IRC-Galleria

donalde

donalde

Pasi J Vartiainen

Blogi

- Vanhemmat »

mietintääTorstai 10.11.2005 13:10

Tänään tapahtui jotain yllättävää, tämä ruma karvanaamainen insinööri joutui miettimään. Mitetintä koski työasioita, selvittelin asioita viikonlopun töitä varten. Ja työkavereiden kanssa ratkottiin ongelmia osaluettelorakenteessa, mitä se on ja mitä sen pitää olla. Siihenkin pystyin heittään pari ideaa. Tämä taitaa olla hyvä päivä ideoinnin suhteen, pitääpä jatkaa ideointia lounaan jälkeen.

Omituista on myös missä parhaat ideat syntyy, itsellä ainakin ainakin saunassa olo ja paskalla istuminen on paikat joissa usein keksii ideoita. En tiedä mikä siinäkin on, mutta olen useita työhön liittyviä visaisia pulmia ratkaissut yksinkertaisella idealla, joka on juolahtanut mieleen jommassakummassa edellämainitussa paikassa istuessa.

Ja palatakseni aikaisempiin kirjoituksiin, whinesin siellä ohjeista ja niiden lukemisista. Siitä unohtui laskuista se että ohjeet luetaan, mutta niistä ei yksinkertaisesti piitata, koska ohjeista piittaamatta oleminen helpottaa oman työn tekemistä. Ja muille tulee sitten kosolti ylimääräistä duunia.

SiivoamisestaKeskiviikko 09.11.2005 22:51

.. mikähän siinä on kun on valmis tekemään melkein mitä tahansa muuta kuin siivoaan? Olen huomannut moisen piirteen usein itsestäni, siivoaminen on hirvittävän vastemielistä. Ja kaikista ikävintä on likaiset astiat ruuanlaitosta / syönnistä. Nytkin pohdin asiaa, vaikka voisin ihan hyvin siivota.

Sinänsä hassua miten erilaisia ihmistyypit on, minusta asunnossa pitää olla vähän epäjärjestystä, se luo asumisen tuntua. Kun taas joillekkin ihmisille pitää olla kaikki viimeisenpäälle tiptop, jopa lusikat järjestyksessä lusikkalaatikossa. Itselle riittää kun kerran viikossa siivoilee. Suhteessa pidän varmaan parhaan huolen saunasta, se tulee pestyä useamman vuoden kerrassa katosta lattiaan.

Pitäisi ilmeisesti päättää että siivoaa useammin, kun onneksi omat päätökset pitää. Toisin kuin esim Brolla. (moikka vaan Mika ja sun blogi) :)=


ruoka...Tiistai 08.11.2005 17:28

Pitipä ihan vaihtelun vuoksi lähteä aikaisin töistä, kun on tullut tehtyä tunteja sisään.

Eilen kiroilin ohjeita.. niin enkös tänään sit heti joutunutkin kirjoittaamaan yhtä, ja kommentoimaan toista. :)=

Enään 19 päivää syntymäpäivään, ei kyllä tunnu olo yhtään 32 vuotiaalta. Noh, jokainen on niin nuori kuin itsensä tuntee.

Havaintoja eilisiltaisesta ruuanlaitosta: päätin tehdä jauhelihapihvejä, ja maistoin yhden pihvin todentaakseni onko se kypsä ja sopivan mausteinen. Oli sitten niin hyvää että joutui useamman pihvin maisteleen. Eikä muuten ollut eka kerta kun ruuan maistelu on mennyt siihen että parin päisän evääksi ajatellusta ruuasta on yhtäkkiä jäljellä vain puolet. Pitäisi varmaan ottaa mallia muinoin televisiossa pyörineestä aaken ja sakun kesäkeittiöstä, jossa herrat kalliala ja kuosmanen tekivät ruokaa, ja ruuanlaiton aikana tekivät ruuanlaittoruuan, ettei tule maisteltua, ja jaksaa odottaa ruuan valmistumista.

Maanantai, kerpeleMaanantai 07.11.2005 09:47

V-käyrä nousussa. Ja on vasta viikon eka päivä. Ja kello jotain 8

Mutta se ei lakkaa hämmästyttämästä, miksi ihmiset ei osaa lukea ohjeita? Kuinka vaikeata on lukea, tai ainakin ensin vilkaista ohjeet? Töissä vaan törmänny monta kertaa moiseen, kun lähtee työkalusta jakelupaketti, niin sinä olevista uusista ominaisuuksista tulee kyselyitä samana päivänä, vaikka se on ohjeissa selostettu.

Itse on havainnut että vähemmällä pääsee kun edes vilkaisee ohjeita aluksi. Vaikka moinen insinöörin koulutusta vastaan sotiikin. Mikähän "kyllä mä tän homman tiedän" mentaliteetti koulussa tarttuu, vai onko se ihan suomalaista geeniperintöä: "Ei tarvi auttaa!" <-- kuuluu huuto kaivosta.

En mä tiedä, mä lähden duuniin leikkiin excelillä, ja katsoon mikä tänään menee pieleen.

lisäys klo 16

"Kylmä ja kuollut kaupunki, kello on neljä ja maanantai. Tuhansia kasvoja ihmisten, synkkien ja kiireisten. Kaikki ne juoksee jonnekkin, ja kauhea kiire tietenkin. Ne ei kai tiedäi ttekkään, mikä on määränpää." ... Vaikka moni aliarvostaa Klamydiaa, löytyy bändin sanoituksista oikeasti asiaakin.

Aamulla pohdin mikä siinä on kun manuaaleja ja ohjeita ei lueta. Päivällä asia nousi mieleen, kun huomasin että jokaiseen ongelmaan tarjotaan patenttiratkaisuna: "kirjoitetaan siihen ohje." Eli kirjoitetaan ohjeita kun ei osata tehdä asioista riittävän selkeitä ja yksinkertaisia. Pitääpä alkaa itse muuttaa maailmaa yksinkertaisempaan ja helppokäyttöisempään suuntaan, niin josko ei tarvitsisi niin paljon kirjottaa manuaaleja. Joo joo, toivossa on hyvä elää.
- Vanhemmat »