IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

niinistoe.txtLauantai 26.05.2012 22:28

[ Eestin kansallislaulusta musiikki ja sillee, sori mut' kun on pakko niin pakkomielle menee edelle. se vaan on niin. nyt kädelle ]

-yhou talking to me?
-are you talkdin to me?
-huh? you talkin to me? Huh!?
-I am talk' to your hand 'cause the face's not listen'.

--
-- itkua ja hammasten kiristelyä, ylettömästikin. missä on Jungner (twitterissä, vittu... siinä on sitte puoluesihteeri. luuleko se olevasa Putin vai put in? mene ja tiedä, mutta älä lisäänny)


hyvinkään ammutuista uhreista kuollut toistaiseksi vain kaksi, mutta uutisoidaas jotenkin paremmin (eli käytetään vaan ja aina vain pelkkkiä pieniä tai pelkkiä pieniäkirjaimia ettei vaan mitenkään kävisi niin että ei tulisi puhuttua sivu suun tai ohi muillle niin että joku jää paitsioon, saati palaa):

edessä on suuri työ. aseet oli laillisia, hankittu luvalla ja säilytetty määräysten mukaan...

silti on parempi että aseita säilytetään...

ampujan kiinniotto sujui rauhallisesti...

yhteyttä norjan tapahtumiin arvioidaan... (eiks' puhua norjaa tarkottanu jossaain sukupolvessa oksentelua jos oli teekkari)

ammuskelija on tunnustanut... uutisoitiin, mutta kerrottiin tarkemmin niin on myöntänyt tekonsa eli ei kuitenkaan tunnustanut, jos nyt vähän vuollaan suolaa... ja mutta ja kun "mutta syy on yhä hämärän peitoissa"... vittu ne tulee ja hakee mun peiton?!

uhreilla on paha olla ja muutkin voi vähän huonosti... (vähän alivatliosihteeri urheilua ja sanapelia ton kekkosen kanssa)

pieni kriisikeskus on perustettu... (sekin oli kirkon judanssi, mites noi muut KIRKOT? onko ne ihan tunteettomia ja hykertelee orkussa kuten miä? evlut ei everstiluutantti, vielä)

kahest saakka valvonu vaan... (melkonen ennätys)

voimatonkin viilis, et' miks' meilä vaan tapahtuu ja tapahtuu... voi tota asiantuntijaa tuolla yle1... tule nyt jugneri apuun jo ja tapa ittesi mun nähen niin päästään täältä internetistä ja lähetään kiinaa sensoreiksi!

oho tydydyttyyy tytydyttyy... tuli just twitteri pahasti jätkeäälle suoraan lähetykseen ja kukas sen lähetti oikein... VITTU! NYT ITKETÄÄN!!? vaiiii112291119


vittu noita juttuja ja irtolauseita... JOKOHAN KOHTA ALKAISI TUNTUA SILTÄ MITÄ TAPAHTUU JA miltä kuulostaa kun ABSRAHOIDAAN...

seuraava sivistyssana!

JA MITÄ VILPITTÖMIN JA MITÄ ROBOTTIMAISIN BUSHIN-NIINISTÖN...

"vakavammin loukkaantuneet alkavat voida paremmin..."

"lintukodossa kaikki liittyy kilpailuasetelmaan... honoja ymmärtämään epäonnistumisia...
johtaa epätoivoisiin kierteisiin, tavallaan, nuorten ihmisten joukossa erityisesti"

VITTU TOTA PUHUVAA PÄÄTÄ ja Räsänen komppaa...

turvakaappia ja luvanhaltijaa... ai yksi ihminen jossain sais vartioida että kuka saa kaikkien aseet? Päivi hei! oletkos siä käynyt armeijassa kattomassa jossain varuskunnassa, vaikka, kuikna niitä aseita minun aikana ainakin vahditiiin niin että se kenellä oli pistooli ja panta, sillä oli lipas ja avaimet.

miä ihmettelisin kovasti, jos sillä keinolla ja sellaista vastuuta antamalla EI poimittaisi jyvistä akanat jatkossakin, vaikka kävis vahinko. rauha maksaa, jos yhteiskunta ei vastaa ja se on tätcheri-bushin-holkerin-reganin-kataisen-ahon-jäätteenäen-salolaisen-stubbin-zyskovitsin -linja.

*bell* 19 valtakunnassa ei ole katuvaloja (*clickclick* the phonebooth, syyttäkää nyt televisiota ja sen jälkeen saatte syyttää minua ja sitte arvotaan seuraavaa sekaannusta) hullu mikä hullu, mutta kun on terveen paperit ei sille mitään voi. sitte tule cia ja tappaa, vittu!


vittu, jos aasit ei osaa puhua asiaa tai pelaa pallopelejä oikein tai pallopeli on pesis niin kattoisin kyllä hyvin tarkkaan että mitä jää käteen jos räpylä on valmiiksi märkä ja pieni kun vaihtaa ulkovuoroon...

(kuvitellaa että leikitää että passiivin sijaan tässä monikko palvelee sitä itseään ja pallopelillä tarkoitetaan sitä mitä se suomessa ja Suomessakin kai tarkoittaa yleisimmillään vaikka tämä olisi erityistapaus... *ahaa* ja sellainen elämys! (tää onkin pesisliiton salaliiton taiwanilaisten rahottama judanssi-härdelli: jos ei palloililijat suostu siihen että kummola on jumalista suuriin niin se on niistä julmin, joitain pelejä vaan on pelattava niin että voittaja tiedetään jo turneen alussa... sama tulee pätemään pian kaikkeen muuhunkin, mutta ei vielä, eikä aivan vieläkään...)

tuleeko

) suluitta saimaalle-ilmiön tiedonantaja vartiotornista ja sitä rataa kaipiaisten ohi kun kuopiosta tullaan (ja toivottuja vieraita, kaikin puolin)... miä olen konnari, koska tahon kaikkiin vaunuihin(!i) omat asiakkaani ja tarjoiluvaunut kanssa vai mitä trolleja ne on... :P

siitä paha olo jos uutisoidaan kaiken aikaa samalla otsikolla...

vaihtaisitte latua tai... ei vittu. mIÄ vähän TAHOTOISIN OTTAA KANTAA, mutta kohta on joku vitun suviseuralainen takaoven kautta takomassa jääkiekkomailalla järjettömyyksiään minun päähän kun olen vähä, joskus, valehellu (vaikka ehkä narrasin liiotellessa tai kun oikeastaan puhuin ihan totta, mutta tulevaisuudesta ei tiedä ja sitä rataa kai näitä kiskoja kuletaan sitten tämä viimenisin rasti... vitutti toi laulu joskus, ihan kehnojen sanojen vuoksi vaikka vasta sanonkin nyt eka kerran)

heitin vaan näin tähän näin tämän kun teki mieli enkä jaksa tota paskaa kuunnella enempää.

naapuriin on välit kunnossa ja kaveritkin on taas alkaneet uskaltaa osoittaa läheisyyttä kohtaani niin sitte provosoidaan huonoilla uutisilla.

onhan se ikävää ja on hemmetin ikävää, mutta ikävintä on toi tekopyhyys; sen mukainen, oloinen ja kaikinpuolin, oikeistolaista ideologiaa edustava kannanotto...

tästä PUUTTUU vain se että urheiluministeri ottaisi kantaa... ja niin ehkä voisikin ottaa, mutta en minä arhimäeltä sellaista odota, edellytä, kehota vaatimaan tai penäämäänkään, jos joku niin tekee se on lehdistö tai kolmas valtiovalta eli media, jota tämä ei tietenkään millään lailla tai keinolla tai muullakaan valvotulla ja kontrolloidulla holtittomuudella edusta tai edellytä... asia voisi olla toisin jos urheiluministerin sijaan asiaa kommentoisi toimessa ollut henkilö ja jazz-pianisti Claes Anderson, joka varmaan saisi ilmaisuun jotain inhmillisyyttä, kuten olen mielessäni kuvitellut myös edellisen presidenttimme päässeen paljon lähemmäs sitä ja niitä ihmisiä, joille jokaisessa uutisessa lainattqava pätkä, presidentin huolestuneisuudesta olisi kohdistettava.

MAHTAA KOKOOMUSTA VITUTTAA KUN ON PÄÄMINISTERI SAMASTA PUOLUEESTA just nyt... vittu poliittinen kenttä kärsii ja kukaan ei pakota mun päätä, just nyt

ähäkutti.

tappamisessa vaikuttaa vaan määrä ei laatu,

uudenvuodenpaukkuja vielä 40v keräilevä nimetön arkkityyppi arpoo ja katuu sanojaan tai itkee ja katuu tai jos ei niin sitte on tosi sairas, jo...

P.S. Varma-Sampon virallista ja vallalla olevaa kantaa noudattaen ja esittäen näitä sanoja pannaan bittinä tunneliin ja selvin päin. tulkaa ja puhalluttakaa!

