IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 05.12.2008 15:00

Tiistaina pääsin pois osastolta ja keskiviikkona pääsin kotihoitoon eli saan levätä kotona sunnuntaihin asti.

Maanantai.Maanantai 01.12.2008 14:37

Vähän parempi olo jo vaikka tulehdusarvot ovat vielä korkealla. Mutta silti lääkärit eivät ole sulkeneet pois aivokalvon tulehduksen vaaraa. Sainkin sitä varten tupla-annoksen suonensisäistä antibioottia ja hoitajat ovat nyt öisin käyneet parin tunnin välein herättämässä minut. Tsekkaavat vain, että olen hengissä.

Tosi positiivista!

Mitä kävikään... Sunnuntai 30.11.2008 22:09

Nyt on toinen päivä TYKS:n osastolla tulossa päätökseen. Kuume ei ole enää siinä 40 asteen paikkeilla mutta tulehdusarvot ovat nousseet aika rajusti.

Perjantai-lauantai yönä lähdin Turkuun päivystykseen ja aamulla lauantaina päädyin TYKSin uuden T-sairaalan osastolle. Kolmas kerros, huone 6 jos haluaa tulla kattoo. Jäätävä kurkkukipu ja päänsärky tällä hetkellä, hyvä kun oon saanut juotua jotain. 6 kertaa nyt otettu verta oikeasta kädestä ja joku voisi luulla mua huumenarkkariksi vain katsomalla kättäni.

Tänään illalla olisi pitänyt lähteä takaisin Säkylään ja valmistautumaan lauantaiseen Itsenäisyyspäivä-paraatiin mikä järjestetään täällä Turussa. Saa nähdä olenko terve siihen mennessä.

Loman merkeissä.Maanantai 11.08.2008 00:06

Viikonloppuvapaa päättymäisillään. Seuraavaksi siviilimaailmaan pääsen luultavasti taas ensi viikonloppuna.

Koittanut nauttia mahdollisimman paljon vapaasta ja siinä hyvin onnistunutkin.

Rakastuin <3Torstai 27.03.2008 04:31

ViikonloppuTiistai 26.02.2008 01:59

Oli aivan mahtava lauantai <3

[Ei aihetta]Perjantai 24.08.2007 03:13

1.päivä jona olet syntynyt:

1= Moi!
2= Morjens!
3= Hei!
4= Terve!
5= Hejsan!
6= Moro!
7= Terse!
8= Ammuu!
9= Bonjour!
10= Helou!
11= Huomenta!
12= Päivää!
13= Iltaa!
14= Miau!
15= Hau!
16= Haudi!
17= Yo!
18= Huhuu!
19= Kukkuu!
20= Pöö!
21= Hej då!
22= Kiitos kaikesta!
23= Ooh!
24= Mahtavaa!
25= Fantastista!
26= Wouu!
27= Täydellistä!
28= Hahaa!
29= Muahahahah!
30= KUUNTELE mua!
31= Ewwww!


2. hiustesi väri (mikä näistä on lähinnä omaasi)

harmahtavan ruskeat: Toissapäivänä
vaalean ruskeat: Vuosia sitten
tummanruskeat: Aamulla
lämpimän punainen: Eilen
kirkkaanpunainen: Vuosi sitten
violetti: Kolme päivää sitten
musta: Viikko sitten
luumu: Ajankohtaa en muista, mutta
oranssi: Joskus
harmaa: En ole aivan varma, mutta
vaalean blondit: Olin kännissä, kun tämä tapahtui, mutta
platinablondit: Kolme tuntia sitten
lämpimän blondit: 10 minuuttia sitten
muu: Viime perjantai-iltana


3. kuukausi, jona synnyit:

tammi: runkkasin
helmi: panin
maalis: heittelin
huhti: läimäyttelin
touko: nipistelin
kesä: raavin
heinä: potkaisin
elo: purin
syys: vihjailin
loka: epäilin
marras: lahjoin
joulu: nuolin


4. lempivärisi:

keltainen: Jammu-setää
punainen: puolituttua jätkää
musta: mutsia
vihreä: faijaa
sininen: bestistäni
harmaa: kumiankkaa
valkoinen: vinkulelua
lila: haravaa
beige: kebabia
ruskea: tätiäni
muu: pedofiiliä


