IRC-Galleria

dearmaisie

dearmaisie

These kids today, with their texting and murder

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 11.07.2013 01:54

Rakastan Esteriä. Ja Kuuraa. Ja sitä että kirjoitan seksikohtausta, ja oon tällä hetkellä enemmän pihalla kuin seiskaluokn ekojen homoseksikohtausten kirjoittamisen aikana. Koska mitä vittua :DDD en mä osaa tätä.

Rakastan silti Esteriä.
Kutittaa päästä kotin kirjoittamaan. Pitää mennä tlihin. Kulutin puolet viime yöstä itkien yhdessä päähenkilöni kanssa. Rakastan Esteriä, koska se on maisa^2+bitch^10, se on Kuuran prinsessa ja rakastunut. Se tuntee kaiken liian vahvasti eikä edes tajua sitä, ja se on myös mun prinsessa. Kimin jälkeen ensimmäinen hahmo jota rakastan palavasti ja jonka kanssa itken kun sillä on paha mieli.

Kukaan ei tuu koskaan näkemään tuota tekstiä valmiina. Surullista.
Haistakaa vittu.

MUn tekee mieli kirjoittaa. Melkein kuolen tähän tarpeeseen. Haluan kirjoittaa ihmisten välisrstä rakkaudesta koska vihaan teitä kaikkia tasapuolisesti.

Valtakunta tietokoneesta. Prinsessa kaupan päälle, jos paketissa tulee mukaan pullo punaviiniä joka värjää klassisen rappiotaiteiljan huulet klassisen liilaksi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.07.2013 02:25

Isi osta mulle kirjoja isi hei. Tajusin bjust et mun pitäis muka kirjoittaa keväällä? AHAHAHAHAHAV en osaa ees kirjoittaa puhelimellani, saati sit ylioppilaaksi.

MIstä tuli mieleen et en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Mitäääään. Voi ny jumankekkula, antakaa mulle 2, 60 et voin huomenna karata Wiklundin kahvilaan kirjoittamaan rajattomien kahvivarastojen ääreen käsin kynällä paperille.

[Ei aihetta]Perjantai 05.07.2013 17:35

Tää on taas tätä kun turhauttaa niin paljon että voisin hypätä kaivoon ja olla onnellinen. Turhaumuksen syy olis kans ihan kiva tietää, sanon vaan.

Äiyi osti mulle nätit shortsit ja puuterinvärisen kauniin puseron. Ei muuta sanottavaa.

Hehe kylkiluut

Voi ny saatana.

[Ei aihetta]Perjantai 05.07.2013 04:10

Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa T:llä?
- ööö kai

Oletko suudellut ketään kaverilistallasi olevia?
- joo :DD

Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä?
- riippuu kenen sängystä puhutaan, mut lattian yleensä

Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
- vois mnnä paapimaan

Mitä suunnitelmia seuraavalle viikolle?
- öööääääää ei kai mitäänn. vitusti töitä töitä töitä.

Kenen vieressä nukuit viimeksi?
- julian

Haluaisitko riipaista kovat kännit?
- en oikeestaan

Mitä kaikkea teit eilen?
- ööäääää mitä me tehtiin @Kaiia- ?

Kenen sängyssä nukuit viime yönä?
- omassani.

Selitä neljällä sanalla miksi viimeksi oksensit?
- liian monta pulloa viiniä

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- en usko avioliittoon

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- ruotsiin? mikä nottei

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- en, en oo väkivaltainen ja toisaalta, itkin puhtaasta vittuuntumisesta

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- nyt ei huvita pussailla yhtään ketään. turhauttaa liikaa.

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
- on

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeks?
- el tiempoa.

Koska viimeksi näit sisarustasi/sisaruksiasi?
- eilen

Ryyppäätkö?
- jos on rahaa

Jos kyllä, niin kenen kanssa viimeksi?
- kiian

Oletko ihastunut?
- jaajuu

Milloin näit viimeksi ihastustasi?
- tossa joku kymmenen tuntia takasi

Onko sinulla lemmikkejä?
- ei

Missä olit viimeksi yötä muualla kuin kotonasi?
- öööööööö kiialla kai

Omistatko mopokortin?
- e

Mitä kallista aiot ostaa seuraavaksi?/Mitä tarvitsisit?
- uuden näytön puhelimeen, tai siis vaihdatan sen. ja tietokoneen tarvitsisin, mut ehk ennen marraskuuta kerkeää.

Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
- oon duunissa koko lauantain ja sunnuntaina makaan tuijottamassa kattoon niin kuin muutenkin töiden ulkopuolella

Jos sinulle maksettaisiin 20 000e, lopettaisitko tupakan polton?
- ehk.

Kävitkö rippikoulun?
- juu

Oletko suudellut/muhinoinut varatun kanssa?
- oho olen. itselleni varatun. ei tuu tähän hätään mieleen muille varattuja.

Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- :DDD mun jokanen duunipäivä. eiku. ei mut en kyllä, töiden ulkopuolella en ja töissäkään en enää koska tunnen meidän kaikki kolme kuskia.

Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
- yhtä pelkään.

Kenen kanssa riitelit viimeksi?
- ööööööööö en tiedä en riitele.

Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?
- olen

Tuntuuko sinusta koskaan, että elämäsi on aina samaa kaavaa?
- voi kyllä

[Ei aihetta]Torstai 04.07.2013 22:50

Hassua on se että multa kysyy, oonko kunnossa, mies joka on ollut mun kanssa samassa vuorossa kahdesti eikä edes muista mun nimeä.

[Ei aihetta]Maanantai 01.07.2013 18:09

I really found that simple things live closest to your home.
I'm not alone because I live inside a world that is my own.
I haven't found what I've been looking for yet,
but you can count on me to stay forever

[Ei aihetta]Maanantai 01.07.2013 03:38

Ja oon vaan ihan saatanan KYLLÄSTYNYT. Ihmisiin ja niiden ongelmiin, jotka koskevat mua eikä kukaan voi kertoa, mitä oon tehnyt. Kannattiko pyyhkiä hiekkapaperilla, jos se sitruuna on siellä perseessä? Ei kettu, mua kyllästyttää. Ei mitään järkeä koko touhussa taas, ei saatana.

Tilille kilahtaa rahaa kun täytän 18. Ehkä vaan unohdan kaikki ja lähden suomesta, koska kukaan ei sitä huomaa. En vingu, vaan totean.

Siideriaggressio.

[Ei aihetta]Maanantai 01.07.2013 03:14

Se tunne kun luen vanhoja blogimerkintöjä vuodelta 2010 (alusta). Totesin, että mulla on joskus ollut mp3-soitin nimeltä frank bob bert nick aiden jared shannon (ja muistin ton koko nimen ihan ite) ja kavereita. Ehkä vaan jatkan alkoholismiin vaipumista siiderin voimin ja totean et kummallakaan enää mitään tee. :< tai siis?, mitä mä ihmisillä kun mulla on älypuhelin, candy crush Saga, pahaa siideriä ja kolme tupakkaa.