Responsiivinen IRC-Galleria testissä osoitteessa m.irc-galleria.net. Käy kokeilemassa ja jätä palautetta

IRC-Galleria

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Onneks on parempiakin kavereita...Torstai 01.12.2005 18:06

Onko tää edes mahdollista? Tämänkö takia kieltäydyin mukavasta keila-illasta OIKEIDEN ystävien seurassa..

Perjantaina lähdin "ystävän" kanssa kahville, kun hänellä ei muulloin ollut aikaa, kun oli sopinut poikaystävän kanssa muuta. Ihan ymmärrettävää siis. Mutta poikaystävä lähettää kahvitellessamme "ystävälle" ilkeän viestin, jolloin "ystävä" luonnollisesti päättää, ettei olekaan poikaystävän kanssa, vaan lähteekin minun kanssani ryyppäämään ja pitämään hauskaa seuraavana iltana. Näin sovittiin.

Lauantai iltana siis suuntaan kaljat kainalossa "ystävän" luo, kolmen kilometrin päähän. Juomme, kuuntelen kuinka paska hänen poikaystävänsä on hänelle, vaikka oli tarkoitus yhdeksi illaksi unohtaa koko tyyppi, joka sitäpaitsi oli edellisenä iltana käynyt "ystävään" käsiksi. Mutta ystävä oli niin vihainen, ettei mieleen mahtunut muuta kuin poikaystävä. Estelyistäni huolimatta, hän halusi soittaa poikaystävälle, vielä kun oli edes jotenkin tolkuissaan, ihan vain kertoakseen, kuinka paha olla hänen on, ja että poikaystävä tietää mitä on saanut aikaan. Myönnyin tähän, ja kuuntelin tovin sitä itkua, marinaa ja syyllistämistä. No siitähän se puhelukierre tietenkin lähti, soittelivat jatkuvasti toisilleen, koko illan ajan. Olipa mukavaa. Istuin siis baarissakin enimmäkseen tuttavan, josta en erityisemmin edes pidä, kanssa pöydässä, kun "ystävä" ravasi vessassa huutamassa poikaystävälle. Noh, tätä en tuomitse, kun itsekin olen ollut samanlainen, eikä tuommoisessa tilassa ajattele muuta kuin omaa pahaa oloa, ja kuinka sen oman pahan olon saisi mahdollisimman tehokkaasti tartutettua myös pahan olon aiheuttajaan. Vaikka sitten muiden kustannuksella. Valitettavaa, mutta totta. Mutta rajansa silti kaikella, ja mun rajani tuli vastaan seuraavassa.

Baarista lähdimme jatkoille "ystävän" luo. Sielä minä ja tuttava jälleen kuuntelimme kun "ystävä" itkee puhelimeen, ja sitten meille, ja minä sain kuulla kuinka itsekäs olin ollut vuosi sitten kun olin samassa tilanteessa oman poikaystäväni kanssa, ja kuinka "ystävä" silloin oli minua tukenut. Totta tuokin, mutta tarvitseeko "ystävän" joka kerta tuoda se esille? Ja pahempaa en tehnyt kuin muutamat oharit poikaystäväni takia, kun en vain jaksanut, edes elää.

No. Lopulta minä ja tuttava lähdimme kaverin kyydillä koteihimme. Ehdin käyttää koiran ulkona ja istahtaa lukemaan meilit ja juuri suunnitella nukkumaan menoa, kun puhelin soi. Miksi vastasin? No, miksi en olisi vastannut, kun moisen illan päätteeksi itkuinen "ystävä" soittaa. Tietysti olin huolissani. "Ystävä" itkee puhelimeen, että nyt poikaystävä on jossain jatkoilla, ja sielä on naisia, eikä poikaystävä vastaa puhelimeen, ja "ystävä" ei jaksa enää, vaan istuu veitsi kädessä keittiössä. Ja mitä minä teen? Rahaa ei ole euroakaan, mutta soitan taksin ja lähden ystäväni tueksi. "Ystävä" on kiitollinen, no, edes sen hetken.. En ehdi edes sanomaan mitään, kun se soittelu alkaa taas, tosin tällä kertaa poikaystävä ei enää vastaa. Katselen tilannetta hetken, "ystävän" muuttuessa jatkuvasti hysteerisemmäksi. Parin raivo-tekstarin jälkeen "ystävä" toteaa, että jos poikaystävä ei vastaa viiden minuutin aikana, "ystävä" soittaa hänen kaikille kavereilleen ja vanhemmille, kuinka paska poikaystävä on. Vilkaisin kelloa, ja totesin, että viideltä aamulla ei ole viisasta soitella yhtään kellekään. Otin puhelimen pois ja pyysin rauhoittumaan. VIRHE.

