IRC-Galleria

helinä---

helinä---

..tinkerfuckingbell..

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.05.2009 23:19

Vanha mies käveli rannalla aamunkoitteessa ja huomasi edellään kulkevan
nuoren miehen, joka poimi käteensä rannalla olevia meritähtiä ja heitti ne
takaisin mereen. Vanhuksen saavutettua nuoren miehen hän kysyi tältä,
miksi tämä teki näin. Nuori mies vastasi, että rannalle joutuneet meritähdet
kuolisivat, mikäli ne jätettäisiin makaamaan aamuaurinkoon. “rantahan jatkuu
kilometreittäin ja meritähtiä on miljoonittain”, huomautti vanha mies.
“mitä merkitystä työlläsi on?” Nuori mies katsoi kädessään olevaa meritähteä,
heitti sen turvaan mereen ja totesi:
“On sillä merkitystä, - juuri tälle meritähdelle.”

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.05.2009 15:41

Haluun koira koirasen ''!!!!!ÖÄSD

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.04.2009 13:35

"olen pelännyt monia asioita elämässäni ja suurin osa niistä ei ole koskaan toteutunut".

Siitä sit valitsemaan :DTiistai 17.03.2009 12:46

Basset + Bokseri = Baskeri, pieni töpöhäntäinen koira joka mielellään tarkkailee ympäristöään omistajansa päälaelta.

Collie + Mastiffi = Colmas, vaikea koirarotu joka ei sovi ensimmäiseksi koiraksi, eikä vielä toiseksikaan.

Villakoira + Akita = Villakita, koira jolla kasvaa karvoja myös suussa.

Mopsi + Collie = Mollie, haikea ja surumielinen koirarotu.

Shih Tzu + Rottweiler = Shitweiler, koira joka ei opi koskaan sisäsiistiksi.

Mopsi + Kelpie = Moppie, nyöriturkkinen koirarotu joka mielellään osallistuu siivoamiseen.

Tiibetinmastiffi + Lassie = Tiimalassie, koiratotu jolla on huomattavan kapea vyötärö.

Cavalier + Noutaja = Cavaltaja, koira joka ilmiantaa sinut viranomaisille
jos olet jättänyt koiraveron maksamatta.

Maremma + Chihuahua = Marihuahua, tullin suosima uusi huumekoirarotu.

Corgi + Shih Tzu = Cortzu, koirarotu joka
on hyvin vaikea saada lisääntymään.

Pomeranian + Samojedi = Pomojedi, erittäin dominoiva karvaturri, joka pyrkii laumanjohtajaksi kaikin keinoin.

Pinseri + Staffi = Piffi, kiinassa suuren suosion saavuttanut helposti lihova rotu.

Vihikoira + Saluki = Viluki, hyvin herkästi paleleva ohutturkkinen koira.

Mudi + Whippet = Muppet, hauska, lelukoiraa muistuttava koirarotu.

Puli + Villakoira = Pullakoira, leipomotuotteisiin mieltynyt pyöreävartaloinen lemmikkieläin.

Corgi + Setteri = Corsetteri, shar pein vastakohta, eli koira, jolla on numeroa liian pieni nahka.

Saluki + Malinois = Salunois, koira joka viihtyy isäntänsä kanssa kapakoissa.

Lhasa Apso + Malamuutti = Apsoluutti, koira joka EI viihdy isäntänsä kanssa kapakoissa.

Siskolisko<3Maanantai 09.03.2009 19:10

i carry your heart with me, i carry it in my heart
i am never without it
anywhere i go you go,my dear;
and whatever is done by only me
is your doing,my darling
i fear no fate
for you are my fate,my sweet
i wantno world
for beautiful you are my world,my true
and it's you are whatever a moon has always meant
and whatever a sun will always sing is you

here is the deepest secret nobody knows
here is the root of the root and the bud of the bud
and the sky of the sky of a tree called life;
which grows higher than the soul can hope or mind can hide
and this is the wonder that's keeping the stars apart

i carry your heart...
i carry it in my heart.