(kylmä-kalle-kotipsykiatri vai mikäs se ohjelma bitissä olikaan, tykkälän juttuja... noita-juttuja ja niitä vainoisia aikoija muistellessa, ajatellessa ja odotellessa tulee kai tehtyäkin vähän sattumankauppaa ja jälki näkyy kädessä, siitä sitte ennustetaan että arpi tossa on kyntöaurasta ja toinen kynttilänjalasta. voidaan päätellä ja on arvailtavissa että jos on kyseessä kyntöaura on sen oltava jotain painavaa, kuten sanatkin voivat olla (ja vertaus - kuvinakin) ja johdantoa sille että kynttilänjalka on kai olemassa jollain tapaa kun on kättäpidempänä tai sitä tavoitellessa jotenkin tehnyt haavoja käteen, jos ei tikkuja päähän. kestosta päättelemällä voidaan arvailla edelleen, esine metalliseksi tai metalliksi: käteen mahtuvaa ja kätevää. kyntöaurasta jos olisin saanut päähän niin kuka uskoisi, mutta jos on arpi peukalossa niin kukapa ei uskoisi... se_suuri ja sen suuri musta, kookomusta edustaa ja katos kun on lapsella leikit ja kalut isien ja pohhhhjattomien mukaan (louhi lie vittu mikä niitä typoja säätää) niin voi olla käteen mahtuva jos ei sopiva kyntöaura ja minä naapurissa laastaria tai muuta paikkaa ettimässä ja olen tässä sitten se vaarallisempi. oveenkin tuli se reikä kynttilänjalasta siksi että meniin siskon huoneeseen karkuun, paniikissa ehtiny ajatella että ehinkö pitemmälle niin pään korkeudella oli reikä siitä muistuttamassa, toiselssa ovessa vähän tukkaa siihen asti että siitä joku sukulainen(kin) kysyy, niitä kun ei täällä näy, vaikka ilmeisin syy ei olisi totta niin siten elän. sijaiskärsijä ja jouluna saparo "jos luoja suo" - eli kylätaskua ja sitä mukaillen... baarissa oli ja jorma todistaa (jorma on kyrpä, mutta tarkottaa pippeliä). porvoossa silloin, mies kysyi että tunsinko, ken'ties, henkilöä, jota kehotin, "minä en ole luoja, vielä, mutta kysyppä tuolta" ja osoitin _baarimikkoa (viitti kaikkia nimiä tähän hätään keksiä kun päästä vaan). en sano ettei kiinnostanut, enkä sanoisi jos olisikin, mutta onnittelen itseäni ja Jormaa (joka näin tuli) sanomalla ja sanoi sen olleen kylätasku, ken' kysyi, ahtalla tiskillä, väliin tunki; sanojen, lihan, ihmisen ja ihmisten sanoen: jos luoja suo, ottaisin vielä yhden oluen... lyhyestä virrestä jää sanat mieleen, pitkästä sanoma: SITÄ IHMETELLESSÄ...
antaisin olla, jos huvittaisi

minä kun tykkään vaan mukavista asioista niin teen sitten sellaisia, itseni iloksi, usein, mutta merkillistä kyllä tai ehkä juuri niistä johtuen karmaisevat sanat tulkitaan niin että ne muistuttavat jo jonkun mielikuvituksissa tekoa, mikä siis tarkoittaa seuraamusta. asiasta ei neuvotella, asiasta ei edes keksustella, puhutaan ehkä ja minä enimmäkseen ääneen vaikkakin vähiten kvalitatiivisesti: huvittavuudella tavoitelen iloittelua, siksi ilmaisuni asiasta tai asioistakin on enimmäkseen kvalitatiiisesti...

[ kannatti käydä ammattikoulu ja tulla paperimieheksi kun tykkää niin vitusti koneista. ohops! ]

[ tässä kohtaa huomataan että musiikki on jo soinut pidemmän aikaa, siis otetaanpa alusta, vaikkapa tämä tästä näin ja painellaan sormenpäillä näitä näppäimiä niin eiköhän kohta ilmesty jotain valitettavaa, iloittelun sekaan siis. ]

[ onni onnettomuudessa oli se että onnettomuus oli vain tuurin puutetta matkalla pohjois pohjanmaata, jossa tätini asuu. ei nimittäin ja sanoin juuri siksi - tuurilla toki - että voisin taas (vaihteeksi kolmonen tupaan tuli hitaampia lukijoita mukaan ja nopeammat tarvii jotain mielen pilkettä nakerrettavaksi... ]

[ kuvitellen, enimmäkseen elelee edelleen laski hitaamman kun oli menossa apteekkiin. ]

[ tilanne kuvaa jostain tuulikaapista itseään ja muut ihmettelee kun maitoa ei tule. se johtuu siitä että joku kasvain timotein päässä laittaa lehmän kuvittelemaan itselleen siivet ja olevansa siten enkeli... ei vitussa eikä unioninkadutttaaakohan sanoa... no koitetaan nyt kuitenkin ]

ystävällisesti miä aina availen ovia muissa paitsi kaupoissa kun niissä ne aukiaa ihan itestää silloin kun pitäs päästä sisään, sitte kun pitäs ulos päästä ja siinä on joku vammanen nilkki nojaamassa sauvat kyynerpäihin asti ylettäen (eli vähä pitemmät merirosvojalat (ja vitsit mulla) kun jollain rouva puupäällä... ohops!
no kuitenkin siis ja jotakuinkin noinastee niin kuvitellen se todellisuudessakin tapahtui. tapahtui siis niin että olin se vitun laupias samarialainen ja jäin siltä osin sille matkalle, ja sitte kun miä kerran tein eritavalla niin miä kyllä vähän ajattelin, yhtä vähän ehkä kun joku tätä lukiessa tai jonkun toisen kuunnellessa, toisen jonkun ajattelematta sanoessa ja näitä on tiedossa lisää. nämä ovat niitä1 niistä pidetään ja houli niin että huolitaan lisää ja sehän on varminta niin että on perustettava tällä kertaa yritys, eikä yhdistystä (yleishyödyllisen plahplahplah alvista kii ja siitä riittää kyllä riesaa).. nojamuttakuitenkin houlinta-yritys siis, tai kuten kipakasti mulle muudissa joku jenkki. kovin kummallista, ehkä, muillekin kuin niille itelleen, mulla on semmosia jopa kavereina, vaiikkkkaaa vähän välillä tulee samaisteltua heikäläisiä hepreaa ensimmäisenä ja toiset toisena amerikkannanasta saa purra ja lapparit laullaa tuo sitä kaljaa eihän tästä saa tarpeeksi irti kun on niin vitun pahat estot...

[ wc-paperi! lepo! ]

*glugluglue*

toi sitte toi pikaliiman, onneksi kirjo8ittamiseen tai siitäkin niin, ei tarvi aina huulia ja se on hyvä juttu. olis kyllä eri ankeen hankalaa jos olis semmonen savikiekko mitä ampumajalta kanettiin tuhkiksiksi ja sitte niinkin kummallinen sattuma voi puuttua peliin että kun on pikkasen erikoisempi väritys ja reilu 20v ikäeroa niin on todella helppo saada muut, siis nyt ihan toiset muutkunnes (eli se konsoli, pelikonsoli siis se nes-ei-te eikä niiltä voinut välttyä tälläkään kertaa, esteiltä siis lukemisesi kun tulin niitä kirjoitelleeksi. seurauksena siitä että huuleni ovat sinetöidyt siihen asti kunnes (äärgh!-merkki) luon nahkani. kielessä nahka luodaan viidessä vuorokaudessa eli makuaistin mennessä siltä osin kun se on kielessä ja ruoan ollessa paskaa voi panna kielen pakkasessa olleeseen valurautapannuun...

[ kehittelen tuon valurautapannun kanssa kidutusmenetelmiä ihmisten kuviteltavaksi koska he eivät voi ajatella sellaista, ainakaan tapahtuvaksi, kuin niin sairaassa mielessä kuin vaikkapa stepen king. enpä ole lukenut (tieten) miehltä mitään enkä tahtoisi hänänänäästä ja lappareista kuullaan vielä lisää... poltin kerran jos toisenkin aika napakasti kämmenen kun tein vähän uunilenkkiä ja unohin että pitäis olla edes talouspaperi välissä kun puukahvasta ei viitti veivata irti kun se kahva on vähä kömönä, joku riivatu adhd-aikaistalaineni vähän meni kiristelemään kun siinä oli se lovi ja minä sanoin tietäväni miksi se siinä oli(huom!) ja kerroin vain että tiedän myös miksi, mutta tämä edellinenpä ei tullut ajatelleeksi ja kun asiaa (siis puukahvaista valurautapannua (paistinpannu, jos nyt ihan vtun pakko on kertoa ja olihan se melkonen pakko... vitun opec-maat ja muut mahottomat pakko-oireet kehään nyt ja sitte se toinen pannu kehästä (uuni konkretiassa, joka on vai siirrännäinen todellisuuteen jossa elän. aivojen olen kuullut ja luullut lukeneenikin jostain joskusu jos toistekin olevan semmosia soluja että ne ei tunne mitään... miä pikkase kyseenalaistan moista väitettä kun ajattelen että kysymyksessä on biologia pikkutarkkojen haarojen lisäksi myös fysiikka sitä osin kun se on sähkömagneettista säteilyä ja luonkin tässä uutta kenttää, jolla voin temmeltää vallan hallitsemattomasti ja ajatellen vain kuvittelevani kuinka sairasta kaikki on mitä sitten ikinä teenkään kun (eli kun on kuten ei koska, kuten koska kun, kuten olisi muka mahdollista ajatella että sellainen voisi olla todella totta, siis siirrännäinen ja se on siis abstra.sfdvaxffvaasl.. toiveenani esitettiin jonkun kinkin nimillä tehty esmeralda vai mikä se nainen oli joka aiheutti pelkkiä harmaita hiuksia ja nyt tuli toi phone boothkin...
tässä nyt on vittumaista vain se että minun tuotantoyhtiöhankkeita kuunnellaan siellä missä luetaan kapitalismin ja/tai nihilistien ja skientolokitkin lentää jo kirjainteni kaatopaikalle. tämä toukokuu on kyllä siitä kummallista aikaa, että mitään ei tapahu vaikka kaiken aikaa sattuu. kuten nytkin, vituttaa niin että korvissa soi, mutta se ei ole musiikki vaan joku vimmatun niittokone ja miä olen niin rakastunut ja aina sitä tehnyt kun mulla on toinen niin joku ostaa paremman... eieieikunsiis, tahdon saada, enkä suinkaan tahdo vaansuorataa haluan tahtoa ja tahtoni haluamana somaattinen häppeninki käy ja tulee nenästä tippa, tulee VITTU pavlovilaisen paskamainen allerginen reaktio ilman minkäänlaista yhtälöä tai sattummaa ajatellen on tietenkin niin että huhkittuani kolmisen tuntia (papan kanssa) halkoja pinosta pienempään pinoon, mikä on mielestäni oikein ilahduttavaa ja hauskaksi saattelevaa tointa, keväällä, ulkona (satttumalta, siltä kun ei voi välttyä, kysykää vaikka katalta tai harlinilta (ja harlin ei todellakaan ole mikään mikey rourke), kokki lähinnä ja vähät siitä, en muutenkaan pidä ruokaohelmista tai mistään vitun kokkisadisteista, niille vois antaa vaikka muovisen banaanin, valmiiksi asennettuna... kuten hyviin pöytätapoihin kuuluu vessastä, käsin. muistitko pestä mielikuvituksesi sen puutteella?) ]

takaisin asiaan, joka on jo totta. älkäätte siis peljästykö. en minäkään vielä nuole, banaanianijaniainakaan ja lappareista kuullaan laulusta sanat ja musiikista soinnut ja sävelet, nuoteista jopa tahit ja paussit ja muut nyanssit, joita voin lukemattomasta määrästä huolimatta kuvailla vain yhdellä sanalla jota on johdateltava näin. ja tässä käy kuten aina on käynyt ja tila käy vähiin...

