että kaikki mitä internetissä kirjotetaan ei ole totta. seuraavaksi miä siirryn vikipediaan kertomaan juttuja itestäni ja ne on totta, mutta esitän ne myös siinä valossa... vitun valossa... sellasessa asussa, no suomeksi sitte tai sen -omaisesti niin että kyllä siitä lukiessa näkee jälkeen päin että se kyllä varotti aika selvästi, aika kumma ettei kukaan uskonut, sen vielä jotenkin ymmärtää että oli tottelematta, mutta vasta näin jälkikäteen, jolloin on ikävä huomata että tottelemalla tätäkään ei olisi koskaan tullut tehtyä. ja niin moni asia taas jäi tekemättä ja vielä monen monta kertaa monemmin jäi monen monta asiaa kertomatta, mutta se voi olla ihan hyväkin juttu kun vertaa sitä vaikka siihen että juuri nyt 0308 meinas alkaa soimaan joku axel rosen ja bon jovin ja rasselitaskun ja vielä sen äijän kuka laulo kun kevin kostner matki sukkiksissa monty pyhtoneita ja kukaan ei nauranut.

ja sitte radiosta kuulu semmonen ääni kun windowsin sammuessa, jos ei ole vaihtanut sitä vakio ääntä... nyt mun satelliitti-antenni osottaa kyllä ihan päin persettä. tommosta tavaraa ei pitäisi koskaan tulla. olen kuitenkin kovasti uhrannut aikaa sille että jotkuu fourier-analyysit hoitaa homman niin että kaiken maailman vesa-mtti loirin -syylät ja bändi kans' tai sopi torsakoskelle lopettaa se laulujen tekeminen just silloin kun minua oksettaa, ja minuahan oksetti.

olenkos miä kertonut siitä kun miä olin "perustamassa" tuotantoyhtiötä, televisio-ohjelmien maailmaan? eli enhän miä mitään perustamassa ollu kun olin kuullu hyvältä tyypiltä huhun että spede (no just se vittu) oli pannu huhun liikkeelle että se olisi myymässä jotain niistä tuotantoyhtiöistään ja miä tunsin silloin äijän mikä ei ollu maksanu verojaan ja olisi ollu siis irtonaista rahaa, vaikka ei omaa, mutta ei pankinkaan eli aika kätevää käteistä vaikka vielä sanonkin. no siinä kävi sitte niin onnettomasti että miä kun silloin pistelin asiat etusijalle sen mukaan miten juovuksissa mahoin olla ja kuinka se jää muilta huomaamatta niin miä ultrasin aika paljon. tarkotan, tai ainakin tahon tarkottaa sitä ultraamisella niin että kun ei kukaan huomannu niin join lisää kun kukaan ei huomaa ja tein kaiken kyllä kaikkien nähen, joku saatto kuvitella tietysti, töissä, että miä olen kaappijuoppo, jos se kävi minun laatikoilla ja kaapeilla, mikä on kyllä hyvin perusteltu olettamus kun minulta varstettiiin aika saatanan tunnearvokas lyijykynä (kolme eri kokoa yhdessä kynässä, nykyään semmosia on jokaisella, mutta ei ehkä ole saman merkkisiä)

no se nuusku, joka mun laatikoita ja papereita tonki sai kyllä aihetta huhuille, mutta ei se mitään liikesalaisuuksia ikinä päässy näkemään, sehän mun idea tossa hommassa on aina ollutkin. mitä arvokkaampaa asia on, oli se sitte tavaraa tai tietoa niin parhaiten suojassa se on näkyvillä niin että ite tietää ketkä sitä ehkä kattoo tai ketkä ei edes kato, ne on molemmat yhtä luotettavia. jos on joku sellanen ettei tarvi nähä mitä siinä on niin on parasta ettei näe että on mitään. rahan kanssa miä toimin samalla tavalla, valitettavasti.

