IRC-Galleria

passsska puhetta :DTiistai 20.11.2007 12:58

Eveliina heräsi maailmaan eräänä pimeänä päivänä. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli äveriäs ja he söivät paljon. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan kurahousut, niinpä harrastukseksi tuli mormoonit.

Eveliina kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin ahdasmieliseksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä liilat silmät.
Rehellisyydestä huolimatta hän oli erityisen v-mäinen. Lempiruokaansa makaroonilaatikkoa hän sai työskennellen kusilaarinpesijänä.

Eveliina ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan baarissa. Alkoholia hän ei juo edes ollessaan humalassa.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.