jos kokit on sodassa, ruoka on paskaa. kuumalla palaalla jotain, vaikka kuuma lusikka ja pakkasella oleva ruokalusikka kielen ja kitalaen väliin niin ei ole hirviän paljo väliä vaikka söis vähän sanomalehtiä kun maun voi kuvitella ja muste käy mausteesta ja kuvailee kaikkea muutenkin kovasti ja siitä muovinen banaani jälkiruoaksi. kävi vitunmoinen tuuri että ei saanu jotain vitun kallista lentopalloa kun lähti mukaan battle royaleen... tästä emme kerro tällä kerralla enempää. sillä uskon niin, eli uskon minä jotain muutakin kuin pappaa ja välillä vähän lääkäreitäkin... ohops! niiin olis tosi idyllistä ja idioottimaisen ideaalista jos hippi-idealisti sais lemmikkieläimeksi lentopallon. mulla on trauma siitä kun on sormi poikki, joltain, kun lentopalloa pitää pelata ja miä en todellakaan voinu tulla ajatelleeksi että käyttelen joka vitun sormea ja vielä muitakin elimiä, jos miä aion olla uusi hitleri, mutta omalla tavallani ja omalla sarallani ja playground on mun luomakuntaa myöden laatima eli ei auta tekstipeli markkinoilla sekoilla, jos aikoo parjatavana elää, kuten on kohtalo, kun se on ammoisista ajoista ja sieltähän tuo ammon tuleekin, jos ette ole tulleet ajatelleeksi yhtään mitään, niin minä sitten ihan arpomalla oln oikeassa ja ilman kustannustoimittajaa ja oikolukijaa ja ghostwriteria (eli se on semonen ohjelma millä tehdään sellasta homaa kun ladontaj, jos aihena on painotyö eli kirjapaino vaikkapa. paperi kun haisee kokolailla samalle kun kartonki, joka laatuvaatimuksiltaan on kelvollista elintarvike ja lääkepakkauksiin...

admanit pusaa tähän näppärästi ton maitotölkin uuden designin vittu! meni eka haamukahvi ihan vitun pillun päreiksi kun katoin että avattu purkki ja otin sen enkä ajatellu ja kaadettuani kahvin sekaan tajusin että vittu: miähän avasin jo toisen kerran uuden purkin, vaikka oli valmiiksi avattukin...

[ tässä näkyy nyt sopivasta kulmasta ja oikeanlaisessa valaistuksessa kiva painovärikikka ja näin mainostoimisto selvitti jonkunlaista lukua sille mikä on yhen sortin autistien osuus kiroilussa kun toiset muunlaiset suunnittelee, muitten lypsäessä, vaikka mitään ei tule vielä pitkään aikaan.
ohops!

taas meni pieleen... on nimittäin niin supersekavan energinen olo että on pantava kahvia kitalakeen kuumana ja lujaa ja nopeasti ja pillerille kyytiä tai kohta miä keksin että... hopla! weeeakened hoidan asiani kuntoon itselääkityksellä.

hylkään apteekin ja hakeudun alkoon. ei tarvi aukoa ovia ihmisille, jotka on niin kusipäisiä että ei anna edes vuoronumeroani!

tuli vahingossa rasti...
leikkiliekki happyhappyjoejoe
[ Bill Bailey - U2 Failure - Part Troll -- http://www.youtube.com/watch?gl=CO&hl=es-419&v=H8dZwXnMrRU ]

[ Did I pass? Yea it's thiseear... yes it's heass... leikisti it began in africa ]

riki sorsla, puoli valtakuntaa ja saparo jouluna... joku parkinoni varmaan tuli päähän kun teki kärpänen munia silmään, kolmateenkin...

yeah. nyt on hätä juuri tämän näköinen... kestää ja kestää yli kymmenen minuuttia kertoa tätä että saisin edes alettua... kello on ja musiikkina soi... oikeasta silmästä läkö on jo nähtenyt, olen siitä kyllä useaan otteeseen ja usealle henkilölle sanon8t koettaen tulla kuulluksi vasta yritettyäni tulla ymmärretyksi, mutta kun asiat ovat niin että apua saa vaikka pyytää niin ajatellen en varmastikaan tule suuresti yllätetyksi jos sitä tarjotaan siinä vaiheessa, sillä keinoin ja sen seuauksena että huutoon ei vastttu kun susi oli kanssani metsätöissä...

[ kaikki ovat kerrassaan vapaita ja kerallaan kanssa, että oma vika... no katsotaan sitten kenessä sitä vikaa on kun huopakattonaulat ostoskeskuksessa pohjoiskalotin etelä puolella ovat huolenaiheita tai herättävät jonkinlaista närkästystä. En minäkään pidä siitä sokeudun ja sitä tehdessä ajattelen että miksi tulinkaan ajatelleeksi ääneen että tahtoisin luoda käyttöjärjestelmään liittymän, joka mahtuu korpulle, käynnistyy siltä ja tallentaa kaikenlaista tietoturvaa minne sattuu ja salaa milloin mitenkn, jos mitään salattavaa on. ]

ohoh. jäi noita sulkuja taas päähän jos toiseenkin, mutta ja siitä huoli, vaan siitäkin piittaamatta. asiat ovat koska ne tapahtuvat. itse en koe voivani vaikuttaa asioihin(i), juuri lainkaAn, kokolailla ollenkaan, olemalla ainakan tai puhelimella... sää:

heikkoa, navakkaa ja vähän epäselvää. täysin selältä alkaa näyttää jo viimeistään maanantaina ja tiistaina on ollut kuukauden niin selvinpäin että jo on vittu jos ei ole vinssille käyttöä.

[ valkoinen, neekeriksi itseään kuvitteleva (muiden mielestä ja vähän milissäänkin siitä) lazy-ehy3e (vähä niiq bil-i-ö-bali-o -tai jotain kans') david whittaker ja börn borgi, naapurin akka nauraa kun napa näkyy saunaa eikun... mitäs toi naapuri mun kiikareissa näkee kun miä kattelen superkuutamoa ja olen where-is-the-cat-wolf-kan-motsarella ja huhtiikuussa oli maan järistys maaliskuussa oli taas rout maassa...

VITTU!!? T'll' kyl'll' k'y työsuojeluvaltuutetut ulisemaan tulevalle kaupunginvaltuutetulle vaikka mitään töitä ei ole tehty, ainakaan mitään teitä ei ole lanaamalla kunossa pidetty kun se riittäisi. ja nyt kun aukasin pääni niin siinä käy sitten niin että taas tulee tuolla härkätiellä joku yhen sortin lapuanliikkeen lapset kohta vastaan ja sitte miä nostan metelin kun ei muiluteta, paitsi vakuutusyhtiön ja kissalanpoikien ja muitten kyrpien ja huorien toimesta, kaikkien sellasten siis, ketkä tekee yöt töitä ja valvoo päivät ja lihavat paskat hoitaa vähän huonosti terveydenhoitoa ja eniten huonosti valehtelevat ja kateelliset ja ahneet paskamahat, mutta sellaisen homman rinnalla on pientä ja kepeää kun joku vitun lespo, unioninkadulta, mistäpä muualtakaan, tulee vetämään tekopyhää kikkastelua ja sössöttmään jotain laittomista uhkauksista ja mitähän paskaa arvon harmaahapset haastelee valvontakameran nauhalla: TÄYTY OIKEIN TULLA KATTOO ETTÄ TÄMÄ KAUNIS NUORI NAINENKOS SE ON NYT SE MEIDÄN UUSI SYÖTTÄJÄ!?! NO se VITTUHAN se olikin sitte, OLISINPA ÄKÄNNY SILLOIN KUN EN VIELÄ ÄKÄNNYT.

nyt on sitte viikonloppu mielenterveysongelmaisella aikaa keksiä että mistä joku neuvoksi ja ketä ja kuinka laittomasti uhkaamalla sitä nyt koittaa hakea määräaikaan mennessä apua valituksen tekoon kun näkyy olevan laissa kohta jonka mukaan on "perustelluin syin" mahdollista hakea valituslupaa vähän jälkikäteenkin. Tommoset pikkuhommat kun on jäänyt siltä, mitä nimittelen jäljempänä, jos luette tätä väärässä järjestyksessä, uskovaiseksi asianajajaksi enkä oikeusavustajaksi johon minulla olisi kuulemma ollut oikeus... tuossa nyt on tuota lainkäyttöä se ja siltä osin kun se on sanainhallintaa ja -valintaa, siltä osin kun muu ei ole kierrettävissä...

Taian tahtoa ja eriksee ajattelen että olen sitä mieltä että mikäli tulin kuulluksi, joka on myös lain termistöä, että muutkin tuli kuulluiksi niin tuomari sanoi, ja tätähän olen jo toistamassa, jos edelleen luette tätä väärinpäin tai sellaisessa järjestyksessä tai niin valikoiden että ette halutessanne valittaa tai kyseenalaistaassanne tai muuten paskaa jauhaaksenne tee muuta kuin juuri sitä tekemättä muuta, niin suomessa on siis Suomi eli Suomessa, joka on ikäänkuin tasavalta, demokratia on luonteeltaan kuvattuna edustuksellista ja kaikkia hyviä asioita on kuten esim. veljekset hÄKÄMIES, työpaikka ja vähän joka vitun-muukin-paikka seksuuaaliahdistelijat ja muut persenaama kataiset ja ketä näitä nyt on, huoria kylällä ja miä niistä oksalla ylimällä, niittailemassa itestäni pärstäertoimia muittenkin kuin itteni silmäkulmaan ja ovenpieliin, kuten kaikki ajatukseni tahtovat mennä, kuinka hyväntahtoisia ikinä olivatkaan alkuperäiseltä ajatukseltaan, mutta kun tuli sitten annettua tällainen muoto kun jää kerran niin, kolmen vuoden sisällä, että jää käynti väliin... noh. näsäviisastellaan vähän, jäihän minulta väliin se vitun kipulääkärikin, joka vitut veisasi millekään selkäkivulle, muutenkin vituttaa kun joutuu semmosen lääkärin haukuttavaksi, jolle on jo joku muu ehtinyt ennen näyttäytymistäni minut haukkumaan.

