Virallinen teiniangst, vakuutus että olen tietoinen iästäni
Joku sanoi minulle, ettei kukaan uskalla tai tahdo sanoa minulle pahasti, koska olen ja olen ollut niin joviaali kaikkia kohtaan. I disagree...
Joku mainitsi, että on hyvä joskus revetä oman tyyneytensä keskellä, vaikka on hyvä jos osaa pitää malttinsa. Ei pidä ajaa itseään äärirajoille. Arvostan.
Tässä viimeaikoina olen kihissyt raivosta, koska ihmiset eivät tajua olevansa tyhmiä ja luulevat itsestänsä ihan liikoja. Raivostuttaa se, että he ovat minulle todella, TODELLA rakkaita. No ei ehkä tyhmiä, mutta hieman ajattelemattomia ja pikkuisen ahdasmielisiä. Noh...
Tunnen etten ole kehittynyt lainkaan sitten kolmentoista ikävuoden. Silloin en tosin ajatellut, mutta ajatteluni on vieläkin kovin alkeellista, kyllästettynä muutamalla lukion pitkän matematiikan, filosofian ja psykologian kurssilla. Asiat tapahtuvat, koska niillä on syy ja niitä seuraa aina jokin tapahtuma, oli niillä sitten havaittava yhteys tai ei.
Kausaliteettiportaat. Asia johtaa toiseen... Miten pikkuasioita järjestelemällä olisikin helppoa tutkia menneisyyttä ja arvailla mitä tuleman pitää...
Aikaulottuvuus. Nähdä ajan läpi ja elää ajattomasti, kuollen, mutta ajattomasti. Mikä lohdullinen, ihana ajatus: Kurt Vonnegut - Teurastamo 5.
Päivän uutisia: Keski-Euroopassa talventulo on sekoittanut liikenteen. Britanniassa kymmensenttinen lumikerros on tehnyt tehtävänsä ja suurien teiden liikenne on tukossa. Hollannissa juna suistui raiteiltaan... Myös Finnairin lentoliikenne Keski-Eurooppaan on takkuillut. Hiihtokeskukset myhäilevät tyytyväisyydestä, sattuihan lumentulo sopivasti talvikauden avajaisviikolle. Näin Euroopassa.
Talvinen valkea suomi? Koko päivän ajan on ollut pimeää ja märkää, mustaa ja kosteaa. Uskokaa tai älkää, oloni on hyvä ulkona. Ympäristö on yhtä pääni kanssa ja se rauhoittaa sitä. Oooo, syksyn lapsi mä ooooon... Jah?
Tänään kotona oli hieman levotonta. Yleensä kaikki kotona ovat tyyniä, patistelevat hieman toisiaan ja pikkuisen loukkaantuvat, mutta kun joku aukaisee suklaalevynsä ja tarjoaa muillekin, tai jos paljastuu että äidillä on kuin onkin isälle savukkeita, tilanne rauhoittuu ja leppoisa elämä palaa perheyhteisöön. Tänään isällä ei ollut savukkeita, oli tympeää, yleistä syyllistämistä ja epäjoviaalisuutta, kukaan ei ymmärtänyt ketään. Se pieni tyttö yritti olla rauhallinen ja pitää äänensä tyynenä... Sulkeutui huoneeseen ja itki ja itki ja itki...
Tuntuu pahalta, mutta joku ymmärsi ja sanoi hyvin. Silti itkettää. Kukaan ei tapaa pyytää anteeksi ja tilanne jää leijumaan kerrostaloasunnon katon rajaan ja ahdistaa päätä ja selkää.
Kouluunkin pitäisi kiinnittää huomiota, ei kykene. Se että istuu tunneilla ja koittaa läsnäolollaan pitää yllä kohtuullista opiskelijan rooliaan ja pitää numerot hyväksytyn puolella, ei tahdo riittää. Itselle ehkä riittäisikin, muttei ympäristölle, ja sitä vain niin haluaisi olla mieliksi...
Nyt on koeviikko ja on tullut kusettua jo eräskin tentti. Paska. Vielä olisi kaksi koetta. Sitten helppo jakso, mutta auta armias ne kevään täyteen pusketut jaksot. Voi olla, että sitten kesäntulo on aiheellisempi lohdutus. Nyt odotamme joulua ja unohdusta.
Joulu Joulu Joulu!