tää mun solidaris-sosiaalisen-utopian suurin kompastuskivi tälllä hetkellä, vielä, onkin juuri toi että on olemassa semmonen käsite, joka ymmärretään maksuvälineeksi ja vieläpä niin että sillä on aivan oma nimensä (tai useitakin, ihan varmaan varotoimia, kuten arvaatte, noi sen synonyyit, muutenhan ne loppuisi muiltakin ja se olis ihan kauhia tappio ihmisille, etenkin niille ihmisille, keillä mitään niistä ei koskaan ei kukaan edes esitelly ja sitte ne kuulemma sen takia kuolee nälkään) valuutta, noilla snobbeilla ja meillä maanläheisillä se on raha mikä haisee aina kun joku on pielessä. sen takia voi ajatella vaikka niin että mistä se tulee se sanonta jos joskus kuulee että joku sanoo että haisee sähkö ja sitte ihmetellään ja sitte ihmetellään muistamatta että sitä tuli ihmeteltyä jo vaikka nyt ihmetellään vasta sitä että se oli pakastin mikä oli lakannut toimimasta, mutta onneksi oli tulet vaan takassa silloin kun se yksi sanoi että haisee palanut sähkö ja muut sössötti jotain takasta ja muovista. tossa mun sanoin tahalla että saan korjata meidän kun tarkotan perhettäni, mulla on siis perhettäkin, veljiä siskoja, isiä, äitejä... ei multa häpästävät lopu kun jätän itteni rauhaan... katokaas.

miä kun ajattelen niin miä ajattelen niin ettäkun miä ajattelen niin sillloin on jonkun muunkin täytynyt ajatella ja siksi miäkin ajattelen niinku zarathustra tai kuka vaan kuka on sanonut toistamatta että kaikki maailman kirjat on kirjotettu, tarkottamalla tarinoita. eiks' je? tää on taas tätä kun miä olen alkanu sotkemaan ajatuksiani sillä että pitää ajatella paljon mutta vähän asioita ja jos toi nyt ei ollu tuttu niin siitä tulee sellanen kun miä sanon että... ai siellä on joku jo... no kuitenkin lyhymmästä sitte virsi ja asiaan. maxim gorgi se sanoo semmosessa kirjassa mikä nojaa mulla olohuoneen pöydän jalkaa vasten, että tullakseen kirjailijaksi on luettava paljon, mutta vähän kirjoja. miä kun olen alottanut tämän blogaamisen jo muodossa ja yhdessä sun toisessa yli 16 vuotta sitten niin miä en mitenkään kehtaa ajatella että olisin ollut eka. mutta tuola ALMA-MEDIALLA ON SITTE NIIN VIISAS JA ROHKIA JA OMAPÄINEN MIÄS, ETTÄ se on oikein etittävä se pahvilappu missä sen paskanaaman nimi on... tähän menee nyt tovi, jota Te ette huomaa tämän kummemmmin ja juuri se olikin kunnianhimoisia tavoitteitani ja kuten houmaattte noiden sijamuotojen kanssa räpläilystä että kieltä osaamattakin se tuli ihan vahingossa snotuksi että miä en ole vielä lähössä täältä mihinkään, että kiitos ei ja pitäkää patsaanne ja palataan asiaan kun teillä on jonkinlaista monumenttia esittää.

niih. Anja Kauranen, taisi olla vielä Anja Kauranen+-Snellman(3, kun se sano jossain mediassa(1 että hänen patsaansa tulee vielä paljastetutksi, sijotuttuaan, hakaniementorille. siihen keskelle mielellään, kiitos on käsky!


1) on hyvä pitää listaa ja esillä jonkinlaista lähdeaineluetteloa aina kun esittää jotain jostain julkisuuden henkilöstä. en nyt tähän hätään vaan mitenkään löydä sitä pahvilappua missä sanotaan missä se Kauranen sanoi mitä sanoin. no, tämän asian voisi kyllä varmaan myös varmentaa Jari Tervo, mutta koska en tiedä että hän lainaa minua eikä hän tiedä että minä käsikirjoitan häntä niin painetaan asiaa villaisella nojaamatta mustetyynyn, ja sehän on heleppoa nykyään kun ei kai mustettakaan enää käytetä edes sormenjälkien ottamiseen. olen semmosita sukupolvea että en tiedä moista ilman että asia pitää selvittää ja kun minä niin tahoisin hoitaa tuommoiset selvittelyt puhelimitse ja kello on vasta noin vähän ja vaikka ei olisikaan niin seuraavan kerran kun kaikki on hereillä on lauantai ja silloin on turha koittaa selvittää yhtään mitään. vituttaa tommonen puljaaminen ja sählääminen. etätyöpäiviä ja niitä tekee tutkimuksen (ties minkä, uutisissa sanoi, ylen) 17% työväestöstä jossain vaiheessa. voi kun kuulostaa tosi paljolta, 17% jossain vaiheessa. jeah!(2