Ystävä raivostui minulle. Huusi, että ei kutsunut luokseen äitiä, vaan ystävän, joka kuuntelee ja ymmärtää, ja että mulla ei ole mitään oikeutta koskea hänen puhelimeen. Ja että hän ei puhelimella voi mitään vahinkoa saada aikaan, ei puhelimella voi viiltää ranteita auki. Sitten ystävä paukkaa univaatteissa pihalle, ja sanoo mennessään, että kun hän tulee takaisin, puhelimen on paras ola hänen pöydällä, ja mun poissa. *huoh* johan mä olin sitä sen puhelimelle raivoamista riittävästi kuunnellut ja ymmärtänyt. Olis sit raivonnu mulle, mut ei tartte ulos heittää..

Kertokaahan nyt viisaat, mitä tollasessa tilanteessa pitää tehdä? Toinen on hysteerinen ja itsetuhoinen, ja lähtee pihalle pakkaseen kevyissä vaatteissa. No, oli sillä takki ja saappaat.. Mä sitä ehkä vartin odottelin takaisin, mutta ajattelin sitten, että ei se varmaan tule sisälle ennen ku mä lähden, ja jäätyy sitten sielä pihalla. No, lähdinpä sitten ulos. Ei näkynyt "ystävää". Lähdin siis kävelemään kotiin päin, eihän kolme kilometriä nyt pitkä matka ole.. No, ainakaan kesällä.. Seisoin vielä hetken aikaa viereisellä bussipysäkillä, soitin exälle ja kysyin, että mitä helvettiä nyt pitäis tehdä. Päätin sitten yrittää soittaa numerotiedustelun kautta kriisipuhelimeen, mutta sieläpä ei vastattu, vaikka monesti yritin. Linjat tukossa. Olin juuri soittamassa poliisille, kun "ystävä" soitti samaan aikaan minulle. Sen sijaan, että olisi pyytänyt anteeksi käytöstään ja pyytänyt takaisin, hän jatkoi huutamista, ja yritti puolustella ja oikeuttaa käytöstään mua kohtaan.

Siinä vaiheessa mulla meni lopullisesti hermot. Mä olin kaikkeni tehnyt, pärjätköön saatana omillaan.. Hyvinhän tolla näyttää viel henki pihisevän, joten olkoon keskenään, ei kuulu enää mulle. Laitoin puhelimen kiinni, ja lähdin kävelemään kotiin. Ilman kaulaliinaa tai hanskoja. Ehkä vähän oli kylmä.. Sitäpaitsi onnistuin vielä eksymään matkalla, kun lähdin muka oikaisemaan metsän läpi. Reilu tunti siinä meni kesälenkkareilla liukastellessa. Ja seuraava tunti sitten meni peiton alla kun koitin saada itseni sulamaan. Kipeäksi en sentään tullut, mutta selkä oli alkuviikon jumissa ja tosi kipeä, kun jouduin jännittää kaikkia lihaksiani pysyäkseni pystyssä sielä lumessa ja jäässä.

Seuraavana päivänä "ystävä" yrittää soittaa. Arvatkaa vastaanko? No, kun en kerran vastannut, niin tulihan sieltä sitten viesti, että hän ajatteli vain pyytää anteeks, kun tilanne on muutenkin tarpeeks inhottava, ilman että me/hän sitä pahennetaan. Onko tämä nyt sitten kunnollinen anteekspyyntö? Ei kyllä kelpaa mulle. Totesin vain, että tyypillä OLI ystävä, joka tuli sen tueks keskellä yötä, talvella, rahattomana, taksilla. En siks, että kokisin jotenkin olevani sen velkaa hänelle, vaan koska välitän. Mitä tekee hän? Heittää ystävän pihalle kävelemään ilman talvivaatteita. Joten ens kerralla kun on paha olla, turha soittaa mulle. Varsinkin kun mä nähtävästi, myös hänen omien sanojensa mukaan vain pahennan tilannetta.

Ihmissuhteet ei mun käsittääkseni perustu kiitollisuudenvelkaan. Ok, "ystävä" oli mun tukena kun mulla oli heikot hetkeni, eli ehkä kolme kertaa pyysin hänet luokseni KESÄLLÄ, PÄIVÄLLÄ, ja hän tuli. Omalla autollaan. Enkä todellakaan kohdellut häntä huonosti. Mutta ilmeisesti niiden kolmen kerran takia mun olis pitänyt olla loppu elämäni hänelle kiitollinen, olenkin, mutta että vielä kestää tollasta paskaa kun itse yritän auttaa? Rajat on mullakin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.