IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Vaahteran lehti



Tuuli suhisi puiden latvoissa saaden ne huojumaan kevyesti. Toisinaan maahan leijaili kauniita syksyn värjäämiä vaahteran lehtiä. Ne laskeutuivat pehmeästi maahan peittäen kostean nurmikon hitaasti alleen. Oli ensimmäinen päivä pitkiin aikoihin kun ei satanut. Auringon kultaama vaahterametsikkö suorastaan hehkui kaikissa punaisen ja keltaisen sävyissä.

Läiskis. Loiskis. Pieni lapsi loikki iloisena vesilätäköstä toiseen pitkin kuoppaista hiekkatietä. Hän oli punaisissa kumppareissaan ja keltaisessa auki roikkuvassa sadetakissaan aivan kuin pieni vaahteran lehti. Kaunis, pieni vaahteran lehti, joka unohtuu leijailemaan kohti maata ilman huolen häivää ikuisuudelta tuntuvaksi hetkeksi. Kuravettä roiskui joka puolelle läiskittäen keltaisen sadetakin ruskeille laikuille. Lapsi ei sitä huomannut vaan jatkoi iloista pomppimista ja pyörähtelyään kohti vaahterametsikköä.

Metsikössä hän vihdoin pysähtyi paikoilleen ihailemaan upean väristä lehvästöä. Katsellen ylöspäin hän pyöri hitaasti paikoillaan. Pieni lehti leijaili häntä kohti. Lapsi kohotti kätensä kohti lehteä napaten sen kiinni ilmasta. Hetken verran lapsi vain katseli kämmenellään lepäävää kirkkaan keltaista, silti kuitenkin hieman punareunaista lehteä. Hän siveli sen röpelöistä reunaa pienellä pehmeällä sormellaan.

Kauempana metsikössä vanha hopeinen auto luisui vauhdilla mutkaan lennättäen soraa tietä reunustavien vaahteroiden päälle. Mieletöntä vauhtia kaahaten se luisui uuteen mutkaan. Yhtäkkiä sen eteen ilmestyi jostakin pieni lapsi keltaisessa sadetakissaan.

◊◊◊◊◊

Käppyräinen likaisen ruskea pyöri maassa tuulen mukana. Vaahteroiden rungot natisivat valittaen. Kaikkialla oli synkkää ja ruskeaa. Kaikki iloisen kirjavat lehdetkin olivat kadonneet. Jäljellä oli vain kylmä yksinäisyys ja pimeys odottamassa talven saapumista.

Pitkään mustaan takkiin verhoutunut nainen käveli pitkin kuoppaista hiekkatietä kohti vaahterametsikköä. Käsissään hän piteli pientä polttamatonta kynttilälyhtyä. Saapuessaan metsikön reunaan hän seisahtui. Henkäisten syvään nainen astui oksistojen alle. Tuska ja kaipaus loistivat hänen silmistään kirkkaina. Kävellen hitaasti eteenpäin nainen katseli ympärilleen, toivoen ettei olisi tullutkaan tänne. Haavat sydämessä olivat vieläkin syvät.

Kapean hiekkatie kaartui tiukaksi mutkaksi. Nainen pysähtyi paikoilleen. Siinä se oli. Pieni, valkoinen risti tien vieressä. Hän avasi kynttilälyhdyn kannen kaivaen samalla taskustaan tulitikkurasian. Hetken hän raapi turhautuneena tikkuja, kunnes viimein yksi syttyi. Varmistettuaan, että kynttilä ei sammu heti, hän sulki kannen ja kyykistyi laskemaan sen pienen valkoisen ristin eteen. Ristin, jonka pieneen metalliseen laattaan oli kaiverrettu vaahteran lehti.

-Tiistai 03.07.2007 16:04

12.8. c'est le moment de vérité!

Ikäsi suklaamatematiikan avullaSunnuntai 26.11.2006 21:59

Älä huijaa ja katsele vastausta lopusta ! Vastaaminen kestää vain noin minuutin.
Laske sitä mukaa kuin tehtävä etenee...
Älä katsele loppulausetta ennen kuin olet laskenut kaiken !
Et tule katumaan ajankäyttöäsi ja laskemisen vaivaa, tämä on hauska tehtävä !








