IRC-Galleria

bätmänsofia

bätmänsofia

~Pidä musta tälläisenä, tai älä pidä ollenkaan~ ღ tutustu, ihastu & rakastu ღ

739Keskiviikko 11.12.2013 17:01

kaksi on liikaa, yksi on vähän
yksin on lopulta kaksinkin.
kaksi on harhaa, yksi on totta
yksin me kuolemme kuitenkin.
kaipaan niin paljon sinua etten osaa olla yksin,
en edes tiedä kuinka hengittää.

738Sunnuntai 08.12.2013 03:04

ALKOHOLI:
[x] Olen ollut ihan pikkaisessa hiprakassa.
[x] Olen ollut kännissä.
[x] Ja muistanut joitakin illan juttuja.
[x] Olen vahtinut/hoitanut sammunutta ihmistä
[x] Olen potenut myös todella lievää tai todella pahaa krapulaa
[x] Ja se ei ollut hauskaa.
[ ] Minulla on hyvä viinapää.
[ ] Alkoholilla terästetyt juomat eivät kuulu elämääni millään lailla

TUPAKKA:
[x]Olen kokeillut tupakkaa
[ ] Olen polttanut tupakkaa.
[ ] Poltan säännöllisesti.
[ ] Enemmän kuin kaksi tupakkaa päivässä.
[ ] Poltan muutaman tupakan viikossa.
[ ] En osaa vetää tupakkaa henkeen.
[ ] Joten poltan poskeen.
[ ] Poltan vain harvoin.
[x] En polta ollenkaan.
[ ] Olen joskus polttanut, mutta olen lopettanut.
[ ] Poltan kännissä.

IHANNEKUMPPANI:
[x] Timmi, hyvä kroppa on nam.
[ ] Pidän hiukan tukevammista miehistä/naisista.
[ ] Hevarit ovat ihania.
[ ] Mutta emot on ihanempia.
[x] Tykkään taviksista.
[ ] Rillipäiset pojat on ihania.
[x] Luonne ratkaisee, ei ulkonäkö.
[x] Mutta en silti haluaisi seurustella minkään luolamiehen/ naisen kanssa.
[x] Pervo saa olla.
[x] Mutta jatkuva lääppiminen ja puristelu on ärsyttävää.

SEKSUAALISUUS:
[ ] Olen homoseksuaali.
[ ] Olen biseksuaali.
[x] Olen heteroseksuaali.
[ ] Mutta voisin seurustella myös samaa sukupuolta edustavan
henkilön kanssa.
[ ] Riippuen tietty henkilöstä.
[ ] En voi sietää homoja/lesboja/biseksuaaleja.
[ ] Vain heterot ansaitsevat elää.
[ ] Homot tai lesboparit eivät saa adoptoida lasta.
[x] En vastusta homoja, lesboja enkä biseksuaaleja.

HARRASTUKSET:
[ ] Harrastan jotain urheilulajia.
[ ] Jossa voi pahassa tilanteessa olla hengenmeno lähellä.
[ ] Harrastus liittyy jotenkin eläimiin.
[ ] Harrastukseni on jokin pallopeli.
[x] En harrasta minkäänlaista liikuntaa.
[ ] Tykkään lenkkeillä tai käydä punttisalilla.
[ ] Ohjaan pienten lasten liikuntaryhmää.
[x] Harrastan jotain asiaa jossa ei tarvitse tehdä paljon mitään.
[ ] Harrastan jonkin asian keräilyä.
[x] Tästä ei löydy sopivaa raksitettavaa harrastukseeni liittyen.

OPISKELU:
[ ] Olen ala-asteella.
[ ] Mutta onneksi ensivuonna pääsen ylä-asteelle.
[x] Olen ylä-asteella.
[ ] Olen lukiossa.
[ ] Olen amiksessa.
[ ] Ja kadun syvästi että menin sinne.
[ ] Ja omistan hienon auton.
[ ] Vietän välivuotta.
[ ] Jotain muuta.

LÄVISTYKSET & TATUOINNIT:
[ ] En omista lävistyksiä.
[x] ...haluaisin sellaisen.
[x] Monilla kavereillani on lävistys.
[x] Lävistykseni on yleinen.
[x] Lävistykseni on hiukan harvinainen, mutta ei kuitenkaan mikään tuntematon.
[x] Muut eivät pidä lävistyksestäni tai lävistyksistäni.
[ ] Minulla on genitaali tai nännilävistys.
[x] Minulla on lävistyksiä !
[/] Minulla on tatuointi
[x] Tai haluan sellaisen


1. Voit AINOASTAAN vastata KYLLÄ tai EI/EN.
2. ET SAA selittää mitään, ellei joku kommentoi ja kysy. Ja uskokaa minua, on suuri houkutus selittää jotakin.

