IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

Tästä se lähtee!Maanantai 24.02.2014 22:10

Huhu kertoo, että olen laihtunut kolme kiloa (tai muistan edellisen painoni jotenkin väärin, köhköh). Sen kunniaksi mässäilin viikonloppuna ihan kunnolla jäätelöä ja äitin synttäiherkkuja ja raakaa makaronia ja suklaamuroja ja tänäänkin vedin makaronia kitusiini lounaspäivällisellä varmaan kolmen hengen edestä.

Nyt illasta kuitenkin minä, HennaArskaJuulia, ryhdistäydyin jälleen ja vedin itselleni päälle 20 minuutin kuntotreenin. Ainakin miule se oli aika kuntoilua, yhtä soittoa vatsalihaksia, (epätoivoisia) punnerruksia, venyttelyä, kyykkyjä, lautana olemista ja kaiken uusimista uusimisen perään. Kyllä kroppa kiittää, hohhoh. Tosin joskus kai pitäisi enemmän aikaa varata, että voisi tehdä useamman pätkän eikä rykäistä kaikkea suoraan peräjälkeen.

LoLOllOLlLLOL, aamulla jaksaa ihan varmasti kävellä taas töihin. Saa nähdä, jääkö yhden illan jutuksi tämä omaehtoinen kuntopi(i)ri. Minä tykkään piristä, PIRRRRRRR!

quququuquququSunnuntai 23.02.2014 19:21

Pitäisi varmaan tehdä jotain hyödyllistä.

CurlcurlcurlinglinglingMaanantai 17.02.2014 22:43

Kävinpäs kokeilemassa curlingia! Superliikuntatutorimme Jöni ja Tömi järjestivät moisen mahdollisuuden ja tänään noin kymmenen hengen porukalla käytiin tutustumassa lajiin mukavaisen ohjaajan opastamana.

Alussa hieman jännitti, mutta aika nopeasti miusta tuli paras.

Tai no, ei ehkä paras kuitenkaan. Huijasin vähän, anteeksi.

Mutta kivaa oli!
Tämän vuoden ystävänpäivä vei voiton kaikista aiemmista. Oli siis paras ystävänpäivä. Ystävänpäivä. Paras. Paras ystävänpäivä. Ystävyyspäivä.

Näin siis Lauria perjantaina - melkein kahden vuoden jälkeen. Näin myös muitakin höpelöitä, kuten Tonskia, Rasmusta, Anssia, Ellaa ja nuba kympin tyttölöisiä. Vähän surkuna ainakin muuan Toni ja muuan Aaroni ja muuan Mirjam ja muuan Jaana ja muuan muuan kaikki muut vaan uupuivat joukosta. Noh, joku toinen kerta sitten eikös juu.

Lauria odotin kuitenkin eniten. Perjantaina siis nähtiin Feverissä, tuossa klassikkotapaamispaikassa. Siellä istuttiin iltaa, kaikki hörppäilivät olutta ja lonkeroa jajajaja itse istuin kiltisti ja juttelin vaan vähän kaikkien kanssa - Laurin kanssa enemmän, koska hälle oli eniten kerrottavaa ja hältä oli enemmän kuunneltavaa. Sitten siirryttiin Marksiloiseen, tuonne uuteen rokkihenkisten kantapaikkaan, jossa Ella oli iloisesti töissä ja hältä "tilailin" ainakin limpparia. No joo, otin mie yhen alkoholillisen drinkinkinkinkin, mutta mjaa. Marksiloisessa viihdytettiin Ellaa itse kukin vuorollaan ja useamman hengen porukassa plus tutustuttiin random-ihmisiinkin. Tai no tutustuttiin ja tutustuttiin, aika nopeasti syrjäydyttiin Laurin ja Tonskin kanssa kauas random-ihmisten loosista hienolle sohvalle juttelemaan hävyttömyyksiä. Eli vaihtelemaan lisää kuulumisia elämästä.

Nyt taas jaksaa elämää paremmin, uskallan taas haaveilla suklaamuroista ja sain enemmän intoa ja syytä rahan säästämiseen. Voivoteltiin nimittäin Laurin kanssa aika paljon Australia-reissun toteutumattomuutta silloin nuvan viimeisenä vuonna.

Aivan jumalaton ikävä jäi. Miten taas selviän?


Pakko.

JeshhPerjantai 14.02.2014 18:56

Hyvää ystävänpäivää minulle ja vähän ehkä muillekin (jotka miulta moisen onnittelun ansaitsee, päättäkää itse), koska Bloodhound Gang soi ja energiajuoma maistuu hyvälle! Julistettakoon tämä ilta siis hyvinkin stressittömäksimäksimäksimäkkärimäkkäripariparipariparifev...

