IRC-Galleria

h-urricane

h-urricane

Liisa ihmemaassa.

[Ei aihetta]Maanantai 29.12.2008 17:47

Hei murut, oon taas tavoitettavissa puhelimitse!

Puhelin kuseeeeeeMaanantai 29.12.2008 03:13

SIM-kortin rekisteröinti epäonnistui

---> Ei yhteyttä verkkoon


Joo elikkä mua ei sitte näyttävästi puhelimen kautta saa kiinni, prkl.
Eilen taas kävi perinteiset. Oltiin kaverin kanssa ajelemassa ja kun näki ihmisiä matkalla paikalliseen Loviisalaiseen juottolaan, alkoi siinä omaakin oluthammasta kolottaa. No, minkäs teet, kun kello on jo 22:43. Ei auta pienen ihmisen muuta kuin tyytyä kohtaloonsa. Onneksi pientä helpotusta tuohon suureen janoon toi paikallinen Pyhtään ABC, josta sai poron virtsaa ostettua vitosella! Maku ei erityisemmin miellyttänyt, mutta parempi sekin kuin ei mitään! Ei sillä, jo tuon hinnan takia piti ainakin leikkiä, että juomakokemus oli erityisen nautinnollinen.

Koettuani suuren vääryyden, aloin pähkäillä tätä asiaa tarkemmin. Tulin siihen tulokseen, että tämä lakipykälä aiheuttaa vain suurempaa alkoholin kulutusta. Joskus päätös siitä, että suunnataankin illalla baariin, saadaan aikaiseksi ilta myöhään. Silloin ei olutta enää mistään saa ostettua ja baarissa tuhlaa tilinsä aloittelujen puutteen takia (oma tilini ei ainakaan erityisesti pidä tällaisesta). Toisaalta välillä vaan oluthammasta alkaa kolottaa iltasella (niin kuin minulle kävi) ja minkäs teet.

Tällä hetkellä jokainen oluen ystävä tarvitsee kunnon olutvarastot, jotta tuota ihanaa mallasjuomaa on saatavilla silloin, kun jano yllättää. Tarkoittaa samalla siis sitä, että pulloon tartutaan herkemmin, kun sitä kerran kotosalla sattuu olemaan. Ei väliä, vaikka oluen himo olisikin minimaalisen olematon. Jos taas olutta saisi kaupasta silloin kun haluaa, ei varastoja tarvita. Kaupassa tuskin käytäisiin yhtenään enää ilta myöhään ostoksilla (tv:n anti kuitenkin hyvin laaja tähän aikaan vuorokaudesta), mutta se mahdollisuus olisi, jos oikeasti jano yllättää. Tämä ei siis lisäisi alkoholin kulutusta, pikemminkin päinvastoin. Esimerkiksi naiset tuskin lähtisivät enää huvikseen kaljanhakureissulle puoli 11 illalla, sillä se vaatii paljon valmisteluja: vaatteet pitää tarkoin valita, meikki huolitella ja hiukset föönata. Ei siis mikään pieni operaatio.

Oluen oikeuksia puolustaen, Lisb.

[Ei aihetta]Torstai 18.12.2008 01:53

Ajantajun kadottaa...

Padampam !!Torstai 11.12.2008 22:49

Markkinointi luettu kertaalleen läpi.

Moduulitehtävä on loppusuoralla. Enää kansilehti, markkinoinnista selvitystä, sisällys ja PowerPoint.

Kati tulee huomenna :)


Kaikki ois niiiiin kivasti, jos vielä sais öisin nukuttua...

[Ei aihetta]Maanantai 01.12.2008 23:59

Tapahtumarikas elämä. Kokoajan jotain. Oispa vaan vähä positiivisemmissa merkeissä :/

...eikä mulla o viel ees joulukalenteriakaa !!

Mua vituttaa niin ankarastiTorstai 27.11.2008 19:32

"Toi Kotkast tuleva juna on vissii vähä myöhässä ja tossa taulullakaa ei lue sen saapumisaikaa. Onks teil siit mitään tietoa?"

"Ai Kotkast tuleva.. Oota, tietäisköhän muut.. Tietyst voitais soittaa konduktöörille ja kysyy et missä vaihees ne on tulos. Eikun aivan, sielt tulee bussi. Kyl siinä hetki menee ennen ku se on kiertäny maanteitse kaikki asemat. Et vähintää se puol tuntii."

"No joo, vähintäänki. Se ei ollu ees Kymissä vielä. No, kiitti kumminki."

Joo, ei se Kati sit tullukkaa. Möh möh.

Kuinka ihmisii voi vaatia käyttämään julkista liikennettä, ku ei se ees kulje?

Liisan päivästä tuli sisällötön. Tässä mä sit istun ja dataan koko vitun illan. Jeejee.

Kati :)Torstai 27.11.2008 00:27

Hih, huomenna toi yks kivuus tulee ja sisällöllistää mun päivän :) ..joka alkaa hitommoisella siivouksella...

Kävin kaupassaki. Oon alkuviikon elelly leivällä ja appelsiinilla: jääkaapissa oli maitoa, floraa ja yskänlääkettä. Nyt siellä on maitoa, jugurttia, floraa, yskänlääkettä ja kasvispyöryköitä. JEE!!

Ei sillä, kyl täs taas pitää pihistellä. Ostin F-Securen päivityksen. Makso 55€. Sit pitäs viel ostaa Microsoftin se paketti, missä on PowerPointtii ja Exelii ja wordii jne. Hintaa reilu 130€. Mistä revin rahat?

LUNTA LUNTA LUNTA !!!Keskiviikko 19.11.2008 14:39

En ollu vilkassu viel ulos tänään. No tässä dataillessa olin kuulevinani lumiauran äänen. Katsoin ulos: ENSILUMI!!

Phihihihi :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 14:24

Kohta onkin vuoden 2008 loppu. Sen kunniaksi pieni gallup. Aloitetaan;

Ystävät/ihmissuhteet

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Olen, monia monia :)

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Olen!

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Inte.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Hmm. Ylppärit, muutto, Deere-hurjastelut, Päivikki<3

5. Oletko riitaantunut kenenkää ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - Olen olen.


Sinä

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - Jonku verran.

2. Oletko lihonnut? - En muuten ole :D Laihtunut :D

3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - Ihme kyl en :D

4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - E.

5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - En.

MUUTA:

1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - Emmä o laskenu!

2. Oletko joutunut tappeluun? - En kai? En siis fyysiseen.

3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - Olen.

4. Oletko juonut "perseitä"? - OLEN!

5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - Periaatteessa joo...