IRC-Galleria

Se on sitten nimipaiva!Sunnuntai 09.12.2007 04:15

^ (Skeittisankarit viimeviikolla)

Eilinen vaikka olikin pettymys niin tama aamu on alkanut hyvin, harmittaa vaa ku kukaan ei taalla tieda mika nimipaiva oikeastaan edes on.
Sain kitaraserenadin nimpparilahjaks (: hymyilyttaa

"Hey babes how r u doing?"Torstai 06.12.2007 14:18

(^ =Junasta otettu kuva Berowran laaksosta juuri ennen rankkasadetta)


Siita on yli kuukausi kun viimeksi kirjoitin, paljon on tapahtunut.
Tanaan on siis itsenaisyyspaiva mutta ei tunnu kylla yhtaan silta, ei isanmaallisuus puskenut pintaan paljonkaan. On miulla huoneen seinalla suomenlippu kavereiden nimilla signeerattuna ja se saa riittaa...

Kaytiin tanaan skeittaamassa (taas..) ja hurjat yritti hyppia ollieta kuuden betoniportaan yli. Olin todella onnellinen etta yksikaan nilkka tai muu ruumiinosa ei murtunut!! Toisaalta on sita hauska seurata kuin heista tulee pikkupoikia kun antaa vaan laudan jalkojen alle. Claire ei enaa skeitannu, raukka on ihan nayla. Viimeviikolla haa kaatu pahasti asfaltille, mutta ainakin nyt tuntee kuuluvansa skeittimiehistoon :)

Eilisiltana olin baletissa Oopperatalossa: kaytiin katsomassa Pahkinansarkija. Oli IHANA. Loppupuolella vahan meinas tylsyys iskea ja varsinkin kun takana istui pieni tytto joka kyseli KOKO AJAN aidiltaan etta miksi nyt tapahtuu noin ja noin... meinasi hermot menna. Hostsisko mulkaisi taaksepain paristi aika pahasti. Kun tuli se teemamusiikki kohtaus missa "balettinukke" tanssii olin ihan kananlihalla, niin voimakkaasti se miuhun vetos.

Enaa ihan pieni aika niin olen 17!!! hehee. Kaverit on jarjestamassa miulle bileita ja sunnuntaina (oikeana synttaripaivana) mennaan ulos syomaan miun valitsemaan ravintolaan perheen kanssa, saan kutsua yhden ystavankin mukaan.
Eika ole enaa kun 2 viikkoa koulua jaljella, sitten alkaa 7 viikon loma. Tarkoituksena on ensin viettaa joulun jalkeiset paivat kaverin perheen kanssa etelarannikolla, ne ovat vuokranneet asunnon ihan meren rannalta! Sitten takas cityyn uudeksivuodeksi ja sitten hostperheen kanssa GoldCoastille teemapuistoihin. Kuulostaa hyvalta. Ja monta monta monta rantapaivaa (:

Jouluvalmistelut taalla on todella erilaisia ja oon jo nyt kypsynyt muovikuusiin. Joissain on jopa valkoista monjaa kuvaamassa lunta... Meidan perhe kuulemma ostaa aidon "joulukuusen" mutta epailempa etta se tulee olemaan jonkinlainen manty/sypressi. Otan siita sitten kuvan ja laitan tanne teidan naurettavaksi.
Lunta on kieltamatta vahan ikava, varsinkin kun naamassa porraa lahes 10 karpasta tuulisellakin ilmalla niin kylla sita toivoo etta olisi vaan lunta mihin voisi haudata ne horrostamaan. Karpasia on taalla ihan jarkyttavasti! No mutta se nyt piti odottakin, taa vaan on niin massiivista...

Joka paiva on nyt ollut myos ukkosta, todella kovia myrskyja kotiin verrattuna. Viimeyona 2 aikaan oli isoin minka olen ikina kokenut; ukkonen "ampui" kunnolla ja koko talo tarisi. Tuntu et nyt se on menoa. Aidin tyopaikalla (primary school) oli tullu jopa tulva sateen takia ja se kaato jopa raja-aidan. Ja silti on todella kuuma joka paiva. Aina hiki virtaa ja kun istuu yli 10min jossain niin on hame ihan litimarka. Se ei ole kovinkaan hurmaavaa...