Minut on pidätetty? - ei
Olen varattu? - en
Minua on suudellut joku, josta en pitänyt? - kyllä
Olen nukkunut kello 17 asti? - kyllä
Olen ajanut punaisia päin? - en
Minut on erotettu koulusta? - ei
Olen kokenut rakkautta ensi silmäyksellä? - en
Olen ollut kolarissa? - en
Olen saanut potkut työpaikalta? - en
Olen antanut potkut jollekkin? - en
Olen laulanut karaokea? - kyllä
Olen osoittanut jotakuta aseella? - en
Olen tehnyt jotakin mitä joku toinen ei olisi tehnyt? - kyllä
Olen pyydystänyt lumihiutaleita kielelläni? - kyllä
Olen suudellut sateessa? - kyllä
Olen ollut lähellä kuolemaani? - en
Olen nähnyt jonkun kuolevan? - kyllä
Olen pelannut pullonpyöritystä? - kyllä
Olen polttanut sikaria? - en
Olen istunut talon katolla? - kyllä
Olen salakuljettanut jotain toiseen maahan? - en
Minut on työnnetty alas veteen vaatteet päällä? - kyllä
Olen lintsannut koulusta? - kyllä
Olen syönyt hyönteisiä? - en
Olen kävellyt unissani? - kyllä
Olen kävellyt rannalla kuun valossa? - kyllä
Olen ajanut moottoripyörällä? - en
Olen jättänyt jonkun? - kyllä
Olen valehdellut välttääkseni lipputarkastuksen? - kyllä
Olen ollut helikopterin kyydissä? - en
Olen ajanut pääni kaljuksi? - en
Olen nähnyt nykyisen/entisen tyttö/poikaystäväni itkevän? - kyllä
Olen syönyt käärmettä? - en
Olen marssinut/protestoinut jonkin asian puolesta? - en
Minulla on ollut Meksikon hyppypapuja lemmikkinä? - ei
Olen oksentanut huvipuisto laitteessa? - en
Olen vakavasti ja tahallani boikotoinut jotakin? - ?
Olen ollut bändissä? - en
Olen ollut tv:ssä? - en
Olen ampunut aseella? - kyllä
Olen uinut alasti? - kyllä
Olen surffannut lainelaudalla? - en
Olen juonut viinaa suoraan pullosta? - kyllä
Olen ollut leikkauksessa? - en
Olen mennyt ambulanssilla sairaalaan? - en
Olen sammunut juotuani? - kyllä
Olen ollut piilossa pensaikossa? - kyllä
Olen luovuttanut verta? - en
Olen tarttunut sähköaitaan? - kyllä
Olen maistanut krokotiilin lihaa? - en
Olen tappanut eläimen? - kyllä
Olen tehnyt tarpeeni housuun julkisella paikalla? - en
Olen livahtanut elokuviin maksamatta? - kyllä
Olen taiteillut graffitteja? - kyllä
Olen rakastanut jotakuta, mutta hän ei minua? - kyllä
Olen ollut käsiraudoissa? - kyllä
Uskon rakkauteen? - kyllä


2013


MUISTOISTA
27. Suutelin jotain henkilöä (x)
28. Pussasin ystävää (x)
29. Tunsin edes kerran oloni rakastetuksi/tärkeäksi/kuolevaisen onnelliseksi? (x)
30. Tunsin edes kerran oloni niin pahaksi että olisin voinut tappaa tai jopa itse kuolla? (X)
31. Saanut jotain mitä olen aina halunnut? (x)
32. Menettänyt jotain liian tärkeää? (x)
33. Viettänyt elämäni mukavimmat hetket? (x)
34. Juoksin alasti julkisella paikalla? ( )
35. Potkit jonkun hautaa? ( )

KAVEREISTA
36. Ketä ystävääsi viimeksi halasit ja miksi? - danielaa ja koska se lähti
37. Ketä ystävääsi haukuit tai löit ja miksi? - en muista
38. Kenet ystävistäsi menetit viimeksi? - ...
39. Millainen on mielestäsi hyvä ystävä? - mun ystävät
40. Onko sinulla paljon ystäviä? - muutama
41. Onko sinulla enemmän poika-, vai tyttöpuolisia kavereita? - molempii aika tasasesti
42. Rikoitko joidenkin kahden henkilön välisen ystävyyden? - öää entiiä
43. Sanoit ystävällesi rakastavasi häntä ja todella tarkoitit sitä? - joo

737Sunnuntai 08.12.2013 02:56

Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus
[ ] Poika
[ ] Heteromies
[ ] Biseksuaali mies
[ ] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[ ] Biseksuaali nainen
[ ] Lesbo

Hiustyyli
[ ] Kalju
[ ] Siili
[ ] Lyhyet hiukset
[ ] Puolipitkät hiukset (yltävät hartioille)
[x] Pitkät hiukset (yli hartioiden)
[ ] Irokeesi, rastat tai muuta erikoista

Arpia?
[ ] Ei yhtään
[ ] Luomi poistettu
[ ] Puukolla/veitsellä sormeen
[ ] Umpisuoli leikattu
[x] Jotain pientä
[x] Muutama
[ ] Useita
[ ] Huomattavia
[ ] Järkyttäviä

Tyyli
[ ] Arkityyppi
[x] Arkinen
[x] Asiallinen
[x] Persoonallinen
[ ] Diiva
[ ] Hoppari
[ ] Hevari
[ ] Omalaatuinen
[ ] Rokkari
[ ] Nörtti
[ ] Gootti
[ ] Juppi
[ ] Hippi
[ ] Punk
[ ] Tiedemies
[ ] Rento
[ ] Nyhverö

