IRC-Galleria

Mitähän mä oikeen haluun elämältä? Mitä se on tuomassa? Tänään ajattelin taas ihan tyhmiä. Tapasin töissä sellaisen 94 vuotiaan rouvan ja siinä rupateltiin niitä näitä. Jotenkin aloin vaan ajattelee et mitähän oikeesti mun elämässä on tapahtunu siihen menessä kun täytän edes 90, tai olenko mä edes hengissä silloin. Eilen oli kamala riita kaverin kanssa, ei saatu edes selvitettyy kun ei se vastaa puhelimeen veti viel luurin korvaan. Haukku mut huoraks ja sillai. Mut eihän kaverit tee niin. Siks oikeestaan oon ollu taas vähän haikeella tuulella...

Taas on ihmiset puhuneet paskaa ympäriinsä. Syytellään asioista mitä ei oo tapahtunu ja sanotaan asioita mitä olisin sanonut. Hauskinta on et tässä asiassa puhutaan myös sellaisesta ihmisestä ketä en tunne, en tiedä nimee en mitään, niin olempa selitellyt siitäkin sit kuulemma jotain. Eikö ihmisillä ole omaa elämää kun niiden tarvii tulla sotkee ja urkkii toisten asioita ja selitellä perättömii paska juttuja. Pienet on piirit...

Taas sain huomata miten ihmiset on julmia, töissä siis. Miks tää maailma on tällainen? Miks me ihmeset ei ajatella kuin omaa napaa. Muuten oikeestaan ollu ihan ok päivä, tein jopa joulupipareita... Työharjoittelussakin oli tänään arviointi, sekin kai meni ihan hyvin. Mut nytpä täytyy mennä tiskaamaan ja suihkuun. Ehkä mä tääs jaksan loruilla tänne jotain kakka juttuja.

Mä olen aina ihmetellyt miks sunnutai päivät kuluu hitaimmin ja ne on kaikista "ahdistavimmat"? Sitä vaan on ja miettii elämää ja kaikkia muita ei niin mukavia asioita.
Tänään tulin vanhemmiltani kotiin ja siinä bussissa istuessani havahduin siihen uuteen maisemaan. Ikkunasta katsottuna kaikki näytti todella kauniilta. Puut olivat lumen peitossa, paljaimmatkin rangat olivat valkoiset. Maa oli valkoisen untuvan peitossa. Se näytti onnelliselta.
Olen miettinyt tänään olenko mä olen onnellinen. Mitä onnellinen oikeestaan edes tarkoittaa? Mitä se on? Onko se sitä et on kaikkee mitä haluaa, paljon rahaa, ihmisiä ympärillä, töitä, mitä se on? Mä vaan huomasin et mä en ole onnellinen, enkä edes tiedä mitä puuttuu miks en vois olla?
Ehkä mun onni silloin joskus katos kun menetin sen mulle kaikista tärkeimmän ja rakkaimman.
Sitten palasin ajatukseen edellisestä suhteesta. Mä todella kaipaan toista ihmistä kehen voida luottaa, kenen kanssa jakaa kaiken. Jonkun joka on aina lähellä ja kuka ottaa syliin niinä pahoina hetkinä kun sattuu. Mikä se on? Mistä niitä löytää?
Palaan ajatukseen millainen tää maailma on? Kylmä ja kolkko. Kaikilla on vaan niin helvetin kiire johonkin. Pitää vain olla joku, jotain helvetin tärkeetä. Tietynlainen, ulkonäkö, ajatukset ja toiminta, yhteiskunta määrää millainen ihmisen pitää olla... Musta se on aika raakaa, jos 10 vuotias ostaa H&M stringejä. Miks?
Jos mulla vaan voima riittäis mä antaisin jokaiselle tässä maailmassa edes pienen palasen rakkautta ja onnea. Mut kai se vaan niin on et tää maailma on joskus hiukan kylmä paikka.