IRC-Galleria

hamahakki

hamahakki

Nurmelan Tuomas
Nykypäivä 17.10.2008

Taistelu luokkien oppilasmääristä – turhaa haihattelua vai totisinta totta?

Päätös luokan koosta on tehtävä kouluissa, ei lainsäädännöllä.

Julkisessa keskustelussa on nostettu esiin ajatus perusopetuksen opetusryhmien määrittelemisestä lainsäädännöllä.

On tuotu esille, että suomalaisten opetusryhmien suuri koko olisi esteenä yksilölliselle opetukselle. Tämä väite saattanee pitää paikkansa joidenkin suomalaisten opetuksenjärjestäjien osalta, mutta laajassa mittakaavassa asian voi kyseenalaistaa. Etenkin keskitetty, lainsäädännöllä määritelty opetusryhmien maksimikoko lienee tuulesta temmattu ajatus.

Opetusministeri Sari Sarkomaa on pyytänyt kuntia ja muita opetuksenjärjestäjiä toimittamaan opetusministeriölle tiedot opetusryhmien keskimääräisestä koosta. On perusteltua, että luokkakokojen kehitystä seurataan niin kuntatasolla kuin opetusministeriössäkin. Luokkien oppilasmäärien ja oppimistulosten pitkäjänteisellä seurannalla voidaan seurata oppilasryhmien koon korreloimista oppimistuloksiin. Tästä on olemassa jo useampia kansainvälisiä ja kotimaisia tutkimuksia.

Tutkimukset haastavat mantran

Jaakko Ojalan keväällä 2008 tekemän pro gradu -tutkielman mukaan suomalaisten kansainvälisesti jo ennestään pienten luokkakokojen pienentäminen entisestään ei vaikuta ilmeisesti oppilaan menestymiseen.

Tavanomaisten 20–25 oppilaan 9. luokan ryhmien lukutaidon opetuksen luokkakokojen pienentäminen ei tutkimuksen tulosten valossa vaikuta luokissa opiskelevien oppilaiden oppimistuloksiin merkittävästi, jos muutoksen jälkeen luokkakoko säilyy vaihteluvälillä 15–25 oppilasta per luokka.

Ojalan mukaan normaalissa luokassa opiskelevan yhdeksäsluokkalaisen kannalta ei ole merkitsevää oppimisen kannalta pienennetäänkö luokkakokoa muutamalla oppilaalla vai ei.

Luokkakoon pienentämisellä voi kuitenkin olla yksittäistilanteissa hyvin suurikin merkitys luokan työrauhaan ja siten oppimiseen. Päätös luokkakokojen pienentämisestä onkin tehtävä kouluissa. Niissä on tieto opetustilanteesta. Ojalan tutkielma tukee näkemystä: luokkakoon pienentäminen onkin nähtävä pikemmin tarkkaa suunnittelua vaativana tilanneriippuvaisena täsmätoimena kuin yleisenä ratkaisuna kaikkiin oppimiseen liittyviin ongelmiin.

Ojalan tutkielman tulokset saavat tukea yhdysvaltalaisen The Buckeye Institute For Public Policy Solutionin artikkelista: Class Size: Where Belief Trump Reality (David W. Kirkpatric).

Kirkpatric kertoo Kalifornian osavaltion käyttäneen vuodesta 1997 alkaen 15 miljardia dollaria 1.-4. luokkien luokkakokojen pitämiseen maksimissaan 20 oppilaassa. Tänä aikana oppimistuloksissa ei ole nähty mitään selkeitä parannuksia. Ajatus on ollut hyvä, mutta toteutus on ontunut.

Kunnat ennen valtiota

Erityisesti sosialidemokraattien suunnasta on väläytelty luokkakokojen maksimien määrittelemistä lainsäädännöllä. Tämä näkemys ei saa kannatusta edes opettajien edunvalvojan OAJ:n suunnalta. Suurin kompastuskivi tällaisen keskusjohtoisen sääntelyn tiellä on Suomen rikkonainen kuntakenttä.

Lainsäädännöllä määritellystä ryhmäkokojen maksimeista tulisi monissa talousvaikeuksista kärsivissä kunnissa luokkakokojen minimi. Opettajansa syys-, talvi- ja hiihtolomiksi lomauttava ja opetukseen osoitetut valtionavut muuhun toimintaan käyttävä kunta tuskin näkee valaistusta tällaisen sääntelyn tuloksena.

Esimerkiksi Helsingissä on kuitenkin pidetty tällä vaalikaudella huolta itse opetuksen resurssien riittävyydestä, mutta samalla pyritty luopumaan ylimääräisistä tiloista ja noudattamaan tiukkaa menokuria. Kolmen vuoden aikana kaupungin peruskoulujen oppilasmäärät ovat laskeneet 800–900 oppilaalla vuosittain. Seinistä luopuminen ja tiukka talouskuri ovat mahdollistaneet opetusmäärärahojen nostamisen.

Oppilasmäärien laskiessa voisi luulla opetuksen kulujen laskevan. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Samaan aikaan kasvaa erityisoppilaiden sekä maahanmuuttajataustaisten lasten määrä.

Näiden lasten opetus maksaa kunnalle normaalia enemmän ja näin ollen pitää opetuksen määrärahat reaalisesti entisellä tasollaan, ellei jopa nosta kuluja. Erityisoppilaat ja maahanmuuttajat tuovatkin uuden näkökulman luokkakokojen tarkasteluun. Opettaja tarvitsee uudenlaisen lähestymistavan opetukseen monikulttuurisessa ympäristössä.

Helsingissä tähän haasteeseen on vastattu osoittamalla 6,6 miljoonaa euroa lisää koulujen tuntikehyksiin. Laskennallisesti tämä merkitsee sitä, että kouluilla on entisen oppilasmäärän opettamiseen 1-2 opettajan lisätyöpanos. Koulujen roolia korostaa se, että määrärahalisäysten käyttökohteet päätetään kouluissa: palkataanko uusia opettajia, lisätäänkö jakotunteja, saavatko oppilaat uusia kerhoja kouluunsa vai turvataanko ranskan opetuksen jatkuminen.Ei ylhäältä sanelemista vaan kunta- ja koulutason päätöksentekoa ja vastuun kantamista.

Kirjoittaja on Helsingin opetuslautakunnan puheenjohtaja

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.