IRC-Galleria

hehee...Maanantai 01.05.2006 05:59

Olen puhaltanut paljon selvinpäin ja aion olla ilmapallo ;) <virne>

Tommosta...Keskiviikko 26.04.2006 02:35

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.

Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.

Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.

Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.

Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.

Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.

Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.

Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.

Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.

Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.

Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.

Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.

Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

jassoo...!Tiistai 25.04.2006 02:26

tulipa sitte värjättyä hiukset (ja puolet naamasta) <virne>

Kiitos Tiinalle (Successor)!!

Tykkään hiuksista, ainaki täl hetkel :D tuli vaan yhtäkkiä HILLITÖN päänsärky...! :/

kyl tää täs.. moikka :D alan nukkuun, kai xD

Memories...! ;)Torstai 13.04.2006 04:15

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut
(esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.)
miten tapasimme?
Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)

Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan..!!

Haastamisia...Maanantai 03.04.2006 00:50

1. nimi: tallessa on..
2. syntymäkaupunki: Rovaniemi
3. lempinimi: Jugna, Jukkis (en kyl tykkää hirveesti tos Jukkiksesta, mut ei voi mtn:D )
4. lempiruoka: sellane hyvänmakunen..
5. lempijuoma: kossubattery, mutta ED on kyl hyvää! =P
6. lempituoksu: semmone hieno..
7. paras luonteenpiirre: hmmm... kai se on toi hjuumori!
8. huonoin luonteenpiirre: liian kiltti
9. asia, jonka haluan tehdä/toteuttaa elämän aikana: no valitut kyllä tietää.. jos ei niin mie kerron joskus..
10. lemmikki: Olen, Danu^ :n xD
11. yöllinen kainalokaveri: mun ikioma Kettu, jolla on pitkä elämä!

kumpi mielummin:

12. kyllä vai ei? Kyllä!
13. kiitti vai kiitos? Kiitos
14. oikea vai vasen? Oikea
15. oikeus vai kohtuus? riippuu vähän..
16. sori vai anteeksi? riippuu tilanteesta
17. vanilja vai kaakao? kaakao ehdottomasti! =)
18. mansikka vai vadelma? oikeestaan molemmat! Tuoreina erittäin hyviä!
19. aamu vai ilta? aamu, koska elämä alkaa silloin! mutta niin alkaa kyl illallaki :D
20. 20 vai 35? riippuu mistä kyse..
21. siideri vai olut? Molemmat menee!

vastaan vai puolesta:

22. abortti? Ei mulla mitään sitä vastaan oo.. Puolesta.
23. esiaviollinen seksi? puolesta!
24. eutanasia (armokuolema)? puolesta..
25. kotisynnytys? oma valinta..
26. teloitus? ei todellakaan!!
27. muumit? PUOLESTA! <virne> elämä ei oo mitään ilman muumeja! =)

olen:

28. kiltti? aina.. vaikka kaikki ei aina usko sitä :D
29. ystävällinen? varmaa aina.. mut vaihtelee..
30. sydämellinen? kai se on mulla.. onko? *ÄITII!?!*
31. hyväntahtoinen? hope so
32. vahingoniloinen? riippuu vahingosta..
33. temperamenttinen? en nyt muista mitä tarkottaa! <virne>
34. ujo? aikas usein..
35. avulias? kai mie joskus
36. kaunis? unissa ehkä :D
37. sosiaalinen? mielentilasta riippuen..
38. kusipää? mitä elämä olisi ilman kusipäitä? :D

39. vihaan: Kun oveeni ei koputeta jos se on kiinni..
40. rakastan: vähän kaikkia! =)
41. kunnioitan: vanhempia ihmisiä ja toisten omaa yksityisiittä.
42. ihailen: no parhaat tyypit kyl tietää ;)
43. kadehdin: sitä joka on sen kans paljon yhteydessä..! läheisimmät ystävät tietää kenestä on kyse..!
44. petän: en ikinä..
45. samaistun: tarkottaa? :D

46. en ole koskaan: kuollut :D
47. haluaisin joskus: tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
48. en uskalla tunnustaa: äidilleni kaikkea :D tai muillekaan :D
49. mietin joskus: kyl sä tiedät jos tunnet mut..
50. ihailen salaa: LUULEKS ETTÄ MIE SEN SULLE KERRON?!? <virne>

Pitää haastaa: SINUT! <vink>
Eli pitäs vastata kyseisiin kysymyksiin biisien nimillä. Aikas vaikeeta. Voi tulla mielenkiintosta.

