IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

You and me won't be unhappyTorstai 15.10.2015 19:13

Miun muisti on taas alkanut keljuilla :D Juha tuli yöksi tänne ja seurasi vaan hölmistyneenä eilen, kun ravasin pitkin huoneita etsimässä miun lääkkeitä. Ei meinannut löytyä mistään! Hatara muistikuva oli siitä, kuinka olin niitä ottanut olohuoneessa, mutta ei sieltäkään löytynyt. Katsottiin sitten Roba ja sen aikana havahduin: "Kappas! Tämän kirjan alla!" ja seuraavaksi tajusin: "Missäs miun kännykkä on?" Se onneksi löytyi (pakastimen päältä), kun ukko soitti siihen :""D Tänään oli lompakko kadoksissa (sohvan vieressä lattialla, olevinaan katsoin siitä monta kertaa).

Koneen edessä oleminen päivästä toiseen ei todellakaan ole hyväksi aivotoiminnalle. Mutta no, minkäs teet kun haluat valmistua ajoissa. Fuuuu...

Juha <3

KoliolioliSunnuntai 11.10.2015 19:42

Affektiiviset tunteet heräävät luonnossa heti. Ne ovat tiedostamattomia ja nopeita. Luonto myös alentaa muutaman minuutin kuluessa verenpainetta ja sydämen sykettä. Parinkymmen minuutin luonnossa olemisen jälkeen mieliala on kohentunut ja elinvoimaisuuden tunne kasvanut. Luonto tarjoaa myös terapeuttisia vaikutuksia ja edistää terveyttä. Näin ymmärsin Salosen Luontovaikutukset-diasta. Hyvinhän tuo reissu Koli(oosi)lla meni. Sydämen sykkeen rauhoittuminen tapahtui kylläkin vasta pidemmän ajan jälkeen, koska koirakaverit : ] Onneksi oli Enmppu, joka teki ruokaa. Laavussa yövyttiin noin viiden-kuuden miehen ja yhden naisen kanssa. Onneksi oli wuffet mukana, muuten olisi saattanut tuntemattomien seura jännittää:O Nalalalalalaa murisi vähän väliä ääniä kuullessaan, joten ainakin hää oli koko ajan valppaana. Rukakin oli sen verran valpas, että vähän aikaa rapsuteltuani hää siirtyi (ahtautui) miun ja Enmppulian väliin nukkumaan :"D Wuh wuh!

Koira ei oikein vakuuttunut miun vaellustaidoista

Nolife. No life. Noli fe. Noli fé.Sunnuntai 27.09.2015 13:51

Jee ja yhyy, tällä viikolla loppui keikkasiivouskohde. Jee siksi, koska voin viipyä Juhan luona tästä lähin aina maanantaihin asti ja yhyy siksi, koska kohteen varsin mukavaiset työntekijät. Byhyy. Yhyy. Jee. Jihuu.

Tehtiin eilen Titiäisen kanssa mokkapaloja ja ensimmäiseksi kerraksi onnistui ihmeen hyvin. Olkoonkin, että taas sai ensimmäisten palasten sujahdettua suuhun kakoa hieman imelää makua, mutta onneksi maku oli tasautunut tähän päivään _b

ISI KÄVI EILEN KAHVILLA JA PUHUTTIIN HIRMU PITKÄÄN KAIKESTA, ETENKIN MUSIIKISTA. Juha sanoi että: "Pyysin ärrällä yhtä keijoo kahville, mutta saa nähä tuleeko." Ihmettelin, että kuka ihmeen Keijo. "No sellainen tyyppi vaan. Ämpyili vähän, että tuleeko vai ei. Saa nähdä." Sitten soi ovikello ja ISI oli oven takana <3 Hääkin sai osansa mokkapalasta. Kun tarjottiin toista palaa niin tokaisi vaan kohteliaasti, että ei viitsi makeaa mahan täydeltä syödä :D:D Joten vissiin pientä taistoa hälläkin oli luomuksen alas saamisessa. Ehkä.

Perjantaina pyörin kylällä äitin, Hennan ja Alisauruksen ja Meeapinan kanssa koska oli joku Iltalento-tapahtuma. Ihan jees oli, kolmisen tuntia tuli Alisauruksen kanssa jymyttyä (äiti soitti äsken ja esitti oikein erikseen toiveen, että oltaisiin vähän kiltimmin ens sunnuntaina kirkossa :D) ja Meeapinasta opin sen, että hää tykkää kun puhun korkealla äänellä. Ei hää miule muuten hymyile :"D

Ensi viikolla on opparihaastatteluja kaksi kappaletta. OI EIII KUN JÄNSKÄTTÄÄ.

