IRC-Galleria

Olipa hullu reissu. Hullu kuvaa varmaan oikeesti parhaiten sitä :D Hauskaa kyllä oli ja rahaa meni niin, että nyt pitää hetkeksi sitoo kukkaron nyörit tiukalle. Parasta kuitenkin oli nähdä parasta ystäväänsä pitkästä aikaa <3

Sunnuntaina menin S-Bahnilla lentokentälle ja lensin Brysseliin. Kaikki meni hyvin, mitä nyt meni korvat ihan lukkoon.

Maanantaina lähdettiin sitten Tiinan kanssa kaupunkiin kiertelemään. Tarkoituksena oli vain vähän katsella millaisessa paikassa se asuu ja missä se shoppailee. Siellä oli kuitenkin yllättävän paljon kauppoja auki, joku keskus, jossa turistit pyörii, ja sain sitten kulutettua melkein kaiken käteiseni. Toki suurin syy siihen oli, että Tiina sai mut ostamaan nahkatakin. Asiaa autto toki, että sain aika hyvän alennuksen, kun Tiina oli noin kuukausi sitten ostanut toisen kaverin kanssa sieltä takit (nekin oli toki saaneet alennusta) :)

Tiistaina shoppailtiin vaatekaupoissa ynnä muualla. Jotain pientä tuli ostettua ja tietysti belgialaista suklaata. Nam! Paluumatkalla Vitsailtiin metrossa, mitä tekisin hiuksilleni ja möläytin sitten jotain typerää. Ajattelin, että onneksi kukaan ei ymmärrtä suomea, kunnes tajusin, että just enne möläystä viereen istunut mies puhui puhelimeen suomea. Sille sitten naurettiin loppuviikko :D

Keskiviikkona mentiin Pariisiin. Seitsemältä aamulla bussipyäkille ja sitten metrolla juna-asemalle. Siellä saatiin vähän odotella, kun ei ollut enää paikkoja aikasempaan junaan (junia meni Brysseli-Pariisi väliä kaksi kertaa tunnissa, ainakin aamulla ja illlalla).Pariisin juna-asemalla saatiin jonottaa puoli tuntia metrolippuja, kun vain yksi tiski oli auki. Kun liput oli ostettu, käytiin ensin katsomassa Notre Dame -kirkkoa. Hienohan se oli ja jo aamusta riitti turisteja. Seuraavana vuorossa oli Louvre, ei jaksettu koko taidemuseota kiertää, meille riitti kun vihdoin löydettiin Mona LIsa. Taidemuseot ei ole varsinaisesti meidän juttu, ja sitä paitsi siellä oli aivan liian lämmin ja hirveesti ihmisiä. Museon jälkeen taidettiin suunnta Eiffel-tornille. Silloin oli ainut kerta kun ei meinattu löytää metroa, mutta lähdettiin vain kävelemään katua pitkin ja lopulta tuli kyltti vastaan. Päästiin sitten metrolla Eiffel-tornille, tai melko lähelle ja käveltiin sitten loppumatka. Ihan kivaltahan se näytti. Ei kuitenkaan jaksettu jonottaa, että päästäis käymään siellä huipulla, vaikka kyllä meillä aikaa olisi ollut. Jatkettiin kuitenkin matkaa Riumukaarelle ja siitä alkavalle shoppilukadulle. Ei me kylä oikeestaan mitään ostettu, mutta tulipahan sekin nähtyä. Illalla sitten väsyneenä takaisin Brysseliin ja Overijseen.

Torstai oltiin oikeestaan koko päivä tyttöjen kanssa. JO enne puolta päivää jouduin kysymään Tiinalta, onko tytöt (5v ja 7v) koskaan hiljaa, sillä ne höpötti taukoamatta. Koska satoi, oltiin vain sisällä ja katseltiin videoita mm. Shrek 3.

Perjantaina mentiin aamupäivällä tyttöjen kansas leikkipuistoon. Oli kivaa leikkiä lasta ja juoskennella tyttöjen kanssa kiipeilytelineissä. Reissu sai hauskan päätösen kun pienempi tytöistä kaatui muatisella nurmikolla ja sen takki tuli ihan mutaiseksi. Tiina piti sitä just sillon kädestä ja oli aivan todella lähellä, että sekin ei kaatunut. Onneksi pikkuien ei saanut kipeetä, sitä vain enemmän nauratti tapahtunut.

Tänään sitten käytiin vielä parissa kaupasssa ennenkuin piti lähteä lentokentälle ja mä lähdin takaisn tänne. Kyllä oli ihanaa huomata, kun kaikki oli saksaa, mainokset, S-Bahnin kuulutukset, kaikki. Kaupassakin kiva, kun myyjät ei yritä puhua ranskaa :D. Täällä oli vielä niin kaunis päiväkin, että tuntui hyvältä olla taas "kotona" vaikka Tiinaa on jo nyt ikävä.

