IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

"Moit! Ei ole välilevy pullahtanut vaikka on vähältä pitänyt, mutta eri syystä kuin luulisi. Kävely on vaihtunut juoksemiseen ja sitä on nyt tapahtunut 15 tuntia. Ja paska haisee kämpässä niin helvetisti. Koirapa koira...

Yällä heräsin odottelemaan Eeroa reissultaan yhden aikaan, se tuli juuri ja huomasin, että koirakin läähättää. Sitten sai ihmetellä pystyykö se viemään koiraa ulos, kun se oli niin helvetin kännissä. Se ritiläkenkäkaappi moukas kuin kirkonkello, kun se kallistui sitä päin kuin laivan kannella. Sitten ajattelin, että koska se on pystynyt kotiin omin jaloin tulemaan saa viedä koiran ulos. Se vei ja ripaskaa tuli ja tuli.

Menin nukkumaan, heräsin taas kolmelta ihmettelemään, missä Eero on Ei näkynyt koiraa eikä miestä. Sit mietin, että milloinhan ne oli lähtenyt, että jos se vaikka on kännissä kaatunut ja makaa tuolla päiväkodin pusikossa ja koira paskantaa sen päälle. No ripaskaa oli pitkin lattioita, siivosin sitä kun ne tuli.
Sitten mentiin taas nukkumaan. Heräsin siihen,kun koira läähätti vieressäni ja kello oli viisi aamulla. Vetäsin jotain vaatetta niskaani ja juostiin tosta talon nurkalta alamäkeen pusikkoon niin helvetin moista kyytiä, kypärä olisi pitänyt olla päässä. Ja ripaskaa tuli ja tuli. Oli mahtavat ääniefektitkin. Ja vettä HUOM! satoi koko yön aivan kaatamalla.

Sitten taas nukkumaan. Seuraava herätys oli seitsemältä, vettä satoi edelleen kaatamalla ja uutuutena oli, että sisätiloissa oli paskaa jo seinilläkin. Eero nukkui tajuttomana ja taas juostiin. Välähti kyllä mielessä, että en lähde mihinkään, paskokoon mihin haluaa. Mutta mentiin.

Seuraava herätys oli 9.30, herätin Eeron syöksymisvuoroon, sanoin, että ei siltä enää voi paljoa tulla. Eero meni ekana vessaan ja sillä aikaa koira puhalsi peräpeilistään kuorrutuksen eteisen matoille ja tulivatpa siinä lenkkarinikin huurrettua peräpään oksennuksella. Koira käveli lenkkinsä jalat harallaan, kun keltaista vettä valui aivan ponnistamatta peräpeilistä.

Kello oli vähän vaille kymmenen ja olo oli hieman neuvoton. Väsytti niin helvetisti, mutta ei pystynyt nukkumaan enää siinä perseoksennuksen lemussa. Oli kyllä hitonmoinen nälkäkin, mutta syödäkään ei tehnyt mieli em. syystä. Siinä sitten makasi sängyssä kuin koppakuoriainen selällään. Ei päässyt mihinkään. Aloin nauraa ihan hysteerisenä ja sanoin Eerolle, että on tässä yksi hyvä puoli.Eero:no, mikä? Mä: Ettei ollut sitä asuntonäyttöä tänä aamuna. Naurettiin kippurassa.

No sen jälkeen on hymy hyytynyt, kun on koko päivän juostu vähintään kahden tunnin välein spurtteja ja yritetty vältellä ihmisiä sinappia suoltavan koiran kanssa. Nyt on kohta kaksi tuntia täynnä, koiraa ei näy, mutta ei tee mieli mennä etsimäänkään. Jos se on kuollu niin ainakin paskantulo loppuu.Jos näyttää koira sulkasatoiselta märältä varikselta niin näytän itse harmaanaamaiselta tukkapystyssä olevalta deekulta. Ja minä vain kävelin neljän tunnin lenkin.

Tervehtien Mami"

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.