2) kela naputti mulle jotain siitä kun olin toimittanu tiliotteen niin että piti ottaa printscreen viimeisen päivän osalta kun ei osuuspankin järjestelmä suostunut tulostamaan verkkotiliotetta päivään,(5 jona olin sitä tulostamassa. tuumin että varmuuden vuoksi tulostan senkin että ei vaan tule mitään tekosyytä olla maksamatta! No vittu sentää, en nyt tähän kirjota sanatarkati kaikki kirjosanojani, muun kuin sen lainkohdan, mihin vedotaan todettaessa että pitää toimittaa tiliotetta siltä ja tältä... sain aika tarkat ohjeet ja näytettiin päivämäriä ja kylllä ne stemmasi, mutta vielä piti saaha päästä ja sieltä keksiä aihe että saa muistuttaa että en miä mutta kun toi Laki toimeentulotuesta 2§,... miä en olis tota kirjottanu vaikka vitutti niin että piti oikein papan kuulleen kiroilla sitä että kuiknka, meillä kun joissain asioissa näkemykset on melko yhtäläisiäkin, ja vaan kun se pitäis minusta lujemmin kiini kun miä alan soitella ihmisille virka-aikana... no kerron siitäkin kun tulee joku toinen synkkä ja myrskyinen yö [musiikin aioin jättää pois, mutta tuli nätti, hidas madonnan kappale [Frozen], ei nätti madonna... soi joku radio serbia, lautaselta, kato!½!! *oho*. noin kivahan se on olla oikeustoimikelpoinen kun on jossain tuolilla ja puhelimella ei saa kiinni kun soneralla on niin hyvät robotit että edes niitten omaan helpdeskiin vai mikä se on, ei pääse ilman äänitunnistavaa ohjelmaa(4

3) katso Ajna?Kauranen:Snellman(5, hassuja nimiä ja satumaisia päivämääriä: "Veikko Forsnäs suomensi sukunimensä Koskenniemeksi Snellmanin päivänä vuonna 1906, samoin hänen äitinsä ja sisarensa. Runoilijanimeksi vakiintui V. A. Koskenniemi. -- Oulun kaupungin kirjasto tietää ja miä olen vakuutavinani ilman wikipediaa [ http://www.ouka.fi/kirjasto/kirjailijat/koskenniemi/opiskelu.htm ]

4) olen onnistunut luomaan ystäviä monella taholla ja se haittaa välillä, jos joku haluaa pitää hauskaa

5) kyllä anja kauranen in pitää googlessa sijottua vähä paremmin kun anja snellman. onsk tää nyt jotain vihakirjottelua vai ihan vaan pahuutta, ilkeyttä ja pahantekoa?

[ toinenkin kappale musiikkia, rem joku je-jee-jeje ]

ai multako taas muka
karkasi ajatuskin ja kirjaimet loppuu, kun pitäisi paimentaa?

miä nyt säästän teiät myötähäpeältä enkä sano lisää nimiä... ja luultavasti juuri moinen ajattelu voi antaa aihetta ajatella paperille että minulla on taipumusta vainoharhaiseen ajatteluun. en häpeä kumpakaan, ja pian tämän jälkeen iloitsen myös ensinmainitusta. eiks' jej?

rakkaudesta se hevonenkin pitkiiPerjantai 16.09.2011 21:43

[no en tiedä, enkä halua koittaa militä tuntuu kun hevonen potkasee. täälä on nähtävillä valokuva minusta ja minun päästä, jos tarkkoja ollaan tai pelataan billy-jardia, mutta nämä minun puheet ja noi minun saamat kirjeet... taas joku entinenen liisa auver hakee lähestymiskieltoa ja miä ihmettelen, mutta en ole yksin: muutkin ihmettelee. oikeastaan se on melkein kivaa, mutta kun minä olen niin paljon kehujen seassa haukkunut ismo alankoa (Isot Kirjaimet, ja säätiön se teki ennen minua, kuten kaiken muunkin, mutta onneksi kysmyksessä tai aiheena ei ole olympialaji tai edes kilpaurheilu, vaikka urheilulta kaikenlainen toimintani voi sivullisen silmissä näyttä ja huhuja kuulevan korvissa soi varmaan joku ipodi. no, jos se tuli siinä, se no ja jos se nyt teiän silmissä on hirviän hienoa kun on ipod ja apple, niin miä ihailen ja kunnioitan siitä että teille alkaa kelvata microsoftin tuotteet: Nokian tulevaisuuden voisi rohkia veikata yt vallan turvatuksi kun euroopan Japanilaisimmalle maalle kelpaa microsofti ja billy gatesin visiot ja näkemykset ja unohetut puheet kuin minulle vuoteessa poltettu tupakka... niistähän voi ja ajatella vaikka mitä, mutta kun ei kukaan tule koskaan sanoneeksi. taitaisiko olla niin että ne ketkä taitavat, ja sen tähen, käyttää näitä uusia medioita tai medioita ylipääöäo... örf?! no suletaas toi hakasulku, jos se on sellanen mikä tää on)]

onko hienoa kun steven jobbs on jumala? onko ihan tajuttoman siistiä kun maksaa microsoftille rahaa siitä että on muodikas ja kapinallinen ja ajantassalla ja tiedostaa että, joo-o: ei se microsofti käytä lapsityövoimaa kun se myy vaan ohjelmia tai jotain ja vaikka ei myisikään niin sinä et maksa, koska et osta. siähän käytät applea!

