IRC-Galleria

changei

changei

㉵ - jAkOmIeLi

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat -

Kosmos säteilee turhautumistaTiistai 20.01.2015 20:03

Ennen sitä siemensyöksyä josta kaikki alkoi, joku oli yllyttänyt meidät hulluuteen. Kuka tuo korvaan kuiski, limakalvovanki? Haurauden hautausmaalla öinen retki, itsensä lävistäen, hulluudesta ilkkuen. Ei lämpöä taskumattia kauempaa, ei uskoa, ei hetkeä kummempaa. Siihen oksennan kuin kissa, joka pulauttaa karvapallon ulos. Siinä se on, demonini istukka. Enää en ole valmis pilaamaan kauneutta, olemaan satiainen. Silloin kaikki oli punaista...

unusquisque homo habet diabolumSunnuntai 31.08.2014 16:32

Afrodite & Dionysos sekä Baphometin liekki. Voihan helkkari, miten taas kaipaan Saatanaa. Anna minulle vahva voima, avain villeyteen. Juota minut hurmioon, kuljeta lävitse sokean kansan. Pilkkaa kanssani mainosten jumalia, tuo esiin sieluni Sion.

Rakastakaamme toisiamme <3

KaupunkiKeskiviikko 13.06.2012 03:57

Kaupunki jossa vaellan odottaa yötä kuningattaren, kun kaukaisuudessa voimat valtaavat humalaisten mielen. Kaduilla vaeltelevien henkien huuto hurmaa käärmeiden tahdon. Minä janoan muotoasi ja tahdon sen vangita kauneuden muistoon, hellyyden huomaan. Niin unohdan yksinäisyyden taipaleen ja katujen synkkyyden. Aina yö saapuu syliisi lepäämään, aamukaste hymyllesi tanssimaan. Vihdoin tiedän tämän kaiken olevan totta. Nyt uskallan nukahtaa...

Receptor - AssLauantai 24.09.2011 13:20

KLV - Mooses ja kolibriPerjantai 23.09.2011 14:19

Sinun kasvoiltasi voi lukea kaiken,
kuolevan rakkauden tuoman syvän toivottomuuden.
Sinun tulesi, se ei enää loimua,
kun Tuonelan kirstut aukeavat.
Kuule profeetan sanaa. Kuule totuuden ääntä.
Hän on airut. Hän on joutsen. Hän on valkeus.
Hiipuva tuli silmissäsi vielä lämmittää ikiroudan, joka asuu sydämessäni ja saa kehoni luonnonvoimat, kuin keväiset purot, jälleen virtaamaan.

Hyvä että galleria toimiiTorstai 07.10.2010 11:07

"Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!"

Okei. Olin kirjoittamassa ensimmäistä viestiäni varmaan kolmeen päivään :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.07.2010 18:45

Suvi Lindén, Björn Wahlroos ja Jukka Riipinen. Mun suuret idolit

Gösta Sundqvist <3Sunnuntai 18.07.2010 05:57

"Eräässä baarikeskustelussa tuli taas esille suomalaisen naisen asenne. Ne valitti että italialainen mies osaa aina käyttäytyä ja tietää mitä nainen haluaa. Mä olin että no miksei tänne sitten saada kahta miljoonaa thai-tyttöä, koska ne on just sellasia kun suomalainen mies haluaa. Niiden pitäisi kävellä ilman pikkupöksyjä ja ne saisi vetää aina porttariin varville kun tekee mieli. Enhän mä noin ajattele, mutta nuo naisten jutut tuntuu miehistä ihan yhtä loukkaavilta."

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.07.2010 00:16

[Ei aihetta]Torstai 08.07.2010 15:42

« Uudemmat -