IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Niin kuin koira palaa oksennukselleen...Perjantai 04.05.2007 03:47

Näin kevään mittaan alkaa nurmi jälleen vihertämään, ja se mukavasti tuo väriä tähän harmaaseen kevääseen. Pian sitä pääsee köllötteleen pehmeälle ruoholle, morjenstaan ötököitä ja värjäämään polvensa tyylikkäästi vihreään. Mutta oletko tullut ajatelleeksi kuinka tällä kaikkialle levinneellä ruoholla voi olla haittapuoliakin?

Kun meidän kääpiövillakoiran päästää pihalle, niin se menee asioinnin (ja muiden asiointien haistelun) yhteydessä nauttimaan yleensä ruohoa! Elikkä veteleen ruohonkorsia irti ja nieleskelemään niitä. Sitten kun se tulee sisälle niin se menee jonnekin sohvan alle yskiin ja oksenteleen. Ja taas se toteaa, että eipä ole lammas koiran vaatteissa. Ja aina vaan se palaa syömään ulos sitä ruohoa, yhtään oppimatta seuraksista tai kielloista. Voisikohan se olla koukussa ruohoon?

Väkisinkin tästä tulee mieleen assosiaatio huumeidenkäyttäjiin, jotka, kuin myös, nauttivat ruohoa. Aina vaan sitä vetävät, vaikka voivat pahoin sitten jälkeenpäin.

Vaikka kyseessä on, toivottavasti, eri kasvilajit, niin yhteinen tekijä on selvä. Varokaa siis ruohoa!

Meidän Minniekin on vissiin huumekoira tai jotain!
– Siitä, että tuolin hiirenpuoleinen käsinoja katkeaa kun siihen nojaa.

Ps. Tämä ei ollut siis mikään vitsi vaan ihan tosi tarina vuorokauden takaa!

Napajäätiköt sulaaTorstai 04.01.2007 09:36

Terveisiä Suomen tammikuusta 2007. Täällä ei ole koskaan aiemmin tehty asfalttia tähän vuoden aikaan. Pihalla nurmikkokin vielä vihertää. Lunta joutuu oikein bongaamaan ja lämpöäkin oli täällä yksi aamu jopa 6 astetta. Vaateliikkeet joutuvat myymään talvivaatteita pilkkahintaan. Jotkin muuttolinnut ovat jo palaneet etelästä, osa ei ole vielä edes lähtenyt. Talviuniltakin herännyt luulisi olevansa marraskuussa.

Kuulin eilen uutisista että ilmaston lämpeneminen on useiden tutkimusten mukaan nopeampaa kuin ollaan aiemmin osattu odottaa. Nykyään tapahtuu luonnon katastroofeja enemmän kuin koskaan aiemmin. Suuret tsunamit voivat hyvinkin olla arkipäivää tulevaisuudessa. Napajäätikötkin sulaa.

Muistan kun kuulin pienenä ensimmäisen kerran kasvihuoneilmiöstä. Pidin sitä silloin ainoastaan hyvänä asiana - mikäs sen parempaa kuin muutama aste lämpöä lisää kesään, niin on koleat päivät nähty. Entä lumeton talvi? Eipä ainakaan tulisi kylmä, eikä tarttisi katsella sitä ainaista loskaa. Voisi pyöräillä kevyesti ympäri vuoden.

Tutkimusten mukaan suomalaiselle kaikista terveellisin ilman lämpötila on 16 celsiusastetta. Näin leudot talvet olisivat suomalaisille terveellisiä. Eniten suomalaisia kuolee juuri joulunaikaan. On myös jännittävää katsella vaihtelevia keliolosuhteita. Ja se tehnee myös suomalaisista sosiaalisempia; mistäpä muusta aloittaa keskustelu kuin vaikkapa mustasta joulusta.

Tietenkin voi nähdä ilmastonmuutoksen näin lyhytkatseisesti, mutta totuus on nyt vain se, että ihminen tuhoaa maailman. Mitä sille voi? Lasketaan kodin lämpötilaa pari astetta. Sammutetaan laitteet aina käytön jälkeen. Ostetaan kirpputoreilta ja käytetään julkisia kulkuneuvoja. Mainoskampanja opastaa: Säädä, sammuta, kierrätä, kävele. Tee muutos.