no jos nyt jotenkin vaikuttaa siltä että miä olen kiukkunen niin olen miä. miä olen hukannut kymmenen - reippaastii yli - vuotta aikaa siihen että en ole edes ostellut alan (tietokoneet tai jotkuu missä on kello ja taajus ja transistori jos toinenkin peräkkäin) juttuja, saati kehitystä.

kehityksestä minulla on sanottava se minkä voi todeta: minua aika vähän nyt kiusaa hammassärky, joka on seurausta siitä että ei ole tehnyt jotain. seurannut aikaansa tai pessyt hammaspeikkoja tai jotain keijunkaisia tai mitä ne nyt on mitkä niitä lahjoja ei koskaan antaneet ja yhtenä jouluna toi sitte sen tietokoneen, mistä miä olen kyllä vieläkin hyvin kiitollinen, mutta onneton. olisin, toki, onnellinenkin, mutta kun en kehtaa kun en miä ole täyttänyt kaikkia niitä karmian suuria tavotteita, joita miä olen haaveillessani ääneen saanut ihmiset ymmärtämään semmosiksi asioiksi että miä olen menny lupailemaan sitte jakavani kaiken sen ylenpalttisen ja ylitsevuotavan kunnian ja maineen pois, ja vielä sukulaisille.

miä mielellään tekisin vaikka ja mitä ja nyt kun olen tässä pari kuukauta, pian, katellu että mitä on tapahtunut ja mitä ei ole tapahtunut tietokoneitten kanssa ja saralla (ei Sara, eikä sarkakaan vaikka se on ihana iholla kun hikoilee niin ja aurinko lämmittää kuin se vaan voi kesälly 89 tai 11 - heinäkuussa, elokuu kun kun ja tuli ja meni ja se on ihan kiva että ei tullu se oikia pappa eli äitin-isä jostain telkkarista samaan aikaan kun x-files. olis harmittanu kauheesti, jos olisi joutunut seurustelemaan kun tulee telkkarista niin hyvää ja tärkiää.

ja mitäs sitä nyt olis semmosta mitä pitäs oikein eniten haukkua mitä on tehty tietokoneille tai mitä on oltu tekemättä, mistä ette ole jo tietosia? nyt voi lähtä vaikka saunaan, leikitään että kello on seittämän, tai melkein puoli jo kuitenkin ja sitte kiukutellaan. hyvä! just noin. entäs tämä näin?

"This all makes me wonder how important SCUMM was to the success of LucasArts. There’s no reason why a scripting language shouldn’t be used for an adventure game — developers can be left to focus on being creative within the game world rather than worrying about technical details. This has parallels with web development, where manipulating text and high–level protocols are important and we’re focused on satisfying business and usability goals rather than low–level technical details."

ei hemmetti.. nyt... mitäs... alkaa tulla schindlerin ketjulomakketta kohta jostain reiästä...

"I’m a huge fan of the LucasArts graphic adventure games. I’ve been reading up on the history of the company in Rogue Leaders: The Story of LucasArts, and I noticed that some of the success of these games was credited to the SCUMM game engine.

Monkey Island Concept Art

"It became clear to me that I was never going to complete Maniac Mansion writing the whole thing in 6502 assembly language." - Ron Gilbert

Thanks to this game engine, numerous key gaming franchises owe at least part of their success to a scripting language. The Rogue Leaders book mentions that at the time Maniac Mansion was developed, the developers wanted to remove the burden of working with assembly language so they created what sounds suspiciously like a programming language and virtual machine. Big budget games are typically developed with lower–level languages like C and C++ (although there are exceptions), but back in the 80s assembly would have been more common."