ei tekisi mieli olla paha, tarkoittaa sitä tai uhata sellaisella, mutta kun on pakko vaan sanoa jotain todella ultra-rumaa, jotain niin käsittämättömän häiriintynyttä ja sokaisevan kaunista kuvaillessaan kipua ja pahaa oloa, jota tuntee niin että sen voi joku muukin tuntea tai kuvitella tuntevansa, edes jotenkin: JA SITTE MIÄ VITUN IDIOOTTI EPÄONNISTUN SIINÄKIN NIIN ETTÄ MIÄ SAAN TUOMION JOSTAIN LAITON UHKAUS impotenssiin SEITSÄMÄN neliöjuuri kuusi viidettä...

halkoja pinoon, halkoja pinoon, halkoja pinoon, halkoja pinoon, halkoja pinoon, halkoja pinoon.

jollain sahlla kävi niin huonosti että paremmin ei olisi voinut käydä

pony express kiittää ja,
billonbuffalobillion

miltähän tämä näyttäisiMaanantai 07.05.2012 22:29

[riivattua musiikkia ja stephen fryä]

joskus on elämässä sellasia aikoja, hetkiä tai vaiheita että kellon sijaan voi tulla katottua jotain muuta mittaria ja siitä pääteltäväksi valinta, että onko laitettava puita uuniin vai tehtävä tulet ensin ja kuinka kauan vielä voisi maata peiton alla tai sen kanssa ja sitä mietti4ss4 onkin yht'äkkiä tullut kevätVITTU...

onneksi hätä ei ole kuviteltavissa vaan kerrottavissa... äärgh!? miä(kään) en jaksa, mutta kun miä hALUAeN ja ta(i)hohdon kanssa... sitte korjataan sanoja viilalla ja höylällä sorvataan iille pyöriä piste ja on kovin onnellinen ja aikaansaava olo, niin on että huonopi kehuisi itseään.... tässä on nyt joku muu mielessä, mutta kun en oikein saa sanottua asiaani enää siellä, mistä kaikki alkoi ja sen olisi voinut välttää.

tässä kohtaa on jo melkonen horkka päällä. simahin tuohon sohvalle istualtani ja siitä ei ole tuntiakaan kun pappa lähti. en tullut katsoneeksi kelloa, siksi en tarkalleen tiedä kuinka virkistävät tirsat tulin otvirTSran(t)eeksi, uni kun on niitä kummallisuuksia että sitä pitää jotenkin erityisesti valvoa ja tarkkailla että kuinka sitä tulee tehtyä ja millaista se on ja sitä rataa kai jotenkin. kai kaikki tajuaa että on sitä ihmisten mieliksi tehtävä mitä ääliömäisimpiä hommia osoittaakseen olevansa sillä tavalla terve, että lääkkeistä voi vakuutusyhtiö hyvin päätellä henkilön erittäin terveeksi.

(jukka virtanen oli eilen televisiossa ja mainitti vähä sille turhautuneen olosesti sen, pikkasen hänträsi homma)

kuvittelen voivani ajatella tätä kehitelmää niin että saan tehdä sitä jokseenkin omien ehtojeni mukaan... ts. mielivaltaisesti, ja johan siinä... noh... kuvitellaanpa yhdessä, jos siellä on ketään, internetissä siis lukijoita eli niitä ketkä laskee, vittu...

[ aakkosten pahatahtoinen minä tulee sanoneeksi olevansa pahan tahtoinen ja tarkoitushakuinen kuunnellessaan amorphous androgyynia (siis mikä future sound of london toi nyt onkaan, tällä kertaa) subfusion, näkyi olleen. näkyi siis olleen kun on vieläkin kun kuuluu - kävellen - käydessä kattomassa niin näkyi silloin kun veivasin kauko-ohjaimia (en pappaa, tällakaan kertaa, näitä... nää on nää kielikorvan asiat tämmösia että tahtoo lähtä kielikukkaset lapa(senasen)nen kädestä, mutta koitan pistää villasormikkaat tilalle ja kirjottaa vähän lihavammilla kirjaimilla eli boldilla sitte, sellasta tässä kohtaa tarviikin: on jo tullut aika laittaa sulku kiinni) vaikka ne pitäisi kai avata. kohta on kesä ja sen huomatessa oli saimaa auki, kans'.
no vimmattu sentään... täällä oli rivin vivahdettua vastassa hakasulku ]

mitäs nyt tehää?

nyt hämmästellään. Minä hämmästelen ja aion jatkaa, mutta niin että en sensuroisi itseäni. kuvittelen, jostain - hyvin ilmeisestä, syystä - asiasta puhuttavan hyvin vaikeaksi, araksi tai arkaluontoiseksi - itse kun en sitä ole, sehän on nähty - miä en eikä minua, silti; uskallan ja teen aina mitä haluan saan kaiken mitä haluan ja teen vaan mitä haluan ja olen siitä SYYSTÄ hyvin onnellinen.

ja juuri kuviteltavissa olevan onnen vuoksi ajattelen että koivuniemen herran sanoneen onnesta... jotain... siis tätähän on mietitttävä... vähän lisää... ei kolme pistettä sitä eminaa että joku tai mikään asia jää kesken vaan päinvastoin; johtaa kaikkeen, mielestäni se on Dostojevskinkin visestikinkin. jne. jne. jn.e ja kaikkea muuta sellaista mitä vastaavanlaisessa tilanteessa olisi tullut sanoa... jos markka tulee takasin miä tapan frangeenin, sen valuutan siis mikä se on joku ranslakalinen vaan. summa mutikassa ja ihan sattumalla tapahtuu, generoidaan uusi kantaluku ja seitsämän varanumeroa.

tällaista onnea varmaan kaikki ihailevat niin että tuntevat pelkkää kateutta: niin on, niin sitten olen onnellinen. se ei ole huono, huonoa on se että on pelkkää katetutta ei onnea. kätken onneani internettiin, hiljaa ja salaan muilta, mutta minua salaa luetaan ja minä teen siksi asioista totta. riittää kunhan sanon vaan täällä että minulta saa kaksi tilalle jos yhden käyttää ja lupaan sähkönalleja nyttesittesiis eli tuleeko sieltä poliisi vai tuleeko sieltä asekauppiaalle ja rättipäälle asiakas ja kaveri kylään... no sitä miettiessä voi ajatella että missä on tolkku ja missä on raja kun ostetaa vähän internetissä suolaa ja sokeria kun perheen häntäpää unohtaa puhelimen kotiin... terveisiä perseeseen! seuraava rikosilmotus tehtiin bingohallissa, siellä oli jollan tullu seiskast trauma ajateltavaksi.

(nuorallatanssijaa ammutaan päähän ja se räjäthää tässä kohtaa. nuonoi rakennustelineet mitkä mielessäni tein oli liian heikot - olin laittamassa niille hoikkaa kirvesmiestä oikeisiin homiin enkä jotain vitun sotanorsua, joka hakkaa lastaan päähä, kiipeilemään niille naruille... eroo vissilie jotennii siitä kun tuossa MEIÄN, naapuritontti, siis on kaavotettu virkistysalueeksi vai mikä vittu se on niin siit äpiti purkaa kiipeilytelineet kun ne oli niin vaarallisia (iso tonti ja ehkä parhaalla paikalla. EI KÄY että se on leikkipuisto lapsille kun vastapäätä on saatava siihen joku asumaan ja sitä varten on piirrettävä kaava (kunnallisvaalit on tulossa... tää on näitä kun pitäs lopettaa (lisäyksiä nähkää, niitä puskee välillä kun jää ahistus kun näkee sukulaisia ja sitte oliskin halunnut nähdä niitä... noh... vittu ja noista riitää kyllä vuosiksi puhuttavaa kunhan tässä nyt lähen hevonivtun kuuhun, minne kyllä omasta mielestäni ja puolestankikin kuuluisin, vaan - ensin toiset ja sitte muut ja sitte miä niin käviskö niin? saavat sitte elää ONESSA, joka on yhtä vitun autuuttta vielä, jonain päivänä siis, kuten asimovin laittaisin sanomaan, mutta kun en laita, en tuhlaa moiseen teen ite muille niin)

[ siinä käy niin kuin tässä sanottaisiin - jätetään siihen -- amorphous androgynous soi ja outland terveisiä -- jos ei mene perille niin eipä ole muukaan kiinnostanut ]

ehkä sitä voisi olla jos suostiusi noi vitun väärydet... miä teen vaan pahuutta vai?

miten se menisi ja sitä kuvitellessä surffaamme internettiin

(en soita itselleni poliisia tai palokuntaa... soitan billy the kidille ja sanon robert redfordille ja käsken heitä kysymään että haluaisiko akateemikko kaurismäki auttaa jotain, jos se en ole minä...)

tai sitten hoidan asiani puhelimella ja soitan sossuun, meni puoli hevosta tänään, nähkääs(!) - apteekkiin ja pitäs jollekin taas antaa valtakuntakunta kun se meni naimisiin... ja miä en nähny että siellä apteekissa oli tuttuja ja nyt taas miä olen niin lpiä ja epäkohtelias ja kaikkia kaikkia kaikkia että ei voi ja sitte kun ei enää voinu nii hui. lisää sukulaisia!!?

elämä on,
toteutan sitä

(mitenköhän rich-teksti -formaatti toimisi... eikun toimii?!)