5. ensimmäisen nimesi alkukirjain:
a: sängyssä.
b: maton alla.
c: ulkona.
d: pizzeriassa.
e: helsingin keskustassa.
f: mummollani.
g: bileissä.
h: tanssilattialla.
i: baarissa.
j: tv:ssä.
k: tietokonepöydällä.
l: lattialla.
m: peiton alla.
n: mielisairaalassa.
o: ampiaispesän vieressä.
p: kotona.
q: vessassa.
r: menkkojen aikaan.
s: pää kipeänä.
t: lääkkeiden huumaamana.
u: päihtyneenä.
v: kännissä.
w: tähtitaivaan alla.
x: tuntemattomalla tiellä.
y: kikatellen.
z: alasti.
o: otsa rypyssä.
Ã¥: ongelmien valtaamana.
ä: syntymäpäiväjuhlissa.
ö: karkkikaupassa.


6. mikä näistä kuvaa äitiäsi eniten?

vihainen: Rakastin
kiltti: Lovetin
rakastava: Raksutin
tunteellinen: Tyksin
itkupilli: Rakastin
väsynyt: Lovetin
tiukka: Raksutin
rasittava: Tyksin
ihana: Rakastin
mukava: Lovetin
välinpitämätön: Tyksin
hellä: Raksutin

7. hampaidesi väri:

puhtaan valkoinen: sitä!
aika valkoinen: tätä!
vaalea: tätä!
usein kellertävä: kyseistä tapahtumaa!
keltainen: sitä!
rusehtava: tuota!
ruskea: tätä!
musta: kyseistä tapahtumaa!
oranssi: sitä!

Haudi! Vuosia sitten panin bestistäni kotona. Raksutin tätä!

1337Torstai 21.06.2007 16:50

*ETUNIMESI ALKUKIRJAIN?
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

*HIUSTESI VÄRI?
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

*SYNTYMÄPÄIVÄSI?
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

*SYNTYMÄVUOTESI?
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=rinnakkaisluokan priimusta

*KENGÄN NUMERO?
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihanaa
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

*MISSÄ OLET NYT?
omassa huoneessa=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
tietokonehuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä pitänyt siitä muutenkaan
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=koska osasin sen niin hyvin
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä mielestäni edes osannut sitä
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmän


Nukutin kaksi päivää sitten näytelmäkerhossa homoa ja siinä hommassa käsi meni kipsiin ja kaiken lisäksi jäi traumoja.

WeirdMaanantai 18.06.2007 23:03

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi


[x] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[x] Pinocchio
[x] Fantasia
[x] Dumbo
[x] Bambi
[x] Tuhkimo
[x] Liisa ihmemaassa
[x] Peter Pan
[x] Kaunotar ja Kulkuri
[x] Prinsessa Ruusunen
[x] 101 dalmatiaista
[x] Miekka kivessä
[x] Viidakkokirja
[x] Aristokatit
[x] Robin Hood
[x] Nalle Puh
[x] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[x] Topi ja Tessu
[x] Hiidenpata
[x] Mestarietsivä Basil Hiiri
[x] Oliver ja kumppanit
[x] Pieni merenneito
[x] Kaunotar ja Hirviö
[x] Aladdin
[x] Leijonakuningas
[x] Pocahontas
[x] Notre Damen kellonsoittaja
[x] Hercules
[x] Mulan
[x] Tarzan
[x] Fantasia 2000
[x] Keisarin uudet kuviot
[x] Atlantis
[x] Lilo & Stitch
[x] Aarreplaneetta
[x] Karhuveljeni Koda
[x] Lehmäjengi
[ ] Pikkukananen
[ ] Aivan Villit
[ ] Autot
[x] Monsterit Oy
[x] Robots
[x] Hain tarina
[x] Nemoa etsimässä
[x] Toy Story
[ ] Nightmare Before Christmas
[x] Ihmeperhe
[x] Ötökän elämää
[x] Nasun suuri elokuva
[x] Tiikerin oma elokuva

Listalla oli myös elokuva Antz joka ei ole Disney-elokuva. Kuka sen sinne oli pistänyt ?