IRC-Galleria

Ensimmäisenä opiskelupäivänä opettajamme esitteli itsensä ja pyysi tutustumaan johonkuhun uuteen ihmiseen, jota emme vielä tunteneet. Nousin ylös katsomaan ympärilleni, kun hellävarainen käsi kosketti olkapäätäni. Käännyin ympäri ja havaitsin ryppyisen, pienen rouvan säteilevän minulle hymyä, joka sai koko hänen olemuksensa säteilemään.

Hän sanoi: "Heippa, komea veikko, nimeni on Rose. Olen 87-vuotias. Voinko antaa sinulle halauksen?" Nauroin ja vastasin: "Tottakai saat!" ja hän antoi minulle valtavan halauksen. "Miksi olet tullut kouluun noin nuorena ja viattoman ikäisenä?" kysyin.

Hän vastasi kujeillen: "Olen täällä kohdatakseni rikkaan aviomiehen mennäkseni naimisiin ja saadakseni muutaman mukulan.

"Ei mutta, aivan totta puhuen...?" kysyin. Olin utelias tietämään, mikä oli voinut motivoida hänet ottamaan osaa tähän haasteeseen hänen iässään.

"Haaveilin aina mahdollisuudesta saada kouluopetuksen, ja nyt olen sitä saamassa", hän kertoi minulle.

Oppitunnin jälkeen kävelimme oppilaitten yhteisrakennukseen ja nautimme yhdessä kaakaot. Meistä tuli hetkessä ystävät. Joka päivä 3kk:n ajan lähdimme tunnilta yhdessä keskustellaksemme taukoamatta. Olin aina haltioissani kuunnellessani tätä "aikakonetta", kun hän jakoi viisauttaan ja kokemustaan kanssani. Yli vuoden kurssin kuluttua Rosesta oli tullut campuksen perikuva ja hän sai helposti uusia ystäviä, minne tahansa menikin. Hän nautti hienoksi pukeutumisesta ja piti huomiosta, jota sai osakseen toisilta opiskelijoilta ja piti yllä huomionpitoa.

Lukukauden lopussa pyysimme Rosea pitämään puheen jalkapallojuhlatilaisuudessamme. En ikinä unohda mitä hän meille opetti! Hän esitteli itsensä ja astui lavalle. Kun hän oli aloittamassa valmistamaansa puhetta, hän pudotti kolme viidesosaa arkeistaan lattialle. Turhautuneena ja hieman hämmentyneenä hän nojautui mikrofoniin päin ja sanoi yksinkertaisesti: "olen pahoillani, että olen niin kömpelö. Luovuin oluesta paastokauden ajaksi ja tämä whisky tappaa minut! En koskaan saisi puhearkkejani oikeaan järjestykseen takaisin, joten antakaa minun vain kertoa teille mitä tiedän".

Sillä aikaa, kun me nauroimme, hän selvitteli kurkkuaan ja aloitti: "Emme lopeta leikkimistä, koska olemme vanhoja. Me kasvamme vanhoiksi, koska lopetamme leikkimisen. On olemassa vain neljä salaisuutta pysyä nuorena, olla onnellinen ja saavuttaa menestystä. On naurettava ja löydettävä huumorin aihe joka päivä. On oltava unelma. Kun kadottaa unelmansa, kuolee. Meidän ympärillämme kävelee niin paljon kuolleita ihmisiä, eivätkä he itse edes tiedä sitä! On olemassa valtava ero tulla vanhaksi ja tulla aikuiseksi. Jos olet 19-vuotias ja makaat vuoteessa yhden täyden vuoden, etkä tee yhtäkään kehittävää asiaa, sinusta tulee 20-vuotias. Jos olen 87-vuotias ja jään vuoteeseen vuodeksi enkä koskaan tee mitään minusta tulee 88-vuotias. Kuka hyvänsä voi tulla vanhemmaksi, siihen ei tarvita mitään kykyä tai lahjakkuutta. Ideana on kasvaa, kehittyä, löytää aina muutoksen mahdollisuuksia, ei katua. Vanhemmat ihmiset eivät kadu, mitä ovat tehneet vaan asioita, jotka ovat jättäneet tekemättä. Ne ihmiset, jotka pelkäävät kuolemaa, ovat niitä, joilla on katumuksia."

Hän päätti puheensa laulamalla rohkeasti laulun "ruususta"(Rose). Hän rohkaisi meistä jokaista opiskelemaan lyriikkaa ja antamaan sen tulla ulos meidän jokapäiväisessä elämässämme.

Sen vuoden lopussa Rose pääsi loppuun kouluasteensa, jonka oli aloittanut nuo vuodet taaksepäin. Viikko valmistumisensa jälkeen Rose kuoli rauhallisesti sillä aikaa kun nukkui. Yli 2000 koulun oppilasta otti osaa hänen hautajaisiinsa osoittaen kunnioitustaan tälle suurenmoiselle naiselle, joka opetti esimerkillään, ettei koskaan ole liian myöhäistä olla kaikkea sitä, mitä mahdollisesti voi olla.

Nämä sanat on lähetetty kiertämään eteenpäin rakkaudella Rosen muistolle: Muista, kasvaa vanhemmaksi on pakollista: kasvaa aikuiseksi vaihtoehtoista. Teemme elämisestä siitä mitä saamme, mutta elämää siitä mitä annamme.