Täsä mä vaan oparii kirjootanSunnuntai 20.09.2015 18:39

"Seikkailu on enemmän tunnetila kuin sanoja ja jokaisella on omat subjektiiviset nä-kemyksensä siitä. Seikkailutoiminnalla pyritään siirtämään ihmissuhdetyössä uskoa löytää merkityksiä ja mielekkyyttä omasta elämästä ihmisille lisätäkseen heidän elämänhallintaansa."

Kyllä. Juuri niin. Selkeästi. Juu juu.

OIJEAOIJRÖLAERMLRAFEDAE.

Söin jäätelöäkinKeskiviikko 16.09.2015 13:00

Höhöh. Höhöh. Höh.

Kävin aamulla tekemässä joululahjaostoksia. Puolet lahjoista ostettu, bujaaaaa. Rahaa on kyllä mennyt, mutta onneksi palkka oli kiva. Saavuin kämpälle päälle tunti sitten "tekemään opparia". Tulos: , tutustuin näennäisesti teemahaastatteluun, avasin seitsemän välilehteä ja tutustuin niistä noin kolmeen (ovat kaikki yhä auki...), muokkailin haastattelukysymyksiä ja sitten eksyin Facebookiin. Kirjallisuuteen tutustuminen ja tietoperustasta kirjoittaminen............. KOHTAAAAA.

// EDITTTTT. Kysymykset pyöräytetty lehtorin kautta ja bujaaa kelpaavat. Sain myös kirjoitettua pätkän seikkailukasvatuksesta. Oon kovis.
HEIHEIHEIHEI viime tiistaina tuli yksi ja puoli vuotta (vasta) täyteen! OIJJOIJ <3

Plus sain lauantai-iltana opparisuunnitelman valmiiksi sillä aikaa, kun muut luokkalaiset ryybbäsivät Joenzoon yössä. Muhaha. Suunnitelman piti olla valmis vasta huomenna. Bu ha ha ha.
HUH, HUH ja HUHHUH. 40 sivuinen opinnäytetyö pitäisi työstää tässä parin kuukauden aikana (plus miun pitää kirjata siihen seikkailuskasvatuksellinen opas töttöröö), joten hommaa on taas turhan tiukalla aikataululla. Opparisuunnitelma valmistunee tiistaihin mennessä (ellei ole jo maanantaina valmis - toivon kovasti). Onneksi miula on hyvä ukko ja piristävä tytärpuoli. Tänne tulo oli nytkin kuin lomalle palaaminen - myönnän, että äsken kyllä kirjasin sitä suunnitelmaa, joten en ihan laiskana ole ollut kuitenkaan! Eilen oltiin kahdestaan Juhan kanssa, tehtiin nachopelti ja laiskoteltiin. Tänään tein Titiäisen kanssa pannukakkua, joka onnistui älyttömän hyvin... vaikka kärtsähtikin toiselta puolen, HUPSIS. Tein myös maggarakeittoa ilman makaroneja ja ONNISTUIPA SEKIN AIKA HYVIN. Titiäinen veti kolme lautasellista ja Juha varmaan saman verran :D:D Ei huono.

Kaverit pyyteli oluvelle. Laitoin kuvan Tuttiritarista ja tyhjästä Breezeristä. "Joo, Henna ei taida pystyä tulemaan tänään". Vihje ymmärretty siis.