Vaatteiden väritys
[x] Milloin mitäkin
[ ] Räikeä
[ ] Tyylikäs
[x] Hillitty
[ ] Harmaa
[ ] Synkkä

Kuinka tärkeää hyvin pukeutuminen on sinulle?
[ ] Henki ja elämä
[x] Haluan näyttää tyylikkäältä
[x] Tahdon näyttää itseltäni
[ ] En vaivaa sillä liikaa päätäni
[ ] Kunhan sitä nyt jotain kaapii päälleen
[ ] Ei mitään väliä
[ ] Yritän näyttää mahdollisimman rumalta, että saisin vertailla mielenkiintoisia oksennuksia

Ruoka ja juoma
[ ] Kaikki käy
[ ] Ei sikaa
[ ] Ei nisäkkäitä
[ ] Pesco-vege
[ ] Ovo-vege
[ ] Lakto-vege
[ ] Maidoton kasvissyöjä
[ ] Vegaani
[ ] Fennovegaani
[x] Nirso

Ruoka-aine allergiat
[x] Ei ole
[ ] Jotain pientä
[ ] Korkeintaan muutama
[ ] Useita allergioita
[ ] Pahasti rajoittava allergisuus

Maitoa?
[ ] Kyllä kiitos
[x] Joskus juon, joskus en
[ ] Käy kyllä, mutten tykkää juoda sitä
[ ] Vähälaktoosinen
[ ] Laktoositon
[ ] Maidoton

Kala?
[ ] Nam!
[ ] Tonnarii!
[x] Okei
[ ] Menettelee
[ ] Joku se on okei mut tonnari ei
[ ] Yök!
[ ] Allerginen kalalle

Soija?
[ ] Käy kyllä
[x] Joissain muodoissa ok
[ ] En pidä siitä
[ ] Allerginen sille
[ ] En ole kokeillut

Sitruuna?
[ ] Okei
[x] Aromi käy, mutta oikea sitruuna on liian hapanta
[ ] En pahemmin tykkää
[ ] Hajukin ällöttää
[ ] Allerginen sitrushedelmille

Tomaatti?
[ ] Sopii
[x] Käy joissakin muodoissa
[ ] Ainoastaan ketsuppina
[ ] En pahemmin tykkää
[ ] Inhoan sitä
[ ] Allerginen sille

Tilli?
[ ] Nam
[ ] Okei
[x] Ei kiitos
[ ] Yök!

Millaista pizzaa söisit mieluiten?
[ ] Jauheliha
[x] Kinkku
[x] Ananas
[ ] Tonnikala
[ ] Katkarapu
[ ] Kana
[ ] Kasvis
[ ] Kaikkea kiitos
[ ] Inhoan pizzaa

Lempi limuska?
[x] Kokis
[ ] Pepsi
[ ] Jaffa/Fanta
[ ] 7 up/Sprite
[ ] Omenapore
[ ] Pommac
[ ] Vadelmalimska
[ ] Smurffilimska
[x] Muumilimska
[ ] Joku muu
[ ] En juo limskaa


Aterialla on tarjolla ruokajuomaksi seuraavat vaihtoehdot. Mitä valitset?
[] Vesi
[x] Rasvaton maito
[x] Sininen maito
[ ] Hylamaito
[ ] Ananasmehu
[ ] Kotikalja
[ ] Ottaisin useamman lasin
[ ] En yleensä juo ruokaillessani

Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten...
[ ] Olut
[x] Siideri
[x] Lonkero
[ ] Viinit
[x] Drinkit, joilla on hieno nimi
[ ] Väkevät
[ ] En juo


Kuinka usein mässäät karkkia?
[x] Joka päivä tai lähes joka päivä
[x] Useita kertoja viikossa
[] Kerran viikossa
[ ] Muutaman kerran kuussa
[ ] Joskus harvoin
[ ] Vain jouluna ja pääsiäisenä
[ ] En syö makeisia

Saako naisia lyödä?
[x] Kaikki väkivalta on pahasta
[ ] Vahvempi ei saa lyödä heikompaa, viis sukupuolesta
[x] Ei, eukonpieksäjiltä munat pois!
[ ] Saa, jos nainen lyö ensin
[ ] Siinä missä miehiäkin, kun kerran tasa-arvoa kaivataan
[ ] Saa, jos hän tietoisesti kaivaa verta nenästään
[x] Jotkut naiset eivät vain ymmärrä ilman nyrkkiä tai sen uhkaa

Suututko helposti?
[ ] En, on tosi pitkä pinna
[ ] En kovin helposti
[x] Riippuu tapahtuneesta
[ ] Olen melko kiivas
[x] Räjähdysvaara on ainainen

Katsotko olevasi avoin vai sulkeutunut?
[ ] Liiankin avoin
[ ] Melko avoin
[x] Muutun avoimemmaksi kunhan lämpenen
[x] Tutussa seurassa avoin, muuten melko sulkeutunut
[x] Melkolailla sulkeutunut
[ ] Erittäin sulkeutunut
[ ] Humalassa avaudun usein