Mutta tiesitkö että lihansyöminen on haitallisempaa ympäristölle kuin mikään muu? "YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n tuoreen raportin mukaan maailman naudat ovat syypäitä nykypäivän vakavimpiin ympäristöongelmiin. Naudat tuottavat enemmän kasvihuonekaasuja kuin kuljetus, kun päästöt mitataan hiilidioksidina. Lisäksi karja on suurin maaperän ja veden pilaaja."

Myös nykyajan valmisruokakulttuuri törsää isosti energiaa. Sademetsää kaatuu ja syntyy tuhottomasti jätettä. Kaikki pitää olla valmiina kuin Manulle illallinen, kun itsellä ei ole aikaa tai taitoa valmistaa sitä illallista.

Ylensyöminen on yhä suurempi uhka ihmiskunnalle. "Erään arvion mukaan aidsiin kuolee vuosittain 3 miljoonaa ihmistä ja tupakointiin 5 miljoonaa ihmistä. Ylipainosta johtuviin sairauksiin menehtyy sen sijaan 12 miljoonaa lajitoveria."

Ainakin toistaiseksi nälkä on kuitenkin suurempi vitsaus kuin ylensyönti. Nälkään kuolee joka vuosi 16 miljoonaa ihmistä, eli noin kolme suomellista." Tasan ei mene puurolautaset.

Ihminen yksistään ei kuitenkaan voi enää paljoa mitään ilmastonmuutokselle. Mutta ennaltaehkäisyssä voimme auttaa. Maailmanloppu on joka tapauksessa väistämätön.

Me ihmiset emme vain osaa elää tässä maailmassa, joka on meille annettu. Me vain hukumme täällä omaan itsekyyteen ja muuhun paskaan. Kun ihminen itsessään yrittää hallita maailmaansa, loppu tulee.

Terapia-yhtyettä lainatakseni, kaikki muuttuu vasta sinä päivänä, kun astuu Jeesus sydämeen.


Lainaukset:
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=923886 (kannattaa lukea)
http://students.tukkk.fi/tuukka.simonen/fao_karja_yha_suurempi_uhka_ymparistolle.htm
http://www.ilmastonmuutos.info

Sanovat että ilmasto muuttuuMaanantai 30.10.2006 03:33

Sää on ollut monipuolinen. Sen voin sanoa menneestä viikonlopusta aamun lehtiä jakaessani.

PERJANTAI - Todella syksyinen tunnelma

Lähdin perjantaina varhain aamulla jakamaan Aamulehteä totutusti hieman kiireen kanssa. Enpä osannut varautua siihen, kuinka komeasti mylläävä myrsky voi rajoittaa työn vauhtia, joten tuli hieman kiire. Lämpötila oli kuuden asteen kieppeillä ja vettä tuli kaatamalla. Kieltämättä oli kyllä hienon näköistä kun vettä ja lehtiä satoi sekaisin. Tuuli puhalsi äänekkäästi.

Itse työyö oli stressaava. Tietenkin hyvä lehdenjakaja varjelee lehtiä viimeseen asti, mutta tuossa säässä lähes jokainen lehti kerkesi kastumaan matkallaan Sarankulmasta postilaatikkoon. Takkini vettä hylkivää kangasta vasten nojatessa lehdet kastuivat entisestään ja sanomalehtipaperi kun on kovin haurasta, niin monet lehdet myös hajosivat käsiin kosteudesta. Mutta sitä kai saa mitä tilaa.

LAUANTAI - Välitila

Perjantain aikana maahan oli tullut räntää. Keli oli liukas. Jaan yleensä lehtiä kätevällä Toyota Yariksella, mutta siihen ei ollut vielä vaihdettu talvirenkaita, joten otin isän Volvon lainaan. Yaris on kuin luotu lehdenjakoon, mutta tällä kertaa kömpelö Volvo oli turvallisempi vaihtoehto. Se myös hillitsi kaahailumaista jakotapaani.

Tällä kertaa lähdin tienpäälle ihan ajan kanssa tarkoituksella, ja se oli kannattavaa. Huomasin lehtikaapilla joidenkin työvälineideni jääneen vielä Yarikseen, joten parin kilometrin päästä kotoa sitten vaan hakemaan.

