Reipas kävely kaupungilla virkisti Carl Magnusta, mutta ahdistus palasi entistä tukahduttavampana, kun hän näki Löwenstiernan vaakunalla koristetut vaunut sisarensa kotitalon edessä. Kuski torkkui pukillaan sen näköisenä, että oli istunut siinä jo pitkään. Carl Magnuksen ensimmäinen ajatus oli kääntyä ympäri ja viipyä poissa niin pitkään, ettei hän enää joutuisi silmätysten Esterin kanssa.
Sitten voitti järki ja uteliaisuus. Mitäpä menetettävää hänellä enää oli? Vahinko oli jo tapahtunut. Carl Magnus oli joka ilta hellinyt loukattua ylpeyttään kuvittelemalla sitä hetkeä, jolloin Ester tajuaa tehneensä hirvittävän erehdyksen.
Jos tapaaminen olisi tapahtunut Ullan valvovien silmien alla, olisi se kukaties sujunut vähemmän kiihkeästi ja jättänyt pienemmät haavat kummankin sieluun. Mutta nyt Ester oli jo tulossa portaita alas, kun Carl Magnus astui porttikäytävään. He kohtasivat portaikossa kuin ventovieraat.
-Hyvää päivää vapaaherratar! Carl Magnus väisti liioitellun kohteliaasti pahaa-aavistamatonta Esteriä portaiden sivuun. - Minulla ei ole ollutkaan tilaisuutta onnitella vapaaherratar Löwenstiernaa aikaisemmin.
-Carl Magnus! Älä viitsi, Ester henkäisi tyrmistyneenä ja kääntyi katsomaan miestä suoraan silmiin. Totta kai hän oli kuullut Ullalta, että Carl Magnus oli ehtiä häihin viime tingassa, mutta mitä se olisi muuttanut? Ei mitään.
Silloin murtui Carl Magnuksen itsehillintä kokonaan. Mies tarttui Esteriä olkapäistä ja ravisteli tätä. -Mikset edes kirjoittanut, että aiot naimisiin Löwenstiernan kanssa? hän huusi kuin raivostunut pikkupoika. - Minä olisin voinut varoittaa sinua hänestä!
Jos Carl Magnus olisi puhunut kauniisti tai ollut edes pahoillaan, Ester olisi kuka ties itsekin sulanut kyyneliin. Nyt nainen tempaisi miehen kädet irti olkapäistään. -Meidät oli jo kuulutettu, kun sain kuulla Hannan kuolemasta, hän sanoi kylmää vihaa ja halveksuntaa huokuen. -Sinä et kohdellut vaimoasi hyvin, Carl Magnus!
-Entä Löwenstierna? Carl Magnus hymyili vinosti - Hän tietysti pitelee vaimoaan kuin kukkaa kämmenellä?
Miehen pilkka sattui Esteriin, mutta hän ei näyttänyt sitä vaan sanoi kuivasti, ettei hänen avioliittonsa kuulunut Carl Magnukselle.
-Sinä itse pakotit minut naimisiin Hannan kanssa ja menit Wegeliukselle, vaikka et rakastanut häntä, Carl Magnus ei voinut hillitä itseään. Vanha katkeruus ryöppysi sanoina hänen huuliltaan ja silloin unohti Esterkin olevansa jo aikuinen nainen.
-Itse sinä Hannan kihlasit, hän vastasi yhtä kiihkeästi -Vaikka me olimme vannoneet..
Jäljellä oli vain yksi kysymys, johon Carl Magnus tahtoi vastauksen. -Rakastatko sinä Löwenstiernaa? hän kysyi ja katsoi Esteriä suoraan silmiin. Ester väisti katseen, oikaisi niskansa ja lähti laskeutumaan portaita.
-Rakastitko sinä vaimoasi Carl Magnus? hän kysyi sivuuttaessaan Carl Magnuksen. -Lapsesi äitiä?
Kyyneleet sumensivat Esterin silmät. Carl Magnus harppoi jo raivoissaan portaita ylös, kun kiviseinistä kimposivat Esterin viimeiset epätoivoiset sanat. -Osaatko sinä edes rakastaa?