Tänään olin Andrean ja lasten kanssa heti aamusta museossa, jossa oli kivoja näyttelyjä mm. maanjäristykset, kivet, elämän kehittyminen (mm. lasten suosikit eli dinosaurukset), kasveja ja eläimiä ja niihin liittyviä pelejä. Sitten oli vielä pieni näyttely Antartiksesta, jossa oli joskus tässä lähivuosina ollut saksalainen tutkimusryhmä. Kivaa oli, ja lähtiessä huomattiin, että onneksi oltiin ajoissa liikkeellä: museossa alkoi olla yhdentoista jälkeen tosi paljon porukkaa.

Museon jälkeen lapset sai lisää kivaa: mentiin sushi-paikkaan syömään. Oli kyllä kaikkea hyvää ja söin (oikeesti!) elämäni ensimmäisen kerran sushia.

Kotona pojat meni nukkumaan ja mä huovuttelin sitten Lillin kanssa pääsiäismunia, kukkasia ja koruja. Huovuteltiin sitten melkein kolme tuntia, reilu kahden tunnin kanssa tuli pojatkin ja Lilli sai opettaa Valentinia huovuttamaan. Sitten ne huovutteli vielä varmaan tunnin verran :D

Mutta kaikenkaikkian oli kiva päivä! Vaikka ei ne työtkään niin kamalia oo, mutta kyllä tällainen sen aina voittaa! :)

Täällä sitä vasta tajuaa miten jotkut jutut on oikeesti niin ihania suomessa. Jotkut ruoat ja tietysti sauna! Oliko vähän ihana kun pääsin eilen saunaan! Viimeksi jouluna saunassa ollut.

Tapasin nääs sattumalta maanantaina Kindegartenissa siis lastentarhassa suomalaisen naisen. Se oli heti, että hei tuu joskus käymään ja näin. Eilen sitten olin ja pääsin saunaan! Oi ihanuutta :) Se oli vielä ihan suomalainen sauna, Suomesta tilattu kaikki. Tänään kun kerroin saksalaiselle perheelle, että pääsin eilen saunaan, niin ne kysyi, että onko meillä kotona sauna. Nauroin, että tietysti, melkein kaikilla suomalaisilla on sauna :)

Oli kyllä muutenkin kiva ilta, sai jutella suomeksi ja vertailla mitä eroja Suomen ja Saksan välillä. Ja jotenkin tv-ohjelmien ja tositv-formaattein kautta eksyttiin juttelemaan myös Antti Tuiskusta :D

Jos joku tätä lukiessaan tunnustaa, että ei mieti ikinä onko sukat hienot, niin kyllä on aka huoletonta elämää. Se on nimittäin erittäin tärkeää, että sukat on coolit (ja nimenomaan coolit EI hienot), senhän tietää jo pikulapsikin. :)

Perjantaina nimittäin pikkuinen Quirin tuli vuolaasti itkien aamupalalle, kun äiti oli laittanut jalkaan rumat sukat. Iltapäivällä se suostui kyllä jo sanomaan niitä hienoiksi, mutta coolit ne ei missään tapauksessa olleet. (Huom! Quirinin mielestä kaikki on nykyään coolia. JOs joku erehtyy sanomaan jotain hienoksi, poikuli korjaa, että ei, ei hienoa, coolia!).

Mutta siis kyllä on elämä rankkaa jo lapsena, kun pitää miettiä miltä sukatkin näyttää :D

Niin, nyt on tosiaan heinäkuun loppu ja Suomessa on kuulemma tullut luntakin. Täällä oli niin lämmin, että menin kävelylle järven rannalle ilman takkia ja istuskelin siellä ainakin puoli tuntia auringossa. Sitten tulin kotia terassille istumaan ja siinä vierähti pari-kolme tuntia. Ja pitkähihasta ei tarvittu, mustassa t-paidassa meinasi tulla kuuma, ja jossain vaiheessa otin sukatkin pois. Sitten yhtäkkiä tuli pari muuta au pairia ohi kävelyllään ja pyyti mukaan läheiseen ravintolaan, jossa käytiin syömässä vähän kakku-torttu-piirakkaa :) Sitten vielä hetkeksi järvelle ihailemaan auringonlaskua ja kotiin. Kello oli silloin melkein kuusi, ja oli jo sen verran viilennyt, että onneksi oli pitkähihainen mukana. Silti tänään sai nauttia auringosta kuin kesällä konsanaan!

Eilen raastaessani kesäkurpitsaa salaattiin, päätin sitten raastaa sormeanikin. Oikean käden pikkurilli osui terään ja sain siitä haavan. Luulin ensin, että tuli joku pintanaarmu, mutta siitä tuli oikein vertakin. Kun verenvuoto ei loppunut (laitettiin ensin laastari ja sieltä välistä alkoi vuotaa verta) kymmenn minuutin päästäkään, niin Andrea, perheen äiti, päätti viedä mut terkkariin. Siellä siihen sitten laitettiin vähän sidettä ja nyt mun pitää pitää sitä huomiseen asti. Sitten saan laittaa siiihen laastarin. Voi kuulemma kestää hetken, että paranee, kun meni osaksi lihaan asti. Ei se ole kuin pieni haava sormenpäässä, mutta kuitenkin. Että tästä lähin katson missä sormet on kun raastan... :)

Kyllä mä oon iloinen, kun tulinkin tänne. Saksaa oon oppinut paljon ja tutustunut uusiin ihmisiin. Joka päivä saa ihaillla järveä ja Alpitkin näkyy, kun on vaan sopivassa paikassa, että ei ole mitään edessä.

