IRC-Galleria

hah!Keskiviikko 28.11.2007 22:30

Karoliina palasi kuolleista maailmaan eräänä märkänä iltapäivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli mies. Perhe oli vihattu ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän oli hyvä, siellä häntä kiusattiin rumista hampaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan amalgaamipaikat, niinpä huviksi tuli itsepuolustuslajit.

Karoliina kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin oikeamieliseksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä ruskeat silmät.
Armeijan käymättömyydestä johdatellen hän oli erittäin maskuliininen. Lempiruokaansa klimppisoppaa hän sai työskennellen fiiliksen nostajana.

Karoliina tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan auton ratissa. Alkoholia hän juo jänistä jahdatessaan.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.