JA TODELLAKIN! se sanoo, tai kirjottaa ainakin, miä aina sanon mitä kirjotan, mutta kaikki ei välttämättä tee niin, sen takia kaikki onkin niin kivaa kun tommosta kivaa arvaamattomuutta ja fuzzyä jamppaa vetämässä kommenttia sen mukaan, mitä joku iso pyhä on jossain sanonut jostain ja voi mieltää ittesä siihen luovaan sisällöntuottajaan, jonka ei tarvi miettiä toteutusta, sit tapahtuu semmonen vahinko että syntyy SMS ja vähän aikaa myy puhelimet hyvin, vaikka olisikin hanoissa mies jonka nimi on JORMA! kuten vaikka oopperantalon vessan hanoissa! Älä nyt rupee keulii, vitun öljypohatta-jorma-shellin-hanoissa, en miä sinua tarkottanut! (ei pidä noita öljyalan heeboja ja jormia hirveesti ärsyttää: voi käydä nopeesti niin että on luvattu puoli mljardia dollaria (HUOM! dollaria$$1§½!!2) siitä tynnyristä, joka kolisee eniten kun koirat haukkuu ja peduiinit kuljettaa salaa kula shakerilta silkkiä ja mirhamia juutaanmaille, että ne voi sittä viedä afkanistanista hepokattia ameriikan ratiteille. katos, ei se yks äijä ihan turha elokuvantekijä ollukaan, kun se pääsi kuitenkin mun blogiin... no ja mutta JA TODELLAKIN... se sanoo kijottavansa... tätähän on oikein harikittava että kannattaako miettiä enempää. kattokaas nyt, miäkin panen oikein monokkelin silmille ja mulkasen uuvestaa em. seuraavaa:

"This all makes me wonder how important SCUMM was to the success of LucasArts. There’s no reason why a scripting language shouldn’t be used for an adventure game — developers can be left to focus on being creative within the game world rather than worrying about technical details. This has parallels with web development, where manipulating text and high–level protocols are important and we’re focused on satisfying business and usability goals rather than low–level technical details."

well well... this really needs an explanation and i afrain I'm running out of characters. perhaps I have to consider some MOO-like environment (naturaly runnin onratlib, you guessed it!,) wich seem to be referred chatrooms nowdays. such is technology what once seemd like a Lego might now appear like habbo-hotel, only difference being that you pay using the same piece every time again.

...pakko olla ajattelematta tai tulee taas sammakoita suuhun. kuten niitä usein tulee ja usein syksyllä etenkin.

miä heitän voltin, hän komentaa "heitä, homo, voltti!", miä heitän voltin ja menen rekursioon.

tarpeetonta ei oleTiistai 13.09.2011 19:58

[infected mushroom - people are strange -linkit joita olen viljellyt tätä (2011) vuotta heinä- elokuun ajan on poistettu toistuvien tekijänoikeusrikkomus-ilmoitusten vuoksi. jos luet tätä näin ja aiot jatkaa alaspäin, ajassa taakse niin linkki joka mahdollisesti toimii, ollen infected mushroom & the doors - people are strange linkkinä tänä hetkenä ja jos ajattelen että en tiennyt että tuolla aiemmin tai jäljempänä esittämäni linkin kohdalla oli moinen kiista menossa niin julkaisin ja linkitin musiikkia siihen tietämättä että se on laiton. Se EI tee minusta syytöntä, jos sellaista haetaan, mutta inhottaa kun antamani linkit eivät pidä sisällä sitä mitä tahdon esittää, erityisesti juuri siksi koska olen työllä ja tuskalla pyrkinyt kaiken sitomaan KONTEKSTIIN... tälle ei ole kontekstia eikä leegoja eikä kananmunia tai karvahattuja. on vain sormia ja sellanen vamma että tahoin kattoa mitä olen kirjotellut, samalla kun etsin tuota musiikkia (en videota, jonka oletan tekijänoikeuskiistaksi)... vaan, muut, ja kuitenkin tässä se nyt TAAS on ja juutuubissa, johon viittaan infected doors people [people are strange - infected mushroom & the doors :: http://www.youtube.com/watch?v=VKUD9mix-I8 ]

[oli jo, jossain ajan vaiheessa ja aivojen sähkön kulussa sellainenkin tovi että ajattelin laittaa sanatkin tänne, mutta taitaa olla varminta vaan käytellä omia puheita ja esittää asiat tolkuttomuuksin niin ei tarvi jokaista kirjainta painaessa miettiä että miten sana muodostuu ja mitä se tarkoittaa siinä asiayhteydessä]

KONTEKSTIÄ

jos musiikki on tehty videolle, niin kai tämäkin on väärin. älkää siis lukeko tätä vaan katsokaa tuota vidota kun kuuntelette jonkun lukemaan minua silloin kun tuo kappale oli hip, hop, pop ja top!

