IRC-Galleria

Karoliinan ihmeelliset tavatTiistai 27.03.2007 22:13

Kertokaa kertokaa toki jotain mun ihmeellisiä tapoja. :p
tällainen pieni tyttö helposti unohtuu, kun ei sanottua saakkaan; älä mee.

sitä vois ihminen olla ihan onnellinen, jos olis tyytyväinen siihen mitä saa.
koko ajan sitä kuitenki kaipaa jotain mitä ei osaa edes nimetä.
omaa rauhaa.
yksin olemista.
ihmisiä.
rakkauta.
ystäviä.
tukea.
ystävällistä katsetta.
jonkun ihmisen lähelleen.
kaipaa sitä mitä tahansa, aina kuitenki kaipaa jotain.
koko ajan on olo että jotan puuttuu.
ettei kaikki ole kohdallaan.
ja tietää, ettei välttämättä tuu koskaan oleenkaan.
asiat menee omaa rataansa, eikä sille voi mitään.
sitä pitää vaan koittaa hyväksyä asiat.
just semmosena ku ne läiskähtää päin naamaa.
vaikka ne tekis kuin kipeetä.

toisten ihmisten kans on paljo helpompi tulla toimeen ku toisten.
ihan normaalia.
alkaa jotenki kyrsimään koko tämä paska mitä menossa.
siitä aika vaikee puhua oikeen kellekkään.
parempi varmaan pitää vaan sisällä ne asiat.
kasvakoot siellä jos kasvavat.
paisuvat jos paisuvat.
eihän sitä tiiä vaikka ne katoais kokonaan.
ihmeitäki on tapahtunu.
ehkä tapahtuu nytki.

reilupeli on perseestä.Sunnuntai 18.03.2007 20:48

viisaita lauseita tyhmien tekojen jälkeen.

olihan kovat pippalot perjantaina.
hauskaa oli, vaikkakin cat faitti meinas tulla. asettelulla kolme vastaan yksi. on se ihme ku ihmiset voi tulla yhen päälle kyllä kolmen porukalla. vittuileen, tökkimään ja pukkimaan sillonku toinen on yksin. ei siinä. eipä tuo minua haittaa. takasin maksan samalla mitalla, siinä kunnossa tosin tahtonu edes pystyssä pysyä. mutta yritys oli kova!

muutenkaan taho ymmärtää sitä miten minun asiat muka voi joillekki ihmisille niin vitun paljo kuulua? ei pitäis paskaakaa ketään liikuttaa mitä minä teen ja mitä en. varsinkaan jollekki joka ei liity asiaan mitenkään! että painukaa lehmät vaan perseeseen, mua ei vois vähempää teidän sanomiset/mielipiteet kiinnostaa!! tähänkään mennessä ei oo niiden sanomiset mitenkään vaikuttanu siihen kenen seurassa liikun. eikä tuu vaikuttaan! enköhän tarpeeksi iso tyttö ole ite päätään kenen kaveri olen ja kenen en. välejä en hyvin tyyppien kans pistä poikki mustasukkasten tyttöystävien takia. taisteluhalut on kovat.

ah.Maanantai 12.03.2007 19:41

viisaus ei asu meissä.

lukionpippalot<3

Hurjaa<3Perjantai 09.03.2007 12:49

Ei voi käsittää kuin paljo asiat voiki neljässä päivässä muuttua. :)<3

Korkea seksuaalivietti. :)Sunnuntai 04.03.2007 16:13

ÄLÄ KATSO LOPUSSA OLEVAA ANALYYSIA ENNEN KUIN OLET VASTANNUT KAIKKIIN KYSYMYKSIIN!

- Jos aiot itse tehdä tämän myös, niin kopioi se jo nyt päiväkirjaasi ettet näe loppua liian aikaisin. Muuten tästä lähtee kaikki hauskuus.


Tilanne

Olet kävelemässä syvällä tiheässä metsässä. Edessäsi näet vanhan mökin.
1. Miten ovi on ?
(Avoin/Kiinni)
- Kiinni

Menet mökkiin sisään ja näet pöydän.
2. Minkä muotoinen se on ?
(Pyöreä/ovaali/neliskulmainen/suorakaide/kolmio)
- Pyöreä

Pöydällä on maljakko, jossa on vettä.
3. Kuinka paljon?
(Täynnä/puoliksi/tyhjä)
- Puoliksi

4. Mistä maljakko on tehty?
(Lasista/posliinista/savesta/metallista/muovista/puusta)
- Lasista

Lähdet mökistä ja jatkat kävelymatkaasi metsässä. Näet kaukaa edessäsi vesiputouksen.
5. Millä voimakkuudella vesi virtaa
Valitse numeroiden 0-10 välillä
- 7

Jonkin matkaa vesiputouksen jälkeen huomaat astuneesi johonkin kovaan.
Nostat maasta kimaltelevan esineen joka on avainnippu. Kuinka monta avainta nipussa on ?
Valitse numeroiden 1-10 väliltä
- 3

Kävelet yhä eteenpäin yrittäen löytää tiesi ulos metsästä. Yhtäkkiä näet linnan.
7. Minkälainen linna on?
(Vanha/uusi)
- Vanha.