Myrsky jatkui. Tuuli oli niin kova, että jostain postilaatioista oli lähtenyt, ei vain kansi, vaan myös välikansi! Myös eräs roskis oli kaatunut tuulen voimasta ja keskellä pitkää katua oli mystinen ämpäri. Tämä siis avarilla alueilla, joissa ei oo betonia tai puskaa suojaamassa. Lehdet pysyivät kuitenkin melko hyvin tassuissa. Nyt ei ollut niin märkää, mutta kylmä nollakeli. Osasin varautua pukeutumalla sopivan lämpimästi, mutta taas otettiin miehestä mittaa.

SUNNUNTAI - Henkilökohtainen joulu

Ette arvaa kuinka minua siunasi lähteä töihin sunnuntaiaamuna! Lauantain riennoissa totesin olevan erittäin liukasta, sen voi moni muukin todistaa. Syksyn ensiliukkaat hiekoittamattomilla teillä on erittäin huono keli, kuten Ylen Yöradio osasi varoittaa. Olin jo valmiiksi väsynyt ja nyt oli edessä vielä paksujen Aamulehtien ja Hesarien kasojen purkaminen. Mutta kun lähdin töihin, yllätyin kun oli sopivasti pakkasta ja enemmänkin lunta maassa. Oli aivan rauhallisen jouluinen tunnelma! Virkistäydyin oikein työn ääressä katsoen lumesta raskaita, kauniita kuusia ja kaikkialla olevaa valkeutta. Tuntui kun olisi vienyt joulunsanomaa ihmisille.

Kiitos Herralle että meillä on vuodenajat!

The Personal 21st CenturyTorstai 12.10.2006 05:35

Jotenkin aina kun on syntymäpäivä, kuvittelee päivän olevan jotenkin maaginen, tai aina tuntuu ainakin että tää on mun päivä! Kerronpa jotain eilisestä, 21. vuosipäivästäni.

Lähdin kovin myöhään töihin yöllä. Tai pitäisikö sanoa aikaisin kun kyse on Aamujakelusta? Tein uuden ennätyksenkin toisella piirillä lehdenjaossa, kun tuli vähän kiire jakaa. No joka tapauksessa kyseiseen piiriin kului 45 minuuttia ja palkkaa sain 99 minuutilta. Koko 3 tunnin ja 37 minuutin urakan sain hoidettua n. 1 tunnissa ja 50 minuutissa. Hyvin mielin pääsin kotiin aamulenkin onnistuneesti suorittaneena!

Sitten jotain aamusäätöö ja kahdeksalta nukkuun. Puolilevollisen, noin kuuden tunnin unen jälkeen päätin herätä asioita hoitamaan. Kävin Hulluilla Päivilläkin, jossa oli muuten hullun kuuma! Vaatteita ei tullu vielä ostettua vaikkakin katottua, mutta tuollaisen ulkoisen 250GB kovalevyn nappasin mukaani. Kassalla tuli vähän ongelmia kun Visa Electronissani lienee päivän ostoraja 100€ ja ostos maksoi 109€. Onneksi käteistä löytyi 10€ ja niin saatiin lisää tilaa koneeseen. Toisaalta yks CD ja DVD, sekä paristot jäivät ostamatta. Mutta ei se haittaa. Yllättävän ystävällinen ja rauhallinen myyjä oli, vaikka Stockmannilla oli hullu ryysis.

Rahaa sain siitä huolimatta myöhemmin nostettua ja ostin Herkusta konvehtiherkkuja synttäreiden kunniaksi ja muuta naposteltavaa soluani varten. Sitten vähän mättöö ja Ankkuroitumaan. Solu sujui ihan mukavasti, niin myös sen jälkeinen WE-palaveri.

Kävästiin Anttilan Keskusvaraston Tyhjennyksessäkin pyörähtääs, mutta ei siellä pahemmin mitään ollut. Sain Juhiksen kokeileen taas pikkukiinalaista ja tällä kertaa Juhis tykkäs, kun osattiin valita Kanananas. Itse söin KÄÄGkiä ja hikoilin, mut ihan jees.

