IRC-Galleria

HUI! ;SSSunnuntai 30.11.2008 01:53

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

SNOUKKAAMAAAAAS 8> <3Lauantai 29.11.2008 19:08

olin pe ja la rinteeeees! ;))) IHAN HUIPPUA! <33333333333333 with viiiiiivi,calypso
ja sit pe-la yönki viivil! ;)))))))))))))
"En muuten ole koskaan nähny iivoo tollasena"
*iivo hyppii ja loikkii ja heittelee pikku palloa ja laulaa muumeja* ;'D

WWTTTTFFF!!!!!!!!Torstai 27.11.2008 19:18

MITÄ MITÄ MITÄ!!! MIE OLEN KAIKKIEN MUSTALLA LISTALLA!!!! JA KAIKKI ON MUN!!! TÄLLÄ IRCILLÄ ON OMAT MIELIPITEEEEET!!!! >;((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((

JA KAIKKI VASTAAMAAAAAN! <3Torstai 27.11.2008 18:12

1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa tekee Sinut hulluksi?
7. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
8. Mitä mieltä olet luonteestani?
9. Mikä yhdistää meitä?/Mikä on meidän juttu?
10. Olemmeko koskaan riidelleet, miksi?
11. Luotatko minuun?
12. Mitä haluaisit tehdä kanssani?
13. Mitä haluaisit sanoa minulle?
14. Mitä olet aina halunnut kysyä minulta?
15. Mikä on paras yhteinen muistomme?
16. Huonoin puoli minussa?
17. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan

<3Tiistai 25.11.2008 21:32

i'm a big big girl,
in a big big world,
it's not a big big thing,
if you leave me,
but i do do feel that,
but i do do will miss you much,
miss you much..

i can see the first leaf falling,
it's all yellow and nice,
it's so very could outside,
like the way i'm feeling inside,

i'm a big big girl,
in a big big world,
it's not a big big thing,
if you leave me,
but i do do feel that,
i do do will miss you much,
miss you much..

outside it's now raining,
and tears are falling,
from my eyes,
why did it have to happen,
why did it all have to end,

i'm a big big girl,
in a big big world,
it's not a big big thing,
if you leave me,
but i do do feel that,
i do do will miss you much,
miss you much..

i have your arms around me,
warm like fire,
but when i open my eyes,
you're gone,

i'm a big big girl,
in a big big world,
it's not a big big thing,
if you leave me,
but i do do feel that,
i do do will miss you much,
miss you much..

i'm a big big girl,
in a big big world,
it's not a big big thing,
if you leave me,
but i do feel that,
i will miss you much,

will miss you much... <3


KIPIÄ!Tiistai 25.11.2008 17:32

KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!
KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!
KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!
vKIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ
KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!
KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!
KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!
KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!
KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!
KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!
KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!
KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!KIPIÄ!

AHIHI! <3 helmin tuurilla o.o"Maanantai 24.11.2008 17:08

no huhhuh, -.-"
tänäään on ihan hirvee ilma ja sit viel liukastuin ku olin kävelemäs pysäkille. bussiki oli sellaset reilu 5 min myöhäs. siin ooteltiin bussii kauhee väkijoukko ympärillä ku kaikki ootti bussia kylmissään kun tuuli hirveesti. vihdoin päästiin bussiin ja se oli ihan täys ja oli viel sellanen kiva haitari bussi!! mie seisoin sellasen oven kohalla siin on niiku portaat alas ja niitten ovien ees nii enkö mie minun tuurilla könyttäny sinne portaisiin ku bussi nytkähti! o_o" nyt sattuu käteenki ja kyllä kaikki sai naurut ku mie könytän ylös sieltä ja olen silleen et köh köh! ;D

NYT VASTAAMAAN!!!! <3 Tiistai 18.11.2008 00:13

1. Mikä on oikea etunimeni?(1p)
2. Millä paikkakunnalla asun?(2p)
3. Millä luokalle menen?(1p)
4. Montako sisarusta minulla on?(5p)
5. Millaisessa talossa asun? (Kerrostalo, rivitalo, omakotitalo,paritalo,yms.)(4p)
6. Onko minulla lemmikkejä?(3p)
7. Mitä inhoan kovasti?(6p)
8. Olenko ihastunut johonkuhun?(4p)
9. Seurustelenko jonkun kanssa?(1p)
10. Mitä harrastan?(3p)
11. Minkä väriset silmäni ovat?(4p)
12. Onko minulla lävistyksiä? Missä?(2p)
13. Minkälaisesta musiikista pidän?(1p)
14. Millaisista elokuvista pidän?(1p)
15. Mikä on toinen nimeni?(2p)

iida-room-40/40 <3 <---stana sie elät mussa! O__O" ;D <3
viivi-calypso-37/40 <3

pelailemassa! <3Lauantai 15.11.2008 21:44

elippäs olin tänään pelailemassa sallassa koripalloa jaa pelattiin sallaa ja oulua vastaan, toinen oeli voitettiin ja toinen sit hävittiin, mut oli kyl KIVVAA! <3 ;D
tulo matka meni aika höpöksi ku kaikki oli ostanu mad-crocia ja sit kaikki oli ihan yli vilkkaita ja osa lauleskeli ja "leikki" idolssia bussin kuulutus mikissä! ;DDD AHIHI! <3

et sit tällä kertaa tälläst!

viisauksia -_____-" ;D <3Keskiviikko 12.11.2008 22:50

Helmii sanoo:
hhellouu
Karin-san sanoo:
HEYY MY DARLING :D
Helmii sanoo:
<333333 yes i want go marriet whit you to!!!! <333333'
Helmii sanoo:
LÄPPÄ! ;DD
Karin-san sanoo:
OU!! u wanna marriet me... what suprise i want to marriet you -.-' :D
Helmii sanoo:
;D eehee
Karin-san sanoo:
LÄPPÄ:D
Helmii sanoo:
no eiku mie olin tosissani! ;D
Karin-san sanoo:
ooo... nii mieki *muiskis*
Karin-san sanoo:
:D
Karin-san sanoo:
-.-
Karin-san sanoo:
:D
Karin-san sanoo:
LÄPPÄ
Helmii sanoo:
älä sano et se oli läppä ja sul on joku toinen!! oi roomeoni! <3______<3
Karin-san sanoo:
OI JULIANI, RAKAS JULIANI, MITEN PYSTYT SANOMAAN TUOLLAISTA RAKASTAN SINUA!!! KARATAAN NAIMISIIN
Karin-san sanoo:
:D
Helmii sanoo:
;D JOOOOOOO tulen messiin!!! ;D





MITJAAAAA <3 ;DDD