1. Montako kertaa viikossa mielesi tekee suklaata ? (luvun tulee olla suurempi kuin 0 mutta pienenmpi kuin 10)


2. Kerro valitsemasi luku kahdella


3. Lisää 5


4. Kerro sitten se 50:llä (odotan tässä että saat päässälaskun toimimaan !!)


5. Jos olet jo juhlinut synttäreitäsi vuonna 2006, lisää 1756. Jos syntymäpäiväsi ei ole vielä ollut, lisää 1755.


6. Vähennä nyt luvusta syntymävuotesi (nelinumeroinen vuosiluku)



Tulos on kolmenumeroinen luku. Ensimmäinen luku kertoo montako kertaa viikossa haluaisit suklaata.



Seuraavat kaksi lukua kertovat ...



Ikäsi !!



2006 on ainoa vuosi jolloin tämä toimii. Joten lisää tämä päiväkirjaasi ja haasta ystäväsi vielä tämän vuoden aikana.

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.10.2006 16:00

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti?
- kamulta nimeltä maiju

2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti?
- joko

3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää?
- sannis on ihan kamu vaan

4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti?
- mistäs oot tulossa ku kerran junalla oot matkalla?

5. Montako saapunutta viestiä sinulla on?
-51

Mene vastaamattomiin puheiluihin.

1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi?
- ei oo

2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua?
- ei oo

Mene puhelimen perustilaan, mitä näet?
- 12:46, katti logo, akkulopussa, tolpat, valikko-teksti

Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin.

Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt? 1992
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? ei
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? eivät
Entä mitä he tekevät työkseen? hoitavat maatilaa kait
Voiko hän luottaa sinuun? Kyllä!
Luottaako hän? juu

Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? en tod
Onko hän sukua sinulle? ei
Oletteko ystäviä? hyviä ystäviä
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - kyllä :)
Missä tapasitte? uimakoulussa joskus 9 tai 10 vanhoina
Onko hänellä kuvia galleriassa?ei
Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? emt.
Onko hänellä sisaruksia? - on
Haastoiko hän sinut tekemään tämän kyselyn? ei


kiertoon menee:
H-enna
_kukkis93_
Theonin1

..Maanantai 14.08.2006 20:33

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli,
ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta.
Vaikka emme edes puhuisi usein.
Se voi olla iha mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa.
Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä,
mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

...Torstai 03.08.2006 17:26

|Maisu| sanoo (13:46):
Mä en oo lukenu yhtään kirjaa koko kesänä Mut mä oon lukenu sanomalehtee Nyt mä oon sivistyny, ja hyvin ylpeä itsestäni
ExotiQue CréatuRe sanoo (13:46):
oikeij hjuva
ExotiQue CréatuRe sanoo (13:47):
mä oon lukenu jotain yli 10 kirjaa joka on kaukana mun tavoitteesta
|Maisu| sanoo (13:47):
Apua
|Maisu| sanoo (13:47):
Senki hullu luku-toukka
ExotiQue CréatuRe sanoo (13:48):
ei nyt sulla meni ihan pilalle sun käsityksewt
ExotiQue CréatuRe sanoo (13:49):
ensikski en oo lukutoukka, vaan ihan tavallinen ihminen
ExotiQue CréatuRe sanoo (13:49):

|Maisu| sanoo (13:50):
Ootpas No ainaki hullu sä oot
ExotiQue CréatuRe sanoo (13:51):
ehei, ei se niin oo, katsos kun ihminen ei voi olla hullu vaan ehkä hieman todellisuuden tajun menettänyt immeinen ei sen kummepaa. tosihn mun tapaukses mun todellisuuden taju on tainnu olla jo pitempään taju kankaalla
|Maisu| sanoo (13:52):
No okei, niin sitte..

Rakkautta ja LoitsujaSunnuntai 16.07.2006 01:33

A/N olen pahoillani tästä kirjoituksen kamalasta hitaudesta. olen ollut kamalan kiireinen ja kadotin inspiraationi täydellisesti hetkeksi... no joka tapauksessa saisinko pikku pikku kommentteja teiltä ihmiset??


