IRC-Galleria

On se nyt saatana, tai nimenomaan hän, tuo metsiemme iloinen sarvipää jota Jahve pyllyraiskasi niin usein että osa sarviveikon takamuksesta erkani hännäksi.

Saatana siis asetti minut kiusaukseen, ja mitä heikko ihminen kuten minä voi tässä tilanteessa muuta tehdä kuin langeta? Vaihtoehtojahan on monia, mutta lankeaminen on houkuttelevin. Siksi sitä varmaan sillä nimityksellä kutsutaankin, olisihan se huvittavaa jos tässä tapauksessa lankeamisesta kävisi se että piipahtaisin maittavalla(?) aamupaskalla.

Opintolainankorvaukset sujahtivat tililleni kuin veri nenästäni näppäimistölle. Liukkaan tehokkaasti. Selvähän se mihin ne rahat menevät, vaikka olisi monia fiksumpiakin käyttötarkoituksia, kuten villasukkien tai pölyhuiskan osto, tai elämän. Mutta kuten sananlasku sanoo, rahalla ei onnea saa, mutta mainiot perseet kylläkin. Eli viinaa ja naisia, tosin mulla ei ole varaa kuin viinaan ;/ Parempi niin.

Hyvää ja kestävää Jussia ;D Imekää toisianne turvallisesti, suklaanmakuinen kumisaapas jalassa.

Hih, olinpa ovela otsikossa.

No mutta, oli vakavaakin asiaa. Dead serious. Indeed. Mutta eihän vakavuus sovi tänne, tähän irkkaajien julmaan maailmaan, missä pienikin tyop on murhaa. Ei ei, olen siis hiljaa, enhän halua turhia paljastella itsestäni. Jos sisimmän paljastaminen olisi verrattavissa ulkoisten elinten tuuletteluun, olisin myöskin niitä kulmilla esittelemässä pelkkä sadeviitta päällä.

In the hood, yo. Hopparit, kauan teillä kestää nostaa ne pöksyt ylös? Onhan se tavallaan jees jos kannatatte aatetta paskomalla housuunne ja sen takia niitä kesäkuumalla roikotatte, koska onhan höyryävä paska liian lämmintä tässä vaiheessa. Mutta ei se selitä sitä talvisin.

Hih. Uskotaan kaikki jne. Tämähän johtaa selvästi Vapahtajaamme, Anni Alkoholiin(homoille Antti Alkoholi, tai tytöille). Tykkäämme sitä lipittää, vaikka lattialla polvillamme lipoen. Kyllä, koska se on arvokasta. Jokainen lipaus maksaa. Mutta aina se ei ole sen arvoista, kuten ei ole se virolainen horokaan.

Silti, arvotamme viinan yhden huikan väkevyydellä. Tämä on väärin!

... Hih, katselin hetken(monia minuutteja) muualle ja näin oravan, taas. Kolmas kerta vissiin tänään. Selkeä vinkki Jumalalta, tuolta pilviemme yläpuolille kohoavalta kalsaroijalta joka Simsiä maapallo-magnituudella pelaileepi. Hmm, itseasiassa, siinä on vissiin vähän kaikkea sekaisin siinä pelissä.

Mä olen tykinruokaa, mutta mitäs muuta? Pelit eivät oikeasti kiinnosta kuin muroja, hih, hassu typo. Riks, Raks ja Poks diggailevat niistä mutta nehän ovatkin vaatetuksen perusteella täysiä Smurffeja. Ja sinisyys on niin out nowadays, vähän kuin Pikku-G.

Näihin sanoihin, näihin puudutuksiin, menen kokeilemaan onneani simpukkavuoren Jumalattaren kanssa. Sinä senkin känkkäränkkä, uuh ;D

Heräsin tänään ovikelloni rämpytykseen. Siellä minua odotti ystäväni Sepi Kumpulainen, joka halusi maksaa takaisin osoittamani suosionosoitukset vuodelta kepin uloste ja vei minut syömään nahkaburgerin paikalliseen kantapaikkaansa, Harakanpesä Kymppiin.

