IRC-Galleria

lapsettomuus ja äitienpäiväLauantai 09.05.2009 22:51

miks aina päivä tai pari ennen äitienpäivää alkaa itkettää? Tiedän että syy ei ole minussa vaikka kärsinkin lapsettomuudestani.

En vain vieläkään oikeen ole tottunut elämään asian kanssa ja toivoinkin aina että saisin toteuttaa ikuisen haaveeni ja unelmani saada lapsia, tiedän että se kuulostaa vain unelmalta mutta sehän on minun unelmani,

mielestäni olisin valmis äidiksi mutta jokin vain päätti että minä olen lapseton, sama juttu opettaja ammatin kanssa, olisin halunnut olla opettaja 1-2luokkalaisille mut vakava munuaissairauteni esti työntekemisen jonka takia olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo niin pitkään kuin jaksan muistaa.

Ja 16vuotiaana tuli tieto lapsettomuudestani ja tuolloin olin vasta teini-iässä ja en silloin vielä ymmärtänyt koko asiaa kunnolla mutta nyt 30:senä sen tajuan liiankin hyvin ja siksi minusta tuntuu tosi pahalta aina äitienpäivänä ja samoin kuin isänpäivänä.

wtf?????Keskiviikko 22.04.2009 15:59



FAK!!!

TÄMÄ ON OIKEASTI TOTTA! TÄMÄ TOIMII, USKO POIS, KOKEILIN TÄTÄ KOLMESTI JA JOKA KERTA TOIMI!

KOPIOI TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI MINUUTIN SISÄLLÄ JA MITÄÄN EI TAPAHDU! EI HEVON VITTUA!

KOKEILIN ENSIMMÄISEN KERRAN VÄHÄN EPÄRÖIDEN, KUN OLI KOPIOINUT, HUOMASIN ETTÄ MITÄÄN EI OLLUT TAPAHTUNUT!

TÄMÄ ON TÄYSIN TOTTA! KOPIOI TÄMÄ NYT SAATANA PÄIVÄKIRJAASI MINUUTIN SISÄLLÄ!

LUPAAN ETTÄ TÄMÄ TOIMII! KAVERINI KOKEILI TÄTÄ KYMMENESTI JA JOKA KERRALLA MITÄÄN EI TAPAHTUNUT!

KOPIOI ÄKKIÄ TAI MINKÄÄN TAPAHTUMINEN JÄÄ TAPAHTUMATTA

lainattuaMaanantai 20.04.2009 08:55

Jos välität minusta, laita "♥" tai "<3". Vieraslistasta näen kyllä ketkä välittävät/uskaltavat välittää, ja ketkä eivät.

Vastattuasi lisää omaan blogiisi

olihan autoreissuPerjantai 10.04.2009 15:23

Olihan reissu kun vasta olimme kotona 3.30 vaikka lähdimme mäntsälästä ajamaan kotia kohti 23:00 mut automme ylikuumeni matkalla ja piti pitää hätävilkut päällä kokoajan ja pysähtyä jäähdyttelemään auton moottoria ja ukkokultani luuli vian tulevan termostaatista tai sitten kannen tiivisteestä ja mulla ei ollu hajuakaan mut auton sisälle tuli palaneen kumin käry jota mä sit jouduin hengittää kun ei ukko uskonu mua,

ja autossa haisi palaneen kumin käry, hän vaan väittää ettei hän haista mitää ja väitti olevansa oikeassa, ja just ja just kun päästiin espoon puolelle niin eräs mieshenkilö tuli kysymään mikä on hätänä ja auttoi sen verran että saimme tiepalvelun numeron mutta arvatkaa soittiko ukko tiepalveluun???? vastaus on että minä en soita minnekään koska se maksaa se et he tulee auttamaan ja kielsi mua soittamasta myöskin (narsisti kun on että haluaa tehä oman päänsä mukaisesti kaiken itse).

lainattuPerjantai 06.02.2009 13:29

Oletko DOGHOLISTI eli koiraihminen?


