IRC-Galleria

Meet me in http://aunuch.livejournal.com/

Kävin ajamassa VR:n junilla pohjoisessa nähtävästi ihan ajamisen ilosta. Tarkoitus oli hakea muuttoauto, ja eilen sunnuntaina ajaa sillä takaisin Tampereelle. No autoa ei järjestynytkään, ja asia selvisi vasta sunnuntaina. Suhteilla saatiin järjestettyä muuttoauto Tampereelta, ja ei auttanut kuin kolistella takaisin Tampereelle. Eihän tässä muuten mitään, MUTTA kuluneet kaksi vuorokautta olisin voinut käyttää pakkaamiseen turhan matkustamisen sijaan JA kulutin 26.30€/suunta TURHAAN. No paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Nyt siis olisi tarkoitukseni pakata kaikki maallinen omaisuuteni, jota ensinäkemältä näyttäisi olevan surullisen vähän, tämän päivän aikana, ja matkustaa huomenna lopullisesti pohjoiseen, ja päättää yksi luku elämästäni.

Mutta ei huolta rakkaat ystävät. Tulen käymään tammikuun 12 päivä tekemässä kypsyysnäytteen, ja 27.1 matkustan Tampereen kautta Prahaan, ja 2.2 Tampereen kautta kotiin, eli nähdään nähdään!

*punaisessa kylpytakissa kantaen maailman tuskaa harteillaan*

Niin palautin gradun virallista tarkistusprosessia varten. Tein korjaukset, mutta en ole täysin tyytyväinen tekstiin. Ei sitä vaan jaksa enää hioa. Läpi se nyt ainakin menee, mutta toivottavasti saan edes sen C:n. En jaksanut oikolukea vihoviimeistä kertaa kovin perusteellisesti monistakin syistä. Nyt siis olen vapaa muuttamaan pohjoiseen ja kuolemaan sinne. jipii.

Ja ihmiset eroaa ja lapset jää isättömäksi ja israelilla on ydinaseita ja vaihtopaikat peruuntuu.

Ja vielä on yhdet pikkujoulut ja syksyn masentunein olo.

*laittaa dm-levyn soimaan ja koteloituu itkemään sänkyyn niin kuin se jotain auttais*

Jos olette koskaan miettineet, mitä tarkalleen ottaen tapahtuu, kun pyöräilijä ajaa päin lyhtypylvästä, kerron sen nyt. Lyhtypylvään fyysisistä ulottuvuuksista johtuen ajettaessa suoraan päin lyhtypylvästä siten, että rengas törmää siihen suorassa linjassa, rengas väkisinkin sujahtaa jommalle kummalle puolelle pylvästä aiheuttaen sen, että itseasiassa pyörän sarvi ja muutamat pyöräilijän ruuminosat kuten olkapää tms. törmäävät lyhtypylvääseen. Pyörä pysähtyy välittömästi, koska törmäyksen seurauksena eturengas kääntyy rajusti 90 astetta, ja pyörän on mahdotonta jatkaa matkaansa aiemmassa kulkusuunnassa. Kertyneen kineettisen energian vuoksi sekä pyörä että pyöräilijä jatkavat matkaansa yllättävästä pysähtymisestä huolimatta, ja fysiikan lakien mukaisesti pyöräilijä pyörähtää voltin pyörän sarvien yli ja onnellisimmassa tapauksessa laskeutuu selälleen asfalttiin. Pyörä sen sijaan kellahtaa kumoon tilanteen ominaisuuksien vaatimalla tavalla. Nimenomaan tällaisessa kuvatussa onnellisimmassa tilanteessa pyöräilijä ei lyö päätään, vaan selviää onnettomuudesta muutamilla mustelmilla ja säikähdyksellä.

Onhan se aika onnellista, että surullinen pyöräilyhistoriani päättyy huomenna.

Niin ja en lähde Manchesteriin. Niiden kv-ihminen on lähtenyt minulle tuntemattomista syistä laitokselta, ja koska uutta ei ole saatu tilalle, kaikki vaihtohakemukset on evätty. Älkää säälikö, vaikka vituttaa.

EDIT: Äääääääääääääääääääääää!!!!!!!!!!! Kaikki meni vitun uusiksi. En hajoo.

Olen siis hypännyt koko viikonlopun melkein yhtä ahkerasti kuin kesän kovimpana juoksuaikana. Perjantaina kävin vanhojen tuttavuuksien ja joidenkin uusien kanssa Be-bobissa. Paljon olen kuullut kerrottavan kyseisen paikan paskuudesta ja mahtavuudesta, enkä pettynyt. Seinät olivat hetkittäin hurmaavat, mutta Elvikset ainoastaan häiritsevät. Ihmiset olivat niin epämiellyttäviä, että olin tyytyväinen nykyisestä ystävästäni -huolimatta hänen humalaisesta olemuksestaan-, joka tehokkaasti blokkasi kaikki tarjokkaat. Rahaa ei mennyt juuri yhtään samaisesta ystävästä ja hänen ystävästään johtuen. Mutta aamulla väsytti ja oli krapulaista mennä töihin.