[Ei aihetta]Tiistai 24.02.2009 19:50

...ska åka till hem nyyyyyyy !
Hejdå Tullinge :3

Pimppuuu!!Keskiviikko 18.02.2009 16:28



Teen tämän
Hyvästä ystävästäni [x]
sisaruksestani []
tyttö/poikaystävästäni [ ]

. Missä hän asuu? - Oulaisissa
. Missä kuussa hän on syntynyt? - toukokuussa
. Miten kuvailisit häntä? - Päästään vialla, laiha, notkea ja voimakas.
. Milloin hän itki viimeksi? - Emmää tiiä tarkkaa :D Veikkaan että taas kahtonu youtuben Ipi-itkee videota ja tirautella yksinää
. Mikä hänet saa yleensä itkemään? - edellämainittu Ismo Laitela video, poron tappaminen tv:ssä
. Miten hän pesee hampaansa? - harjalla luulisin
. Onko hänen vaatekaappinsa siisti? - en tiedä tämänhetkistä tilannetta mutta se on hyvä ku se levittää koko paskan lattialle ku ehtii vaatteita esim baarii tms xD
. Katsooko hän omaa peilikuvaansa aina kun saa tilaisuuden?- joo ja se ottaa vielä sellasen hyvän ilimeen !

. Rakastaako hän ketään tällä hetkellä? - mua ja Markusta
. Mikä on asia, mistä hän pitää todella paljon, mutta ei kerro sitä kenellekkään? - emmää tiiä mitä se ei kertos. Mutta tykkäähän se vaikka mistä
. Miten hän oli pukeutunut kun tapasitte ensimmäisen kerran? - ööö no varmaa talvitakki sillä on ollu ku talvella tavattii
. Miten hän pukeutuu nykyään? - ihan tavallisesti kai? :D pussilakaan ainaki joskus aamuöisin päisää
. Milloin näet hänet seuraavan kerran? - Hmm ensviikolla
. Osaako hän tehdä ruokaa? - Se on oikeesti paras ketä tiiän paistaa pekonia !! ja tekemää kasvispiffejä
. Onko hän hyvä koulussa? - ahkerampi ainaski ku minä xD
. Mitä teette yleensä? - puhytaa paskaa ja haukutaa rumia ihmisiä...juuaan kahvia ja kuvitellaan kaikkia sairaita ja hulluja. Juuaan ja käyään jatkoilla ja katotaa Johanna Tukiaista seiskan nettiteevestä. Leikitää kissan leluilla ja puristellaa omia läskejä
. Oletteko riidelleet kertaakaan? - no ei sillai, välillä kai jotaki erimielisyyksiä mutta ei me vissii sodittu olla koskaa
. Nostavatko kalliit lahjat hänen eroottisia haluja? - : DD vois tesmata
. Polttaako hän? - savuaa ku wtc-torni...se o vaa lopettanu eli EI ! :D
. Kuka on hänen paraskaveri? - minä-manne tietty !!!!!!1
. Minkä maan kulttuurista hän pitää erityisen paljon? - ööööliekkö tuo nii kulttuuri-ihminen ...ei oo ollu puhetta

1. Kuka hän on: - Pia Pimsukka Pimpu Pillupia Pimsu Piiiiia
2. Mikä on hänen kengännumeronsa?: - öööjoku 36 tai 37. Helevetin pieni sorkka !
3. Onko hän pitkä: - lyhykäinen
4. Hänen silmiensä väri: - sekasikiöt. ei ku en oo oikee ottanu selvää :D
5. Jos hänellä on sisaruksia tiedätkö heidän nimensä: -ei sillä oo
6. Hänen lempivärinsä: hmmmm..aika paha aika paha...sellasia kivan vaaleita sen vaatteet usein ainaki on...hmph..en mää tiä.
7. Millainen on hänen musiikkimakunsa: - Sopiva ! xD iskelmää me ainaki ollaa kuunneltu ja laulettu karaookkesa. Janne Tulkki ja Jari Sillanpää ! Kristiina Brask ja Laura Voutilainen
8. Milloin viimeksi näit häntä: - liika kauan sitte...piru ku sitä aina on liian kaukana :(

9. Seurusteleeko hän: - juuu
10. Parasta hänessä: - Se on niin samanlainen ku minä, se ymmärtää puolesta sanastaki mitä tarkotan ja ollaan aina kaikesta sammaa mieltä xD
11. Mitä hän vihaa: - kaikkia solarium-huoria ainaki : D ja ihmisiä jokka luulee olevansa parempia ku muut ja ihmisiä jotka kohtelee kissoja huonosti
12. Mitä hän rakastaa: - mua ! Makea, peikonlihaa? sitä ku se on laihtunu
13. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka: - Hmmm...en muutes tiiä. joko Oulusa tai kämpillä tai töisä
14. Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan: - joo niinku pekonit pannusa!
15. Syökö hän mitä tahansa: - No tuskin. Mun lempi muisto on ku sillä oli leikattu viisaudenhammas ja se silti väkersi sitä rutikuivaa ja kovaa ruisleipää ku se tykkää siitä niin palio xD hullu
16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa: - kaikkia se aina värkkää...leikkii rouvaa ja semmosta
17. Osaako hän laulaa: - osaa sen munsta !
18. Mitä lehtiä hän tilaa: - Emmää tiiä tilaako mitää. Selkis ainaki ettei tilaa seiskaa ku aloin sotkea kerran sen tykönä sellasta lehtee ni nosti hirviän metelin ku se oli sen anopin.
19. Mikä saa hänet raivostumaan: - Nuo jutut ainaki mitäse vihhaa. Ja juttuja mitä en vihti täsä sanua
20. Omistaako hän puhelinta: - joo

