IRC-Galleria

elizah-

elizah-

Johanna, hippihumanisti.

Kerrassaan pelottava päivä.Perjantai 21.04.2006 01:53

No niin, tänään koitti se suuri päivä, minulla oli tutkintoajo. Sitä ennen piti tietysti käydä töissä ja kaikkea, mutta eihän siitä töiden teosta meinannut tulla mitään kun jännitin koko ajan niin kamalasti. Vihdoin kello tuli 14.30 ja oli aika lähteä polkemaan kotia päin. Vesisateessa.

Ennen inssiä oli vielä harjotusajo ja sitten päästiin tositoimiin. Ja kyllä jännitti, kädet hikosivat, jalat tärisivät ja olivat ihan spagettia. Jännitys onneksi laantui kun pääsin liikkeelle :) Inssimieskin osoittautui ihan mukavaksi mieheksi, ei paljon turhia koittanut jutustella vaan antoi minun ihan rauhassa keskittyä ajamiseeni. Ajo oli ohi ennen kuin huomasinkaan ja olin parkeissa katsastuskonttorin pihalla. "Onneksi olkoon, läpäisit kokeen." Ilmeeni oli varmaan tuhannen taalan arvoinen kuulessani nuo sanat. Enkä ollut kuulemma oikeen tehnyt mitään virheitäkään :o

Ikuisuusprojekti saatettu päätökseen. Varokaa raumalaiset - Johanna tulee.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.