Ja sitten on München! Ihana kaupunki. Kaunis, paljon nähtävää ja tietysti shoppailtavaa! :) Ja aina löytyy jotain alennuksessa olevaa. Ja on kaikkia ihania kauppoja ja ihania vaatteita (Pimkie <3) ja vaikka mitä, aah! Miten enää voin shoppailla Suomessa!?! :D Vaikka jotain Tiimarin tyylisiä kaipaa, kun vihkoja ja muuta sellaista on vaikea löytää.

Kaikesta huolimatta haluaisin siirtää täältä monta juttua Suomeen, mutta ei huolta, kyllä mä silti mieluummin Kotiin palaan! :)

Mä en ikinä normaalisti syö paljon mitään herkkuja. Mutta täällä oon jäänyt niin kiinni suklaaseen. Milka-suklaa <3 Eikä ole yhtään ikävä Fazerin sinistä :) Vaikka täällä tulee kyllä käveltyykin paljon, tänäänkin varmaan yhteensä lähemmäs kymmenen kilsaa! Pitäähän se tasapaino herkuttelun ja liikunnan välillä säilyttää :)

Nyt on oltu täällä Saksassa jo.. reilu pari viikkoa (niin vähän!?!). HIenoo on ollut. Kleve oli hieno paikka ja perhe ihana ja aluksi oli hirvee ikävä sinne, kun tulin tänne Wörthseehen. Ikävä on alkanut helpottaa jo, kun ymmärtää koko ajan enemmän kieltä ja on tutustunut ihmisiin.

Tämä on hieno paikka, 50 metriä järvelle ja eilenkin ihailin olkkarin ikkunasta kaunista auringonlaskua :) Müncheniinkin pääsee S-Bahnilla reilussa puolessa tunnissa. Siellä on jo vähän tullut kierreltyä ja tänään on sitten edessä shoppailua!

Kun ensi syksynä tulen takaisin, olen varmastikin monta kokemusta rikkaampi ja kielitaito on huomattavasti parempi. Hirveä into olis nähdä ja kokea kaikki heti nyt, ja kieltäkin jos oppis noin vain, niin kakki olisi täydellistä. Mutta ajatellaan sitten niin, että hiljaa hyvä tulee :).

Tschüss, bis zum nächsten Mal!

Hui, enpäs oo tänne päiväkirjaan laittanu, että kyllähän sinne Saksaan suunnatahan ja takas tullaan vasta elokuussa. :)

Syksy on vierähtäny nopeesti, tai nyt ainakin tuntuu siltä, ainakin ajoittain :D Ja oikeestaaan nyt vasta kunnolla tajuaa, miten hieno syksy on ollut, ainakin töiden osalta. Kyllähän koulussa on ollut mukavaa ja pieniin ekaluokkalaisiin on niin ihastunut ja syksystä asti sitä on miettinyt, että noita tulee varmaan ikävä. Mutta silti se pääsi yllättämään...

Eilen oli kyllä semmonen ihanuus-kamaluus päivä. Keskiviikona oli jolujuhla, ja oli ihana kattoa niiden lasten esiintymistä joiden kanssa on koko syksyn ollut. Mutta eilen ku oli viimeinen työpäivä (tänään oli vain todistusten jako) ja näki ne muksut (ja opettajatkin) viimeistä kertaa (pitkään aikaan), niin haikeus yllätti. Ekaluokan opettaja (joka oli aikanaan ittelläni 3.-4. luokilla) pyysi viimesellä välitunilla, että tulisin vähän ajan päästä käymään luokassa. No mulle oli laitettu tuli keskelle luokkaa (kun ovat nyt viimesen viikon istuneet isossa ringissä) ja ensin ne laulo cd:n tahtiin yhden aapisen laulun. Sitten osa esitti semmosilla pahvisilla aapisen hahmoilla (jotka muuten leikkasin niille syksyllä :)) yhden tarinan aapisesta, jonka jälkeen ne kaikki esitti sellasen joulurunon joka oli niitten joulujuhlaesityksessä tonttuleikin lisäksi. Sitten laitettiin joku aapisen laulu soimaan ja ne anto kaikki itte piirtämänsä kortin. Ja lopuksi ne vielä kaikki halaskin mua. Ei siinä oikeen saanu kyyneliä pidätettyä vaikka kuinka yritti... Ne oli vaan niin sulosia ja niitä tulee ikävä.

Mutta onneksi edessä on uusi suuri seikkailu joka, ainakin toivottavasti, saa unohtamaan ikävän. Seuraava reilu puoli vuotta tulee olemaan tosi erilainen, mutta toivottavasti sitäkin hienompi!