21. Mitä lemmikkejä hänellä on: - Pojat (: eli kolme kissaa. Ja Eemi lasketaa tietty myös eli plus koira
22. Juoko hän alkoholia: - !! joo
23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua: - kyllä mää uskon
24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta:- heleposti ja onhan tuo nyrkkejä käytellykki xD
25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi: - Ois se varmaa sängyn reunalla vittuilemasa 8'D
26. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen: - No ehän mää kehtaa peiliin kattua jos meen kertomaa : DD ohan tuota vamamsteltu jatkoilla ja muuallaki
27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä: - ohan tuota märisty
28. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla: - e
29. Mitä mieltä hän sinusta on?: - pittää kysyä siltä
30. Millainen hän on humalassa? : - hyvä ! keksii mielellää mun kans jäynää ja on mukana aina kaikesa ! Menevä ja estoton hupakko
31. Mikä on hänen lempiohjelmansa tv:ssä: - ööööö kyllä se salkkareita ainaki vahtaa
32. Miksi hän pitää sinusta: - En tiiä, ihmettelen kovasti itekki :D

33. Osaatko hänen numeronsa ja osotteensa ulkoa: - suurinpiirtei
34. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä: - ei kai meitä voi ihimisten ilmoille päästää kahestaa
35. Mikä on hänen lempiasentonsa sängyssä: - pekonipannu!

36. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanin luonteessa?: - no ohan näistä puhuttu vaa en tähän jaksa alkaa luetella
37. Missä ulkomailla hän on käynyt: - ei se oo poistunu Oulaisista.
38. Onko hänellä lapsia: - pojat 3kpl. kissoja
39. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle: - No onneksi, Se ymmärtää mua :D