(*lä ajattele että menet, ajattele että toinen menee. moiselle abstraktiolle on sija kun ajattelee jotain lautapeliä tai sitten jos ihan vaan ajattelee - (äkkiä) katsellessaan windowsin ruudunsäästäjää, jossa tehää putkihommia eli tron tai turing tai game of life, mitä nimeä nyt kuka milloinkin ja joku ei koskaan käyttäisi ja silti pääsemme siihen että koe-eläimistä yli 74% oli jollain tapaa, eikö ole hienoa -jollain tapaa ja sitten paljastuu että ei siinä kokeessa ollutkaan toisessa huoneessa näyttelijä. mitä itua tai järeä (taas on hattavana, noista huolimatta ja niistä tulikin mieleen että noitajuttujahan minä olen alkanut tehdä, taas... kuin en olisi lainkaan huomannut missä vaiheessa ja missä on se kohta kun niin pääsi käymään... tietenkään niin ei päässyt käymään sillä: on olemassa kokeita, on olemassa eläinkokeita ja on olemassa kaikenlaista mielenkiinoista tai ensin ehkä vain vähän kiinnostavia juttuja, joista sitten tulee mitä tulee, mikä onkin ilmeisin merkki sille että joku on ollut koe-eläin. viis koe-eläimistä minulle seitsämän vissii liesi on jo kuuma eikä vaan päällä ginnypigsejä, nyt tiedän mitä ginger-bitchit ja kenny-pixiet ovat, mutta tieto tekee asioiden (tappamisen) teon hankalaksi, yksi vaikutta alignmenttiin toinen harhakuvitelmiin, joltain saa - ei saata, vaan - siis seuraamuksia hoidettavaksi, ehkä mietittäväksi, mutta varmaa on vain että harkittavaksi ei jää mitään, mikä tarkoittaa sitä että aikaa tulee kulumaan jos aiko vielä tehdä jotain tai sanoa jotain tai tulla sanoneeksi jotain jonkun toisen kautta... ohhoh. meinaa pukata väkisin päälle toi asimovin maailma. valitettavasti siinä ei ole ongelmaa että sinne ei pääsisi tai mahtuisi tai että joutaminen olisi este kun se on vamin keino tulla joutuneeksi... mitä tästäkään voisi oppia

Asimov on paska jätkä (tällä kertaa, ensikerta lie kai oli sitte noin, ehkä seuraavalla on nainen mielessään, mutta kuka uskaltaisi leikkiä asimovia? nyt cluedo-pakassa kortit pyörii ja surisee, metalliset kappaleet lentelevät ilmassa osuen ruutuihin, joissa useimmiten on kyyppari-sinaappi. mokoma ei haittaa koska kukaan ei koskaan voisi uskoa kuvitellessaan että se taas olisi hovimestari, joka lynkataan ja kuitenkin hän, tämä jota puolustan, tuo ihmisraunio joka nyt narussa roikkuu, olisi ollut paljon kaunii...

humbert humbert (kattelin tossa ja siinä taannoin lolitan, kubrikin lolitan, mutta sama asia (jammu elää, jonkun muistoissa ja muistinpa itsekin... tämän pitäisi olla häiritsevää ja ulkokohtaisesti katsoen tämä olisi ei ole, mutta turvaverkkoni internettien netti antaa minun sanoa ja vielä kirjaimin (vain, miklä on hyvin tärkeää, elinehto suorastaan)


-- umbertto umbertto

itseni olen ja ajattelemattomuus ohjaaMaanantai 07.05.2012 15:14

Teh taunting beaty

hear me
see my voice
You of all
taunting beauty

how bad is this
how evil am I
is this it
more over
am I real?

--
-- asm

abrupty
I awoke
nothing of fun
I saw

ralization:

yhtäällä niin ja toisaalla toisin... wikipediasta siis; kattelin noita ja niitäkin kaavoja ja matematiikkaa vähän tulin sitte vahingossa sievennelleeksi ja ajattelin että koska on matematiikka noin kompaktisti esitetty ja selitettykin niin voihan se olla että toisaalla annettu linkki sitten noihin x86 saloihin varmaan löytyy myös näppärimmin... mitä vittua!?
...xyz poikkeaa at&t käskykannasta... nythän on niin että jos miä olen joskus osannut, tiennyt, tajunnut ja taitanut jotain assemblyä niin en miä lähe joltain yleiseltä assembly-sivulta painelemaan jotain eksaktia x86 sen takia että miä luen historiaa; missään tapauksessa en odota että aletaan tarjoilla käsittämättömyyksiä jostain at&t tai kenenkjään muun cyrixien, mitä niitä on historioista; haen x86 käskystöä: kuten 8086, tms. mutta ennenkaikkea sitä mikä on vakiintunut käsitys x86 eli unohetaas nyt se 80x ja keskitytään x86 - mnemonikkeihin...

TÄMÄHÄN EI KÄY! Mieleeni on hiipinyt vuosien ajan ajatus että "exclamaatio" vaatii aina "explanaation". teenpä TAAS niin ja teen näinkin:

ARVON AIVOTTOMAT KUSINPÄÄT! PJYSYKÄÄTTE JA TE KANSSA HEVON VITUN VITUN KUUSEN HEVON VITUSSA SIELTÄ MISSÄ TIEDON PITÄISI OLLA! SAANKO PYYTÄÄ!!? (vai pitääkö tehä kompromissi ja pieni uhkaus, joka on nätti kun olemme netissä, kaikki tyyni)

AVARUUS KASVAA JA MOLEKYYLIT KANSSAAN. onko käsittämätöntä? Laita joskus pesten astiat käsin ja saippualla. Saippuan kupliessa voi huomata hassun ja hauskaa ja puhallellessa voi puhaltaa sisään tupakasta savun ja se on ilmaa kevyempää... hiilidioksidi on, ja hiukkaset hengitysilman seassa antavat saippuakuplalle värin, se on joku tivistymis-hiukkanen tms. joku nucleoidi-se-on, joka lopulta myös rikkoo sen kuplan.

ihmetellään lisää näitä juttuja... tarkemmin ja yksityiskohtia niin että virheitä varmasti löytyy, mutta aasi-io-ihmiset, joita tavoittelen ja käsittelen eivät tajua hevon-vitun-taivaallista vaan kuvittelee muuta ja jauhaa paskaa seläntakana kun ei muuta osaa: kuvittelen... siis taas...

moder absurdation phor teh letter-F is a mere derivative, neccessary ofcourse since the introduction of alphapet for written mnemonics of a language (notice that it's only one language); pharao is farao

...katsotaan sitten kun olen ollut väärässä tai olkaa hiljaa kun olen oikeassa...

mieli
sairas
poika on
false hope
let it go
let him be
prevent from coming
or
going on

false hope
adjusted by margins
minions of unknown

saahan mulle nauraa, jos miä olen sairas, mutta pitäisikö miettiä ensin kiloja ja läskejä ja kiakkia muita epäolennaisuuksia, jos miä olenkin todella sairas.
miä saatan yht'äkkiä tai äkkiarvaamatta keksiä että miä tapan lihavat ihmiset, jotka haukkuu minua seläntakana kun ite teen sen itestäni tässä, Tai kuten en voi sanoa että kohta lähtee joltahin pää ja siinä on silmät mukana...

käräjillä, samanaikaisesti....

miä olen syytettynä laittomasta uhkauksesta potenssiin 2 potenssiin 5 ja siellä käytävällä istuu syyttäjä kuuntelemassa vielä pahempaa kuin mistä minua syyttää ja mitä hän ei tee?
HÄN TEKEE EI MITÄÄN? HÄN ON HUORA JOKA PITÄISI TAPPAA, etsinkin sen nimen tähän hätään... (hetkinen sanoi putkinen ja pieraisu puhelimeen)...
jA Tässä HÄN No huora, vittU!?(iso-kaskoispisete) insert nimi ja merkki ja pisteitä väliin mutta ei kirjainten p-äälle:



--
--



--
-- remember the 50 succesfull written applications

especially “Pieces of Me” by Sandra E. Pullman and the comment

--
-- virtual machine design and implementation

aina voi tehdä paremmin, jos voi tehdä toisin

avoimuus

jotta joku voi toimia sen on oltava, jollain tasolla, avointa.
jotta voi elää on oltava avointa myös.
avoimuus johtaa aina riskeihin, jos ajatellaan kaupallisuutta, ja muutenkin
riski kuitenkin kannattaa kun ollaan todella avoimia, eli lähdekoodi on täysin
(vastuu)vapaasti käytettävissä: vastuuvapaus; ei tarkoita sen pakenemista, päinvastoin
siinä paljastaa omat heikkoutensakin muiden arvosteltavaksi, jos niin ajattelee tai sitä epäilee

sen ollen myös paras keino varmistaa että menetelmät tai vaihtoedot tulee edes jollain tasolla
tarkasteltua ennen kuin ne hylätään. jos yksin itselleen tekee niin tekee mitä vain, mutta
voi hyödyttää itseänkiin, vaikka ei muita ajattelisi kun lanseeraa kokkareensa...

nykyajan ohjelmia on lähes mahdotonta salata, mikä on hyvä. mahdottomammaksi se
muttuu ja niiden debuggaus myös, kun kaiken aikaa tulee lisää virtuaalikoneita, jotka
on rakennettu virtuaalikoineiden päälle, jotka mahdollisesti emuloivat erilaisia prosessoreita
tai muita fyysisiä laitekokoonpanoja...

ja juuri sillä ne kuitenkin säilyttävät elinvoimansa, jos sitä koskaan on, sillä laitevalmistaja
ei pääse sanelemaan miten virtuaalikoneen tulee toimia, se voi toimia hitaasti tai vielä
hitaammmin, tai dokumenttien puuttuessa laitteiston joltain osalta, voidaan siirtyä toiseen
ympäristöön...

microsoftin rumpimpia temppuja on ollut pover-vr näännyttäminen kun se kuiteknin samalla
yritti itse siirtyä direct-x -järjestelmällään laitevampaampaan systeemmiin (esmeralda vai mikä vitun
eldorado se nyt olikaan... kuollut kai ja kuopattukin lie)...

nyt powe-vr pysyy nälkälakossa vielä jollain tapaa pinnalla kun sille virtaa jotain kassavarantoa
inteliltä, joka kuitenkin kaikenaikaa uhkaa ja kirristää lisensseistä luopmumisella, ellei saa kaikkia
oikeuksia ilmaiseksi itselleen...

niin se_suuri mutta tuolla tietenkin nyt on para-roidixioimassa eli että tässä olisi kysmys siitä että
alla olevan raudan olisi konformoitava jotain ääliömäistä virtuaalikonetta tai siirrytään toiselle alustalle,
kovoalustaa tarkoittaen. ei suinkaan vaan päinvastoin, valinnan ja siirtymisen voi tehdä kukin tahollaan
ja täysin riippumattomasti ja vieläpä niin että jo etukäteen, eli ennen sitoutumistaan johonkin tiettyyn
laitejärjestelmään... eikö niiniinniin...mutta ja sitä rataa... pilkkuja viilamalla, mutta kuitenkin viilaten ja höyläten jotain, niin että tekee kans'!
valittee myös eikä vaan valita kun alittaa tai jää jalkoihin, miten sen nyt kuka jossain kokee ja näkeekin...
yhen onni voi olla toisen tasoristeys ja jos valot ei pala tai niitä ei ole lainkaan niin kai voi kääntää päätä
ja pysähtyä ennenkun yrittää mitään puominkierto-nopeesti-kun-meen ja oho-juttuja...