Luku 2. Dracoko puhuu syvällisiä?

Hermione käännähti ympäri ja katsoi virnuilevaa Malfoyta silmiin. "Oliko sinulla jotain asiaa, vai miksi seisot siinä?" tyttö kivahti, koska häntä ei todellakaan kiinnostanut puhua Dracon kaltaiselle paskiaiselle.

"Äläs nyt suutu, minua vain rupesi ihmetyttämään, miksi sinä istut täällä tuulessa ilman takkia?" Malfoy kysyi yllättäen Hermionen täysin. Miksi Malfoy tuollaista ihmettelee? Hän mietti ihmeissään, eikä tiennyt mitä olisi vastannut pojalle.

"No, en jaksanut hakea sitä Rohkelikkotornista ennen tänne tuloa", hän mutisi vastaukseksi, "Olisitko nyt vaan kiltti ja jättäisit minut rauhaan? Minua ei todellakaan huvita juuri nyt puhua sinun kanssasi." Hermione käänsi katseensa pois päin Dracosta, sillä hän ei halunnut todellakaan nähdä pojan ylimielisiä kasvoja ollenkaan. Itse asiassa häntä ei kiinnostanut nähdä ketään juuri nyt. Hän tiesi, että hänen reaktionsa Harryn ja Ginnyn suudelmasta oli ollut hieman liian ylireagoiva, mutta ei voinut sille mitään, että käyttäytyi juhlimisen jälkeen harkitsemattomasti.

Draco ei sanonut mitään, eikä tehnyt elettäkään poistuakseen, mikä ärsytti Hermionea entisestään. Poika istahti Hermionen viereen ja alkoi nakella kiviä järveen. He istuivat pakoillaan sanomatta sanaakaan toisilleen pitkän aikaa kunnes Draco yllättäen alkoi kertoa, miksi hän oli tullut järvelle kävelemään.

"Isäni lähetti minulle vähän aikaa sitten pöllöpostia, jossa kertoi, että hän aikoo heittää minut pihalle kotoa koulun loputtua, ellen minä ole hankkinut itselleni vaimoa", hän sanoi hiljaa jättäen Hermionen kuuntelemaan ihmeissään.

"Isä saa jatkuvasti kaikenlaisia päähänpistoja, mutta tämä on kaiken huippu. Sillä minua ei todellakaan huvittaisi mennä kenenkään kanssa vielä naimisiin", poika jatkoi katse tiukasti maassa, "Tosin eipä minulla mitään paikkaakaan ole, jonnemenisin koulun loputtua. Työtä nyt toki saisin taikaministeriöstä, mutta isä uhkaa olla auttamatta minua suhteillaan työssäni etenemisen."

Hermione katsoi kummastuneena Dracoa, miksi poika halusi kertoa hänelle tämän ja pitäisikö hänen vielä vastatakin tuolle ylimieliselle moukalle? Ja kuvitteliko hän vain, vai oliko hän kuullut Malfoyn äänessä jotain syvällistä? Hrrr, kun täällä on sitten kylmä! Olisi pitänyt ottaa se takki mukaan.

"Toisaalta eipä minun tulisi ikävä kotiin, vaikka isä heittäisikin minut pellolle kartanostamme", Draco jatkoi vieläkin katse maassa, "sillä isä ei todellakaan ole koskaan kaivannut minua sinne. Suurimman osan kesistäkin hän on itse poissa kotoa ja minä vietän aikaa joko yksin tai äidin kanssa, mutta äitikään ei ole kovin kiinnostunut minusta. Hän on nimittäin jäänyt heroiiniin koukkuun. Aika outoa sinänsä, että minulla, jolla luullaan olevan täydellinen koti ja ainoasta pojastaan kiinni pitävät vanhemmat, onkin vain iso tyhjä kartano ja piittaamattomat vanhemmat."

"Ai jaa. Voi sinua. En olisi todellakaan uskonut, että asia onkin oikeasti noin. Olen todella pahoillani sinun puolestasi", Hermione sanoi myötätuntoisesti ääni kylmästä väristen. Silloin Draco katsahti Hermionea, jonka kädet ja huulet sinersivät jo hivenen.