Myös Numminen tuli meille vähän syömään ja ziikaa leffaa loppuillaksi. Teknisistä syistä leffan laitossa meni varmaan 45 minuuttia ja lopulta katottiin Scary Movie 4. Oli se ihan katottava ja välillä jopa hauska. Muuta vähän pelkäsin.

Siinä se päivä meni, ihan hyvä päivä. Ei mitään yliluonnollista tapahtunut, mutta olen ihan tyytyväinen kahdenteenkymmenenteenensimmäiseen vuosipäivääni. En tiedä sitten pitäisikö Ventin kunniaksi jopa juhlat järjestää.

UntaKeskiviikko 06.09.2006 10:58

Kello on jo kahdeksan enkä ole vielä mennyt nukkumaan. Rytmi on totaalisen sekaisin yötöiden takia. Varsinkin näin vapaapäivinä. Ja mun sunnuntai on sun keskiviikko.

Yleensä menen nukkumaan aamu seitsemältä töiden jälkeen. Niin myös toissa päivänä. Mutta tällä kertaa heräsin jo kello 10, enkä nukahtanut enää uudelleen. Paitsi sitten iltapäivällä kello 16 kun kokeilin uudestaan. Heräsin kello 20. Sitten taas elettiin maailmaa silmät auki kunnes yöllä viiden maissa siirryttiin helposti Höyhensaarille. Tällä kertaa uni maistui sellaiset 13,5 tuntia, eli tiistain alkuillasta heräsin. Enkä ollut edes pihalla vaikka tuli nukuttua niin paljon. Univelan bayback time kato.

Oikestaan tällainen spontaani silloin tällöin nukkuminen ja valvominen on mielenkiintoista ja jännittävää. Esimerkiksi tunnelmallisesti valaistulla ja lämmitetyllä terassilla nauttia aamiaista aamuneljältä kun suurinosa Suomea nukkuu vielä. Silloin kun yö taittuu aamuksi. Aistia raikasta aamuilmaa kun on pikkopimeää ja hiirenhiljaista. Lukea tuoreelta painomusteelta tuoksuvaa, siististi taitettua aamun sanomalehteä. Tällä kertaa joku muu sen on jakanut.

Tutkijat sanovat että yötyö on epäterveellistä.
Olen miettinyt tässä talven nopean niskan taittumisen jälkeen merkkejä keväästä.
Tässä 10 mieleeni tullutta.

1. Heräät aamulla lintujen lauluun
2. Olet tavallista virkeämpi
3. Huomaat lumen sulavan ja kukkien puhkeavan
4. Kuulet mopojen pörräävän
5. Kaivat pyörän talvisäilöstä
6. Aloitat grillauskauden
7. Keräät kesäbiisikokoelmaa
8. Viihdyt ulkona entistä enemmän
9. Huomaat valoisan ajan kestävän yllättävän kauan
10. Ihastut

AutotallisoundtrackMaanantai 24.04.2006 15:09

Aurinko paistaa ja kevät alkaa oleen parhaimmillaan. Suuntaan vihdoin kunnostaman polkupyörääni pitkän sairastelukauden päätöksen kunniaksi. Mutta mitä on autotalliduuni ilman aurinkolaseja, hikeä ja rock´n roll -musiikkia? Tässä on tämän hetken kuumimmat aijälevyt.

– Icon Clan: Cottonfield Gospel
– Lumina Polaris: Imperiumi
– Rebelhead: Fightback
– Stryper: koko tuotanto
– Stoner Kings: koko tuotanto

PääsiäinenTiistai 18.04.2006 01:59

Pääsiäinen tuli ja meni ja hauskaa oli. Ainoa vaan että kärsin flunssasta kaikki juhlapyhät. Mutta se on pientä kun ajattelee että hän, jonka kunniaksi pääsiäistä vietetään, kärsi paljon enemmän. Ja siitäpä on hauskuus kaukana.

Jotta meillä voisi olla hauskaa.

Kevättä jalkaterissäTiistai 04.04.2006 02:56

Ihana keli tänään! Jalat ihan märkinä, vaikka luulin kenkäni kestävän edes sen vertaa vettä!

Kevät on nyt parhaimmillaan! :)
« Uudemmat -