Menet sisään linnaan ja näet altaan jossa on likaista vettä. Altaassa kelluu jalokiviä.
8. Nostatko jalokiven ylös?
(Kyllä/ei)
- Kyllä.

Likaisen altaan vieressä on toinen allas jossa on kirkasta vettä ja rahaa.
9. Poimitko rahaa?
(Kyllä/ei)
- Kyllä.

Linnan perällä on ovi josta menet ulos. Siellä on iso puutarha. Näet laatikon maassa.
10. Minkäkokoinen laatikko on?
(pieni/keskikokoinen/iso)
- Iso

11. Mitä materiaalia laatikko on?
(pahvia/paperia/puuta/metallia)
- Pahvia

Jonkin matkan päässä laatikosta on silta.
12. Mistä silta on tehty?
(metallista/puusta)
- Puusta.

Siltaa vastapäätä on hevonen.
13. Minkävärinen se on?
(valkoinen/harmaa/ruskea/musta)
- Valkoinen

14. Mitä hevonen tekee
(on hiljaa paikoillaan/syö ruohoa/ravaa
ympäriinsä)
- On hiljaa paikoillaan

Huomaat yhtäkkiä jonkin matkan päästä hevosesta suuren tuulenpuuskan.
Tornado on lähestymässä.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa
a) juosta ja piiloutua laatikkoon
b) juosta ja piiloutua sillan alle
c) juosta hevosen luo ja ratsastaa pois

c




**********



**********


Tulkinnat

1. Ovi
AVOIN - Olet ihminen joka haluaa jakaa asioitaan muiden kanssa
KIINNI- Olet ihminen joka pitää asiat sisällään!


2. Pöytä
PYÖREÄ/OVAALI - luotat ystäviisi täydellisesti, hyväksyt ihmiset helposti!
SUORAKAIDE/NELISKULMAINEN- olet vähän valikoivampi ihmissuhteissasi ja vietät aikaa vain niiden kanssa jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella
KOLMIO- olet erittäin varauksellinen ja valikoiva ystävien suhteen.
Elämässäsi ei ole monia läheisiä ihmissuhteita.

3. Vesi maljakossa
TYHJÄ - elämäsi ei ole tyydyttävää
PUOLIKSI TÄYTETTY- olet saavuttanut puolet haluamistasi asioista elämässä!
TÄYNNÄ- olet täysin tyytyväinen elämääsi

4. Maljakon materiaali
LASI/SAVI/POSLIINI- sinussa on haavoittuvuutta ja epävarmuutta!
METALLI/MUOVI/PUU- olet vahva

5. Vesiputouksen virtaus
0 ei ollenkaan seksuaaliviettiä
1-4 alhainen seksuaalivietti
5 normaali seksuaalivietti!
6-9 korkea seksuaalivietti
10 supervoimakas seksuaalivietti, et voi elää ilman seksiä.

6. Avaimien lukumäärä
1 sinulla on yksi hyvä ystävä
2-5 sinulla on muutama hyvä ystävä!
6-10 sinulla on paljon hyviä ystäviä

7. Linna
VANHA- osoittaa että olet päässyt yli edellisestä parisuhteestasi!
UUSI- olet vielä kiinni, muistelet edellistä kumppaniasi

8. Jalokivet
KYLLÄ- vaikka kumppanisi on lähellä flirttailet muiden kanssa!
EI- ollessasi kumppanisi kanssa keskität huomiosi häneen

9. Raha
KYLLÄ- ollessasi yksin flirttailet muiden kanssa!
EI- ollessasi yksin, ajattelet siltikin kumppaniasi. Olet uskollinen

10. Laatikon koko
PIENI- alhainen itsetunto!
KESKIKOKOINEN- "keskinkertainen" itsetunto
ISO- vahva isetunto

11. Laatikon materiaali
PAHVI/PAPERI/PUU (ei kiiltävä)- olet kiltti ja muita huomioiva persoonallisuus!
METALLI- olet ylpeä ja jääräpäinen persoonallisuus

12. Sillan materiaali
METALLI - sinulla on hyvin vahva side ystäviisi
PUU - sinulla ei ole kovin vahvaa sidettä ystäviisi!

13. Hevosen väri
VALKOINEN- olet hyvin rakastunut.
HARMAA/RUSKEA - olet melko tyytyväinen kumppaniisi
MUSTA - et ole tyytyväinen parisuhteeseesi!

14. Hevosen toiminta
... HILJAA PAIKOILLAAN/SYO RUOHOA - kumppanisi on kotona viihtyvää, rauhallista tyyppiä
RAVAA- kumppanisi on villi, menevä!