"offered system strays from or stays on the standards just enough to..."
- the difference of flippin' a coin, throwin' a dice or planning to adapt i.e. adapting a plan

--
-- XML -- 100% compatibe with SGML

Any "document" written in XML defines a languate and is an application like HTML is
an applicaton of SGML

In XML tag identifiers are CASe sensitivE
<-- this is a comment -->
<An Empty Tag/>

--
-- tuollaisia tahoja vastaan on taisteltava, ei käytävä taisteluun vaan jatkettava sitä aktiivisesti!
-- (to me there is nothing fanatic as I am of the sort)... some sort of math iduced coma
-- mikä toimii minulla ei välttämättä toimi muilla, ja se tarkoittaa juuri sitä ja sitäkin!



--
--


--
-- The Odd An...

One student handed in his paper with this remark on it:
"God only knows the answers to these questions. Merry Christ-
mas!"
The professor marked the papers, and returned them to the
students. One had a message on it: "God gets an A, you get
an F. Happy New Year!"

--
-- dynmemman

bitmap as memmap fig. 2-14 uses linked lists (as. what's the implementation?
for it could be addr.begin->addr.len rather than addr.next in some cases)

--
-- diksionaaryia

calisthenic
entailed
eschew
pedestrians (think it should be pedants)
heurestic (in actuality, what is?)
mainframe - nyk. enterprice server
mnemonics - orig. Greek Goddess Mnemosyne
panacea
pedantic
perpendicular(ly jenkki? ily engl.?)
proprietary
rant
refraction
scaffold
semantic
ubiquitous
zealot - (YEAH)
rememberance
retentive - memory fex


- more like "class" in actual its
--
-- citations and accronymes

bite the bullet - maybe to do with muscetteers... rather than bite th... as b'g hit knowing to survive? (you can't be sure to survive a real bullet, now!!!"!"#!# can you? not even methaphorically)

--
-- a dirty little secret

"a dirty little secret about how to get research published. If a professor makes a discovery that can be explained in simple terms, he will go to great lengths and use any number of obfuscation techniques to make the discovery look more complicated than it really is."
-- bill blunden, vm desig'n'mpl...



--
-- "providevare"-branch for instant patching & "provideshare" for resource sharing (and banking, debugging and rt-optimization etc. etc. ...)

--
-- If company A slips up and sells a lemon, then company B can step up to the plate and offer something better. This normally causes company A to institute sufficient quality controls so that company B does not have the opportunity to offer its services. The only case where shipping "good enough" software allows a company to stay in business is when that company has a captive audience.
-- (but i prefer bitter, and typos prove thgat)

-- C.A.R. Hoare is like Dijkstra
-- socos (ram is real estate...

--
-- XML - page for dgd-kellari

<-- comment -->

<doc a="A">
<hiioppia b="B">Hiontaa ja kummastelua
</hiioppia>
</doc>

-- above:

<docU>s are tags
inclusively (counting the bounds, <docU> and it's counterpar)
everything betweent them is an Element.
You do remember that tags are case sensitive too?
</docU>

<an example of empty tag/>
<another tempty tag. notice the slash-before angled bracket />
<convention></convention>
that lower case is becombing standard in xml tags (empty tag by the way)
[ ja niin tässä nyt ei käynyt mitään. kylälle halveksittavaksi mars, mars! ]

lähti floodi lapasesta - pahoittelenKeskiviikko 02.05.2012 21:50

kuplan rekkari oli joo, melko ihmeellinen. mistä tulikin mieleenn tossa 10mmmmmmiinuttia, vaikka, sitte.
on ollu puskurissa kiinni kaikkia muuta mutta ei mitään vitun tarroja kuitenkaan. tolla sharewarella, missä on pari piraattia lisenssöidyn lisäksi... on välillä semmosia noi että kun ei tule käytyä missään, eikä oikein viittis lasea ketään käymään kun ei jaksaisi alkaa taas asentamaan xp uudestaan... luin jostain asciiita aivastinkin että se oli avst minkä ajattelin rekisteröidä kun vahingossa painoin väärää nappia kun on toisessa koneessa joku muu torjunta, tosin jossain näky sellanen tieto tosiaan että ajattelin vaihtaa kun olin jo pitkään ajatellu että alkaa olla aikamoista kamppailua aviran transistoreilla... oi kun olis transsissa torilla, vähä niinku tossa derren brownin jutussa (se on psykologi kai lähinnä... kreronkin tästä vähän tarkemmin kun se on tärkeätä muistaa ja voi olla hyödyllistä ajatella että jos itseä kiinnostaa niin voi kiinnostaa jotain toistakin...

tässä kohtaa tulee kellarista se äkänen äijä ulos kun tuli pantua paperille semmosta vuodatusta että ei faaraotkaan tajua...

no tässä kohtaa miä sanon että se on ian pätevä keino ja miä törmäsin taas johkuu ja miä vähän aloin ihmettelee että mitä vitun sekoilua noi kernelin rakentajat oikein harrastaa. ne äijät kehen miä helsingissä tutustuin oli kyllä luotettavaa porukkaa... mielikuvituksella ei siis todellakaan ole mitään rajaa ja asiaan... jos tämä lause on ... no vittu ON SANOTTAVA Taas jotain... sinulle on poistia... joo-o ja sitte on niin että minun juttuja ei tajuta. hätä ei ole kuvailtavissa.

miäkään en tajua. miä olen ratkonu tommosia juttuja lapsena... kävin hakemassa vähän tietoa lisää ja kun se sitte lähti lapasesta kun mummlla honk kongissa.... en ole kattonut tarpeelliseksi kattoa sitä peter jacksonin king kongia vaan mielleyhtymäni on iron man... noh. nyt muistellaan tai kuvitellaan, kuitenkin samaa asiaa jos on soinut ihan vitusti ni levyt misä puhutaan japania, enkä hrrasta mangaa tai mitä ne on imtä harrastetaan, mainitsin joskus että törmäsin tietoo... (yt vähän perspektiiviä) ööh... en muista miten kirjotetaa isoin ja pienin numero numeroin nopeammin kuin näin niitä wikipediassa ja sattu niin että kun olen pnnut tosiaan ton goglen semmoseen boikottiin kuin coca kolan niin se ei varmaan hetkauta maailmaa... nyt haaveillaan tässä ja kerrotaan ensimmäistä kertaa minun omasta mielestäni sairastuneen kun pappa kuoli. olin jo ennen hautajaisiin menoa nimittäin niin vitun sairas siinä on khynikosen koulukunnan pojatkin jo ihmneissä kun joku puhuu skientologiasta niin että se haukkuu sitä kertomatta mitään...

ehkä noita mun pointteja on tossa tulllu sen verran jossain kohtaa että morseahan miä alan kyttämään kommunikoinnissa.

ajattelen nimittäin niin että laitan ovet kiinne internetille ja ostan naapureille kuuparia pitkin puhelinliittymät ja jou vanha ... siis jotain nuoruudesta missä rakenneltiin radiolähettimiä radioista ja kantomatka oli reilun 2kilometriä... tää on aika hyvällä lpaikalla, vain radiolinja eiku mikä vitun dna on parempi...

noniih... tätä nyt on yhyyy... hyvin helppo arvat että viinaa juomassa ja pitämässä siis hauskaa papan kustannuksella, mikä on aika valitettavalla tavalla totta! NÄK, NÄK, AY!?*vittu, eric idle kävi mun päässä ja ajattelin sanoneeksi väittää, vaan kuinkas sitten kävikään...

ai kauhia. joo sms liikkuuuuuuuuuuu! kesä tulee missä mun omegat.. ouch!

[tajuttomuuskohtaus - naapuri tuli just töistä (yön jälkeen aamullla), toisille rankkaa, ja sitte kun on tuossa boxerit jalassa villasukka vasemmassa jalassa ja semmonen naru vyönä että kyllä on melkosen nätti rusetti. ei kehta mennä postilaatikolle... (ähähähhhäh)... pappa on postinkantaja, voin sanoa. eli aika kovassa kunnossa, mutta minusta voi olla välllä vähän haittaa... perkeleperkele nyt olis kyllä kesä tulossa ja tuli aika nopiasti, ne usein mainitut ohjelmat käännettyä kun vielä sai heilutella henkseleitä että meiltä saa linuxilla nntpd:llä lukea uutisia kun halusin freebsdn käyttäjille.
vähän vain muistelen ja kerron kuinka vitun kova äijä pappa oli kun se istu siellä autotallissa tai riihessä (samaa rakennusta kaikki hyvin mahtuu teatterin näyttämölle, jatketaan) istui kuitenkin eri paikassa kuin kaljakoppa eli ei ihan pelkkään suruun ittää hukuttannu vaan semmnosee että joku viittis kuunnella niin saisi elää uudestaan ne jutut kun alkaa tulla selllanen olo että on hankittava uusia...

intelli sorvas mulle semmosen mällin ohjelmia että tuli ajateltua että ei jaksa perehtyä, vielä. ja uskoisin että voisin tehdä niin ja olen tehnytkin kuten on, että intelli mulla nyt tällä hetkellä tota verkkoa rassaa ja mun tekis mieli tehä jotain... ööööh... dgd, joo, gm, joo, se 8, eli jos olis 8.1 ominaisuuksilla 8.0 ja sitte haluisin lisenssin myös siihe seiskaan, siis ei mihkää microsoftin seiska vaikka se onkin valehtelijan luku, olen tainnu joskus sanoa kuinka ja miten ja onhan se sitähän se vain on, mutta moitä minun päässäni onkaan ensimmäisenä mielessä!? nazional goregraphian oma mainos itestään niistä ja nainen toteaa hyvin uskottavati ja kauniista olevansa rakastun, ja sanoo mutta sillee jännistä ja ja ja jatkaa kai sitte, mutta ei tee mitään mistä olisi keksittävä mitään haukuttavaa, nopeasti!

noniin. nyt se tuli sieltä. "tosi nopeata toimintaa! mikä sankari?!", siteeraan tähänb ittäni kun olen niin hyvällä tuulella (pikkasen on sellanen olo että tekis mieli mennä vielä vähän imuroimaan jotain pientä...

