IRC-Galleria

banaani-b^jou

banaani-b^jou

saisko sua suksii kuuhun ;)

hihMaanantai 22.08.2011 10:59

Muutamia vuosia sitten kahden pienen lapsen vanhemmat päättivät pitää tauon ja lähteä ulos juhlimaan. He kutsuivat luotetuimman lapsenvahtinsa vahtimaan taloa ja lapsia. Hänen tultuaan lapset olivat jo nukkumassa, joten vanhemmat ohjeistivat lapsenvahtia lähinnä istumaan ja katsomaan etteivät ylivilkkaat lapset herää ja ala hajoittaa paikkoja. Myöhemmin samana yönä, lapsenvahti kyllästyi ja meni katsomaan televisiota, muttei voinut katsoa sitä olohuoneessa koska olohuoneen televisiossa ei ollut digiboxia (vanhemmat eivät halunneet lastensa katsovan liikaa roskaa, joten tuo televisio oli lähinnä videoita varten). Hän soitti lasten vanhemmille ja kysyi, voisiko hän katsoa televisiota heidän makuuhuoneessaan. Vanhemmat vastasivat totta kai myöntävästi, mutta lapsenvahdilla oli vielä yksi kysymys.. hän kysyi, voisiko peittää makuuhuoneessa olevan pöllöpatsaan peitolla tai vaatteella, koska se pelotti häntä. Puhelimesta ei kuulunut hetkeen mitään, kunnes puhelimessa sillä hetkellä oleva isä sanoi "Ota lapset ja lähde ulos talosta.. Me soitamme poliisin. Meillä ei ole pöllöpatsasta."
Poliisi löysi kaikki kolme talossa ollutta kuolleina kuusi minuuttia puhelun jälkeen. Mitään pöllöpatsasta ei koskaan löydetty.
Kopioi tämä blogiisi, tai jonain yönä sama pöllöpatsas tulee yöllä huoneeseesi ja sinulle käy kuin lapsenvahdille ja lapsille..
Nyt voit vapaasti kertoa, yksärillä tai ilman, minulle jotain mitä olet aina halunut sanoa mutta et ole uskaltanut, halunnut, jaksanut, viitsinyt. Tämän jälkeen kopioi tämä omaan blogiisi nähdäksesi mitä minulla on sanotavana sinulle.

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.08.2010 20:35

OK kaikki lähti yhest kylmäst aamust just ku ei ollu ihan parhaimmillaan ja sit oli viel jäätävän kylmä.. no eiköhän tää yks poukkoillu nurkan takaa just siihen ja no olihan sit ihan pakko alottaa jollai keskustelu no tietysti säästä mistä muustakaa ku et tuntenu toista mitenkää.. sit paniikki!! juttu loppu okei äkkiä jotain lisää ei saa antaa mennä tilaisuuden ohi!! hah no saimpas kontaktin jonkin moisen mut ei pahemmi tuu takas mitää ehk kahville? no siihen se sit vähä jäi ku tunnit meni toisel eritaval ja duuni ajat rupes heittelee no okei numero sentää tuli sillo kysyttyä helmee... mut mitä pitäs txt??? huh no okei kerää ittes kysy sitä johki tai jotain miks se meni sit niin ja ku luuli antavansa suoraa merkkii hei haloo olen tässä missä sinä.. no aika jatkumo täs välis... nyt sit sai kuulla et hei molemmat oli joskus kiinnostunu ja sillee yritti treffaa mut ei siit oikee tullu mitää... shit kui sillai voi käydä? maailma on liian hiljasia ihmisiä täynnä täytys sanoo suoraa mitä ajattelee eikä vihjailla..!!!! MIETTII SUUDELMAA JOKA JÄI TEKEMÄTTÄ! miten olis leffa? *vink*
1. Jos haluat sen ota se!
2. Älä kiertele asioissa
3. Blokkaa eka ennenkuin alat taklata!
4. Vie jalat niin se ei varmasti pääse karkuun !!
5. Rakasta loppu aika hellästi!
Jos sinulla on joku ihminen jota todella ikävöit,
jonka kanssa haluaisit viettää yhden päivän kahdestaan jos saisit,
jota katsoessasi et edes huomaa muita,
jonka kanssa tahtoisit jakaa naurut ja surut,
jonka vierellä nukkuisit mielellään yösi,
jota tahtoisit halata etkä ikinä enää päästää irti,
niin lisää tämä blogiisi

sinkku...Keskiviikko 18.08.2010 18:58

ei oo enää paskan vertaa onnellinen... jostain kumman syystä taas vaihteeks kävi näin!
joo nyt mun pitäis kirjottaa vitun pitkä avautumisteksti,mut mua vituttaa sen verran että en vittu jaksa... mut joo elämä on perseestä... moi

suomi hyvässä valossa...Tiistai 10.08.2010 05:02

näin ajatellaan maailmalla saunomisen mm kisoista

"Tämä on varmaan järisyttävä tieto suomalaisille, mutta jos elävän olion panee kuumaan lämpötilaan, se usein kuolee. Tämä koskee myös ihmistä", nimimerkki Kit brittiläisen The Daily Mailin verkkouutisissa.

