IRC-Galleria

cisco

cisco

Ruotsi tulloo jo korvista ulos....ääää!!!

Blogi

« Uudemmat -

Elämän outouksiaSunnuntai 03.05.2009 07:32

Mikähän siinä on, että jos odottaa toisen ihmisen yhteydenottoa, niin minuuttikin tuntuu pitkältä ajalta. Ja jos ei odotettua soittoa/viestiä tai vastaavaa tuu, niin iskee paniikki: "mitä mää nyt oon teheny?!?" Miksi se on aina näin. Oli sitten kaveri tai ihastus tai perheenjäsen, niin se on aina sama.

Vai oonko se vaan minä?!?

Hitto soikoon, sanon minä.Perjantai 13.02.2009 22:10

Pah. Olipas baarissa keskiviikkona ihan kivan näkönen tyyppi, mutta enpäs voinu tehdä asialle mitään. Nih. Taatanan pöllö. Yllättävän vaikeeta mennä puhumaan jollekki ihmiselle. Varsinki sillon, jos pitää sitä toista ittiään parempana. Ihan niinku sillä ois jossain baarissa väliä. Jos toista ei tunne, nii pahimmillaanki siinä voi käydä vaan niin, että saa lähtä siitä yksin kotiin. So what.

Mutta kun ei. Käy silleen että kaija jääätyyyy ku näkee jonku hottiksen jolle pitäis mennä puhumaan. Prkl.

Tadaaa!!Torstai 29.01.2009 17:50

Jei!! Vuoden olen kohta ahertanu kandityön kimpussa, ja nyt se vihdoin ja viimein alkaa olla valmis! Eilen työ lähti tarkistusluettavaksi, ja vielä pitää muutama kuva muokata ja lisätä työhön, sekä tehdä kansi. Työtä ei siis ole paljon nimeksikään, voin pian esittää sen ja saada sen alta pois! Tietysti pitää ottaa huomioon se mahdollisuus, että seminaarilaiset löytää siitä paljon korjattavaa. Sitten se täytyy korjata. Mutta, kuitenkin ja kaikesta huolimatta, Voiton puolella ollaan! Oon niin helpottunu ja onnellinen ja vaikka mitä muuta, kun lopullisista pisteistäkään ei puutu enään ku 38. Josta kandityö lohkasee sen 10, eli siis mulla on 28 pistettä enään tehtävänä toukokuun loppuun mennessä! Musta tulee kandi tänä vuonna!! Sukulaiset ja ystävät, varautukaa hurjiin pirskeisiin muutaman kuukauden päästä!

Ja tämähän tarkoittaa sitä, että huomenna painelen Alkoon ja ostan litran viinaa ja juhlin koko viikonlopun! Mikä tarkottaa sitä, että kaikki jotka on menossa viikonloppuna Onnelaan, kannattaa harkita ainaki kolme kertaa, koskapa ME OLLAAN SIELLÄ JA RIEHUTAAN Our asses off!!

Keskiviikon meininki meinaan jatkuu ainaki kolme kertaa pahempana. :DDD

Ohoh..0.olTiistai 27.01.2009 02:39

Värjäsinpäs tukan tänään...tais olla pikkasen liika kauan aikaa, tuli aikasen tumma xD Mut ihan kiva tavallaan, joskus ehkä tulee kuvia....

Elämä voittaaSunnuntai 18.01.2009 18:21

Hii, parantumaan päin tosiaan ollaan menossa. Eilen oli oikein onnistunut hyttikavereiden reunion -ilta Onnelassa. Eikä tänään tunnu edes pahalta. Mitä nyt perinteistä väsymystä vaan. Ehkäpä huomenna uskaltaa lähtä jopa jumppaan tai vastaavaan...katotaan.