Oon himakonna ja mul on isotylsyys ! Keskiviikko 18.02.2009 15:52

1. Kuka olet kahdella sanalla?
- Helmi ja lihava
2. Mitä pizzasi päälle laitetaan?
- hawai med salami on mun vakkari Robbanilta. Muista ei sit nii välii.
3. Ruotsi vai Englanti?
- Ööö Svenska nyt ku asun Tukholmissa nii käytännöllisempi varmaa.
4. Tykkäätkö laulamisesta?
- Joo kovaa ja korkeelta vaikken osaa .__: Päisää aina karaokeeeee
5. Milloin olit viimeksi laivalla?
- Tulee pari kk vissii kohta. Emmäätiä. 26.12. ehkä oisko ollu.
6. Pidätkö sateesta?
- No vesisateesta kesällä sillai vähä. Jos sitä ei kestä kauaa.
7. Onko sinulla silmälasit?
- On mut en mä käytä.
8. Minkä vaihtaisit itsessäsi?
- Öö selluliitin reisistä ja mahasta ja hiustyypin.
9. Minkä väriset sukat sinulla on nyt?
- valkoset
10. Mitä ensimmäisessä tekstiviestissäsi, saapuneet kansiossa lukee?
- Jotaki kivan keksimiseen liittyvää oisko
11. Oletko hyvä matematiikassa?
- loser
12. Mitä aijot tehdä ensimmäisenä kesälomapäivänä 2009?
- miten se loma määritellää. Miten musta tuntuu että nää kyselyt on melki kaikki tehty joilleki alle 16 vee pissaliisoille 8) No iteppähän näitä teen.
13. Oletko koskaan voittanut missään netin kilpailussa?
- En mä osallistu
14. Mikä on sinun mielikappaleesi?
- Tällä hetkellä tykään Dolly Partonin Jolinesta hulluna !
15. Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on?
- Öööö sukunimi?
17. Tomaatti vai paprika?
- Algeerinen ni vihaan kumpijaki
18. Minkä väriset verhot huoneessasi on?
- No ei oo ku valkoset kaihtimet ku nii vasta muutettii
19. Mikä kappale soi nyt päässäsi?
- No toi Joline
20. Mitä sanoit viimeksi ja kenelle?
- Kai mä aamulla huutelin jotaki rakkaudentunnustuksia ja heippaa ku kotipossu lähti töihi
21. Paljonko kello on?
- 12.15
22. Missä huoneessa olet nyt?
- makkarissa
23. Onko huoneesi siisti vai sotkuinen?
- muuton jäljiltä koko kämppä
24. Salmiakki vai suklaa?
- salmiakkisuklaa !
25. Osaatko paistaa lettuja?
- Kyllä jokaisen seiskaluokan käyneen pitäs osaa. Paitsi jos on niin hemmoteltu ettei osaa paistaa es ranskiksia ;) tämäkin ihme nähty
26. Onko sinulla sisaruksia?
- onhan nuita kertyny
27. Minkä nimen antaisit pojallesi?
- Emt oikee...joku joka liittyy Matiaksen tai mun sukuun jotenki tms. ois hyvä
28. Pidätkö moottoripyöristä?
- On kai ne ihan siidejä. Pelkään vaan istuu kyydissä
29. Auto vai kottikärryt?
- auto
30. Oletko kateellinen jollekin?
- aina mä jostaki. Niinhän kaikki itseluottamustaan etsivät väittää että paskapuhe johtuu kateudesta. Hohhoijaa.
31. Minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna?
- Suomeeeeeen
32. Oletko uskonnollinen?
- en mitenkään erityisen
33. Uskotko Jumalaan?
- eiku itseeni
34. Oletko kaksimielinen?
- enn
35. Omistatko niittivyön?
- löytyyyy
36. Ilkka jääskeläinen vai 50cent?
- Idolshinttari (popstars?) tai turtlesin näkönen kerrostalonkokonen neekeri ? Mieluummin mä silti 50centin biisejä popitan
37. Minkä puhelimen omistat?
- luottokortin kokonen nokia. Tällanen littana
38. Asutko kerros-/rivi-/oma-/paritalossa?
- Ööö Ruotsissa luhtitalossa ja Suomessa kerrostalossa
39. Sattuuko sinua nyt johonkin?
- eii...vähä hiuspanta painaa korvien taa
40. Mitä olet syönyt tänään?
- Kahvia ja toffeeta vähä
41. Oletko ostanut mitään tänään?
- Enn
42. Onko sinulla parasta ystävää?
- Ei oo, kaikki on yhtä hyvejä.
43. Missä kuussa sinulla on syntymäpäivä?
- marraskuuuu
44. Oletko humoristinen?
- kyllä mä uskosin näin :D
45. Oletko hiljainen vai riehutko koulussa?
- No riehun kotona
46. Mitä irtojäätelöä ostat kioskista?
- Öhhh en mitää. en tykkää irtojädestä
47. Käytätkö vielä sukkahousuja/pitkiksiä housujesi alla?
- en mää, oon ikiteini ja teinejä ei palele
48. Oletko 'allerginen keväälle'?
- En mä oikeestaa :D mutta koivuille sun muille ono eli allergian merkeissä menee aina koko kevät
49. Osaatko tanssia?
- En mää
50. Nauratko enemmän kuin itket?
- tietty
51. Omistatko hyviä ystäviä?
- mmm-m :3
52. Kumpi on sinulle tärkeämpi, äiti vai isä?
- Kuka tällasta pystyy määritellä
53. Käytätkö msn messengeriä?
- juu
54. Kuinka paljon olet koneella päivässä?
- Noaina hypin välillä muualla ja koneella ees taas nii paha laskea
55. Onko kynsissäsi kynsilakkaa?
- Jööö..tein ranskalaisen manikyyrin huviksi roosalla lakalla ja hopeaglittertipeillä siistiä !