Jos vastaat kyllä kymmeneen tai useampaan alla olevaan väitteeseen, hymyile, sillä elämäsi tulee olemaan täynnä ystäviä eikä se ole koskaan tylsää.

[x] Koira(t) nukkuu sängyssäni
[ ] Laitan sänkyyn ylimääräisen peiton/tyynyn koiraa varten
[x] Oma patjani on valmis kaatopaikalle, mutta koira saa uuden patjan tämän tästä
[ ] Käperryn sängy ssä enemmän lähemmäs koiraa kuin kumppania
[X] Kun kumppani sanoo: joko koira tai minä, minulla ei ole mitään vaikeuksia tuoda hänelle matkalaukkua pakattavaksi
[ ] Sanon lapsillekin: istu, paikka, hyvä poika/tyttö
[X] Kotiin tullessani tervehdin ensin koiran ja vasta sitten muut perheenjäsenet
[ ] Matkoilta soittaessasi kysyn aina ensimmäiseksi koiran vointia
[ ] Minulla on koiran valokuva mukanani
[x] Laitan koiran nimen lähettämiini kortteihin
[ ] Peitän sohvat ja tuolit kankaalla, joissa koiran karvat ei näy
[ ] Ystäväni tietävät mikä on koiran tuoli, jolle ei saa istua
[x] Taskussani on aina maksanmakuisia makupaloja tai muita naksuja

[ ] Omasta takistani on puuttunut nappi jo kuukausia, mutta joka ilta olen ommellut koiralle tilkkutäkkiä
[x] Koiran shamppoo maksaa 20 euroa pullo, omani on halvinta mitä marketista löytyy
[olis jos olis piha] Minulla on aidattu piha, vaikka ei olekkaan pieniä lapsia
[ ] Minulla on koira-aiheinen t-paita, avaimenperä, ovimangeetti, pyyhe, pussilakana...
[ ] En voi koskaan jäädä kaverin kanssa kaljalle, kun on kiire kotiin koiran luo.
[ ] Koirista on seinillä komeita kuvia ja näyttely pokaaleille on varattu oma lasivitriini mutta perheenjäsenenten kuvat ovat laatikon pohjalla
[x] Viihdyn juhlissa vain jos sielä on joku, joka keskustelee kanssasi koirista
[x] En ehdi syödä aamiaista kun pitää viedä koira ulos
[ ] Lapioin lumeen koiralle kulkureittejä
[x] Kutsun itseäni äidiksi/isäksi, vaikka minulla ei ole lapsia
[/] Olen itse käynyt lääkärin tarkastuksessa vuosia sitten, mutta koiraa käytän säänöllisesti tarkastuksessa
[ ] Valitsen sellaisen auton, jossa voi kuljettaa koiraa ja sen tavaroita
[ ] Autoni viereisestä sivuikkunasta ei näy läpi lukuisien kounonjälkien takia
[ ] Kukaan ei halua tulla autoni kyytiin, koska vaatteet olisivat koiran karvoissa sen jälkeen
[ ] En epäröi hetkeäkään kammata hiuksiani koiran kammalla
[ ] Keskustelen sujuvasti koirankakasta koiranomistaja tuttujeni kanssa vaikka ruokapöydässä
[x] Uskallan sanoa sanan "narttu" punastumatta
[x] Nälkäinen perhe nostaa kattilankantta ja kysyy, onko tämä koiralle vai meille
[x] Olen ainoa idiootti, joka kävelee kaatosateessa koiran kanssa, vaikkei sillä ole hätä

[x] Herään välittömästi koiran vinkunaan, mutta en puhelimen tai palohälyttimen ääneen
[/] Olen yöllä hereillä, kun jalkani kramppaa, mutta en liikahdakkaan, ettei koira herää
[x] Jätän aina vähän ruokaa omalle lautaselleni että koirakin saa herkutella
[x] Ihmiset kauhistuvat kun näkevät minun haukkaavan samaa leipää tai jäätelöä koiran kanssa.