Aina kun menee lentokone taivaalla (eli lahes jokainen tunti vuorokaudesta) tulee se surullinen ajatus mieleen, etta enaa 6kk ja oon ite siina koneessa. En haluais, mutta pakkohan se on.
Jos kuulette avoimista kesatyopaikoista joita itse ette halua niin infotkaa miuta niin haen. Mika vaan mista saa rahaa on tarpeeks.

Yritan kirjoittaa taas ennen joulua, nyt tulee pitamaan kiiretta silla en ole viela ostanu hostperheen jasenille mitaan joululahjoja eika aikaa ole enaa paljoa.... ja lupasin mielessani yhdelle kaverille neuloa lapaset ja toiselle tehda meikkilaukun. Joten kiiretta pitaa!

So " let it snow let it snow let it snow... "
4 kuukautta täällä. Aika juoksee niin nopeesti... paha juttu.
Kokkasin suomalaiseen malliin tänään: jauhelihapihvejä, muussia, munavoita, kermaviilikastiketta, mummin porkkanajuttua ja pappilan hätävaraa jälkiruuaks.
(Oikea kone on korjauksessa ja saan käyttää veljen konetta minkä näppiksellä voi jopa tehdä ää:n, hidasta kirjottaa niin kumminkin.)
Ei ole enään kun 7 viikkoa ja on joulu, kaupat täällä on jo nyt koristeltu lattiasta kattoon. Ja hei mie oon kohta 17 vuotta vanha kanssa. Kaverit uhkas pitaa juhlat miulle (: miul ei ole ollu kunnon synttärijuhlia sitten 11;sta ikävuoden! Suomi sucks, sorry.
Laitan lisää kuvia kun on aikaa jälleen, nyt menee taas kaikki huomio koulutehtävien täyttämään eloon.

"Girl, i'm sorry but i'm leaving................................................................................
Daa-da-da-da-a-daaa. Sing along and dance in the rain.
Has anyone told you that sometimes we act like penguins, i love you babe." meidän Tsernobyl.



Limping limping..Maanantai 15.10.2007 17:08

Eka paiva koulua loman jalkeen. Oli erilaista nyt, parempaa voisin sanoa. Sain kokeitakin pari jo takasin: jokainen tahan mennessa takaisin saaduista lapi ja enkussa opettaja ehdotti et vaihdan edistyneempien luokkaan! ja sehan tarkoittaaet paasen pois "aasialaisten luokasta". Maantieto yllatti iloisesti, sain 52/80 kun lapi paastakseen piti saaha 40. Ja kumminkin ku en ollu taalla kun jakson viimeisten kasiteltyjen asioiden aikana niin olen todella tyytyvainen (:

Oli kauhian kuuma tanaan, 31 viela 5 aikaa illalla. Pitas ostaa koulu-uniformun kesamekko mut se on ruma ja maksaa rahaa, blaah. Ei tuossa villasekoite hameessa kumminkaan ole kiva viipottaa helteessa. Huomenna kuulemma on viela kuumempi.

Jonkin sortin flunssa iski taas, ei mitaan tietoa miks. Ei onneks viela haittaa elamaa suuremmin.
Loman vietin lahinna rannalla ja ihmiset koulussa sano et oon ruskettunu paljon. Ei huolta kumminkaan, kaytin hirmusesti aurinkovoidetta enka palanu kertaakaan!
Varjasin tassa pari iltaa sitten hiukset takas tummanruskeiks, nyt ei ole enaa ongelmia tunnistaa itteani peilista. Vaalean tukan kanssa oli aina vahan shokki et kukas se sielta kurkistaakaan. Voipi kylla olla et aurinko vaalentaa savyn aika nopeaan. En menny ees kampaajalle ku se ois maksanu yli $100: ite siis kylpyhuoneessa vakersin samalla kun opossumit katto ihmeissaan.

Ja elaimista muuten!! mein takapihalla oli jattimainen timanttipython, yakh. Aamulla hostaiti tuli herattamaan etta Anni siun on pakko naha miten iso kaarme tuolla on. Tosi mukava heratys siis. Se oli semmonen kyynarvarren paksuinen ja veikkaisin et 2m pitka. Koskin jopa sita (ihan pikkasen vaan kiljahdin kun se alko kiemurrella..) mut se ei ollu yhtaan limainen. Silti ois voinu toivoa vahan kivempaa heratysta.. Samana iltana kun menin nukkumaan loputtoman mesetyksen jalkeen yoaikaan, loysin keskelta miun huoneen lattiaa semmosen ison karvasen hamahakin. Onneks veli ei ollu viela menny nukkumaan myoskaan ja sain hanet pyydystamaan sen. Seisoin vaa hanen huoneen ovella Raid-pullo kadessa selittaen epaselvasti tilannetta :D
Miulla on kylla maailman parhas hostveli ikina (: On oikeestaan vahan hassua et oon nyt saanu "veljen", mut koska miulla ei oikeeta semmosta ole niin haa paikkaa kylla sen aukon mainiosti.
Kylla silti oma sisko on parempi <3