Sitten viimeinen osa testiä. Kolme vaihtoehtoa tornadon lähestyessä

TORNADO- ongelmat, vaikeudet
LAATIKKO- sinä
SILTA - ystäväsi
HEVONEN - kumppanisi

A. Jos valitsit laatikon, pidät ongelmat sisälläsi
B. Jos valitsit sillan, menet vaikeuksia kohdatessa ystäviesi luo
C. Jos valitsit hevosen, haet tukea kumppaniltasi kun sinulla on vaikea!

Kuukauden tähtimerkki.Keskiviikko 28.02.2007 19:21

Kalat

Kalojen keväässä on rakkauden enteitä.

Parhaat puolet
Kalat ovat ennen kaikkea arvoituksellisia sieluja. Sinulla on hellyydestään kuuluisa sydän, vaikka pystyt olemaan tarvittaessa myös luja. Herkkä ulkokuoresi kätkee sisälleen valtavan voiman, jonka avulla selviät tiellesi osuneista vastoinkäymisistä. Toisten ihmisten on helppo luottaa sinuun. Olet syvällinen ajattelija ja havannoit ympäristöäsi kaikilla aisteillasi. Sinua on siunattu huikealla mielikuvituksella sekä vaistonvaraisella ymmärryksellä maailmaa ja sen ihmisiä kohtaan. Kalat on epäilemättä tähtikartan henkisin merkki.

Vahvuudet ja heikkoudet
Sinussa on lukemattomia hyviä puolia, mutta itseluottamuksesi ei ehkä ole paras niistä. Sisimmässäsi olet epävarma, ja sinun on vaikea uskoa, että toiset ihailevat sinua. Aika ajoin haluat täydellistä rauhaa, ja joskus sinun on vaikea jakaa ajatuksiasi. Taistele heikkouksiasi vastaan hyväksymällä myönteiset kohteliaisuudet. Niiden avulla itsetuntosi vahvistuu. Voit kohentaa itseluottamustasi myös harrastamalla näyttelemistä, johon kaloilla on luontainen taipumus. Kuon luotat itseesi ja omaan onnistumiseesi pääset vielä pitkälle!

Tuleva vuosi
Tänä keväänä koulumenestyksesi saa sinut hymyilemään. Paitsi että menestyt oppiaineissa, aurinko paistaa sinulle myös rakkausasioissa. Kesä tuo sinulle uuden, ihanan harrastuksen ja paljon uusia kavereita, jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella. Syyskuun ja elokuun aikana perheenjäsenesi tuntuvat entistä tärkeämmiltä ja vietät heidän kanssaan ihanaa aikaa. Kohtaat vuoden 2008 syvällisen pohdiskelun merkeissä, täynnä myönteistä voimaa.

Maaliskuu
Kuukausi mullistaa elämäsi. Vaikka muutokset horjuttaisivatkin tuttuja tapojasi, myräkän jälkeen huomaat , että kaikki on mennyt vain parempaan suuntaan. Voit odottaa mullistuksia koulussa ja kotielämässä, joten varaudu siihen, että tarvitset hieman aikaa muutosten sulattamiseen. Romanttinen kohtaaminen 21.päivän tienoilla vahvistaa itsetuntoasi ja saa sinut tajuamaan, kuinka paljon sinusta pidetään. Maaliskuussa on vipinää!

Tärkeä päivä: 16.3.
Ystävällinen ele nostaa fiiliksesi kattoon.

Varo!
26. päivä saat kuulla valheen, jolla voi olla noloja seurauksia.

argh.Torstai 22.02.2007 14:45

sais olla kesä jo!!
ei jaksa koulua eikä jaksa oottaa sitä että pääsee pärryytteleen.
hirveet himot päästä ajeleen!

siis kevarilla. ;)
läppä!
kuiva sellainen!

ei ymmärrä.Keskiviikko 21.02.2007 17:40

ei.
ei oikeesti ymmärrä.

ihan sama.
karoliina sanoo:
hitto minä haluan jonku miehen itelleni!!!!!!!

Mirva sanoo:
minäki!

karoliina sanoo:
mistä me semmoset löydetään?

Mirva sanoo:
hmmm

Mirva sanoo:
kaupasta!

karoliina sanoo:
joo käydään sokkarilta ostamassa.

Mirva sanoo:
jooh, paljokohan maksaa?

karoliina sanoo:
en kyllä tiiä. eikö nyt oo jtn alennusmyyntejä? oiskohan neki alennuksessa?

Mirva sanoo:
jooh, mut ei mulle kelpaa alennusmiehet.

karoliina sanoo:
aijoo tosiaan, ne semmosia reppanoita. ihan merkki miehiä kai me nyt ostetaan!

Mirva sanoo:
no todellaki! adidas olis kiva!