otin haasteen vastaanTiistai 27.01.2009 09:16

Tehtävänanto: paljastan viisi pelkäämääni asiaa. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi pelkäämäänsä asiaa päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1.Hammaslääkäriä
2.Kuolemaa
3.lentämistä
4.laivalle menoa
5.Rakkaitten ja ystävien menetystä






<jjjjellu`>
Rusakko
Oljo
Addictionary
Capseli

Mutter =DKeskiviikko 21.01.2009 07:51



Mitä lapsi sanoo äidistä:

4 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti osaa mitä vain!
8 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti tietää paljon! Todella paljon!
12 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti ei todellakaan tiedä kaikkea.
14 vuoden ikäisenä ~ Tietenkään äiti ei tiedä sitä, myöskään!
16 vuoden ikäisenä ~ Äiti? Hän on todella vanhanaikainen.
18 vuoden ikäisenä ~ Se vanha nainen? Hän on nyt semmoinen vanhanaikainen.
25 vuoden ikäisenä ~ No, hän saattaa tietää siitä hieman...Tietäisi varmaan jos eläisi :(
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide...Ei kysytä, koska äiti on taivaassa :(
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi

65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa.

Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin lisää tämä päiväkirjaasi

tällainen kivaKeskiviikko 14.01.2009 16:24

...................................tytöt....................................
.........................ovat kuin omenoita.........................
....................Parhaimmat ovat puun ylä....................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-.............
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät.........
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan........
.........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole.....
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat.........
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä ..........
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa.........
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain .............
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,.............
.............................joka on tarpeeksi.......................
.....................................rohkea ..............................
......................................kiipeä- .............................
.......................................mään ..............................
.....................................ylös asti.............................
...............Kaikki tytöt kopioikaa omalle sivulle .........

sydämellinen sydänPerjantai 09.01.2009 17:26

....ღღღღღღ......................ღღღღღღ
..ღღღღღღღღღ............ღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღ....ღღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღღ.ღღღღღღღღღღ
..ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
....ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
........ღღღღღღღღღღღღღღღღღ
..............ღღღღღღღღღღღღღ
....................ღღღღღღღღღ
........................ღღღღღღ
...........................ღღღღ
............................ღღღ
.............................ღღ
..............................ღ
............................ღ
.........................ღ
......................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
......ღ
....ღ
......ღ.......................ღ....ღ
..........ღ..............ღ...............ღ
..............ღ......ღ.....................ღ
...................ღ........................ღ
................ღ.......ღ..............ღ
..............ღ.............ღ....ღ
.............ღ
...........ღ
..........ღ
.........ღ
.........ღ
..........ღ
..............ღ
...................ღ
..........................ღ
...............................ღ
.................................ღ
.................................ღ
..............................ღ
.........................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
.....ღ
...ღ
.ღ.............................ღ....ღ
ღ..........................ღ...........ღ
.ღ......................ღ................ღ
..ღ...................ღ..................ღ
...ღ....................................ღ
.....ღ................................ღ
........ღ.........................ღ
...........ღ...................ღ
..............ღ..............ღ
..................ღ.......ღ
.....................ღ..ღ
.......................ღ

Jos kopioit tämän päiväkirjaasi 15 minuutin sisällä,
saat suudelman/halin ihastukseltasi perjantaihin mennessä.
Jos et kopioi tätä, ihastuksesi alkaa seurustella bestiksesi kanssa
ja sinulla on huono rakkausonni koko vuoden 2009.
Huom ! Kopioi tämä, sillä tämä todella toimii !

sainpa haasteen :DTorstai 25.12.2008 01:54


Tehtävänanto:
Paljastan itsestäni asioita. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.


