IRC-Galleria

hanzig

hanzig

Avoin mieli vai reikä päässä?

Tällaista tänään.Maanantai 03.11.2008 19:47

Hän se vietti taas yönsä hoitureilla tiputuksessa, huomenna uudestaan. Kyllä se tästä taas lähtee. Ei vaan kiinnosta siellä tikkamäellä enää niin aktiivisesti hengata. Onneks voi tanssii ja laulaa, itkee ja tuntee. Sinne en oikeesti mene enää kun käymään. Ei sovi sairaalan sängyt miule.

Melkein kohta taas vois nukuttaa, ei valvominen sovi miule, tulee hirveesti kaikkia outoja ajatuksia.
Ei ihan tervettä.

Mutta viinanjuonti jääköön nyt sitten ihan taas pitkäksikin aikaa.

ikvPerjantai 31.10.2008 23:54

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 22:23

piti kirjottaa että fiilistä..mie oon ihan dracula huora tissipaitoineni!
Odotin kauan, että heräisit.
Odotan, että huomaat.
En uskalla ääneen sanoa,
Kuinka paljon sua rakastan,
Ettet huomaa, kun itken.

Kuuntelin, kuinka yötä hengitit.
Kuuntelin surua hiljaa.
Tähtiä katson, että unohtaisin,
Kuinka lähelle sua pääsin,
Ettet huomaa, kun itken.
Ettet huomaa, kun itken.

Pidän kii tästä kaikesta,
Ettei kyyneleet katoa.
Mä pidän kii susta kovaa,
Mä pidän kii liian kovaa.

Olin niin pieni, ettet mua näkisi.
Oli vain sydän, johon sattui,
Kuinka kipuani pelkäsit.
Pakenit jotain, jonka kadotit,
Ettet huomaa, kun itken.

Hiekkatielle paljain jaloin
Sateen jälkeen eksyttiin,
Toisiimme kadottiin.
Tartuin sinuun kii.
Tartuin kii,
Tartuin sinuun kii.

Ettet huomaa, kun itken.

jees, näin se elämä heittelööKeskiviikko 29.10.2008 12:36



muisti kenties hyvä, mutta lyhyt?

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.) MITEN TAPASIMME? Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)
Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan..!!

Nagi napsahteliTiistai 28.10.2008 22:02

Tehtävänanto:Paljastan itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä.
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteen ja tästä merkinnästä.

PERUSJUTUT
Nimi > Hanne, Leksa...whatever you name it
Pituus> 163cm?
Kengännumero> 40-41
Hiustenväri> jaahans...nyt on ruskee verrattain vihreetä ja vaaleeta
Sisarukset> Heini, Jarmo, Arto ja Henna

VIIMEISIN
....Elokuva, jonka ostit? ei mitään käryy
....Kappale, jonka kuuntelit? jonka kuuntelin kuuntelin oli jenni vartiaisen malja, mut nuokalla nyt soi koko ajan
....Kappale, joka oli juuttunut päähäsi> Mamba - Älä jätä minua
....CD, jonka ostit? en ees muista...siitä on jo vuosia ehkä
....Henkilö, jolle soitit? outi näköjään
....Henkilö, joka soitti sinulle? jaana
....TV-show, jonka katsoit? tais olla su:n bb
....Henkilö, jota ajattelin? YourTooSexyForMyLove

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: voi toimiakin, suhde on aina hyvä, olipa kauko tai lähi
Itsemurha: Riippuu ihan tilanteesta, periaatteessa vastaan mutta ymmärrän tilanteen, jossa sen tekee
Ihmisten tappaminen: ei kuulu ihmisarvoon
Teinitupakointi: saisivat olla polttamatta
Rattijuopumus: periaatteesta vastaan, mutta niinkin on tehty ja monesti
Homo- ja lesbosuhteet: melkein meinasin olla kiero ja sanoo et vastaan, mut kai se on vaan hyväksyttävä =)
Saippuasarjat: puolesta, joku saa niistä kuitenki jotain tyydytystä

MITÄ
.....Shampoota käytät? en ees kyllä muista nyt
.....Kenkiä käytät? sammakontappo kengät
.....Pelkäät? sairastumista

KUINKA MONTA....
..Kertaa olet ollut rakastunut? ainakkiin kolme
...Kertaa sydämmesi on särkynyt? ainakkiin 20 kertaa nopeesti veikattuna, ei haluu muistella sellasii
...Sydäntä olet särkenyt? luulisin etten yhtään, ei oo kukaan ainakaan moista väittäny
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? toivon ettei kukaan ystävistäni joutuis sellaseen tilanteeseen, mut vaan yhden tiedän, joka osais tehdä miule parhaan valinnan
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? varmaan aika pirun monesti...en lue lehtiä, mut jatkuvasti siellä oon
...Arpea on kehossasi? en todellakaan pysty laskemaan...jo pelkästään vasemmassa kädessä ranteeseen asti on 21

AJATTELETKO OLEVASI....
....soma? no en! =)
....Hauska? joskus toisinaan
....Kiihkeä? joo vähän liiankin
....Ystävällinen? taidanpa olla kuitenki
....Rakastettava? joo
....Huolehtiva? joo
....Suloinen? en kyllä lähtis tähänkään