ValivaliPerjantai 16.01.2009 12:16

Just joo näin. Ulkona on noin 19 astetta pakkasta, ja meikäläinen lähtee pyörällä lipastolle. Kipiänä. Mikä idiootti. Nooh, kun oli pakko nii on pakko, ei sille mittään voi. Saas nähä minkä se ny äjäyttää, tulenko vielä kipiämmäksi, vai oliko se shokki hoitoa. :P Huomenna pitäs päästä tyttöitten kansa baariin, eikä se kipiänä onnistu. no, tarpeeks vaa puranaa nokkaan, nii kyl se siitä...;)

Yskänpoikasen vierailutTorstai 15.01.2009 14:21

Yskänpoikanen tuli meille kylään maanantaina. Sillon se ei vielä häirinny, ja ajattelin, ettei mun tarvis huolehtia siitä, ja voisin tehä normaaleja askareita. Niinku käyä nyrkkeileen ja salilla ymsyms. Noh, ku tulin sit nyrkkeilytunnilta kotiin, nii huomasin, että tämä poikanen oliki paljo huomionkipeempi ku kuvittelin. Piti sit pyöräillä keskustan apteekkii hakemaan troppeja. Nyt se poikanen on vihdoinki lähdössä, vierailu kesti paljo kauemmin ku oisin suonu, mutta vähemmän mitä ois voinu olla mahdollista. Jos sitä hoivalis vielä tän päivän, nii huomenna sais elää taas ihan normaalisti. Ehkä.

Talvi on...sieltä niin...Tiistai 13.01.2009 19:38

Tulimpa minäki sit kipeeks. Johan sitä näin kauon jaksoki vastustaa, mut nyt tuli. Ei kyllä mitenkään kauheen kamalasti, yskittää vaan ja nenä vuotaa. Mut kun ei jaksa ees kaupungissa käyä kävellen mutkin, ku jo tuntuu, et happi loppuu!! **tuttaa, ku ei pääse nyrkkeileen, salille, jumppaan, mihinkään!! Pitää vaan maata kotona, juua lämmintä ja lukee tenttiin. Phah.

Johanna osti uuden läppärin. Ja munki netti rupes vörkkimään heti. ;D sille tuli vissiin paniikki että se vaihetaan parempaan :D tai sit se yrittää vaan olla yhtä hyvä ku uus perheenjäsenki...hmm entiiä. Sano nyt näistä tietokoneista sit.

tällasta tällä kertaa täältä talvisesta oulusta!

Uusi vuosi, uudet kujeet?Keskiviikko 07.01.2009 11:19

Taas vaihtui vuosi, vaikka tuntuu että edellinenki jäi vielä kesken. Joka tammikuussa kuulee kaikkialta hoettavan sitä samaa lausetta, "uusi vuosi uudet kujeet" ja tehdään uuden vuoden lupauksia. Entäs jos kujeet ei vaihtuiskaan?? Viime vuosi oli ihan hyvä, mitä nyt muutama moka tuli tehtyä, mutta niistähän pitää vaan ottaa opiksi. Miksi siis vaihtamaan hyväksi todettuja käyttäytymiskaavoja. Toisin sanoen kujeita.

Mitä toisaalta ei olis uus vuos ilman lupauksia paremmasta. Ajattelin alottaa vuoden heti repäsemällä, eli kampaajalle ja uus luukki päähän. Siitä on hyvä jatkaa. Uuden vuoden kunnaksi lupaan, että en ole muuttamassa tapojani ollenkaan!! (virheitä lukuunottamatta, eli niitä ei tehdä kahdesti, sen verran annan periksi) Eli sama hullu, sekopää, intuitiivinen ja huumorilla höystetty (tasosta ei vakuuta) Keijo jatkaa rellestystä Oulun suunnalla myös vuonna 2009!! Ettäs tiätte varua, joita ei seura kiinnosta.

Sen verran kuitenkin sovittiin pienen ystäväpiirini kanssa, näin elämän parantamisen saralla, että otetaan motoksi kaksi kovaa koota. Kuntoilu ja Koulu. Se, mitä niihin sisältyy, onkin sitte aivan eri juttu. Palaamme asiaan myöhemmin, kunhan se kehittyy. :P

*Sensured*Keskiviikko 10.12.2008 21:32

Yritäs tässä ny sit lukee ruottin tenttiin. Voisin ampua toisen aivopuoliskon pois itteltäni, sen joka ajattelee kaikkee turhaa sillon ku pitäs opiskella. hmhp
Tunnen itteni tällä hetkellä NIIN idiootiksi ja tyhymäksi ettei mitään järkee. Huomisesta tentistä ei kyllä päästä läpi, se on varma!
« Uudemmat -