Kuinka herkästi itket?
[ ] Vähän väliä, jopa pikkuasioista
[x] Olen erittäin tunteellinen ja kyynelehdin niin ilosta kuin surustakin
[ ] Kun tilanne käy ikäväksi
[x] Kun elämä menee päin helvettiä
[x] Kun en vain jaksa enää
[ ] Pidättelen niin kauan kun joku voisi nähdä
[ ] Itken salaa komerossa
[ ] On tosi harvinaista, että jokin saisi minut itkemään
[ ] En osaa itkeä

Mikä saa sinut itkemään?
[ ] Muiden tuska
[x] Elokuvat, laulut yms
[ ] Masennus ja ahdistus
[x] Oma kärsimys
[ ] Todella paha järkytys
[ ] Ainoastaan fyysinen kipu
[ ] Ei mikään

Oletko koskaan ivallinen tai vahingoniloinen?
[ ] En
[ ] Harvoin
[x] Joskus
[ ] Melko usein
[ ] Liian usein
[ ] Usein
[ ] Koko ajan

Oletko takertuja?
[ ] En juurikaan
[ ] On hyvä kun on joku lähellä, mutta jos toinen tahtoo mennä niin en pidättele häntä
[x] Olen itsenäinen, mutta pidän kiinni ystävistä
[x] Minulla on parempi olo kun pidän rakkaani lähellä, mutten ole mikään takiainen
[ ] Huomaan välillä roikkuvani liikaa
[ ] En osaa päästää irti hyvän sään aikana ja saan kärsiä kolhuista

Kuinka tärkeä ulkokuori on verrattuna siihen mitä on sisällä?
[ ] Toisen ulkonäkö on minulle tosi tärkeä, haukkukaa vaikka pinnalliseksi
[x] Kiinnitän toki huomiota luonteeseen, mutta ulkonäölläkin on merkitystä
[x] En anna ulkokuoren hämätä itseäni, vaan otan selvää sisällöstä
[ ] Kauneus on katoavaista, vain sisimmällä on väliä

Osaatko kuunnella?
[ ] Ystäväni soittavat minulle ja kertovat huoliaan melko usein
[x] Tietysti, ja pidän kuuntelemisesta
[x] Osaan kyllä, mutta joskus en jaksa keskittyä
[x] Saatan puhua toisten päälle mutta se ei tarkoita ettenkö kuuntelisi
[ ] Oikeastaan en pahemmin kuuntele muita
[ ] Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan

Mitä teet yleensä arki-iltaisin?
[x] Katson telkkaria
[x] Roikun ulkona ystävieni seurassa
[ ] Olen töissä
[ ] Ulkoilen
[ ] Pelaan tietokoneella
[x] Dataan
[ ] Opiskelen
[ ] Käyn jossain kerhossa/seurassa / muuta järjestettyä säännöllistä toimintaa

Mitä tekisit pururadalla?
[x] Ihmettelisin tuota samaa kysymystä
[ ] Kävelisin omaan tahtiini ja ihastelisin luontoa
[ ] Kävelisin ripeästi
[ ] Ottaisin välillä pikku pyrähdyksiä, lähinnä alamäissä, muuten vain huohottaisin
[ ] Hölkkäisin
[ ] Juoksisin
[ ] Juoksisin pureen kaikkia
[x] Valokuvaisin

Kirjoitatko itse tarinoita tai muuta luovaa?
[x] En
[ ] Pitkiä kirjeitä
[ ] Runoja ja sanotuksia
[ ] Novelleja ja muita juttuja
[ ] Olen pöytälaatikkokirjailija
[ ] Olen julkaissut jotain kirjoitelmiani

Pidätkö halimisesta?
[ ] En
[ ] Joskus kun olen sillä tuulella
[ ] On se ihan kivaa, mutten yleensä tee aloitetta
[x] Halin aika usein muita ja se on kivaa

736Sunnuntai 08.12.2013 02:50

tajuat että kello on puoli 11 koulu aamuna.
[x] taijampa jäädä kottii.
[ ] köhköh oho olen kipeä, en taida päästä enää kouluun (:
[x] OH FUCK
[ ] ei! D::
[x] ihan perus.

random tyyppi morjestaa sua.
[x] ööö wtf?
[x] MOROOO!
[ ] no siis kaikkihan mua moikkaa
[ ] vittu mikä tyyppi

justin bieber kävelee vastaan kaupungilla.
[ ] öö so?
[x] OMG
[x] what the fuck are you doing here? ;o
[ ] häivyhän jo vittuun siitä
[ ] *kiljuu*
[ ] juoksee halaamaan

saat matikan kokeesta seiskan.
[x] oho. mähän oon hyvä (:
[ ] yäääh oon surkee D::
[ ] no mä saan aina seiskan..

opettajasi rupee puhumaan sekavia.
[ ] NOOUU! mä haluun opiskella!
[ ] no johan on.
[x] jes, mähän alan tykätä tästä tunnista.
[ ] ööö okei. pitäiskö huolestua..?

heräät aamulla, kun rakkaasi istuu sängyn reunassa.
[x] mitä vittua.
[x] <3
[x] is this real?
[x] miten se pääs sisälle ? ;o
[x] O.O

tietokoneesi tippuu lattialle.
[ ] jes. nyt mä en pääse datistelemaan.
[x] OOOOOOH FUCK !
[ ] äää, nyt mä en voi kirjottaa faceen "kone rikki :D"
[x] oho
[x] VOI SAATANAN HEVON PERSE VITTU PERKELE

olet jo koulun ovella, kun tajuat, että on lauantai.
[ ] saanpahan raitista ulkoilmaa!
[x] voi vittu.
[ ] no HÖH !
[x] jesjesjes, saan mennä takas nukkumaan(;.