Nellukkaa on ikava, mut taalla on sallittua pitaa koiranpentuja elainkaupoissa niinkun muitakin elukoita niin kayn aina valilla rapsuttelemassa bischonin pentuja siella (: suloisia otuksia. Tuntuu vaan pahalta kattoa kun ne on semmosissa lasilaatikoissa kaikkien pallisteltavina.. Eikos se olis Suomessa lainvastaistakin??
Mutta niin. Aika ja energia loppuu, nukkumaan meno aika! (kello taitaa teilla olla vahan yli 2 :D)

Til next time!

*Holiday*Torstai 27.09.2007 07:13

Tanaan on eka paiva lomaa, kokeet takana vaihtelevalla menestyksella. No paa-asia etta edes tein ne (muut vaihtarit siis eivat tehneet kokeita ollenkaan jostain kumman syysta).
Ulkona paistaa aurinko ja laaksosta kuuluu papukaijojen laulua; hyva paiva siis. No hostveli kylla kohii alakerrassa.. oma tauti on jo alkanu lievittaa, enaa on vaa vahan nena tukossa.

Tanaan olis tarkotus paasta itsekseni Sydneyyn valokuvaamaan silla aikaa kun perhe menee kattomaan jotain naytelmaa missa paa-aiheena on Australian politiikan satiiri.. pyysivat miutakin, mutta mieluummin koen tata maata kameran lapi.

Taalla tulee telkkarista aikas paljon suomalaisia juttuja: Aideista Parhain on tullu kaks kertaa WorldMoviesChannelilta ja tiistaina tuli yks jakso Dudesoneita! Kaverit sano etta ne ei voi ymmartaa suomalaisia ollenkaan, ne on kaikki ihan outoja :D Yritan parhaani mukaan lievittaa sita kasitysta, mut kuten arvaatte, ei paljoa tapahu ^^

Hamahakkeja ei ole tullu enempaa vastaan, ainoastaan yks tosi viheliaisen nakoinen. Viikon alussa menin kavelylle "puskaan" ja luulin tietavani reitin mutta eksyin ja sitten haahuilin ympariinsa kaks tuntia. Kun paasin asutusalueelle tajusin et olin yli kahen kilsan paassa kotoa. Pitanee tasta lahin kayttaa vaan leveita polkuja kun kayn kavelyilla.

Ja ihan yleisesti tiedoksi: EN ole varjanny hiuksia tai tehny niille mitaan, ne vaan vaalenee koko aika ja muuttuu punaseks ja harvenee kanssa. Voipi olla et kun tulen kotiin niin olen taysin blondino, kuka tietaa ;) no ei vaineskaan. Miusta ei saa vaaleaverikkoa leipomallakaan!

Ensikertaan, cu!

HALYTYS!!Torstai 20.09.2007 15:15

Siskon huoneessa ikkunan pielessa on iso karvainen ruskea hamahakki, halkaisija n. 7cm!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! tata kiljunnan maaraa. HYI. En tajua miten se on paassy sisalle, jos on tullu etuovesta niin se on kipittany miun huoneen oven ohite. *jarkytys*. Eika se oikein voi ryomia sisaan ikkunan lapikaan kun on sen verran iso pallo. Sisko vaa kiljuu ja hokee et get it out of my room. AAAA nyt aiti tuli nayttamaan sita otusta lasipurkissa!! haluan kotiin. Pakkanen tappais kaikki tuommoset ottiaiset. Prghgbhh.
Ensimmainen kohtaaminen siis hamahakin kanssa takana, ei menny niin hyvin ku oisin odottanu; olin paattany etta en kilju ollenkaan.
Hamiksen nimi on huntsman, siis se lajike. Kuva loytyy tasta linkista: http://members.iinet.net.au/~pterren/Spider_Dads_hand.JPG

