IRC-Galleria

herääntymä

herääntymä

sä et oo lentäjän poika, sä oot lentäjä

SEKSUAALISUUDESTA ZOMGKeskiviikko 22.04.2009 13:18

Nykyään puhutaan että yhteiskunta olisi seksistynyt (liikaa), mutta en osaa sanoa. Toisaalta seksuaalisuutta on (ja voi nähdä) kaikessa, mutta toisaalta; koska olen toistaiseksi vielä kaukana siitä tilanteesta että olisin (riittävän) sinut oman seksuaalisuuteni ja siihen liittyvien tunnetilojen kanssa, joten olen toistaiseksi samaa mieltä - tiettyyn pisteeseen asti.

Olen onnistunut kumminkin käsittelemään omia tuntemuksiani, myös tai lähinnä niitä "negatiivisia" ja "vääriä". Se on aika voimauttavaa. On kumminkin hämmentävää huomata, että itsestäKIN löytyy niinsanottujen normien kanssa sotivia seksuaalisia mielihaluja. Ja myös semmoisia mitä ei välttämättä tulisi ensimmäisenä ajatelleeksi. Mutta olen oppinut, että myös nämä hämmentävät tunteet ja tuntemukset on mielekästä käsitellä, vaikkei se välttämättä miellyttävää olisikaan.

Koen itseni olevan vielä ainakin jotenkin estynyt seksuaalisuuteni ja siihen liittyvien asioiden kanssa (esim muiden läheisyys ja alastomuus - omani kanssa olen jo sujut), mutta siihen ei kaiketi mitään yksittäistä syytä löydy.

En osaa määritellä itseäni mitenkään (sexualwise tai muutenkaan), koska koen määritteet turhiksi ja kumminkin kaikessa hienoudessaan RIITTÄMÄTTÖMIKSI. Tunnetilojen fiilistely olisi ehkä avain itseni löytämiseen tälläKIN saralla, mutta toisaalta asioiden tekeminen ja sanominen ääneen on (minulle) erittäin kuumottavaa. Toistaiseksi.
Tulen kyllä varmaan vielä jonain päivänä tutkimaan omia mielihalujani, intohimojani ja fantasioitani tarkemminkin, niin elävässä elämässä kuin ehkä kirjallisessa muodossa - joko täällä tai muualla. Tällä hetkellä tyydyn vain teoretisoimaan niistä. Tällä hetkellä analysoin asioita liikaa: mitä jos se ei toimikaan mulle, mitä jos en olekaan hyvä tässä, mitä jos alkaakin ahdistaa. Sinänsä ymmärrettävää, mutta toisaalta aika turhaa. Pelkään ehkä liikaa negatiivista kommenttia (noin yleisestikin), kielteistä reaktiota, mitä vaan, joten se osaltaan estää mua TEKEMÄSTÄ.

(Tämä blogimerkintäkin on oiva esimerkki siitä - en (vielä) uskalla kirjoitaa asioista niiden oikeilla nimillä, vaan kirjoitan ympäripyöreästi, melkein asian vierestä. )

Inspiraationa toimi tämä: Emie#blogcomments

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.