735Sunnuntai 08.12.2013 02:49

Eli vastatkaa VAIN yhdellä sanalla, ei mitään selittelyjä !

. Missä kännykkäsi on? - edessä
. Hiuksesi? - kiinni
. Äitisi? - nukkuu
. Isäsi? - entiiä
. Suosikkisi? - daniela
. Unesi viime yönä? - hyvä
. Mielijuomasi? - cocacola
. Unelmasi/tavoitteesi? - poikaystävä
. Missä huoneessa olet? - omassa
. Harrastuksesi? - ei
. Pelkosi? - liikaa
. Mikä haluat olla 6 vuoden päästä? – jossain
. Missä olit viime yönä? - sängyssä
. Jotain, mitä sinä et ole - varattu
. Muffinssit? – nam
. Toivelistalla? – poikaystävä
. Mitä teit viimeksi? – istuin
. Mitä sinulla on ylläsi? - vaatteet
. Lemmikkisi? - nukkuu
. Ystävät? - parhaita
. Elämäsi? - perus
. Mielialasi? - ihaok
. Ikävöitkö jotakuta? - vähäse
. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? - kengät
. Lempikauppasi? – monia
. Lempivärisi? -. eioo
Milloin nauroit viimeksi? tänää
Milloin viimeksi itkit? - jaa a
Paikka minne menet yhä uudelleen ja uudelleen? – koti

734Tiistai 03.12.2013 00:30

Sul on uus jo
ja mun mahollisuuteni haihtuu
Sul on uus jo

Ja se et taas oisit mun
Ei tuu tapahtuu, oon myöhässä taas
mut yhä fiilis suht stydi, se on välil liikaa
en kehtaa koodaa, se ei auta kumpaakaan
oot toisen oma, ei mul oo lupaa kuumottaa
en vaa saanu enää vaiettua

Mietin kuinkahan sä kelailet mua
Ei oo tarkotus sua kuormittaa, tai satuttaa
Mut jos se mogaa, niin sä tiedät mis oon
Ei kai mikää tääl nii lopullist oo

733Tiistai 03.12.2013 00:23

EVERYTHING
Sukupuoli? - tyttö
Asuinpaikka? - espoo
Onko sinulla ollut ikinä lempinimeä? - sohvi, sofku
Silmien väri? - sini-vihree
Oletko ystäväpiirisi kaunein omasta mielestäsi? - en
Oletko sinkku? - valitettavasti
Olitko helppo lapsi? - olin mutten ole enään

DREAMS AND PLEASURE
Oletko onnellinen juuri nyt? - njah
Mikä saa sinut hymyilemään? - koirat, kaverit
Suosikkivuodenaikasi? - kesä
Mitä vuodenaikaa et voi sietää? - jos pitäis valita ni syksy
Musiikki, jota et voi sietää? - joku hevi
Missä maassa haluaisit käydä? - ny, la..
Oletko taikauskoinen? - en
Kuka kaverisi on vaikuttanut eniten elämääsi? - öää.. emt

UNNECESSARY
Onko iällä väliä parisuhteessa? - no ei sillee
Mikä on olotilasi nyt? - tylsistyny
Mikä on omituisin uni jonka olet koskaan nähnyt? - no emmä ny tähä hätää muista
Mikä horoskooppisi on? - kalat
Mitä odotat ensivuodelta? - sweet sixteen, thaimaasee & tattoo ;)
Juotko kahvia? - hyi en
Nukutko mielummin yksin vai jonkun kanssa? - rippuu kenen, mut jonku kanssa
Onko huoneessasi jotain joka muistuttaa menneistä? - on..
Mikä on sinun mielipiteesi "Ei seksiä ennen avioliittoa"? - noi ei mitää tollasii
Oletko koskaan saanut tekstiviestiä joka on saanut sinut itkemään? - joo..
Haluaisitko palata menneisyyteen? - en haluis palata, mut haluisin elää joitai päivii uudestaa ja muuttaa joitai asioit
Onko sinulle käynyt niin että joku poika/tyttö on paljastunut kusipääksi? - oh hell yeah
Oletko pitkävihainen? - en
Monta tuntia nukut öisin? - riippuu, 6-10, joskus enemmänki
Oletko vasenkätinen? - noup
Minkä väriset hiukset sinulla on? - blondit
Haluaisitko muuttaa itsessäsi jotain? - joo
Oletko koskaan katsonut ohjelmaa nimeltä täydelliset naiset? - jep
Mikä kosketti sinut viimeksi kyyneliin? - en muista
Oletko koskaan lyönyt tosissasi ketään? - jep
Oletko mustasukkainen? - liikaa
Harrastatko mitään? - nukkumist ja syömist
Tykkäätkö nukahtaa sateen ropinaan? - emmätiiä :p
Tuoksuuko ihmiset hyvältä? - ei kaikki
Onko kiva saada uusia tuttavuuksia? - on
Pelkäätkö hämähäkkejä? - joo
Viimeisin henkilö joka soitti sinulle? - äiti
Jos joku kysyisi sinulta juuri nyt että "oletko okei?", oletko? - olen, mut jossai tuol syväl sissimmässäni en
Inhoatko jotain ihmistä tosi paljon? - joo, tai oikeestaa vois sanoo etten voi sietää
Toivoisitko että joku asia olisi mennyt toisin? - montaki
Annatko helposti anteeksi jos toinen on todella pahoillaan? - joo
Lempielokuvasi? - monii
Oletko tehnyt jotain jonka olet luvannut itsellesi olla tekemättä? - joo
Oletko avoin tunteistasi vai sulkeutunut? - nykyää sulkeutuneempi.. taino se vähä riippuu :p
Kuunteletko koskaan jotain biisejä koska niistä tulee ihmiset ja muistot mieleen? - aina