Greetings!Keskiviikko 19.09.2007 15:51

Huh helletta. No ei sentaan.
Tanaan oli 28 astetta lamminta ja paalla miul oli kaks pitkahihasta, sukkahousut ja suht paksu hame (school uniform siis). Alan varmaa australisoitua ku ei edes tullu kuuma muuta kun keskipaivalla. Suomes viipottasin shortseissa ja silti ois liian kuuma! 3kk tekee ihmeita ihmiselle. Mutta niin; nautin oikein paljon taalla olosta. Koko miun porukka on ihan omaa luokkaansa, ihania ihmisia. Aluks kylla tuntu et kaikilla ausseilla on ADHD, meininki kotipuolessa on taysin erilaista kaikilta osin.
Opossumit lahti kylpyhuoneesta, oli se vahan outoa kun 6 pienta ruskeeta silmaa tuijottaa kun olet suihkussa unenpopperossa...

Koeviikko menossa, nailla on kemiassa samat asiat mita meil oli ekaa kertaa jo ysilla. Retardit hah hah! Huomen matikan koe... todennakoisyyslaskentaa hoystettyna kaikella mahdollisella. Ei siina muuta mutta kun ne muut asiat oli koulussa meilla kauan aikaa sitten. Ei voi muistaa kaikkea. Ja kokeissa on yleensa 7 sivua ja aikaa on puoltoista tuntia! ihan jarjetonta. Verrattuna siihen millaset kokeet meil oli koeviikol, ja nekin oli aika haastavia valilla. Varsinkin ku aikaa tuhlautuu siihen et tarkistelen sanoja sanakirjasta. Eika siella edes ole kaikkea tarvittavaa ;/

Enaa 7 paivaa yr11 jaljella, sit miusta tulee seniori (: Se tarkottaa lahinna sita et saahaan laittaa paalle jerseyt mis on lempinimet ja tulee hyppytunteja. Elikkas siis alle viikko ja miulla alkaa loma!! 2vk kestaa. Rupean rantaleijonaks 100 - 0. Ollaa jo tyttojen kans suunniteltu kunnon biitsipaivia. Rannalla on oikein mukavaa muuten mutta suola iholla kuivuessaan kutittaa kamalasti, ihan eritavalla ku vaikka Valimeren suola. Hiukset ei tykkaa siita suolamaarasta myoskaan, oon yrittany pitaa heijat hengissa naamioilla mut ei auta.. Myos vesijohtovesi taalla on 'kovempaa' joten ei ole miun herkka hipia tottunu viela siihen.
Niin ja en ole varjanny tukkaa ollenkaan, sille vaan tapahtuu jotain ihmeellista, muuttuu punaseks koko aika. Ja blondiks kanssa. Ja vihreeks... outoa...

Eli siis tanne kuuluu paallisin puolin tosi hyvaa, koeviikosta selviytyessa.

"Siili jaa renkaan alle, vatsa kurnii huutaa Kalle.
Liinat kiinni, hiilet tuokaa; siili grilliin, taas on ruokaa!"
Ah niita aikoja. Uskokaa tai alkaa mutta on ikava kesatoihin kukkapenkkeja kitkemaan! oi rakkaat rikkaruohoni kuinka selviattekaan ilman miuta :'( :D

See ya!

UggalaBuggalaTiistai 04.09.2007 14:37

Tunnilla oli tylsaa ja laskin etta 262 aamua jaljella herata Australiassa, aika menee liian nopeesti. Elama maittaa vaikka nyt tulikin taas vahan kylma, joko on liian kuuma tai hyytavaa. Perjantai on vapaa koulusta ku on APEC-kokous Sydneyssa ja kaikki alueen koulut ja tyopaikat suljetaan. Mennaa sit varmaa rannalle kavereitten kans.. saatiedotus on kylla luvannu sadetta. Just mei tuuria. Viime viikonloppuna kavin LunaParkissa, vahan ku Lintsi Helsingissa ja oli TOSI hauskaa (: laitan kuvia kun on enemman aikaa, on jopa klassinen kengurupose. Koalat oli unessa ni niitten kans ei paassy kuvaan, moh.
Ei ole aikaa kirjottaa enempaa, pitaa ehattaa junaan, koska meen kuntosalille. Pakko teha jotain et saa sulatettua kaiken tan liikamassan poies!