"Herranen aika, sinähän sinerrät! Ota minun takkini nyt heti", Draco huudahti yllättävän isällisesti, mikä sai Hermionen hämmästymään taas kerran Dracon käytöksestä. Mikä ihme Malfoyta vaivaa? Ensin hän tulee ja istuu vieressäni, sitten jo kertookin kamalasta kohtalostaan. Ja nyt tyrkyttää jo omaa takkiaan minulle. Hemmetti, ei kai hän ole ihastunut minuun? Ei, ei se voi olla mahdollista. Mutta miksi hän sitten piittaisi minusta pätkääkään, jos hän ei olisi ihastunut minuun? Hänhän on haukkunut minua jo vuosien ajan kuraveriseksi.

Draco riisui takkinsa ja työnsi sen Hermionelle. Tyttö katsoi häntä aivan hölmistyneenä, mikä sai Dracon hymyilemään huvittuneesti, sillä monikaan ei ole saanut tuota kaikki tietävää tyttöä hölmistymään. Hän pujotti hieman liian ison takin tytön ylle ja katsoi syvälle tytön manteli-silmiin. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt tuollaisia silmiä. Noin ruskeita ja surullisia, mistä tuo suru sitten johtuikin.

Hermione tuijotti takaisin totisin ja surullisin silmin, kääntämättä katsettaan. Lopulta hän ei kuitenkaan kestänyt tuijottaa noihin jäänharmaisiin silmiin, joista kuitenkin löytyi jotain vallan odottamatonta. Dracon katse oli täynnä täysin hänen tavoilleen vierasta tunnetta, nimittäin rakkautta. Tämä jos, mikä aiheutti Hermionessa entistä enemmän hämmästystä, eikä hän siis vastustellut yhtään, kun Draco otti kiinni hänen leuastaan, suuteli hellästi ja pitkään häntä siinä järven rannalle.

Silloin Harry marssi erittäin vihaisena puun takaa paikalle, näyttäen siltä kuin olisi seurannut jo jonkin aikaa kaksikon tekemisiä. "Hermione, vaikka minä humalassa suutelen Ginnyä, niin pitääkö sinun heti juosta toisen pojan syliin? Ja vielä Malfoyn syliin?" Harry huusi naama punaisena, "Vai epäiletkö, etten rakastaisi sinua tarpeeksi?"

"Harry, luuletko tosiaan, että minä vain katson sivusta kun sinä jo melkein panit sitä lutkaa? Toisin kuin sinä, minä vain kiitin Dracoa siitä kun hän antoi minulle takkinsa,kun taas sinä ja se huora imeskelitte toisianne todella antaumuksella! Luultavasti jatkoitte siitä vielä kun minä poistuin paikalta, että turhaan väität minun juosseen Dracon syliin", Hermione kiljui takaisin naama yhtä punaisena kuin Harryllä.

"Ai, kutsutko sinä jo tuota mokomaa vitun hilleriä oikein etunimellä? En todellakaan olisi uskonut sinulta. Ja minusta ei todellakaan näyttänyt siltä, että sinä olisit antanut hänelle vain pikku pusun. Ehei, ei todellakaan. Ensinnäkin jos et itse huomannut niin tuo helvetin nilkki suuteli sinua suoraan suulle, käyttäen kieltä ja te imeskelitte toisianne varsin pitkään", Harry karjui syljen roiskuessa suusta.

"Ketä sinä nimittelet ja miksi?" Draco sanoi uhkaavalla äänellä, "Minä en tietääkseni ole mikään vitun hilleri saatikka sitten helvetin nilkki. Niin kuin sinä olet." Hänen erittäin lihaksikkaan ja mahtavan näköisen vartalon joka ikinen lihas näytti pullistelevan, kun hän uhkaili Harryä. Hermione huokaisi, sillä hän tiesi, mitä seuraavaksi ehkä tapahtuisi.

"Niin varmaan, näpit irti minun tyttöystävästäni senkin paskiainen!" Harry sähisi Dracolle hampaittensa välistä. Samalla hän kaivoi farkkujensa taskusta taikasauvansa ja kuiskasi: "Aloitatko kaksintaistelun ilman adjutanttia?"