RAKKAUS JA YSTÄVÄT
Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa? - joo
Oletko riippuvainen ihmisistä? - jep
Onko sinua pussannut kukaan viikon sisällä? - ei
Onko sinulla enemmän tyttö- tai poikakavereita? - molempii aika tasasesti(:

VIIMEISIN HENKILÖ
Jonka kanssa menit shoppailemaan? - daniela
Joka sai sinut nauramaan? - emmä muista
Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - ^
Jonka kanssa olet jutellut? - äiti
Jonka vieressä nukuit? - onni
- Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet? - joo
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - en
- Keneltä viimeksi saatu tekstiviesti on puhelimessasi? - en jaksa kattoo
- Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla? - daniela
- Kuka on viimeisin henkilö kenelle puhuit päin naamaa joka EI kuulu perheeseesi? - melina
- Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin? - koulussa

732Maanantai 02.12.2013 21:13

10 Kysymystä sinusta:
01) Nimikirjaimesi? - sjj
02) Mitä kuuluu? - ihajees
03) Minä viikonpäivänä synnyit? - keskiviikko tai torstai
04) Opiskeletko jotain? - yläasteel
05) Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - en
06) Mikä piristi sinua viimeksi? - en muista
07) Mitä olet tehnyt tänään? - koulus ja himas vaa
08) Mikä luonteenpiirre sinussa ärsyttää itseäsi? - ärsyynnyn helposti
09) Entä mikä taas on hyvä luonteenpiirre? - entiiä
10) Missä olet nyt? - kotona

10 Mielipidekysymystä:
01) Mistä musiikista pidät? - hyvästä
02) Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi juuri se on ylitse muiden? - kesä koska lämmin, vuosi takana ja loma
03) Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? - ei tuu mielee
04) Syrjitkö ihmisiä esimerkiksi ihonvärin perusteella? - en
05) Kissat vai koirat? - koirat
06) T-paita vai toppi? - riippuu
07) Facebook vai IRC - Galleria? - nojaa...
08) Kavereiden laatu vai määrä? - laatu
9) Moderni vai klassinen? - riippuu asiasta, mut mielummi ehk moderni
10) Pidätkö kauhuleffoista? - joo

10 Kysymystä ulkonäöstäsi:
01) Millaiset vaatteet sinulla on päälläsi? - pinkki hollisterin puolpitkähihanen ja valkoset farkut
02) Oletko ruskettunut kesän aikana? - no sillonku oli kesä ni joo
03) Onko jaloissasi arpia? - sheivaus arpii :D
04) Haluaisitko olla laihempi? - vähä
05) Onko sinulla pitkät vai lyhyet kynnet? - lyhyet
06) Kuinka pitkä olet? - 159..
07) Minkälaiset hiukset sinulla on? - pitkät suorat blondit
08) Silmät ovat sielun peili, minkälaiset silmät omistat? - sini-vihreet ja kuulemma isot
09) Pidätkö hymystäsi? - muuten joo mut hampaist en
10) Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi? - hiukset silmät & kroppa iha ok

10 Kysymystä suhteistasi:
01) Ketä perheeseesi kuuluu? - äiti, isäpuoli, ja iskä, puoläiti + pikkuveli ja koirat
02) Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - varmaa daniela tai äiti :3
03) Seurusteletko? - en :(
04) Millaisia ystäväsi ovat? - erilaisia ku muiden, eli parhaita
05) Tunnetko paljon ihmisiä? - en mut tiiän
06) Pidätkö sukulaisistasi? - joistai
07) Rakastatko ketään? - jep
08) Haluaisitko tutustua joihinkin ihmisiin paremmin? - joihinki
09) Tuletko helposti toimeen ihmisten kanssa? - riippuu
10) Ystävystytkö helposti? - ^


10 Kysymystä vapaa-ajastasi:
01) Pidätkö piirtämisestä? - en kosk en osaa
02) Pyöräiletkö paljon? - en
03) Mitä musiikki merkitsee sinulle? - jonku verran
04) Harrastatko mitään vakituisesti? - nukkumist ja syömist
05) Mitä harrastit pienempänä? - baletti, voimistelu.. ja sit fudis(:
06) Miksi lopetit ne? - kaks ekaa ei kiinnostanu ja fudiksee loppu into :/
07) Miten vapaa-aikasi usein tuppaa kulumaan? -nukkuen tai kavereitten kaa
08) Vietätkö paljon aikaa ystävien kanssa? - juu
09) Kuluuko koulutehtäviin paljon aikaasi? - noup
10) Makaatko usein sängyssä tekemättä mitään? - joo

