IRC-Galleria

Ota nyt sitte selvää. Eilen illalla mä olin jo ihan varma että en lähde. Ja vielä tänää aamullaki (nyt oikeesti aamulla, ku heräsin ennen puoli seiskaa) ku pihalla oli pimeetä ja koleeta ja meinasin missata bussin Tampereelle. Mutta mikäs se siellä Tampereella odotti. Uusi epävarmuus ja olotila. Ehkä sittekki vois lähteä. Vihdoin tuli jotain konkreettista ja päivämääriä ja kaikkea! Ja toisaalta, mähän oon oikeesti vasta 25 eikä mulla oo omaa kämppää eikä miestä eikä lapsia. Mikäs mua estäis lähtemästä pariksi vuodeksi kattelemaan maailmaa? Sen jälkeen ois taas uutta intoa lähettää muitaki ihmisiä Jumalan työhön :)

p.s. Joulupukki kävi mun luona kuukauden etuajassa ja toi mulle viime lauantaina .. tittididittididii!! .. digi-järkkärin!! :) Nyt pitää vaan opetella käyttään sitä. Jospa sais joskus hyviä kuviaki aikaseksi.

..ja on ihan uskomatonta, miten jotkut sanat kolahtaa aina välillä aivan erityisesti ja niille tulee ihan uusia merkityksiä omassa elämässä. Nyt vuorossa virsi 525:

1.
Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into, ehdottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi.
2.
Suurempi kuin epäilymme, suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan, hän on vahvuus heikkojen.
3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?
4.
Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan.
5.
Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun.
6.
Suurempi kuin sydämemme, suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki, uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat.
(c) Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila

Erityisesti nyt sitä rohkeutta mennä maastoon tiettömään. Ei mitään hajua siitä, mitä tulevaisuudessa on edessä. Ei edes sitä, missä päin maailmaa!! Vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala. Uskomattomia nämä virret.

Jotenki tää koko viikko on ollu hirmusen kiireinen. Tai on tuntunu moneen kertaan, että aika meinaa loppua kesken eikä millään ehdi sitä kaikkea mitä on suunnitellu. Tai sitte on istuttu ylipitkissä kokouksissa pyörittämässä asioita. Ja sen jälkeen ei ookkaan aika enää riittäny. Ei ainakaan suunnitteluun.

Tänä viikonloppuna on MN-festarit Turussa. Lyhyitä yöunia, paljon tuttuja ja vielä enemmän muita ihmisiä. Ja vähän ressiäki. Ainaki vielä. Ehkä se loppuu kunhan päästään pelipaikalle, ja kaikilla on omat liput ja rannekkeet omissa käsissään. Sen jälkeen mä aion vaan nauttia tunnelmasta ja nuokkua työntekijäkahvilassa. Pitää muistaa ottaa käteistä mukaan, siellä kun ei viime vuonna ainakaa käyny pankkikortti.

Ja tänään on siis edessä tuo Emman niin rakastama pakkausoperaatio. Mukaan lähtee ainakin tyyny, makuupussi, pyjama ja hammasharja. Ja varmaan otsalamppu&kirja iltoja varten. Niitä tarvitaan tosin vaan, jos ei kikateta yömyöhään ja pidetä koko salia hereillä ;) Pitää varautua vaatetuksella sekä vesi- että pakkassäihin. Kummallinen tää Suomen rannikon talvi.

Ehtisköhän vielä aamupäivälenkille..?

Kotiseurat on sitä aitoa itteään. Saa jakaa ja saa olla vastaanottamassa. Eikä tartte olla aina työntekijä, vaikka tykkään kyllä siitäki roolista :) Tänään tuli valoa. Kaikkien kohdat käsitteli jotenki sitä toivoa ja valoa, jota meillä on elämässä. Ja osa niistä kohdista oli mulle ihan uusia! Ihmeellinen kirja se Raamattu.

Lumi on kivaa. Ei ees haittaa, että autossa on kesärenkaat ja joutuu käveleen töihin ja muualle, jos vaan on lunta. Mutta tällanen musta väsyttää. Rankan puoleisesti. Niin rankasti, että tajusin äsken sängyn pohjalla nukkuneeni reilu kahden tunnin päikkärit. Onneks ei puhelimet soinu välillä ja herättäny. En ois tajunnu ollenkaa mitä puhun niihin. Nyt pitäs saada kroppa uudestaan liikkeelle että tajuais loppuillan aikana jotain.