PERUSJUTUT
Nimi >Heidi
Pituus > 160-162cm
Kengännumero > 39-40
Hiustenväri >blondin ja punaisen sekoitus
Sisarukset >pikkusiskoja 3 ja 1 siskopuoli ja yks velipuoli <3

VIIMEISIN

Elokuva, jonka ostit? > mutta mitä tapahtui joulupukille 3
Kappale, jonka kuuntelit viimeksi? > en muista
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > kummelin "jumankauta juu nääs päivää, ei ole huolen häivää"
CD, jonka ostit > en ole ostanut pitkään aikaan mitään
Henkilö, jollet soitit? > lähetin viestin systerille
Henkilö, joka soitti sinulle? > systeri (sama jolle lähetin viestin)
TVohjelma, jonka katsoit? > muppettien joulu by: bonuskanava
Henkilö, jota ajattelin ? > äitiä, siskojani

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet > ei
Itsemurha > vastaan
Ihmisten tappaminen > vastaan
Teinitupakointi > vastaan
Eläinkokeet > vastaan
Rattijuopumus > vastaan
Homo- ja lesbosuhteet > puolesta <3
Pettäminen > vastaan
Saippuasarjat > nooh.. sekä että

MITÄ
Shampoota käytät > en juuri nyt muista ulkoa
Kenkiä käytät > peruskenkiä kelin mukaisesti..
Pelkäät > sydämen säröjä

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? > jonkun kerran ihan sielusta..
Kertaa sydämesi on särkynyt? > kerran kokonaan
Sydäntä olet särkenyt? > NOLLA
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > ei kertaakaan, omasta mielestä
Arpea on kehossasi? > monta

AJATTELETKO OLEVASI
Soma? > paras
Hauska? > tietty
Ystävällinen? > olenhan mä
Rakastettava? > höperö kysymys <3
Huolehtiva? > kyllä..
Suloinen? > eiku herttainen

SUOSIKKI

Juoma? > veden jälkeen pepsi-max
Karkki? > suklaa
sarjakuva/Piirroselokuva? > aku ankka
Purukumi? > juicy fruit
Väri? > vihreä, sininen
Kynsilakan väri? > ei nyt oo
Viikonpäivä? > vapaapäivä
Inhokkipäivä? > siivouspäivä
Kukka? > en tiedä
Koru? >
Kesä/Talvi? > talvi!
Trampoliini vai uima-allas? > uiskentelisin mieluusti

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI
Nukkui sängyssäsi? > mä ihan itte+avopuoliso ja koira
Näki sinun itkevän? >avopuoliso
Sai sinut itkemään? > öööö......
Oli kanssasi elokuvissa? > en ole käynyt moneen vuoteen
Lähetti sinulle sähköpostia?> en muista

OLETKO KOSKAAN

Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > aidosti kyllä
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > en
Pitänyt jonkun salaisuuden? > moniakin ;)
Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > ei
Itkenyt elokuvan aikana? > kyllä joo..
Ollut esiintymislavalla? > en
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > eih
Paljonko kello on? > 23:50
Omenat vai banaanit? > bansku
Sininen vai punainen? > sininen
Kevät vai syksy? > kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?> pelata the sims2:sta
Minkä aterian söit viimeksi? > jouluateria ja nyt joulutorttuja ja juon glögiä :P

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > tottakai
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > haluaisin mut en voi saada
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > luottamus ja aitous
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > piparkakkuja

MUUTA TIETOA
Mitä kieltä osaat? > englantia! ruotsia nej
Nimeä lempiasioitasi makuuhuoneestasi? > sänky
Ketä rakastat? > kaikkia <3
Ketä kaipaat? > rakasta
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? >en ole vielä vanha, mut täytän maaliskuussa-09 30v
Onko sinulla lemmikkejä? > yksi koira
Mikä saa minut onnelliseksi? > arjen pienet asiat
Mikä huolestuttaa sinua? > työttömyys..

OLETKO KOSKAAN
Ajatellut, että kuolet? > juu joskus
Halunnut karata? > en
Kokeillut huumeita? > en



Haastan kaikki tutut ja tuntemattomat jotka juuri nyt lukevat tämän