Nyt Dracollakin oli jo sauva esillä ja hän heitti takaisin: "Sinä kuolet Potter! Ja turha kuvitella, että minä olen siepannut sinun pikku tyttöystäväsi, jota sinä niin selvästi petät. Kunniakas mies ei todellakaan käyttäydy tuolla tavoin, ja sellainen minä olen."

"Kidutu! Senkin saatanan paska!" pääsi Harryn suusta, punaisen valon välähtäessä. Draco väisti loitsun taidokkaasti huispauksessa kehittyneiden lihaksiensa avulla.

"Hahhah Potter. Tuollaiset on helppo väistää. Et ole tainnut paljon langetella anteeksiantamattomia kirouksia. Ai jai ei sovi tuollaisen homo-rehtorin lemmikin tyyliin. Tainnutu!" Draco huusi, mutta Harry ehti sukeltaa maahan ennen kuin loitsu osui. Hän pomppasi kuitenkin pystyyn salamana ja tarttui Dracoa kurkusta.

"Sinä et hauku Dumbledorea! Mitä sitten vaikka kävinkin hänen luonaan yksityistunneilla?" Harry kähisi naama punaisena, Dracon yrittäessä potkia häntä munille samaan aikaan kun kuristi toista poikaa.

"Riittää!" Hermione kiljui. Kumpikin poika katsoi tyttöä ihmeissään, Harry tukistaen Dracoa ja Draco Harryn jalkaa purren. "Olette kumpikin syvältä! En tarvitse kumpaakaan. Ja mitä Harry sinä ja Dumbledore teittekään niillä yksityistunneilla?" tyttö tuijotti hetken poikaa itkun punoittaneilla silmillään ja juoksi pois.

Rakkautta ja LoitsujaTorstai 25.05.2006 14:59

Rakkautta ja loitsuja

Kirjoittaja: DobbieS
Rating: R
Pairing: Hermione/Harry, Hermione/Draco, Harry/Ginny
Genre: Angst/Romance/kenties jotain muutakin
Disclaimer:Tämä tarina perustuu hahmoihin ja tilanteisiin, jotka on luonut ja omistaa JK Rowling kustantajineen, joihin kuuluvat ainakin Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books, Warner Bros sekä Suomessa Tammi. Tämän tarinan avulla ei ansaita rahaa, eikä tarkoitus ole rikkoa kenenkään tekijänoikeuksia.
Beta: Juulia
Summary: Harryllä ja Hermionella menee hyvin, vai meneekö sittenkään? Hermy nimittäin tuntee itsensä suhteesta huolimatta onnettomaksi. Erään hyvin railakkaan riidan jälkeen, järvellä kävellessään Hermy huomaa jotain uutta itsessään...
Warnings: Kiroilua, pervoilua ja liikaa angstailua
A/N: No niin siis, tämä nyt on tälläinen omituinen ficci. Kirjoitus on vielä pahasti kesken, mutta sen verran voin sanoa, että tästä tulee pitkä eli jatko-osia riittää. Koettakaahan siis kestää tätä. Ja sit toivoisin saavani kommentteja teiltä, niin paljon kuin on mahdollista. Ai niin joo, tämä on muuten myöskin mun eka ficci.


Luku 1. Riita

Aurinko nousi hitaasti luoden nukkuvan Hermionen kasvoille kultaisia säteitään. Tytön silmät aukesivat hitaasti ja unisesti.
"Ei helvetti! Päätä särkee aivan vietävästi. Olisi pitänyt jättää se juhliminen vähemmälle. Mutta eihän Harry ikinä haluaisi lopettaa huipaus-voittojensa juhlimista liian aikaisin", Hermione mutisi, "ja jos jätän hänet juhlimaan yksin saan pelätä, että joku toinen tyttö nappaa hänet."

Heillä oli ollut viime aikoina pieniä kinoja mennen tullen. Hermionea oli alkanut ärsyttämään lievästi Harryn hirveä juhliminen ja Harryä vastaavasti Hermionen ainainen nipotus. Tyttö oli jo alkanut miettiä miksi he ylipäätään olivat yhdessä. Siitä oli pitkä aika kun he viimeksi olivat harrastaneet seksiä tai edes olleet kaksin jossain viettämässä iltaan.