meikä-manne,
äänestäkää Salaria :P
salar on brilliantti,
kukaan ei ole timantti ,)
[jos nyt ensin paintaisiin musiikkia soimaan ja minä soimaan sitten niin ei tunnu aivan niin pahalta: eikös juu? no leeviä tietenkin ja niin ajankotaista "määrätietoinen, minä olen määrätietoinen. nyt mä olen määärätietoinen ja sen kyllä huomaa eli muotitiotoinen ja eleleevi ja nää jampat näkyy tehneen muitakin nättejä demoja eli heistä lisää myöhemmin tai sitten joskus nyt se leevi-video: [http://www.youtube.com/watch?v=2MEs6uRpqBc

"""määrätietoinen. minä olen määrätietoinen. nyt mä olen määrätietoinen ja muutkin sen huomaa""" ajatelkaa sitä mainosta, televisiosssa... jotain talenttia vai mitä pedoliinokuskeja siinä. miä tiedän yhden pendoliinokuskin tuolta kouvolasta, mutta miä en ole poliisi, eikä ole paulikaan]

kattelin tossa maanantaina televisio-ohjelmaa jostain suomen huippumalli haussa -ohjelmasta ja oli kyllä käsittämättömän hauskaa, kun sai itekseen kommentoida paiskunnan kuullen sitä puuhastelua.

miä ajattelin asiani niin ja sen tilan ja tilanteen sellaiseksi että siinä olisi pariskunta paikalla ja he olisivat vapalla ja lapsi vahdittavan. tiedättehän te että lapsia vahditaan, lapsia pitää vahtia: lapset ovat vaarallisia, eivät vain ympäristölleen vaan myös läsnäoli...j...oille. lapset tulee ja paljastaa mun, vaikka en ole exhibionisti, siis niin, kyllä kai miä joudun kiistämättä sanomaan että näin miä olen aika mahoton, joskaan en hallitsematon, selontekijä.

jos maailma ympärillä vituttaa, ja jos vituttaa on se sana jolla ben todistaa bigbrotherissa olevansa naistenmies ja valitsee neljästä lehmästä hiehon, joka on kaikkea muuta, niin beniä en pitäisi minän kauhian kovana tai hurjana tai verrattomana tai vertaansa vailla hakevana naistenmiehenä, sen perusteella että heebo hokee yksiössä: voi vittu, mun huulet tärisee, vittu. vittu, mun kädetkin tärisee ja tääläkin tärisee (puristaa haaruväliän) tuota hokemaa on kestänyt jo kaun ennekjuin minä sen näen tai kukaan jaksaa katsoa.

no (niin varmasti kuin minä sanon no: sanooko mitään?) jos nyt on niin tai näin ja satun ottamaan kantaa täältä käsin johonkin bigbrother-ohjelmaan niin sanottakoon sitten näin että se ohjelma olisi ollut moninkertaisesti parempi ja katsottavampi jos sen olisi saanut olla televisioimassa, silloin joskus, ruutu neljä eikä mikään vitun alma-media.

"iltaa asukkaat, täälä jälleen Susanna... niin ja Elina. haluaako kukaan muistaa kuinka se muhkurapolvi tuli juontmaan jonkun vapun jälkeen tuota ns. bigbrother talkshowta? mitä siinä on niin että se on talkshow, eikö voisi olla ihan vaan viikkolähetys tai viikon päälähetys tai bb summary tai jotain hienoja ja kiinostavalta kuulostavia ulkomaalaisia sanoja... no ja mutta. siis örf SUSANNA tulee jostain radiokanavalta, miä en - vilpittömästi - tiennyt etä sellainen radiokanava on missä se puhuu ja on toimittaja, mutta toi bb-juonto. mee susanna kotiin ja tule haukkumaan mua anonyymisti, vitun sanaton paska!

muhkurapolvi-SUSANNA se vaan lähetyksestä toiseen on muka-pokkuroitava kun elina juontaa. kukaan ei musta millanen jumikuuppa se oli parilla ensimmäisellä kerralla kun oli mietittävänä mielessä että tossa on monitori ja tossa on toinen ja kolmattakin voi katella samalla kun korvaan tulee sähkönä ääniä ja sanoo jotain prosentti-yksiköitä, joita noilla mainitulla ruuduillakin on. ääääärgh! tehdään jotain, äkkiä ja kovaa.