Mä mietin ja mietin ittekseni sitä lähtemistä. Että lähenkö vai jäänkö. Ja jos jään niin mihin jään. Ja mitä ihmettä mä teen. Joudunko mä Tiina sinne kalan vatsaan sitä miettimään? Mitä jos mun juttuni onki lähettää?

Musta on kuulema ollu kuva lehdessä. Mä tosin en oo nähny koko lehteä, enkä oo tienny päätyväni sen sivuille. Mutta siellä mä oon. Missähän yhteydessä..? Kaikki, jotka on nähny viimesimmän Uuden tien, voitteko kertoa? :) Pitää varmaan käydä kirjaston lehtilukusalissa.

Tänään on sunnuntai. Seurakunnan työntekijän yleinen työpäivä. Niin vois luulla. Ja vaikkei se yleensä pidäkää paikkaansa, nii tänään pitää. Oon ollu aamujumiksessa ja meen vielä kuudelta tuomasmessuunki. Hommaa riittää. Tässä välissä ajattelin olla kotona, syödä ja lusmuta. Ehkä käyn ulkoillen Prismassa (mulla ei oo vielä talvirenkaita ja tuolla on kauhee jäätikkö) hakemassa kerän lankaa. Porukoitten joululahja, eli mun iäisyysprojektipeitto alkaa olla kohta valmis. Reunoja varten vaa tarttee vielä lankaa. Ja sitte pitäs keksiä uus käsityö! Mä en osaa istua paikallani ja kattoa telkkaria ilman että mun kädet tekee samalla jotain. Parempi tehä käsitöitä ku syödä koko aikaa.

Kun tapaa opiskelukavereita ja on elämää pari päivää, sitä alkaa taas kaivata niitä omia, onnellisia ja huolettomia opiskeluaikoja. Voih. Nyt on valtava Rauma-ahdistus, mutta ehkä tästä selvitään. Parin tunnin päästä oon pitämässä raamista ja Tommin ehdottamaa lähetysjuttua. En oo keksiny itte mitään, nii se keksi. Hyvä idea!

Jotenki se on niin, että ku on vaan ja elää ja möllöttää, sitä on tyytyväinen siihen mitä on. Mutta ku saa pienenkää tuulahduksen tai muistutuksen jostain muusta, muistaa taas kuinka on jämähtäny. Mä en kestä. Ja mulla on ihan tyhmä olo.

Nyt on kuva käkkäröistä. Loivista käkkäröistä, mutta käkkäröistä kumminki :) Tällä hetkellä on tukka jo ihan sekasin ku oon kävelly tuulessa ja esitelly Vanhaa Raumaan vierailijoille.

Ne ei oo ihan sellaset, jotka mulla oli mielessä, mut ei kuitenkaa (Luojan kiitos!!) sellaset ku mulla oli yläasteella :D Mut nyt ainaki erottaa, että mulla on tukkaa. Valokuvissaki.

Heräsin aamulla kympiltä ja tajusin ehkä varttia yli, että kellohan on oikeesti vasta yheksän. En oo aikoihin heränny ilman herätyskelloa niin aikasin. Jännä tunne! Ja nyt on tunti enempi aikaa tehdä tänään vaikka mitä. Sain lopultaki kasattua vaatekaapista kesävaatteet pinoihin sängylle ja keräysvaatteet kans. Seuraava askel on kävellä kellarikoppiin ja ettiä sieltä talvivaatteet tilalle.

Tänään on ohjelmassa monenmoista. Lähinnä syömistä ja telkkaria ;) Mennään äitin kanssa jonneki syömään. Paikka on vielä hämärän peitossa. Mulla. Ehkä äiti on keksiny jotain. Ja sitte meen porukoille kattomaan tallennettuja ohjelmia viikon varrelta. Pitää ehkä siivota tässä aamupäivällä, jos äiti tulis hakemaan mun matot pesuun sen mattojen kanssa. Vois vihdoinki olla hyvä syy mennä kaikki lattiat sinipiialla ku matot ois pois tieltä.

Vois myös olla ahkera ja ottaa kuoronuotit porukoille mukaan. Vois tehdä hyvää kattoa niitä piisejä ihan ittekseenki pianon kanssa läpi. Mä en ihan osaa vielä niitä ihan kaikkia.

Tyypin tarrat kynsistä muuten irtos lopullisesti toissapäivänä, ku tyyppi otti loput irti ja laitto uudet kynsilakat tilalle.