IRC-Galleria

LaumaeläinTorstai 19.01.2006 01:44

Perimmiltään ihminen on laumaeläin. Saadessaan jonkinlaisen huomionosoituksen toiselta lauman edustajalta hyvänolon tunne valtaa kehon ja mielen. Sinänsä voidaan siis selittää nykyajan pahoinvoinnin lähde - yksinäisyys. Ihmiset sulloutuvat pieniin yksiöihinsä eristäytyen "laumasta", jääden paitsi jokapäiväisestä sielun leivästä jota voitaneen kutsua läheisyydeksi.

Latinokulttuureissa toisten koskettaminen on monella tapaa "tiuhaa". Ehkäpä osittain siksi siellä ollaan vähemmän stressaantuneita kuin protestanttisen siveyden ja sen johdannaisten maissa ja kulttuureissa. Tiedä häntä. Kertokaa minulle miten asia on. So not, sain tänään halata. Se tuntui hyvältä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.