Huhu kertoo, että näen tänään LateXi333:n! :) Mutta se on vielä huhu, eli ei todeksi sanottu. Toivotaan parasta, koska muuten en kestä.

Päivä yöhön vaihtuuTorstai 13.02.2014 21:57

Hihii, huomenna tulee ensimmäinen palkka tilille! Sen kunniaksi kävin kaupassa käyttämässä viimeiset tilillä lepäävät hiluset ja ostin broileria ja sipsuloisia. ÖVERIT.

Mutta lol 1/3 Pringleseistä syöty ja jo käy yököttämään. Pidän tätä hyvänä merkkinä.

Ehei muuta tälläkään kertaaKeskiviikko 12.02.2014 21:45

Apinoita, apinoita, apinoita, apinoitapinoitapinoitapintaointieajelik KIKIIKIKIKIKIKIIIKIII.

AiluCrash - We Are The Last On EarthSunnuntai 09.02.2014 17:38

Pitkästä aikaa mitääntekemättömyyspäivä, jonka olen jo armollisesti tuhlannut tekemättä mitään järkevää. Olen siis lueskellut kirjoja, potenut huonoa omatuntoa koulutöiden välttelystä, käynyt kaupassa metsästämässä ruokaa kaappiin (pysyin jopa budjetissani), kuunnellut musiikkia ja mietiskellyt elämääni. Aika hiljaiseloa siis tänään ollut, mutta eikös se välillä pidä ollakin.

Eilinen meni vähän plörinäksi. Tai siis ihan ansiokas päivä oli, tehtiin MiNNan kanssa ryhmätyötä (josta miun pitäisi omaa osuuttakin vääntää lähiaikoina), kokousteltiin Ainoan ja Laurrahhn kanssa (saatiin tehtyä mitä pitikin), kokoustelin luokkatoveri Hennan kanssa (mistä näitä Hennoja oikein tulee?) ja läheteltiin Espanjaan sähköpostia kivaa. Ansiokas päivä siis oli, kuten jo sanoin. Illemmasta menin vielä Heinininin synttäreille Surakkaloiseen. Hienot synttärit oli, paljon ihmisiä ja kolehtikin keräsi mitä ilmeisemmin hyvin rahaa : ) Heinini siis keräsi rahaa nuorten mielenterveyshommaan, käy kuulemma ensi viikolla lahjoittamassa rahat, huhhuh. Olin suht sosiaalinen, mutta jossain vaiheessa iski epäsosiaalinen olo ja päätin lähteä pois. N00b minä, mitäs pitää elämää pohdiskella aina liikaa.

Onneksi musiikki piristää mieltä. Tänään olen kuunnellut miun levyhyllyn löytöjä, eli klassisen musiikin kokoelmalevyä, Stratovariusta ja nyt soi AiluCrash <3

Tänäänkin kahdeksalta nukkumaan. Ensi viikon perjantaina tai sen jälkeen maanantaina pitäisi tulla ensimmäinen palkka! Jänskättää ihan.

Onneksi sain töitä...Keskiviikko 05.02.2014 15:00

...koska maksoin laskut ja tilille jäi päälle 70 euron kolikkoa. Onneksi kävin tänään kaupassa ostamassa rrrrrrrrrrruokaa ennen rahojen katoamista<3

Plus sain ruotsin kirjoitelman läpi, uliuliuuuuuuuu!

KivaakivaakivaakvaakvaakvaakMaanantai 03.02.2014 16:07

Jess, harkkapaikka hommattu (sopimuksia vaille valmis pläjäys siis)! Huhtikuun lopulla alkaa ja toukokuun lopussa päättyy harjoittelu Nuorisoasemalla. Jänskättää hieman, mutta ainakin tuleva harjoittelunohjaaja vaikutti hirmu mukavaiselta henkilöltä kun äsken kävin vierailulla : ) Hyvin kävi jutut yksiin!

Nyt pahanilmanlinnut pois kaakattamasta, sillä tahdon että hyvä onni pysyy. On nimittäin löytynyt työpaikkaa, on nimittäin tullut tehtyä kirjoitelmia ruotsiksi, on nimittäin löytynyt harkkapaikkaa, on nimittäin tullut pysyttyä aikataulussa ja on nimittäin stressiastekin pysynyt varsin sopivaisella liekillä jo jonkun aikaa.

Ohhoh! Taikoikohan Frederikki sittenkin miun vuodesta kivamaisen?