Beautiful morning hunLauantai 18.08.2007 06:48

Jumitan koneella opossumi olkapaalla ja on hyva paiva. Viikot menee taalla tosi nopeesti! Kevatkin alkaa vihdoin nostaa paataan ja mikas sen parempaa (:
Toivottavasti teilla on asiat siel hyvin ja koulukin maittaa nain aluksi ainakin ^^ miul on tosi hauskaa kun junassa yksinaa istuessani koulun jalkeen tykkaan ajatella mita mei taukotuvassa puhutaan ja keksin aina mita ihmeellisimpia keskusteluja ja sit hihttelen yksinani aussien keskella. Oikeestaan on aika hullua et naa ei tiija mitaan Suomesta. Normaalisti ei edes sita missa se on. Naa tykkaa ajatella et Norja on pohjoisemmassa ku Suomi. Ja heista on vaikee tajuta et meillakin voi olla kesa, joka on lahes yhta lammin kun heijan. Kuulin et teilla oli siella ollu lampoennatys, vahanko olen kateellinen! Taalla saa villasukat jalassa viipottaa ku on aika hyytava ilma. Iltaisin varsinkin kaupungilla on kaveltava rivakasti et pysyy lampimana. Olen kaupunkilaistunu aika hyvin, Hornsby tuntuu jo ihan kotoisalta paikalta vaikka se on tosi iso. Nautin niin paljon tasta!
10kk tulee menemaan liian nopeesti, jo nyt tuntuu vaikeelta ajatukselta et pitaa jattaa kaikki nama ihmiset tanne... tai sit vaan tuon koneellisen ausseja mukanani kattomaa meijan metsia ^^

ARRR!Sunnuntai 12.08.2007 13:53

Eilinen oli jotain niin uutta ja hauskaa etta! Kavin yhen luokkalaisen synttareilla, ja uskokaa tai elkaa mut ne oli ihan vanhat kunnon naamiaiset. Kaikki oli pukeutunu merirosvoiks isaa ja aitia myoten. Meil oli piraattileikkeja ja poikien bandi soitti ja ja ja... Mie viihdyn taalla. Meikii pitas ottaa Suomes tavaks pitaa ihan kunnon perinteisia synttareita mis aiti leipoo kakun ja kutsutaan kaikki kaverit kylaan! Vaikka olin ollu koko meneen viikon kipeena ni silti jaksoin pitaa hauskaa 12 asti ja sit isa tuli hakemaan kotiin. Taalla ihmiset on paljon enemman perheorientoituneita ja se on tosi aitoa, vaikka olet yli 20 niin olet silti se perheen lapsi ja saat olla kun lapset jos silta tuntuu. Siella vaa kaikki on toisella tavalla.
Tanaa kavin markkinoilla mis oli puunhakkauskilpailu mis isot miehet heilu kirveet kadessa. Ja sit paivan kohokohta: MIE SOIN SALMIAKKIA! menin kauppaan aidin kanssa ja kappas ne moi siella lihatiskin vieressa salmiakkia nimella dutch liqorise (don't like spelling). Sain kumminkin suun suolaseks pitkasta aikaa, olin niin kaivannu sita makua.
Huomen kouluun, paasen pitamaan puheen norjalaisen tyton kanssa, aihe on Howard Florey, kuuluisa aussi joka keksi penisiliinin (?penisilin) Oon saanu paljon kavereita, varmana siks etta ne ymmartaa nyt vahan enemman miun puheesta, hemhem.. Puhekin sujuu oikeesti paremmin ja valilla on helpompi sanoa asia enkuks kun suomeks, mut siis vaan tosi yksinkertasissa asioissa. En osaa enaa oikein kunnolla taivuttaa suomen sanoja. Yritan kumminkin pysya erossa tasta meidan rakkaasta kielesta koska sita sit paasen tei kaa puhumaan tulevina vuosina koko ajan. Taalla haluisin paastaa suustani vaan englanninkielisia sanoja.
Kuvia laitan lisaa kunhan vaan jaksan, nyt en ole jaksanu enaa niin intensiivisesti kuvata kun ekoina viikkoina. Pitaa keskittyy niin paljon muuhunkin jo.
Pieni koti-ikava vaivaa tietty mut enaa ei lentokoneen nahdessa tule kauhia mieli hypata kyytiin ja lentaa sinne. Saat alkaa lampiamaan aika lailla, tanaa oli talvipaiva ja oli 24astetta... en odota kesaa niin innolla, paistun varmana! Onneks naapurustossa on uima-allas mihin saan menna pulikoimaan aina kun tekee mieli.
Isa grillailee ulkona, joten kohta on ruoka. Oon alkanu kuntoilemaan ettei tulis enaa lisaa kiloja tasta ruuasta, vanhat vaatteet tuntuu ihmeen tiukoilta nimittain :/