Hermione jatkoi vielä hetken itsekseen jupisemista, hieroen samalla unisesti silmiään. Vaikka oli vielä aikaista hän kuitenkin nousi ylös ja pukeutui. Hän laittoi hiuksensa korkealle poninhännälle ja lähti kohti Suurta Salia. Oleskeluhuoneessa hänen matkansa kuitenkin pysähtyi kuin seinään.

"Harry, mitä hemmettiä sinä oikein teet?"hän karjui niin lujaa kuin pystyi, säikyttäen Harryn pahan päiväisesti. Poika oli juuri suutelemassa varsin kiihkeästi Ginny Weasleytä, molemmat näyttivät olevan pitkän juhlimisen jäljiltä aivan umpi humalassa vieläkin. "Kuinka sinä saatoit? Minä luulin, että me olimme vielä yhdessä!"

"Ööh, tuota noin. Kuule Hermione, ei tämä merkitse mitään", Harry mutisi puoliääneen, tietäen ettei siitä olisi mitään hyötyä vaikka hän kuinka yrittäisi vakuutella Hermionea.

Ginny hoiperteli hiljaa tiehensä jättäen Hermionen ja Harryn riitelemään keskenään. Hermione tätä asiaa ei huomannut ollenkaan, sillä hän oli niin keskittynyt huutamaan Harrylle tästä syrjähypystä, että Ginny oli melkeinpä vain sivuseikka. Hermione purki kaiken viime aikoina tapahtuneen suoraan Harryyn, joka oli nyt iskenyt viimeisen piikin heidän suhteeseen.

Hermione lopetti huutamisensa yhtä nopeasti kuin oli sen aloittanutkin ja juoksi pois järkyttyneenä omasta mesoamisestaan. Harry jäi oleskeluhuoneeseen täysin hölmistyneenä ihmettelemään, mitä oli oikein tapahtunut. Hän oli vieläkin hieman humalassa, eikä hänen aivonsa käsittäneet Hermionen purkausta.

Tyttö juoksi koko matkan Rohkelikkojen tornista ulko-ovelle nyyhkyttäen samalla koko ajan. Vasta ovella hän pysähtyi hengähtämään. Hän nyyhkytti hiljaa elämän kurjuutta. Miksi, miksi minulle käy aina näin? Hän toisteli yhä uudestaan ja uudestaan kävellessään hiljaa järvelle. Välittämättä kylmästi puhaltavasta tuulesta ja siitä ettei hänellä ollut lainkaan takkia, hän istahti järven rantaan ja alkoi tuijottaa veden tummaa lainehtivaa pintaa.

Samaan aikaan joku muukin käveli kohti rantaa. Tämä joku näytti myös olevan perin vihainen jostain asiasta. Asia koski pojan isää, joka oli juuri ilmoittanut pojallensa, ettei aio enää koulun loppumisen jälkeen kustantaa pojalleen ylellistä elämää, ellei tämä löydä itselleen sopivaa vaimoa ennen koulun päättymistä. Poika itse ei pitänyt ajatuksesta mennä näin aikaisessa vaiheessa naimisiin, sillä hän oli sitä mieltä, että ensin oli seurusteltava vähintään kaksi vuotta. Ja muutenkaan häntä ei kiinnostanut pyöriä jatkuvasti jonkun tytön seurassa, joka vain kikatteli tai esitti huomautuksia muiden pukeutumisesta.

Silloin poika huomasi maassa istuvan Hermionen. Draco ei ollut koskaan nähnyt Hermionea sellaisessa tilassa saatika ilman tämän poikaystävää Harryä. Draco alkoi miettimään olivatkohan he eronneet, vai mitä oli tapahtunut. Hetken mielijohteesta hän lähti kävelemään kohti tyttöä. Vasta tultuaan lähemmäs tyttöä hän tajusi hellä-mielisyytensä olevan aikamoista hallaa hänen kovalle imagolleen ja otti kasvoilleen kovemman ilmeen.
- Vanhemmat »