56. Miten hiuksesi ovat nyt?
- pannalla pois naamalta ja tavis ponnarilla...poissa silmistä poissa mielestä
57. Kävitkö tänään suihkussa?
- en oo jaskanu vielä
58. Pidätkö huvipuistoista?
- tykkäsin sillon ku viimes kävin joskus ala-asteella
59. Mikä on puhelimesi taustakuvana?
- teemaan kuuluva kukkatribaaliköynnöshöskä
60. Millainen sää on ulkona?
- Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja tääl on lämmin
61. Syötkö terveellisesti?
- en mä kauheen. aina aikaajoin
62. Arvaa paljonko kello on nyt?
- 12:38
63. No paljon se oikeasti on?
- 32
64. Oletko koskaan lähettänyt viestiä the voice teeveeseen?
- öö en?
65. Mikä tuo kesän?
- tissitopit
66. Tiedätkö kenen nimipäivät on tänään?
- e
67. Kuinka pitkä olet?
- 164
68. Oletko alipainoinen?
- en tod ikävä kyllä :D
69. Pidätkö itsestäsi?
- pakkohan se on ;3
70. Omistatko raitapaitoja?
- joo mutta en käytä
71. Marimekko vai micmac?
- haluisin sellasen Marimekon ihkupihku pussukkakukkaron ! Micmacilla on kivoja vaattei mut jokaikisellä teinivitulla on niitä niiiiii
72. Monelta heräsit tänään?
- öhhhh 8 jälkee
73. Oletko käynyt koskaan missään festareilla?
- monesti
74. Mitä vihaat?
- turhaa lässytystä ja muka henkeviä lausahduksia joissa ei oo mitää järkeä. Jeesustelua ja Nina Mikkosta. Sitä ku kaikki pikkulissut rakastaa kaikkia ystäviää ylikaiken ihQpokseissaan ja sitä etten voi syödä MonkeyChunkia ku oon allerginen. Vihaan Brittien koirienjalostusta ja ihmisiä jotka jeesustelevat aiheesta vain koska näkivät dokkarin tv:ssä tässä männäviikoilla. Inhoan menneiden kaivelemista ja katkeria ihmisiä jotka tuhlaa elämänsä vanhojen asioiden murehtimiseen.
Vihaan käsintiskaamista mutta vielä enemmän vihaan tiskikoneen tyhjäämistä. Vihaan ihmisiä jotka luulevat tietävänsä mikä on kellekkin parhaaksi, paskaa saa puhua ja kihistä itsekseen, muttaennenku tarvii alkaa konkreettisesti puuttumaan, voisi jokainen laittaa oman elämänsä moitteettomaan kuntoon. Vihaan ihmisiä jotka höpötää syyseurauskohtalo paskaa. Jokainen päättää ihan itse mitä elämästään tulee, eikä kaikkea kannata kattooa sen saatanan mehupillin läpi. Vihaan myös tuurijuoppoja, ja ihmisiä jotka kerää myötätuntoa selittämällä että "voi ku mää oon alkkis". Vihaan myös kännissä örveltäviä naisia joilla tissit pomppii tiskillä ja kuola valuu naapurin tuoppiin, kuvottava näky. Vihaan myös kiertomaileja, joissa väitetään että ens torstaina kuolo korjaa. Vihaan myös pieniäpiirejä. Vihaan radio novaa, laatikon arvoitusta ja elokuvia joita joutuu kattoo 4 tuntia huomatakseen että mielenkiintosin kohta koko paskassa oli se eka 15 min. Vihaan ihmisiä jotka syyttää AINA muita virheistään, ja kaikki menee sen piikkiin ku on ollu vaikee elämä ja kaikkee. Mm.m. Tätä listaa vois jatkaa loputtomiin
75. Minkä aineen tunnilla on tylsintä?
-
76. Kuvaile päällä olevaa paitaasi kolmella sanalla?
- T-paita, valkonen, eessä lukee Slipknot
77. Oletko hyvä Twister pelissä?
- no päisää ainaki
78. Oletko iloinen?
- no juuu
79. Pidätkö pienistä lapsista?
- Tykkään jos niitä ei kuskata 4 vuotiaaksi asti rattaissa *puistatus*
80. Kuunteletko nyt musiikkia?
- enn
81. Oletko ihastunut nyt?
- Maaattiaaaas
82. Tietääkö ihastuksesi kohde siitä?
- tiätty
83. Onko tänään ollut hyvä päivä?
- normi
84. Mitä sinulle kuuluu?
- hyvää
85. Oletko koskaan jättänyt sormia oven saranan väliin?
- öö en
86. Mikä viikonpäivä tänään on?
- keskiviikko
87. Oletko koskaan kalastanut?
- joskus :D
88. Mäkkäri vai Hese?
- burgerKing!
89. Historia vai äidinkieli?
- äikkä
90. Kaulahuivi vai lapaset?
- lapaset
91. Sano jotain englanniksi?
- How did Zeek die?
92. Tiedätkö minä viikonpäivänä synnyit?
- en
93. Mikä on lempikarkkisi?
- turkkarit ja lakumixin ne mustat pallukat
94. Syötkö usein karkkia?
- enemmän jätskiä ja sellasta
95. Ovatko ukkosmyrskyt kivoja?
- ei
96. Onko sinulla mielikuvitusystävää?
- ei
97. Tiedätkö jääkiekon säännot?
- en
98. Minkä muotoiset makaronit ovat kivoja?
- ööö normi
99. Kirjoita jonkun kappaleen kertosäkeen sanat?
- etsä tiiä kuka mä luulen olevani
100. Mitä teet nyt?
- lähen hakee kaffee ja kyylää brassej
Lähtee pariksi viikoksi ryypille ja jos kotiin tullessa selluliitti on vielä kotona niin onhan se ihme!