Tarina Wiskin ensimmäisestä missipissi-tapauksesta on hupaisa, ja jossain määrin söpö. Oli ensimmäinen yhteinen(grrrnau ;) yömme ja silloin vielä ah niin sydäntä sulattavan ihku pentu herätti minut kovin lämmittävällä tavalla kusemalla päälleni aamuyöstä. En tietenkään suuttunut kuten nykyään kävisi, vaan opastin otuksen hiekkalaatikolle ja kärsivällisesti vaihdoin petivaatteet.
Kuten vihjaisinkin hieman jo, asiat ovat muuttuneet. Katti on muuttunut söpöstä karvaturrista isoluiseksi rontiksi jonka ainoa tarkoitus tuntuu olevan tuijottaa tuntikaupalla joko minua tai seiniä, taikka ilmoittaa jokaikisestä syömä-/vessareissustaan vinkumalla, jonka jälkeen intiimien paikkojen peseminen tulee aina yrittää suorittaa mahdollisimman näkyvällä paikalla. No, tämän vielä kestää ja jossain kieroutuneessa mielessähän tätäkin voi pitää jotenkin söpönä. Olen kieroutunut ilmeisesti väärään suuntaan.
Mutta, parisen viikkoa sitten alkanut reviirin merkkailu, vaikka täysin luonnollista onkin, saa näkemään punaista. Olin jo vaipunut harhaluuloon jotta 1,5v kissani ei tätä vaihetta tulisi koskaan kokemaan kun ei mitään merkkejä ollut ilmassa. Ilmeisesti joku helvetin kätyri päätti sitten viimeinkin kääntää katkaisijasta. Ylpeästä "kissani pissii aina hiekkalaatikkoon!"-ihmisestä "epäluuloiseen pelkotiloissa rypijään jolle kissan katoaminen minuutiksi näköpiiristä haiskahtaa kuselta"-ihmiseen on ollut suoraan sanottuna vittumainen. Luottamuksen kaikkoaminen meidän muuten niin hauskan vinksahtaneesta suhteestamme on jäytänyt välejämme pahan kerran.
Ainut ratkaisu on siis silpoa Wiskin miehuudenlähde. Tekisin sen itse jos kukaan ei saisi tietää. Harmi vain että ruma arpikudos kadonneiden pallien tilalla voisi herättää ikäviä kysymyksiä.