Matkalla poispäin unelma-ateriointipaikasta törmäsimme roadkilliin, kyllä, se oli kuollut ennenkuin osuimme siihen. Otin sen taskuuni ja matka jatkui. Roadkilliksi otus oli omituinen munahaukka, joten ilomielin tyydytin sen halut takapenkillä istuskellessani, Sepin ohjastaessa autoa ja samalla kitaraa rämpyttäen. Sain kuulla Sepin uusimmat hitit.

Kuultuani levyllisen hittejä olin kotipihallani, valmiina kapuamaan kotiini. Roadkill ei yrityksistä huolimatta saanut himojani tyydytettyä, joten turvauduin naapurin Lauraan. Pakastimessa Laura on pysynyt tuoreessa kunnossa jo vuosia, eikä hän pettänyt tälläkään kertaa.

Nyt, tätä kirjoittaessani, joulupukkikynttilä morjestaa mua iloisesti. Se selkeesti tahtoo että tuikkaan sen tuleen kun sillä on tuo vittumainen virne naamallaan koko ajan. Kyllä virne katoaa kun alkaa ukon kuuppa sulamaan pitkin tuntureita.

Parvekkeella olisi hieno istuskella, ellei sohva olisi homeessa. Toki, omat persesieneni ehkäpä nujertaisivat vihamieliset homevalloittajat, mutta lopputulos vaatisi kuolonuhreja runsaasti. Olen niin kauan armeijaani kasvattanut että olen kovin kiintynyt siihen, enkä kehtaa tuhota yhtä ainutta olentoa siitä.

Leikin ruuvimeisselillä ja silmäni on puhki.

Inuiitti nimeltään Matti eleli onnellisena paksuseinäisessä iglussaan, Loppijärven kestävällä jäällä. Tai hän luuli elelevänsä onnellisena, koska mitäpä tämä pienen iglun sisällä pyörivä inuiitti tiesi siitä tai maailman ahdingosta. Hän pilkki joka päivä iglun sisällä olevasta reiästä särjen syötäväksi, ja lämmitti sen nuotiolla. Nuotion tuli ei jostain syystä sulattanut alla olevaa jäätä, tai ehkä inuiitti luuli lämmittävänsä kalan, liika jään nuoleminen saattoi aiheuttaa hallusinaation kalan kypsyttämisestä.

Vuodenaikojen vaihdellessa iglun seinät ohenivat ja paksuuntuivat, mutta eivät ikinä haljenneet tarpeeksi, jotta inuiitti pääsisi ulos tai joku sisään. Inuiitin karmaisevin suunnitteluvirhe oli oven unohtaminen rakennuksesta. Miten se on mahdollista, sen vain inuiitti tietää. Mutta mikäs hänellä oli ollessa, sisällä oli lämmintä ja hengissä säilyi. Mattia ei kukaan häiritse, Matti on suojassa.

Ainut tapa Matilla ottaa kontaktia ulkomaailmaan oli laajentaa pilkkireikää ja sukeltaa, toivoen jään iglun toisella puolella olevan tarpeeksi heikkoa läpäistäväksi. Mutta Matti epäröi, mitä jos jää ei antaisikaan periksi ja hän hukkuisi? Olisiko iglun hylkääminen sen arvoista? Matti tiesi olevansa kehno uimari, tuottaisi suuria vaikeuksia hänelle olla hukkumatta hyiseen veteen. Hän oli kokeillut ennenkin, ja jo ensimetreillä oli tuntenut niin suurta ahdistusta ja pelkoa että hän oli joutunut kääntymään takaisin.

Niin Matti jatkoi vain hiljaiseloaan omassa lämpimässä, turvallisessa iglussaan. Iglussa joka seisoi heikolla jäällä kylmän maailman syleilyssä.

----

There's no sand in my vagina!

On tämä. Legolinnoitukseni kärsi vakavasti sodassa Tapio-armeijaa vastaan. Vaikka Tapiot olivatkin sieluttomia, sisältä onttoja, ulkoa kovia kuin lasi, heidän marssinsa oli murhaavaa. Legolinnoitus roihusi mustaa savua jokaiseen mahdolliseen nurkkaan, joten myös palohälyttimeni liittyi piipittäen leikkiin mukaan. Tarpeeksi kauan savua hengiteltyäni pyörryin.