LOMALOMASunnuntai 23.08.2015 19:53

Viimeinen kesälomapäivä alkaa olla päätöksessään. Kaksi- ja puoliviikkoisen loman aikana on kerennyt tekemään paljon. Olen käynyt Virossa (päivän reissu jiuu), Klaukkalassa, Kouvolassa (päivä Tykkimäellä, vasta loppupäivästä alkoi hieman puhalluttaa HUHHUH miten hurjia laitteita), Kitteellä (loma-ajan tukikohta) ja Puhossalossa isin luona, Kuusojalla metsässä retkellä, ja loma päättyi nyt Sotkamon kautta Joenzoohon. Loman aikana kerkesin aiemmin mainittujen asioiden aikana ja lisäksi shoppailemaan, käymään elämäni ensimmäistä kertaa hieronnassa, lukemaan kolme kirjaa, kirjoittamaan projektirapsan loppuun ja aloittamaan MYK-esseen (jälleen kerran, köh köh), katsomaan veljen tyttöjä aika monena päivänä jopa hihii <3, näkemään muita sukulaisia ja toisen puoliskon sukulaisia (ja tietenkin itse toista puoliskoa kun hänen luonaan loisinkin), osallistumaan isotädin synttärikekkereille, keräämään mansikoita, mustikoita ja metsävadelmia (jälkimmäisten olemassaolo yllätti miut), heittelemään diaboloa, uimaan kaksi kertaa (+ säären verran), neulomaan villasukat MELKEIN loppuun (höhöh, ehkä niiden valmistuminen siirtyy vielä toisella vuodella :D), käymään savusaunaa ensimmäistä kertaa elämässäni, veneilemään, matkustamaan moottoripyörän sivuvaunussa (ensimmäistä kertaa elämässäni) ja perhokalastamaan (sain kaksi harjusta, toisen karkuutin ja toisen päästin menemään - olivat muuten elämäni ensimmäiset kalasaaliit). Ennen lomaa pidin parina viikonloppuna loman aloittajaiset ja käväisin ensin Tampereella näkemässä ex-kämppistä ja sitten Oitissa tädin luona.
Ehkä unohdin jotain, mutta kai mie pääpiirteet osasin kertoa. Kaikesta tekemisestä huolimatta hyvin rento loma oli. Eli loma 5/5.

jeirjlarnefesrnMaanantai 10.08.2015 09:21

KESÄLOMA <3 Elikkäs ensimmäinen lomapäivä oli keskiviikko. Lähdettiin ke-to-yönä Juhamaisuuden ja Titiäisen kanssa ajelemaan Häslinkiä kohti. Puotettiin Titta tädilleen ja Juhan kanssa jatkoimme matkaa kohti VIROA UU. Otimme auton mukaan ja siinä sitten koisailtiin kaikki odotusajat (laivaan pääsy, laivasta poistuminen jne.). Virossa metsästelimme aikamme Prismaa, mutta lopulta päädyimme shoppailemaan SuperAlkossa. Kävimme siellä noin kolme-neljä kertaa, myyjät eivät kyselleet enää henkkareitakaan viimeisillä kerroilla :D Söimme überhyvää ruokaa überhalvalla läheisessä ravintolassa. Saatiin sieltä ohjeet Prismaankin, mutta päätettiin shoppailla läheisissä liikkeissä. Koska pari-kolme tuntia oli mennyt Juhan (ja joo joo, vähän miunkin) shoppailuihin, sai Juha loppuajan raahautua miun perässä kaikissa mahdollisissa putiikeissa. Ihme kyllä yhtään paria korviksia ei tarttunut mukaan:O Ostelin vain joululahjoja ja tuliaisia. Itselleni katselin ja sovittelin kenkiä, mutta Juhan kanssa muisteltiin että netistä tulisi halvemmaksi tilata. Eilen tilailinkin kahdet lopokkaat :D

Perjantaina käytiin Tykkimäellä ja en tahtoisi myöntää, mutta kai mie olen jotenkin vanhentunut. Titiäisen kanssa pyörin laitteesta toiseen ja voin kertoa, että jo maailmanpyörä oli lähes liian jännittävä kokemus. Se vielä pyörähti kaksi kertaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin jo hurraamassa poispääsyn kunniaksi, mutta virne hyytyi sitä mukaa kun poistumisramppi jäi taakse. Oli hauskaa kyllä, pointsit Titiäisen huimapäisyydelle. Onneksi hää ei halunnut ihan hurjimpiin laitteisiin :"D Juha katseli vain sivusta aluelippunsa kanssa. Tylsimys.

Eilen nähtiin Miika-velilöisen kanssa ja juteltiin päälle puoli tuntia mukavia. Sauliakin näin, mutta miun keskittyminen oli ehkä enemmän hänen tytöissään kuin hänessä :D Hups. Miun veljet ovat parhaita.

OON AIKUINEN KOSKA OON AMATIKORKKEESATiistai 04.08.2015 15:28

Olen Hummanoidi-Lauran luona ja tehdään kouluhommiloisia - eli hää kirjoittaa obbaria ja mie spölörölööplörektia. Hänen päässään soi Levoton prinssi ja minulla parodia kyseisestä biisistä: Munaton prinssi. Oh my.

Vähän aikaa sitten tapahtunut keskustelu välillämme:
HLaura: "Anteeks kun keskeytän, mutta nyt tuli hämärä kohta..."
Mie: "Liikaa sieniä?"
HLaura: "Ei..." *tuijottaa kannettavansa näyttöä* "Vaan miten ilmaisen tämän..." *pölisee vakavana opparistaan*

Hää ei vissiin ymmärtänyt miun kysymystä .____. Enkä miekään ihan heti ymmärtänyt hänen lauseitaan.