Neljänneksi viimeinen työvuoro oli pitkä, mutta onnistuin hetkittäin pääsemään jonkinlaiseen nostalgiaeuforiaan, joka oli sinänsä erittäin hämmentävää. Ihan niinkuin minä nyt välittäisin koko paikasta yhtään mitään. No välitänhän. Paljon mahtuu ihmisiä, pikkujouluja, henkilöstösyöminkejä, tupareita, bileitä, nonkkaria, heviä, pahvia, pulloja ja asiakkaita piirua vaille kahteen vuoteen. Väsymys uhkasi kotona, mutta upouusi kämppis toi brutaalisti ensimmäisenä iltanaan kavereita kotiin etkoille, joten oli lähdettävä karkuun. Sputnik oil juuri sellainen kuin se on ollut kesästä lähtien. Ainoa vika oli lauantaissa. Kotiin ei tarvinnut kävellä. Kerrankin. Ihastuttavaa.

Sunnuntaina heräsin aikaisin, ja luin sunnuntaihesaria ja söin aamupalaa pitkään ja hartaasti. Kävin kaupungissa ihmettelemässä lapsien ja teinien tanssiesityksiä ja hyvästelemässä mukavan ihmisen. Myöhästyin toisesta neljänneksi viimeisestä työvuorosta viisi minuuttia, mutta kukaan ei huomannut. Kotona yritin istua ja hengittää, mutta se oli vaikeaa. Soitin äidille, ja äiti oli muuttamassa lasten nukkumajärjestystä totaalisesti. Puhuin hänet pois siitä ilmoittamalla, että en todellakaan aio taantua takaisin murkkuikäiseksi, ja muuttaa kotiin asumaan loppuiäkseni, ja että se pieni komero, jossa olen asunut tähänkin asti, riittää vallan hyvin niiksi viikoiksi, jotka vietän kotona ennen lopullista maisemanvaihdosta. Puhelun jälkeen olin vieläkin hermostunut. En pystynyt olemaan paikallani sen enempää kuin olen tänäänkään pystynyt. Päässä sinkoilevat vieläkin graduajatukset kuin amputoitua jalkaa vaivaava haamusärky. Eihän sitä nyt vain voi lopettaa sillä tavalla. Kämppis vei onneksi juoksemaan, mistä seurasi välitöntä onnellisuutta, koska A) jalka kesti juoksemista, vaikkakin tuntui jotenkin hassusti, mutta ei sattunut, B) juoksukuntoni ei ollut laskenut ihan hirvittävästi, C) sain oksentaa kaikki ahdistukset kämppikselle, joka ei nuku ja D) ulkona on niiiiiiiiin mukava reippailla välillä. NIIIIIN!!!! MENKÄÄ IHMISET ULOS!!!!!

Tänään menin tekemään kolmannen neljänneksi viimeisen työvuoron. 5:20 ei tuntunut kovin pahalta, koska sammahdin eilen viikonlopun univelkojen vuoksi yhdeltätoista. Tein töitä kovasti, ja sain aikaan hirvittävästi, vaikka välillä oli pysähdyttävä miettimään, että miksi ihmeessä, kun kerta lähtö häämöttää jo. No ei sen väliä. On heiluttava, jos huvittaa. Töiden jälkeen oli viimeinen kontaktiopetustuokio Tampereen yliopistossa. Ihmiset olivat saaneet paljon aikaan. Proffessorisetä puhui minusta, kuin olisin jo tehnyt graduni valmiiksi. Eikö siis minun kuuluisikaan tehdä vielä korjauksia ainakin parin päivän verran ennen LOPULLISTA palauttamista. Niitähän tehdään. Mitä ihmettä? Eihän tässä nyt vielä ollenkaan valmiita olla! Proffessorisetä ei sanonut mitään korjauksista. "Anuhan on ihan valmis." Hämmentävää. *vääntelee käsiään* Kai minä nyt saan ne kommentit jossain vaiheessa? Kai minun nyt täytyy ainakin jotain viittauksia hioa? No ihan hyvä vaan, jos ei ole korjattavaa. Ei minulla olisi aikaakaan. Torstai on ainut vapaapäivä, ja silloin on mentävä laitoksen pikkujouluihin.

Isi oli hommannut muuttoauton. :) Nyt olisi vaan matkustettava 600km pohjoiseen, ajettava 600km pakettiautolla tänne, pakattava kaikki maallinen omaisuutensa ja ajettava 600km kotiin. Muuttoilmoitus on jo tehty. Etelänmatka peruuntui. Rahat säästyi. Vaihto! Siitä voi vielä huolehtia ja stressata. \o/

Mailasin huolettomalla nettilomakkeella hermostuneen kysymyksen vaihdon tilanteesta. Lieneekö mennyt edes perille. Mitä todennäköisemmin koko huolellisesti muotoiltu tiedustelu harhailee eetterissä loputtomiin, ja minä hautaudun napapiirin sydäntalveen. Se siitä sitte. Janin graduahdistus näyttää tarttuneen. Kyllä kaikki järjestyy.