se plan9 tuli vahingossa ja näin sen siksi että olin tolla toisella koneella ja poltin tupankia sisällä (tmatota ja seinät ja kaikki on oransseja ilosta ja naurusta) niin kesti sekin zip-kansionavaus kauan että huhhuh sentää, mutta ei nyt viitti alkaa siitä mitenkään valittamaan kun on paljo vittumaisempiakin asoita mistä sitte ja mitä keinoa käyttäen, edesvastuuton... minulle ei selitetty niin että olisin ymmärtänyt mitä se tarkoittaa... sanotaanko vaikka niin että en nyt kerro juristeista mitään juttuja, vaikka on tainnu joskus täälläkin muisteltua... minun iässä voi, etenkin kun ajattelen vielä monta tuntia niin että vierailu bell-labsin sivuila kannatti... tuli aikamoisen mutkan kautta. varmaan on selaushitoria jo kasetilla... hähä piti kaivaa... äääh tylsä, sen saa jokainen ettiä ite. kuitenkin... vähän kuin lapssena ollessa, facta otava vain minkä onnellisten tähtien alla sitte onkaan painettu, luettua kuin nykyään in... ja sanonkin tällä hetkellä, tai äsken... taidan jättää sen siihen ja alkaa penkaamaan tuota muistitikkua... telnetillä hoidan pankkiasiat, kävi vituttamaan eilen sekin kun osuuspankin sivuja ei saannu käyttää ilman vitun cookie... miä meinaan että se on pankin vaihto taas eessä... jossain on screenshotteja ja täälläkin on niistä puhuttu, tiedä vaikka olisi kyuviakin, aina ei voi tietä äkun noita kansioita aina vaan tulee jostain kun vähä juttelee välillä... no kuitenkin

visual basic 4 olis lisenssillä, siitä sais kelpo iden, gamemakerilla tekis otain, avast olis jossain koneessa (sen takia en heit änoita 386sx oneita pois kun ajattelen että niistä vois kaverin kanssa tehä vaikka semmosen kaksi-ytimisen vmpaimen ja ostais esn 700euro vai dollarriako se oli, vga näytöohjaimen (siinä taidettiin epäillä että se kuitenkin olis ojku svga tai vesta tms... noittenkaan standardeja jaksa opetella kun kiinnostaa vähään toisenlaiset hommat

jooh. siis pari projektia kovasti myy omaa näytönohjainta... vielä en matematiikkaa osaa niin että viittisi vielä 3d hommia tehä kun tekis ensin vähä hom-hommia ja currais... törmäsin siis siihe että bell-labsi pani infernon jakeluu ja nyt siihe on tullu jotian päivityskiäkin... ei minua se oikein nyt ilahuttanu... miä näin artikkelin, mikä ei ollu mainos(?), jossa sanottiin että se on pienin virtuaalikone millä tekee jotain ja olis 1k6rv ohjelmaa (ne laskee todellakin sitten kommentit mukaan, jos saan huomauttaa - skientolokeista puhun - koirassa oli unkki... sikalhoo, naapurin kasvimaalla!?h ä!... tupakalle ja piiloo, vähä sama kun polttais salaa vanhemmilta ja pitäs näyttä se lappu missä sanotaan että on jälki-istuntoa tulossa 2h kun meni mettää piiloo tupakalle .

jos se kuulostaa lupaukselle niin pitää kysyä onko se sellainen eikä pitää soivittuna, kun ei tiennyt tarjonneensa... (aijaa viinasta taas...

kilot tulee vastaa
voi nyt vittu... 16riviä, jeah. bill gates pani sen warmaan wikipediankin mukaan, ostamansa dossiin siihe kuntoon että siitä on dictalin porukka menny sanomaan että yli 5 tuhatta bugia ja koodia oli just sen pikkaesn alle 5000 riviä (tänne saa (tai ehkä miä saan vaan, antakaa ja ottakaa, mutta älkää pyytäkö, mutta kysykää eennenkuin tarjoatte...
ostetaan lisää shareware notepad++ vois olla ihan vaan se ntakia että jos sieltä löytys joku yks' juttu edes... ei oikein pysty istumaan hernepussivittutuolissa mukavasti kun en tyykkää sellasta, tahon ergomiaa ja sitä että se tapahtuu mitä oletan, mitäänodottamatonta ei saa tapahgtua... noh. nyt tuli sitte kova väite tähän että ei tehä sitä turingin konetta niinkus lentokoneen mustalaatikko, anetaan sen olla ennallaan vähintään, asiat vois miettiä niinkin päin että ei tarvis korjata risaa kun tekee mieli tehä semmonen että sitä ylläpitää itte.... joooh...no nyt lähti global communicaatinin reaching to the star, youtbessa oli ennen linkki, mutta tässä on nyt musiikit melkolailla maksettu ja yksi levy minkä tahon puuttuu ja sitä pyörittäessä bitti on vituillaa kun sähköt on poikki
toi ranskalaisten homma, mikä vitun skotos, pikkasen on tytöt ja pojat saannu helpolla miljoonia niin että etusiivulla kehutaan kuikna eu maksaa kehitystyöstä 5 ajalle miltein kolme milliä... kolmeen pekkaan.... teksi tosiaan mielii tehä jotain ja tulin hakeneeksi bios patchin toho fujiin... jumalautasentäävittu, miä käytän tekstiä tehessä pahvilappujen ja lippujen ja kierjekuosten ja ja ja kanssa niin että kun ei ehi tänne tunkemaan kun on saatava enemmän sisää kun ulos, mutta kun se ei sovi kapitialisteille, jotka rikkoo pyramideja puhuu markkinataloudesta ja demokratiata... lähi-itä on villi länsi, vittu, kohta siellä on joku billy the kid ja sitte muuttuu jo natural born killers -leffankin näkymä sellseksi todeksi että siitä esittää intenrnazional geroge stanley ugrhik tekee uudelleen-filmauksen kellopeliappelsiinsita, missä alex-boy sanoo lopussa että, "I was cured, alright!" ja katainen ruokkii kun mietin että mitä miä sille teen ja se luulee että kaikki on vaan pelkkää peliä, valtapelia ja suurta seikkailua ja ihmeellisiä ihmisiä ja todellisuudessa herää!

lisää ihania ihmisiä ja sanoja tarinoihini
-tekis mili pistää että ja pistänkin, siis
Asimov, sille kun ton kertoo, tarkotan kertomisella nyt jo sitä mitä alan tekemään eli pikkasen pusaamista kun on inferno ja plan 7 ja kaikkia vaan on ja tosiaan kun käyttöjäjestelmässä on enemmän kuvia kun internetissä jollain a-palttiaraallaa 25km säteellä ja silti on tilanne niiin ankia että on tehtävä editorista lähtien kaikki ite ja vielä niin että käyttöliittymiä tosiaan löytyy jos haluaa itkeä kun apple-microsofti-intel - suursyömäri noista käytöskukkaista tuli päähän tuossa, aika pelottava siis... tää on hemmetin hyvä kone. jos olisin tienny ja saannu tän silloin kun tää on tullu niiin olisin rikas mies... naapuria siis voin syyttäää siitä että hänkään ei ole päässty rikstumaan minun viisaudestani, vielä, aivan niin, mutta kun sitä alkaa vähä pehmittämään siihe että tähän tulis joku lähiverkko... miä sitte aina yöllä hiiipiisin iemää bluetooth puhelimia maastoon että on tavoitettavissa ja vilelä niin että tiedolta on turvassa, mutta tietää mistä saa...

elämä jatkuu...

ei meina loppua, jatkumo puuttuu kokonaanKeskiviikko 02.05.2012 21:41

uplan rekkari oli joo, melko ihmeellinen. mistä tulikin mieleenn tossa 10mmmmmmiinuttia, vaikka, sitte.
on ollu puskurissa kiinni kaikkia muuta mutta ei mitään vitun tarroja kuitenkaan. tolla sharewarella, missä on pari piraattia lisenssöidyn lisäksi... on välillä semmosia noi että kun ei tule käytyä missään, eikä oikein viittis lasea ketään käymään kun ei jaksaisi alkaa taas asentamaan xp uudestaan... luin jostain asciiita aivastinkin että se oli avst minkä ajattelin rekisteröidä kun vahingossa painoin väärää nappia kun on toisessa koneessa joku muu torjunta, tosin jossain näky sellanen tieto tosiaan että ajattelin vaihtaa kun olin jo pitkään ajatellu että alkaa olla aikamoista kamppailua aviran transistoreilla... oi kun olis transsissa torilla, vähä niinku tossa derren brownin jutussa (se on psykologi kai lähinnä... kreronkin tästä vähän tarkemmin kun se on tärkeätä muistaa ja voi olla hyödyllistä ajatella että jos itseä kiinnostaa niin voi kiinnostaa jotain toistakin...

tässä kohtaa tulee kellarista se äkänen äijä ulos kun tuli pantua paperille semmosta vuodatusta että ei faaraotkaan tajua...

no tässä kohtaa miä sanon että se on ian pätevä keino ja miä törmäsin taas johkuu ja miä vähän aloin ihmettelee että mitä vitun sekoilua noi kernelin rakentajat oikein harrastaa. ne äijät kehen miä helsingissä tutustuin oli kyllä luotettavaa porukkaa... mielikuvituksella ei siis todellakaan ole mitään rajaa ja asiaan... jos tämä lause on ... no vittu ON SANOTTAVA Taas jotain... sinulle on poistia... joo-o ja sitte on niin että minun juttuja ei tajuta. hätä ei ole kuvailtavissa.
miäkään en tajua. miä olen ratkonu tommosia juttuja lapsena... kävin hakemassa vähän tietoa lisää ja kun se sitte lähti lapasesta kun mummlla honk kongissa.... en ole kattonut tarpeelliseksi kattoa sitä peter jacksonin king kongia vaan mielleyhtymäni on iron man... noh. nyt muistellaan tai kuvitellaan, kuitenkin samaa asiaa jos on soinut ihan vitusti ni levyt misä puhutaan japania, enkä hrrasta mangaa tai mitä ne on imtä harrastetaan, mainitsin joskus että törmäsin tietoo... (yt vähän perspektiiviä) ööh... en muista miten kirjotetaa isoin ja pienin numero numeroin nopeammin kuin näin niitä wikipediassa ja sattu niin että kun olen pnnut tosiaan ton goglen semmoseen boikottiin kuin coca kolan niin se ei varmaan hetkauta maailmaa... nyt haaveillaan tässä ja kerrotaan ensimmäistä kertaa minun omasta mielestäni sairastuneen kun pappa kuoli. olin jo ennen hautajaisiin menoa nimittäin niin vitun sairas siinä on khynikosen koulukunnan pojatkin jo ihmneissä kun joku puhuu skientologiasta niin että se haukkuu sitä kertomatta mitään...

ehkä noita mun pointteja on tossa tulllu sen verran jossain kohtaa että morseahan miä alan kyttämään kommunikoinnissa.

ajattelen nimittäin niin että laitan ovet kiinne internetille ja ostan naapureille kuuparia pitkin puhelinliittymät ja jou vanha ... siis jotain nuoruudesta missä rakenneltiin radiolähettimiä radioista ja kantomatka oli reilun 2kilometriä... tää on aika hyvällä lpaikalla, vain radiolinja eiku mikä vitun dna on parempi...

noniih... tätä nyt on yhyyy... hyvin helppo arvat että viinaa juomassa ja pitämässä siis hauskaa papan kustannuksella, mikä on aika valitettavalla tavalla totta! NÄK, NÄK, AY!?*vittu, eric idle kävi mun päässä ja ajattelin sanoneeksi väittää, vaan kuinkas sitten kävikään...

ai kauhia. joo sms liikkuuuuuuuuuuu! kesä tulee missä mun omegat.. ouch!