10 Kysymystä kodistasi:
01) Asutko edelleen vanhempiesi luona? - jep
02) Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - juu
03) Onko kotisi kodikas? - on(:
04) Mitä muuttaisit kodissasi? - isompi
05) Millaisessa talossa asut? - omakoti
06) Milloin haluat muuttaa omillesi? - sitku oon valmis siihe
07) Onko teillä iso piha? - iskäl joo
08) Onko teillä poreallasta tai uima-allasta? - ei
09) Kuinka monta kerrosta talossanne on? - iskäl 2 + parvi ja äitil 1
10) Missä päin Suomea talonne on? - espoo


10 Kysymystä tunteista:
01) Miltä sinusta tuntuu tällähetkellä? - perus
02) Omistatko tunteita jollekkin tietylle vastakkaisen sukupuolen edustajalle? - en enempää ku kaveri mieles
03) Hirvein tunne maailmassa? - petetyksi tuleminen tai menettäminen
04) Mitä jos ihastuksesi lakkaisi puhumasta sinulle? - jaaa a
05) Mitä jos jäät sinkuksi koko loppuelämäksi? - :'(
06) Herkin biisi minkä tiedät? - monii
07) Miksi juuri tuo? -
08) Kuka on valmis kuuntelemaan, kun sinulla on vaikeaa? - äiti, daniela, kassu, jonne..
09) Keistä et luopuisi tällähetkellä millään? - ^ + koirat
10) Mikset kerro tunteistasi? - kosk mua on satutettu nii monesti


10 Kysymystä unelmistasi:
01) Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - os huomen tapahtuu jotain kivaa nii ootan sitä, muuten vaan päivä kerrallaan
02) Mihin suurin haaveesi liittyy? - poikaystävä..
03) Haaveiletko paljon vai pidätkö jalat maassa? - vähä molempii
04) Uskotko kohtaloon? - njah
05) Kerro jokin pieni mukava haaveesi? - no entiiä on mitää pientä
06) Mitä toivot parhaillaan? - ...
07) Joutuuko mielestäsi unelmien eteen taistella? - riippuu mistä unelmoi
08) Oletko koskaan valehdellut saavuttaaksesi jotain? - jookai
09) Mikä olisi tulevaisuudessa unelma-ammattisi? - eipä oikee oo viel
10) Entä mikä olisi unelmakämppäsi? - joku iso omakotitalo, uima-allas, iho piha ja jossai espnajas ym.

10 Viimeisin henkilö kysymystä:
1) Joka kertoi rakastavansa sinua? - daniela varmaa
2) Joka halasi sinua? - melina
3) Joka kertoi sinulle salaisuuden? - hmm
4) Jonka vieressä nukuit? - onni
5) Jolle kerroit murheistasi? - en muista
6) Jolle puhuit facebookissa? -
7) Joka suuttui sinulle? - en muista
8) Jonka kanssa sinulla oli hauskaa? - ^
9) Joka soitti sinulle? - äiti
10) Jota suutelit? -

731Maanantai 02.12.2013 20:59

7 TOTUUTTA MILLOIN VIIMEKSI:
O1 Poltit tupakkaa? ~ en oo ikin polttanu
O2 Joit alkoholia? ~ en muista
O3 Söit pizzaa? ~ viikko sit
O4 Itkit? ~ ...
O5 Pussasit? ~ jaa a
O6 Joku pussasi sinua? ~ ^
O7 Suutuit ihan tosissasi? ~ öää.. en muista
O8 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? ~ tänää

7 TOTUUTTA NYKYHETKESTÄ:
O1 Oletko surullinen? ~ vähäse..
O2 Onko sinulla lävistyksiä/tatuointeja? ~ korvikset toises 3 toises 2, napa- ja kielikoru ja saan tatskan :3
O3 Mitä sinulla on päälläsi? ~ pinkki hollisterin puolpitkähihanen ja valkoset farkut
O4 Oletko tyytyväinen elämääsi? ~ en
O5 Minkälainen olo sinulla on nyt? ~ tylsistyny
O6 Onko koruja päällä nyt? ~ juu
O7 Onko sänkysi pedattu? ~ ei

7 TOTUUTTA EILISESTÄ:
O1 Oliko kiva päivä/ilta? ~ ihajees
O2 Olitko tietokoneella? ~ öää musiikkii kuuntelin joo
O3 Tajusitko jotain uutta? ~ jeps
O4 Teitkö jotain mitä et ole ennen tehnyt? ~ en kai
O6 Mitä teit ennen nukkumaan menoa? ~ joulukorttei
O7 Monelta aloit nukkumaan? ~ en muista

7 SATUNNAISTA
O1 Nimesi? ~ sofia
O2 Lempinumero? ~ 14
O3 Lempikouluaine? ~ musiikki
O4 Kännykäsi merkki? ~ apple
O5 Lempinimesi? ~ sohvi
O6 Lempilaulajasi? ~ emt ehk jb
O7 Juotko alkoholia? ~ välil

7 TOTUUTTA, HALUAISITKO:
O1 Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? ~ joo
O2 Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? ~ monia!
O3 Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? ~ joo..
O4 Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? ~ joo..
O5 Haluaisitko halata jotain tiettyä? ~ joo..
O6 Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? ~ joo...