SUOSIKKI
....alkoholijuoma? lonkeroinen moinen
....Karkki? salmiakki KOVA
...sarjakuva/piirroselokuva? näitä on niin monia..mut kaikista eniten liikuttava on ollut kyllä Topi ja Tessu
...Purukumi? EucaAirwawes
...Väri? VIHREJÄ!
...kynsilakan väri? itse käytän kyllä eniten räikeenpunasta
...Viikonpäivä? tykkään kyllä kaikista päivistä, mut tekee mieli sanoo tiistai jo ihan tän päivän takia
...Inhokkipäivä? sellane päivä mikä ei tunnu hyvältä
...Kukka? cerbera...toivottavasti kirjotettaan nuinikkaasti
...Koru? itellä rannekoru
...Kesä/talvi? talvi
...Norja/ruotsi? ruotsissa pärjäisin kielipäälläni ja siel on enemmän meikäläisii! =)
...Trampoliini vai uima-allas? ramppis

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
....Nukkui sängyssäsi? mira ja karkki
....Näki sinun itkevän? en kyllä tiiä...itken jatkuvasti, niin ei tiiä ketä kaikkia näkee
....Sai sinut itkemään? YourTooSexyForMyLove
....Oli kanssasi elokuvissa? suvi,joonas ja joku jonka nimee en enää muista
....Lähetti sinulle sähköpostia? EMI

OLETKO KOSKAAN
....Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? no joo
....Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? sitäkin
....Pitänyt jonkun salaisuuden? juup
.....Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? noup
...Itkenyt elokuvan aikana? todellakin
.....ollut esiintymislavalla? juup
....Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? monesti, harvemmin enää nykysin, vaik ois se helpompaa

Paljonko kello on? 19.48
Omenat vai banaanit? omut
Sininen vai punainen? puniainen
Kevät vai syksy? syssy
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? laitan viestin
Minkä aterian söit viimeksi? en kyllä muista...jotain salaattia söin vähä, mut eihän se ateria oo...ehkä la söin jonkun aterian
Oletko tylsistynyt? en oikeestaan...
Minkä äänen kuulit viimeksi? hymähys ja voihan reikä
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? nuokkaria

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? joo tavallaan
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? en synnytä, mut lapet on kivoja, joku muu saa synnyttää
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? luotettavuus, aitous, rehellisyys, suoruus ja avoimuus

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? noup
Mitä kieltä osaat? suomi, ruosti, enlankti ja sanoja sieltä täältä euroopan kielistä
Nimeä lempiasioitasi makuuhuoneestasi? Paddington, tuoksu ja sänky
Ketä rakastat? Rakastettavia ihmisiä
Ketä kaipaat? YourTooSexyForMyLove ja mein lapset, ennen kaikkee kummituspoikaa
Lempinimet? Leksan eri variaatiot ja kaikkee, kumpitäti
Nimesi alkukirjaimet? HNML
Kuinka vanhalta näytät? jopa alaikäiseksi, mut eniten veikataan 21
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? en kyllä ainaka niinku pitäis..
Silmälasit/piilolinssit? noup
Onko sinulla lemmikkejä? ennen oli kisuloita
Mikä saa minut onnelliseksi? Hyvät asiat ja joskus huonotki, mut vähemmän..en muista mitä se sellanen on
Mikä huolestuttaa sinua? sairaalaan joutuminen

OLETKO KOSKAAN....
.....ajatellut, että kuolet? jatkuvasti yhteen aikaan, ku niin, no niin
.....Halunnut karata? juu
.....Kokeillut huumeita? sitäkin
.....Pinnannut koulusta? myönnän

Haastan
^rob, HaZardous, _MiRaaa_, FeTissi, tilitantti
huhuh...pitäis tehä pari esseetä ja opinnäytetyötä...kumpainenkaan operaatio ei nyt järin innosta..
närästää...kurkku tulessa on...yhden ov:n tehtävät
1. Essee medialukutaidosta
2. Vertailuanalyysi uutisesta
3. Kirjoita uutinen
4. Mainoksen/tiedotteen analyysi ja mainoksen/tiedotteen teko
5. Lehtikirjoitus analyyseineen, sekä oma että jo valmis
6. Artikkeli/analyysi lahden viikon chättäily tutkimuksesta
7. Pohdi mediaviestintää, puhelinviestinnän käyttöä, merkitystä ammatille ja blaa blaa
8. YKs vitun raportti koko paskasta!

Ja tästä saa YHDEN OV:N!!!!!!!!!!!!!

ärrinmurrinkeksejä ränkätänkä

hoblaa, los satsumas!Sunnuntai 26.10.2008 01:22

nyt on kyllä ihan sellane olo ettei mikään voi pilata tätä iltaa
ihan sama vaikka kuka mitä tekis ja silleen

järjettömän hyvää seuraa veikkaan olevani tänään

vasta kahesti oon meinannu saada turpaani about puolen tunnin sisäään, koska oon niin pupu! =)

viiiiiiiraaaaaaaaa!

ikv ikv ikv