Siiispä: lähden hyvästelemään entisen kämppiksen ja kissan. Ja on luultavasti juotava ja käytävä kaupungilla katselemassa toisen heilumista ja ahdistelua. Mitäpä sitä ei tekisi ihmisten puolesta.

Vietiinhän mut ulos. Puoli tuntia sen jälkeen, kun olin luvannut tulla töihin seuraavana päivänä kahteentoista. Ja kotona olin puoli viisi. Ja nyt sitten pitäis olla vähintään 7h darrassa töissä. Nojoo, been there done that.

Palautin gradun. Ohjaajalle, jolla on varmasti vielä korjausehdotuksia. MUTTA SILTI!

On tyhjä olo. Kiipeilen pitkin seiniä. Viekää mut joku ulos!!!!!!!!!!!!!!

Tänään piti:
-siivota
-korjata johtopäätökset ja muutkin, mitä korjattavaa seminaarissa ehdoteltiin
-hakea uusi kamera
-käydä töissä

Sen sijaan:
-keskustelin kämppiksen kanssa kaikesta
-yritin penkoa netistä, että miltä mahdollinen dm-deitti näyttää. Ei selvinnyt.
-jäljitin kameran Tampereen seudun jakelukeskukseen, eikä se siis ollut noudettavissa.
-kävin tekemässä viidenneksi viimeisen työvuoron, ja vuoro venyi VAIN 45 minuuttia.
-ostin ruokaa. Enkä ostanut juustoa, koska täytyyhän ihmisen selvitä ilman juustoa. Jää nähtäväksi...
-luin DM-foorumia.


ETTÄ:
Huomennasittensiivotaan, javiimeistelläängradujapalautetaanse ja haetaankamera ja leikitäänsilläilta.

On niin onnellista, kun tulee kotiin, kun työpäivä on kestänyt 2 tuntia enemmän kuin pitäisi, pahalla tuulella ja väsyneenä ja vihaten ihmisiä. Ja asiat muuttuvat yhtäkkiä paremmiksi, kun saa laittaa päälle pehmeän ja lämpimän kylpytakin, syödä vatsansa täyteen, juoda kahvia, juoda viskitotia, ja keskustella maailma selväksi kämppiksen kanssa 4 tuntia ja saada 5-6 oivallusta maailmasta, elämästä ja itsestään.

Minun piti tulla kirjoittamaan suuria filosofisia asioita kaikesta tästä keskustelusta, mutta miksi turhaan, kun ne on jo käyty läpi.

Eilen oli pikkujoulut, ja pikkujouluista seuraa krapula. Heräsin puoli yhdeltätoista ensimmäisen kerran, kun ystävällinen nainen tiedusteli haluaisinko tilata Katso-lehteä. Kieltäydyin tokkuraisesti. Seuraavan kerran heräsin puoli yhdeltä. Silmät sain auki puolittain ja tihrustelin hämärää huonetta. Nälkä ajoi keittiöön, ja keitin kädet täristen tulisen nuudelikeiton. Harkitsin seuraavaa liikettä.

A) voisin imuroida ja siivota vessan. Olisihan se tuskallisen nihilististä aluksi, mutta sen jälkeen olisi hyvä mieli, ja voisi nukkua maailman loppuun asti.
B) voisin lukea hesarin ja istua koneen ääreen viimeistelemään opinäytettä. Olisihan se aika ikävää, mutta eiköhän se onnistuisi.
C) voisin arpoa xboxilta elokuvan, ja koteloitua katsomaan sitä ryystäen äänekkäästi tulista nuudelikeittoa, ja miettiä sitten kykenenko tekemään mitään.

Valitsin yllättäen C:n. Katsoin typerän semifuturistisen tehostespektaakkelin, jota oli yritetty pehmentää vuosisadan vaihteen New York -retroilulla. Elokuvassa oli kaunis mies, mutta se ei juuri sykähdyttänyt. Seuraavaksi keitin lisää nuudelikeittoa, ja laitoin toisen, tällä kertaa täysin futuristisen nörttifantasian pyörimään. Muistelin, että elokuvassa alakulttuuripiirit olivat huomiotaherättävämpiä, hahmot pukeutuivat hienommin ja musiikki oli parempaa. Petyin, mutta oli siinä onneksi muutama hyvä kohta, pari hyvää repliikkiä, yksi hyvä asukokonaisuus ja yksi edelleen hyvä biisi. Kai se oli ihan hyvä leffa loppujaan. Joskus.

Kämppis tuli kotiin. Rapsuttelin itseni irti peitoista, ja pukeuduin. Pyöräilin nihkeästi kauppaan, jossa hiippailin pitkin käytäviä huppu syvälle päähän vedettynä katse lattiassa. Postissa painoin pääni vielä syvemmälle hartioiden väliin, ja puhuin käheällä äänellä.

Kotona järjestin huoneeni. Uudet kengät on orgastista! Krapula katosi niiden myötä. Nyt koteloidun lukemaan lemppariandrogyynihomostani, joka vaihtaa väriä.

Huomenna voi tehdä juttuja.