[tajuttomuuskohtaus - naapuri tuli just töistä (yön jälkeen aamullla), toisille rankkaa, ja sitte kun on tuossa boxerit jalassa villasukka vasemmassa jalassa ja semmonen naru vyönä että kyllä on melkosen nätti rusetti. ei kehta mennä postilaatikolle... (ähähähhhäh)... pappa on postinkantaja, voin sanoa. eli aika kovassa kunnossa, mutta minusta voi olla välllä vähän haittaa... perkeleperkele nyt olis kyllä kesä tulossa ja tuli aika nopiasti, ne usein mainitut ohjelmat käännettyä kun vielä sai heilutella henkseleitä että meiltä saa linuxilla nntpd:llä lukea uutisia kun halusin freebsdn käyttäjille.
vähän vain muistelen ja kerron kuinka vitun kova äijä pappa oli kun se istu siellä autotallissa tai riihessä (samaa rakennusta kaikki hyvin mahtuu teatterin näyttämölle, jatketaan) istui kuitenkin eri paikassa kuin kaljakoppa eli ei ihan pelkkään suruun ittää hukuttannu vaan semmnosee että joku viittis kuunnella niin saisi elää uudestaan ne jutut kun alkaa tulla selllanen olo että on hankittava uusia...

intelli sorvas mulle semmosen mällin ohjelmia että tuli ajateltua että ei jaksa perehtyä, vielä. ja uskoisin että voisin tehdä niin ja olen tehnytkin kuten on, että intelli mulla nyt tällä hetkellä tota verkkoa rassaa ja mun tekis mieli tehä jotain... ööööh... dgd, joo, gm, joo, se 8, eli jos olis 8.1 ominaisuuksilla 8.0 ja sitte haluisin lisenssin myös siihe seiskaan, siis vanhaa vanhaa... ostihan nokiakin omat puhelimensa ois heilumasta tuulessa

ei mihkää microsoftin seiska jaa onne onnea mikäs se numero nyt olikaan 20) tainnu joskus sanoa kuinka ja miten ja onhan se sitähän se vain on, mutta moitä minun päässäni onkaan ensimmäisenä mielessä!? nazional goregraphian oma mainos itestään niistä ja nainen toteaa hyvin uskottavati ja kauniista olevansa rakastun, ja sanoo mutta sillee jännistä ja ja ja jatkaa kai sitte, mutta ei tee mitään mistä olisi keksittävä mitään haukuttavaa, nopeasti!

noniin. nyt se tuli sieltä. "tosi nopeata toimintaa! mikä sankari?!", siteeraan tähänb ittäni kun olen niin hyvällä tuulella (pikkasen on sellanen olo että tekis mieli mennä vielä vähän imuroimaan jotain pientä...

se plan9 tuli vahingossa ja näin sen siksi että olin tolla toisella koneella ja poltin tupankia sisällä (tmatota ja seinät ja kaikki on oransseja ilosta ja naurusta) niin kesti sekin zip-kansionavaus kauan että huhhuh sentää, mutta ei nyt viitti alkaa siitä mitenkään valittamaan kun on paljo vittumaisempiakin asoita mistä sitte ja mitä keinoa käyttäen, edesvastuuton... minulle ei selitetty niin että olisin ymmärtänyt mitä se tarkoittaa... sanotaanko vaikka niin että en nyt kerro juristeista mitään juttuja, vaikka on tainnu joskus täälläkin muisteltua... minun iässä voi, etenkin kun ajattelen vielä monta tuntia niin että vierailu bell-labsin sivuila kannatti... tuli aikamoisen mutkan kautta. varmaan on selaushitoria jo kasetilla... hähä piti kaivaa... äääh tylsä, sen saa jokainen ettiä ite. kuitenkin... vähän kuin lapssena ollessa, facta otava vain minkä onnellisten tähtien alla sitte onkaan painettu, luettua kuin nykyään in... ja sanonkin tällä hetkellä, tai äsken... taidan jättää sen siihen ja alkaa penkaamaan tuota muistitikkua... telnetillä hoidan pankkiasiat, kävi vituttamaan eilen sekin kun osuuspankin sivuja ei saannu käyttää ilman vitun cookie... miä meinaan että se on pankin vaihto taas eessä... jossain on screenshotteja ja täälläkin on niistä puhuttu, tiedä vaikka olisi kyuviakin, aina ei voi tietä äkun noita kansioita aina vaan tulee jostain kun vähä juttelee välillä... no kuitenkin

visual basic 4 olis lisenssillä, siitä sais kelpo iden, gamemakerilla tekis otain, avast olis jossain koneessa (sen takia en heit änoita 386sx oneita pois kun ajattelen että niistä vois kaverin kanssa tehä vaikka semmosen kaksi-ytimisen vmpaimen ja ostais esn 700euro vai dollarriako se oli, vga näytöohjaimen (siinä taidettiin epäillä että se kuitenkin olis ojku svga tai vesta tms... semoset vehkeet mitä osaa käyttää ja haluaa käyttää, niin muutkin saa

openvga ja joku toinen (wikiwi)... matematiikkaa niin että pelkää ja tekee, ainavaan tekis ensin vähä hom-hommia ja currais... törmäsin siis siihe että bell-labsi pani infernon jakeluu ja nyt siihe on tullu jotian päivityskiäkin... ei minua se oikein nyt ilahuttanu... miä näin artikkelin, mikä ei ollu mainos(?), jossa sanottiin että se on pienin virtuaalikone millä tekee jotain ja olis 1k6rv ohjelmaa (ne laskee todellakin sitten kommentit mukaan, jos saan huomauttaa - skientolokeista puhun - koirassa oli unkki... sikalhoo, naapurin kasvimaalla!?h ä!... tupakalle ja piiloo, vähä sama kun polttais salaa vanhemmilta ja pitäs näyttä se lappu missä sanotaan että on jälki-istuntoa tulossa 2h kun meni mettää piiloo tupakalle .

jos se kuulostaa lupaukselle niin pitää kysyä onko se sellainen eikä pitää soivittuna, kun ei tiennyt tarjonneensa... (aijaa viinasta taas...

kilot tulee vastaa
voi nyt vittu... 16riviä, jeah. bill gates pani sen warmaan wikipediankin mukaan, ostamansa dosin siihe kuntoon että siitä on decin porukka menny sanomaan että yli 5 tuhatta bugia ja koodia oli just sen pikkaesn alle 5000 riviä (tänne saa (tai ehkä miä saan vaan, antakaa ja ottakaa, mutta mutta kysykään tarjtessa...
ostetaan lisää sharewarea jos joku yks' juttu edes... ei oikein pysty istumaan hernepussivittutuolissa mukavasti kun en tyykkää sellasta, tahon ergomiaa ja sitä että se tapahtuu mitä oletan, mitäänodottamatonta ei saa tapahgtua... aiiakone... ei sitä turingin konetta niinkus lentokoneen mustalaatikko. asiat vois miettiä niinkin päin että ei tarvis korjata risaa ja tehä uutta, vai okno ohjelmat ninkus autoja?
menkää nyt tekemään sitä paperia siitä...
ite ylläpitää, katoss... global communicaatinin reaching, tässä on musiikit melkolailla maksettu. levy minkä tahon puuttuu throw jotain, maitoa kattoon.... ja sitä pyörittäessä bitti on vituillaa kun sähköt on pis, mutta mistä... "ai.vastus*
projctn asteekkarit, vähä azeecc-kyynikko-gates -energiaa ja bugia vuosiksi eteenpäin...

noi voi ajatella eritavalla, niillä on sulka päässä, mellä on sentää peltiämpäri *peltiämäri säntää ja alangolla on rummut, jotka pärisee*


kylän suurin kypärä ei tiedä olevansa sellainen, enkä minäkään tiedä vai miten se menis jos ajattelis alankoa tossa kohtaa... pitäs saaha jostain kaikki siekkarien levyt ja muovissa ja foliossa ja mälliä päälle... eli kun tuli mieleen niin sanon vaan vai sanoinks' miä jo. noh. nyt nyt

saanko miä vielä yhen, vittu ei se vittu nyt toi vittu vaan se ei kuulu tähän

joo saanko tänää vielä vai onko pakko... äärgh... väärä äänensävy
nyt menee merkit ja niin menin minäkin vai miten se sano kun voitto liukkonen, nyt meni kuva.... apinoita on agathan kirjoissa, veikkaan vaikka pitäis olla hiljaa ja sitte haukutaa vasta. että semmosia runoja on että vasta niitä luetaan neljättä vuotta aargh apua soitan iteleni palokunnan ja kävelen ja vittu

mamba soi pässä, haluaisin ulos, mutta kun joukun kans'... vähä niinku ja kun ei voikun voi voi kun on ihan vittu fakta-olo, olin kakarana kuumeessa ja painajisia näin vain silloin ja kahdet muistan kun on kirjojen peittämä, kylmä ja hiki, kun on flunnsa ja sama uusiksi kun on flunssa vittu hikikylmä persekin kutiaa... ja haluaisi lukea niitä kirjoja kun ne on isoja pieniä... olin vähä huolimton ja tuuppasin itteni wikpediaa kun siinä on puoliansakin, onhan se informaatiota, siinä kun oli jotain samoja merkkejä joita olen tässä katellu kun ihmettelen mitä tarkottaa hakee zxoomi-lunnut lähtee lentoo,vähä etäisyyttä niin se haikaroitten pesä oli sen päässä- eli joku monty ython -tila miä katon vähä jotain käyttöliittyäjuttu ai mitä sitte kirjottaa vahingossa oho