otetaan tuolta jostain, varmaan samalta kanavalta toi rocka-billy -letti lehmä hoitamaan toi homma ja se tosiaan hoitaa sen, siis juontaa live lähetyksen, jos se nyt sellaiseksi on oletettava ja muhkurapolvi-SUSANNA posaa lyhyessä mekossa ja aukoo suuta niinkuin akvaariossa kala: ei kuulu pulinaa eikä pulputusta, kiduksia heiluttaa ja polvet muhkuralla se seisoo siinä kun viisas ja älykäs sami aalto tahtoo että se on siinä ja sami aalto on the BB, niinkuin on timo ta mikkonen sitä mieltä että "tämä ohejlma-formaatihan on kotoisin jenkeistä (tai mitä sanaa se usasta käyttää kun sitä seuraa mustat autot kun se on selvittelemässä keneddyn tai dyynien murhaa). jos nyt kuitenkin sanotaan että onhan noita ohjelmia tehnyt ja noita ohjelmia tehdään, mutta kyllä se krediitti tuosta englannin kautta ja myötä suomeen tulleesta bb:stä on hollantilainen ohjelmaformaatti, ja se ei tarvisi sellaisia viisaita miehiä kuin toiminimi ta mikkonen tai joku vitun joukkomassasosiaalipsykoosisaikologistia kertomassa puolituntisessa niitä juttuja mitä miä puhun eellä.

herätkää! bb on kuollut. bb on sivu joka joskus, ainakin, vaati sos.turvatunnusta että sinne voi lähtä puhumaan asiaa. miä olen erittäin halukas antamaan sos.tunnukseni jollekin almamedialle, joka sen voi julkasta vaikka tällä sekunnilla. minua ei kuunnella.

kysmys todella on siitä että minua ei kuunnella, ja jos minua ei kuunnella niin silloin on mahdotonta ajatella että minua ymmärrettäisiin. minun on muutettava esitystapaani, jos aion sitä täällä jatkaa ja jakaa, jonka nyt taas kuvittelen hyvin mahdolliseksi.

mutta minulla on ne postikortit kotitehtävinä ja minä aion tehdä ne ja mennä takaisin kotiin eli BatMUDiin. irc-galleria on paras mahdollinen muoto sille mitä ajattelen tarkoitettavaksi kun puhutaan sosiaalisesta mediasta, vain yksi seikka on korjausta vailla.

irc-galleria.net :issä pitäisi olla noiden jaa palveluihin yhteydessä linkki, jossa ja jolla voidaan jakaa vaikkapa blogi merkintä luettavaksi suoraan, osana, yleisradion jotain lukijapalstaa. minust irc-gallerian toimintamalli sopisi hyvin tuollaiselle ns. sitoutumattomalle ja riippumattomalle mediataholle, jossa sananvapaus vielä jotenkin toimii. ja jotenkin niin myös että jos, vaikkapa minä, joskus tulisi tuomioita siitä mitä on sanonut ääneen, tai väittää niin, ja kirjoittaa sen niin se saa jäädä jos siitä on tuomio annettu. minusta...

niin niin niin taas... minusta, jos ajattelen miltä minusta tuntuu niin minä ajattelen että kaikki tällainen tekeminen, joka tapahtuu katoamattomassa mediassa sen pitäisi antaa olla, mutta sen yhteyteen voisi ehkä liittää, jälkikäteenkin, merkintöjä siitä mitä palkintoja tai tuomioita teksti on tekijälleen tuonut.

muuten olen sitä mieltä että MUHKURA-POLVI-SUSANNA-JÄTTIMÄISEN-NÄTIN-BLODIN-TUKKAN kera vois pitää pikkasen pitempiä helemoja ja puhua vielä vähemmän, mutta sitä voisi näyttää silloin kun se oikea juontaja, joka osaa, eli elina, puhuu. tehkää nyt, vittu, kaupallinen ja raadollinen paska-tiedon ja vittu-ajanpuutteen almalaiset edes kaupallinen paskanne kunnolla.

nyt hikoo samin kämmenet kun tuli niin huono sakki ja sitte toi benin valinta... olikos sellanen kirjakin olemassa, joku sophien valinta vai mikäs se oli, ei kun joo olenkin nähnyt vaan sen leffan missä oli merryl streep feministinä. sori kauheesti sinne unionin kadulle. mutta toi bb on niin täyttä sontaa että minun tekis mieli itkeä ja kiivetä sinne asukkaaksi, mutta kun se ei käy!

irtoviiksi

pppspspsspsps TUKKA-PUKKA-MUHKUURA-POLVILUMIO-SUSSANNA: olet ällöttävämpi kuin mä kuvassani. vedä, vittu, mekko silmillesi jos se on noin lyhyt, tahdon nähdä sun alusasuta ja tumputtaa pissalla käydessä jatellen sua. tai jos vaan laittaisit pitemmä mekon ja jäisit pois. niin minäkin teen, tällä kertaa, ja kohta jatkan, kuten sinäkin, muhkurapolvi-susanna!