"En tiennyt suomalaisten olevan niin tyhmiä, että siellä voidaan järjestää tällaisia tapahtumia", nimimerkki Scully The Daily Mailin verkkouutisissa

"Pitääkö kaikesta kilpailla? Tämä on kiellettävä, vaikka ihmiset suostuisivatkin siihen vapaaehtoisesta. Mielipuolista", nimimerkki Doubles amerikkalaisen The Huffington Postin uutissivuilla.

"Tämä osoittaa, että joitain ihmisiä on suojeltava itseltään", nimimerkki Kulturbanause saksalaisissa Die Presse.com -verkkouutisissa.

"Saunomisen MM-kisat. Tällaista ei voi käsittää, jos ei tunne suomalaisia", nimimerkki Ivan espanjalaisen El Pais -lehden verkkouutisissa.

IL

näinhän se on ;)Lauantai 24.07.2010 19:45

Raamattu sanoo, että kaikki mikä kasvaa maassa, on tarkoitettu ihmiselle.
´........................................................$$
.......................................................$$$
......................................................$$$$
....................................................$$$$$
...................................................$$$$$$$
...........$$...................................$$$$$$$$...................................$$
...........$$$$..............................$$$$$$$$$..............................$$$$
............$$$$$$........................$$$$$$$$$$..........................$$$$$$
.............$$$$$$$.....................$$$$$$$$$$......................$$$$$$$
.............$$$$$$$$$................$$$$$$$$$$$.................$$$$$$$$$$
.............$$$$$$$$$$..............$$$$$$$$$$$..............$$$$$$$$$$$
...............$$$$$$$$$$............$$$$$$$$$$$............$$$$$$$$$$$$
.................$$$$$$$$$$...........$$$$$$$$$$.........$$$$$$$$$$$$$
...................$$$$$$$$$$$........$$$$$$$$$.......$$$$$$$$$$$$$$..............$$$
$$$$.............$$$$$$$$$$$.......$$$$$$$$$.....$$$$$$$$$$$$$.............$$$$$
$$$$$$$..........$$$$$$$$$$$.....$$$$$$$$.....$$$$$$$$$$$$...........$$$$$$$
.$$$$$$$.............$$$$$$$$$$...$$$$$$$......$$$$$$$$$$..........$$$$$$$$$
...$$$$$$$$$$.........$$$$$$$$...$$$$$$$....$$$$$$$$$$........$$$$$$$$$$
.....$$$$$$$$$$$$......$$$$$$$.$$$$$$$.$$$$$$$$.........$$$$$$$$$$$$$
........$$$$$$$$$$$$$....$$$$$$..$$$$$.$$$$$$$.....$$$$$$$$$$$$$$$
............$$$$$$$$$$$$$$..$$$$$.$$$$.$$$$$........$$$$$$$$$$$$$$$
..............$$$$$$$$$$$$$$..$$$$$$$$$$$$$...$$$$$$$$$$$$$$$$
.................$$$$$$$$$$$...$$$$$$$$$$$$$$..$$$$$$$$$$$$
.........................$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$
........................$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$
..................$$$$$$$$$$$$....$$$$$$$$$...$$$$$$$$$$$
.............$$$$$$$$$$$$$$......$$$$$$$$$$$....$$$$$$$$$$$
..........$$$$$$$$$$$$$.........$$$$$$.$....$$$$.....$$$$$$$$$$$
.........................................$$$$$$$...$......$$$$$,.......$$$$$$$
.........................................$$$$$$.....$.......$$$$
.............................................$$ ........ $.........$
...........................................................$$
............................................................$$$
...............................................................$$$

ja tosi vilkas elämä :D :D :DTiistai 13.07.2010 20:28

1. Alkaisitko kanssani ?
2. Olenko kiva ?
3. Pitäisitkö minua kädestä kiinni ?
4. Halaisitko minua ?
5. Antaisitko pusun huulille ?
6. Mitä haluaisit minulta?
7. Suostuisitko jos pyytäisin sinua yhteen ?
8. Oltaisiinko sylikkäin vai käsikkäin?
9.mitä haluaisit sanoa minulle?
10. kopioitko tämän päiväkirjaasi että voin vastata sinulle

sori paska laatu

jehTiistai 13.07.2010 20:18

Jos me herättäis ALASTI yhdessä, mitä sanoisit mulle VAIN KOLMEA SANAA käyttäen?

hjeijjPerjantai 18.06.2010 18:15

Nyt voit vapaasti kertoa, yksärillä tai ilman, minulle jotain mitä olet aina halunut sanoa mutta et ole uskaltanut, halunnut, jaksanut, viitsinyt. Tämän jälkeen kopioi tämä omaan blogiisi nähdäksesi mitä minulla on sanotavana sinulle.