1. Sukupuoli?
Raptori - Oi beibe

2. Mikä on suurin unelmasi?
Kaija Koo - Viimeinen lento

3. Mitä inhoat?
en mie keksiny tähän mitään :D

4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
Hyvinkään yhteiskoulu: Mikael Saari - Särkynyt

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Jonna - Tyytyväinen

6. Mistä asioista pidät?
Infernal - Keen on disco

7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?
Darin - Want ya! (en keksiny muuta <virne> )




Haastan:
ana|nas
Nightwolf
jOnnA\
Mansikkatytta
Successor

nice nice!Perjantai 17.03.2006 00:39

Mietin tässä että mitä kirjoittaisin tänne... eipä ole juuri mitään jännää kerrottavaa :D ja yhestä jutusta en kerro koska mua pilkataan siitä :D joten olen siis ihan hiljaa xD älkää kysykö!

Vielä noin vuosi, sitten on kivaa <kieli> Kuka tulee mun kans sit pitään hauskaa? <virne> <vink>

mutta joo :D kai sitä vois lopetella ennen ku kerkeen alottaa :D mooi mooi!!!! xD

Nonni...Perjantai 03.03.2006 13:04

Kirjoitanpa tänne sitten taas pitkästä aikaa =P olipas yllättävää että sanon taas että pitkästä aikaa :D no joo... tosi hauskaa :D kyllä nämä taloushallinnon tunnit on tylsiä :D kyllä tolla maikalla on kova ääni :D Nyt olen ruokatunnilla ja kävin syömässä ennätys ajassa, eli suunnilleen 15 minuutissa :D yleensä lojun ruokalassa ikuisuuden, mutta ilman seuraa on aika tylsää lojua siellä xD
Nyt olen täällä luokassa ja kuuntelen ku noi yhet pelaa koneilla CS:sää ja puhuvat boteista :D
täällä on oikeesti tosi tylsää :D haluisko joku piristää mun päivää? =)

hei dyy xDSunnuntai 29.01.2006 00:45

joo... tässähän tämäki päivä meni! :D aamulla herättiin, sisko lähti takas lappiin (se siis tuli käymään hyvinkäällä), ja tässä sitä nyt ollaan ja naureskelen ku toi Tiina meinaa tukehtua pullaansa <virne>!

Kyllä se elämä on kivaa, :D varsinki ku saa katella toisen tukehtumista pullaan xD sitte perään jos tulis vielä kunnon hikka niin kyllä naurattas =P

mitähän vielä =P

tein tässä uudet "kivat" modit :D alko ihan naurattaan ku oli niin mageen väriset :D
niin ja muutes... terkkuja Muonioon mun kameleille! =) hehe..

juudejaadejaa... taidan alkaa täs kattoon Tiinan kans Narniaa xD heippa, siijuu! =)


-Jugna-

Vitsejä seiska lehdestä:DTorstai 12.01.2006 20:37

Avioliiton ensimmäisenä vuotena nainen puhuu ja mies kuuntelee, toisena vuotena mies puhuu ja nainen kuuntelee, kolmantena vuotena molemmat huutavat ja naapurit kuuntelevat.


Pastori tapasi puistossa surullisenä ryypiskelevän miehen.
-Veljeni, miksi olet vajonnut tuohon tilaan?
-No, kaikki alkoi, siitä kun vaimo otti ja lähti...
-Mutta eihän tuo ole mikään syy antaa viinalle valtaa.
-Enhän minä sen takia ryyppääkään, vaan kun se perkele tuli takaisin!


Mies oli kova kertomaan kalajuttuja. Kerran hän selitti:
-Kerran jouduin vetämään kalaa tuntikausia, ennen kuin sain sen pintaan. Se oli sellainen jätti... mitä ne nyt ovatkaan?
-Valas, ehdotti kuulija.
-Ei, ei! Valas minulla oli syöttinä!


Nainen meni ostamaan bensaa. Asemalla oli mies, joka sanoi hänelle:
-Olet viimeinen, joka saa bensaa vanhalla hinnalla.
Sitten nainen tankkasi tankin täyteen ja kysyi:
-No, mikä on bensan uusi hinta?
-Kaksikymmentä senttiä halvempi, mies vastasi.


Ne on noi naiset kyllä, jotka osaa söheltää <virne> vai olikohan toi sen miehen syy?