jaa pannaas vielä loppuuun leevi and the leavings ja määrätietoinen minä olen määrätietoinen, nyt mä olen määrätietoinen ja muutkin sen kyllä huomaa....[ http://www.youtube.com/watch?v=2MEs6uRpqBc ]

aikaanne tuhlatakseniKeskiviikko 07.09.2011 01:12

[kirjoitan jotain aiheesta zaidkais. projekti ja dokumentti stressistä ja rahasta niin että raha korvataan jollain, joka on työtä]

jos noi jampat eli se nöra puuhaa tota tommosella nimellä että sitä ei voi - vielä - google esittää sivuna...

siis meinaan niin että jos yrittää tehä jotain tommosta isoa projektia ja saada vapaaehtoisia puuhastelemaan sen Teh projektin kanssa niin laittais nyt edes hommalle semmosen nimen että sen löytää... kusee muroihin, sanoi just joku projektin äänenkannattaja, joka vertaa itseään hippeihin.

anteeks' nyt vaan vitun hippi, siä puhut anarkiasta. se on keksitty jo ja sitä aikaa elettiin rooman lakattua olemasta valtiona ja englanti sai ensimmäisen kuninkaan, joka ei ollut arthur. siitä on aika vähän kirjotettu muistiinpanoja ja sitä seurasi keskiaika, jonka aikana oli myös ns. pimeä keskiaika. en tiedä mikä se mahtoi olla historian kirjassa tai mikä se on googlessa, mutta en kyllä lähtis hirveesti jonkun kuolleen papin, joka oli mm. ministeri ja sillä on itellä kiva nimi, oppejapoppeja poppakonstejaponsteja opettamaan. kertoisitte ennemmin vähä suomemasti että kanerva-kataja-niinistö -jengi olis kaikki kansallista kokoomusta ja ne pitäs syrjäyttää vallasta niin että kaikki mannerheimin lapset heitetään kahvipaketeista tehdyssä korissa jokeen.

nyt alkaa mennä hommat, ei mun, eikä mun jututkaan - suinkaan, aika tsaitkaisille. homma kuulostaa kovasti skientologialle ja tiedän että sellaista ei saisi sanoa kun voi lähtä kaverit kävelemään. ihan just niin kun joku sanoisi että sanoisit kaverillesi että sen on pakko tutustua minuun.

yrjö kallinen aka tom cruise aka tafara harrastelevat uskontoa jota ei paljo kannata tuputtaa muille. olis aika murheellista jos joku steiner-koulu saisi suomessa kilpailijan.

--

tuota tämänpäivästä (en kirjota sitä tähän kun se näkyy sivun yläkulmassa jo valmiiksi), ja juuri tulevaa Voimalaa kuuntelin yleltä ja sitte takas kattelemaankin...

voi tsaidkais

(se on niin vitun heleppoa huudella televisiossa että joku egoilee, jos se käyttää internettiä huvikseen ja ite on niin rikas että polttaa sisällä piippua. olen miäkin sitte tyhmä, taas se olo kun tiedostaa että kuulee että toi puhuu alturisteista ,kuten se ohjelmassa sanoi, siitä vaan surffaamaan ja kattoo yleltä voimalan areenalla ja ketsupilla, mulle joka diggailee vähän altruismista, jos se on muissa!!!1!1!2!)...---...:P

(vesa vierikon äänellä kun kuvittelee jätkän mäelle huutamassa: "haistakaa vittu, vitun...v... lysmypaskat" tullimiehille, kun ne haukku sen hienoa hillmannia, joka ei mennyt ruotsissa katsastuksestakaan läpi kun se oli niin ruosteessa ja lysmyinen, kuten tullimies sanoo kun ei tiedä uutta sanaa kuvailla huonoa kuntoa ja ruostetta)

pumpulistickki tulipa kuultua uutisetkin samaan putkeen jalkapallon perään ja kerrottiin että (poliisikohan se oli) joku (jos se olis ollu tässä niin sen vois muistaa ja se ei olis kivaa jos se ei olis ihan varma) tutkii että onko suojelupoliisi ollut työpaikkakiusattu... meinaan että jos kuuntelis leeviä ja jätöksiä mitkä on lehtiä lähinnä niin soittaisin muotitietoinen, nyt mä olen määrätietoinen ja ajattelen että siinä jää vihapuheet kakkoseksi jos supossa työpaikkakiusaillaan ihan vaan pilalla ja huviksi. taitaa olla suomi aika turvallinen maa jos on ton tason valvova elin niin joutilasta porukkaa. menkääs töihin, sampoa tärvellään ja kalevala kärsii