IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.11.2008 21:03

Jos voisit sanoa minulle vain lauseen ja sen jälkeen, et enää koskaan mitään, minkä sanoisit?

Kopio tämä omaan päiväkirjaasi, ja katso mitä muut sinulle sanoisivat.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 17:51

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisena päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulanreiän.. <3

[Ei aihetta]Tiistai 11.11.2008 09:09

1. voisitko halata minua ?

2. voisitko nukkua kanssani ?

3. voisitko olla ystäväni ?

4. voisitko varastaa minulta ?

5. voisitko itkeä takiani ?

6. voisitko tappaa minut ?

7. voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle ?

ETTÄ NÄIN!Torstai 09.10.2008 18:50

terveystieto 7.5

ruotti 7-

enkku 4

maantieto 4

matikka 4

äikkä 4

syyslomalla luetaan siis.. odotan jo niin innolla syyslomaa

[Ei aihetta]Maanantai 06.10.2008 01:33

SAAT KYSYÄ MINULTA YHDEN MINKÄ VAAN KYSYMYKSEN JA LUPAAN VASTATA REHELLISESTI !

Laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi, jos siis haluat tietää mitä muut haluavat sinulta kysyä!

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.09.2008 22:18

Halaisitko minua jos saisit siihen mahdollisuuden ?
Laita tämä omaan päiväkirjaasi ja katso kuinka moni halaisi sinua

[Ei aihetta]Perjantai 08.08.2008 15:09

holjilla oli ihan kivaa vaikka satoikin, fiiliksen nostatti aina vaan paremmaks omat rakkaat frendit. kiitos siitä jonnalle ja tialle<333 teijän kanssa oli tosi kiva vietää päivää<33

HOLJAT:DSunnuntai 03.08.2008 16:08

jihuu enää neljä päivää holjiin :DD

Plääh!Torstai 31.07.2008 13:40

Voi kakka, tänään pitäis sit mennä ostaan koulukirjoja, ja asenne on niin kympissä:D Ei kyl yhtään huvittais:/ mut pakkohan se on. Tavallaan on ihan kivaa kun koulu alkaa, mut mitenköhän selviin ekasta päivästä, kun nyt jo jännittää ihan perkuleesti :SS mut hyvin se kai menee:DD

NÄHTY!Keskiviikko 23.07.2008 17:16

Kommentoi tähän NÄHTY,
jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä
ja lisää omaan blogiisi
ja katso ketkä ovat bonganneet sinut