VIIMEISIN
☺ paikka jossa olit, kun kotiasi ei lasketa? ~ koulu
☺ henkilö kenen vieressä nukuit? ~ onni
☺ henkilö jolle soitit? ~ pappa
☺ joka soitti sinulle? ~ äiti
☺ jolle lähetit viestin? ~ äiti
☺ jota suutelit? ~
☺ joka piti sinua kädestä? ~ en muista
☺ jota halasit? ~ melina
☺ tv-ohjelma jota katsoit? ~ en muista
☺ asia jonka ostit? ~ ^
☺ lehti jonka luit? ~ ^^

OLETKO VIIME KUUN AIKANA
♦ ollut ihastunut? ~ en sillee
♦ ollut kuumeessa? ~ joo
♦ ostanut karkkia? ~ joo
♦ syönyt jäätelöä? ~ joo
♦ tuntenut itsesi tyhmäksi? ~ always
♦ valehdellut? ~ öää.. joo kai

KUMPI
• meille vai teille? ~ riippuu
• suomalainen vai ulkomaalainen musiikki? ~ molemmat
• jäätelö vai karkki? ~ karkki
• kissa vai koira? ~ koira
• yö vai päivä? ~ päivä
• aamu vai ilta? ~ ilta
• kylmä vai lämmin? ~ lämmin
• kesä vai talvi? ~ kesä
• värikäs vai mustavalkoinen? ~ värikäs
• raha vai rakkaus? ~ rakkaus
• banaani vai omena? ~ banaani
• oranssi vai vihreä? ~ vihree
• pusu vai hali? ~ molemmat

MENNEISYYS
○ kaipaatko menneisyyttäsi? ~ joo..
○ mitä teit 5h sitten? ~ tulin himaa
○ mitä teit eilen? ~ olin danskun kaa ja sit himas vaa
○ mitä teit viikko sitten? ~ olin kipee

TULEVAISUUS
♣ mitä teet huomenna? ~ saran kaa(:
♣ mitä teet 5h päästä? ~ meen nukkuu
♣ mitä teet viikon päästä? ~ entiiä
♣ mikä sinusta tulee isona? ~ ^
♣ pelkäätkö tulevaisuutta? ~ joitai asioit joo

YSTÄVÄT
♥ onko sinulla paljon ystäviä? ~ muutama
♥ entäpä kavereita? ~ joo
♥ kumpia on enemmän? ~ kavereita
♥ onko sinulla parasta ystävää? ~ 3
♥ onko kukaan ihastunut sinuun? ~ ei
♥ onko kukaan särkenyt sydämesi? ~ on..
♥ oletko särkenyt jonkun sydämen? ~ entiiä, toivotavasti en

SEKALAISTA
◘ käytätkö huulirasvaa? ~ joskus
◘ missä olet nyt? ~ kotona
◘ väsyttääkö? ~ ei oikeestaa
◘ tylsistyttääkö? ~ jep
◘ tilataanko sinulle jotain lehteä? ~ ei enää
◘ tykkäätkö banaanista? ~ joo
◘ syötkö salaattia? ~ joo
◘ mitä teet seuraavaksi? ~ entiiä
◘ kenelle puhuit viimeisimpänä mesessä? ~ en käytä
◘ oletko murtanut luitasi? ~ en
◘ katsotko kauniita ja rohkeita? ~ joo
◘ mitä kuuntelet nyt? ~ en mitää

730Maanantai 02.12.2013 20:50

ME
♦ missä olet? > himas
♦ mikä soi? > ei mikään
♦ vitutus pronsentteina > 50
♦ onko meikkiä > on
♦ mitä päällä? > pinkki hollisterin puol pitkähihanen, valkoset farkut jne.
♦ häpeätkö monia asioita menneisyydessäsi > joitai

LOVE
♥ oletko ihastunut > en
♥ onko rakkaus vaikea asia > on
♥ tahtoisitko seurustella > joo :(
♥ onko rakkaus yliarvostettua > vähä joo
♥ voiko sinkkuna olla oikeasti onnellinen > kai
♥ onko sinulla paljon kavereita > on
♥ montaako ihmistä voit sanoa vihaavasi > 1
♥ montaako ihmistä voit sanoa rakastavasi > muutamaa
♥ tahtoisitko pyytää joltain anteeksi > ei tuu ainakaa nyt mielee
♥ mikä kappale sulattaisi sydämesi jos joku laulaisi sinulle tämän, osasipa hän laulaa tai ei ? - entiiä

SOMETHING
• kuka on viimeksi nähnyt sinun itkeneen? > onni
• koetko itsesi masentuneeksi? > en
• kuunteletko paljon surullista musiikkia? > joo
• Mikä on suurin huolesi elämässä juuri nyt? > jaa a