Herätessäni huomasin omistavani viikset sekä omituisen ruuvimeisselillä tehdyn reiän takamuksessani, onkohan tämä se mystinen toinen perseaukko, mene ja tiedä. Lisäksi löysin joulupukkikynttilän korvastani.

Oppi olkoon tämä: Älkää syökö sitä pilaantunutta jugurttia.

Simpukka kätkee totuuden sisälleen.

Ain't found a way to kill me yet sanoo biisi joka soi. Pirteää kuten aina, mutta eikös tuossa ole positiivinen lataus? Tai sitten ei, "yet" ollessa maaginen sana. Aina on keino, olkoon tarkoitus mikä tahansa.

Mikäs pahan tappais? Tai paskan? Tai hyvän? Kaikki säilyy vaikka kaikki haihtuis. Eikö vain?

Krapulaan nauttimani korjaussarja aiheutti uuden humalan. Lystiä, paitsi että juomat loppu about 12,5 minsaa sit. Väliä? On, kun pankkikortti ei toimi, hyvä humala hukkaan niin sehän vain vituttaa.

Mutta mikä tässä ihanassa pikkumaailmassamme ei vituttais? Ei mikään tai kaikki, kovin ailahtelevia ovat nuo syyt. Pikkumaisia, turhia, kuten mutinasikin. Get your hopes up, just to fall hard. Olipa runollista, hyvää matskua biisiin ellei olis niin vitun kliseistä.

Jahas, tämä olotila vaihtui näköjään laskuhumalaan. Se on hyvä, koska laskussa on aina lystiä pohdiskella maailmaa tästä synkästä näkökulmasta jonka olotila aiheuttaa. Mutta silti, kaikki näyttää yhtä ruusuiselta kuin aina ennenkin. Voimme väitellä mitä tuo "ruusuiselta" tarkoittaa vaikka maailman tappiin.

SIKE. FUCKA FUCKA FUCK OFF

I don't give a fuck who you are, sanoo biisi. Harvinaisen osuvaa.

Petollinen otus.

Ja juominen jatkuu taas. Älkää kysykö miten tai miksi. Onko tuo ketsuppia kädelläni?

Perjantai, tuo päivistä tummin ja alkoholipitoisin.

Olinpa tänään aamusta (jo) hereillä. Se oli psykedeelistä. Oli kuin Neitsyt Maaaaaria olisi tullut ja sanonut että mun siemennesteestäni ei olisi mihinkään. Kyllä mä sen itekkin tiedän, vitun narttu. Ole vaan Jeesuksen äiti, en mä siihen usko muutenkaan.

Sitten, matkalla Alkoon, kaupoista pyhimpään, koin ilmestyksen. Pankkikortissani on jotain vikaa, ATM-machines keep spitting it out. Jos olisi kyse peeniksestäni en ihmettelisi jos kukaan ei kauaa sitä sisällään pitäisi, mutta tämä kortti on perkele pala muovia. Noh, nostin rahat emäkonttorissa ja sain hieman emä-emakon tisua nuolla samalla. Vai torkahdinko siellä? Vaikea sanoa koska seuraava muistikuva on vasta Alkosta. Olin siis selvinpäin. Ostin yhden laimean siiderin. Join sen matkalla tänne ja nyt kirjoitan tätä tarinaa. Aika uskomatonta miten alkoholi vaikuttaa huonon viinapään omaaviin ihmisiin, kuten minuun. Se on kuin kivulias erektio, you wish you gonna squirt but you fear how much it'll hurt.

Oliko tässä tarinassa opetus? Oli, ja se on se että unohdin ostaa sitä vitun maitoa.

Tänään, lauantaina 27.1. 2007 vuotta jälkeen Vapahtajamme kuolon, sain tietää että menetin ainoan asian maailmassa jota pidin itsestäänselvyytenä. Kuppani kaikkosi kehostani.

Hiljainen hetki.





Mitä tästä opimme? Ei syödä niitä vitun lääkkeitä!





;(