IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 27.06.2008 03:52

"Testaa, mitä bändejä sisäisesti (tai ulkoisesti) fanitat (tai sinun pitäisi fanittaa)! Haasta ainekin yksi kaverisi tähän, mieluummin kuitenkin useampi. Nyt se paljastuu, olethan valmis? Äläkä kurki bändien nimiä tai genrejä kysymysten alapuolelta. Älkääkä kuitenkaan ottako tätä aivan tosissanne!"

[ ] Kirjoittelen reppuuni ystävieni nimiä ja lausahduksia.
[ ] Pidän leopardikuosista, mutta en osaa "käyttää" tai yhdistellä sitä.
[x] Pidän H&M:n vaatteista, jotka ovat mielestäni rock.
[ ] Mutta en osaa yhdistellä vaatteita.
[ ] Kaverit huomauttelevat siitä minulle ja muut nauravat.
[ ] Saksa on mukava kieli ja hieno maa.
[ ] En ole kylläkään ikinä käynyt Saksassa, enkä osaa puhua sitä.
[ ] Tykkään meikata ja käyttää liikaa hiuslakkaa.
[ ] Luulen olevani erikoinen, tai ainekin yritän olla.
[ ] Rakastan lävistyksiä, varsinkin alahuulessa!

Total: 1

Jos sait enemmän kuin viisi, olet ilmiselvästi Tokio Hotel-fani! Tai vaihtoehtoisesti kuunnella muuta saksalaista teinimusiikkia (myös suomalainen Negative, Lovex tai muu teini(-ihkutus)musiikki käy).

[ ] Mustat pillifarkut ovat elämäni.
[ ] Tennarit kuuluvat pillifarkkujen kanssa!
[ ] Ostan usein H&M:n %u201Derikoisia%u201D farkkuja, kuten viiru- tai ruutukuosilla varustettuja.
[ ] Isot t-paidat ja hupparit ovat minua varten!
[ ] Halailen ystäviäni.
[ ] Värjäilen hiuksiani kerran kahdessa viikossa eri shokkiväreillä.
[ ] Itken ja säälin itseäni usein.
[ ] Soitan tai haluaisin soittaa kitaraa.
[ ] Haluaisin osata säveltää ja sanoittaa biisejä.
[ ] Ilman musiikkia ei voi elää!

Total: 0

Jos sait enemmän kuin viisi, sinun kannattaa alkaa kuuntelemaan EMO musiikkia, eli vaikka My Chemical Romancea.

[ ] Pidän sateenvarjoista.
[ ] Bassot ovat mieleeni.
[ ] Minihameet ja minishortsit ovat tehty minua varten!
[ ] Pelehdin usein auton konepellillä ja kierin samalla saippuassa.
[ ] Tiedän olevani kaunis.
[ ] Minua haukutaan pissikseksi.
[ ] Käytän liian pieniä vaatteita, mutta en tajua sitä itse.
[ ] Osaan meikata, minua kylläkin sanotaan pakkelinaamaksi.
[ ] Blurraan kaikki kuvani galleriassa
[ ] Tykkään esitellä huppuani pitäen siitä kiinni, kuten kaikki ja samalla irvistellä kameralle. Ja sitten laitan kuvat galleriaan ja ommaan ne kaikille ystävilleni.

Total: 0

Jos sait enemmän kuin viisi, kannattaa sinun perehtyä R´n´B musiikkiin, kuten vaikka Rihannaan tai Anna Abreuhun.

[ ] Parhaat biisit maailmassa ovat karjuntamaisia rakkausbiisejä.
[x] Sudet ovat kauniita.
[ ] Kaakko on lempi ilmansuuntani.
[ ] Karjuminen on kivaa.
[ ] Pukeudun vain ja ainoastaan mustaan.
[ ] Vaikka oikeasti en haluaisi, mutta se kuuluu asiaan.
[ ] Luulen, että ketjut, maastohousut ja maiharit ovat IN.
[ ] Pitkät hiukset ja kaljamaha tekevät miehen!
[ ] En pidä koulusta, enkä opettajistamme. Suurin osa oppilaista on snobeja.
[ ] Lintsaan koulusta, ja luulen sen olevan hienoa.

Total: 1

Jos sait enemmän kuin viisi, olet selvä hevimies. Hanki käsiisi siis Metallican, Sonata Arctican, Iron Maidenin, Stratovariuksen levyt ja toki muitakin! Ari koivunen tai Sturm und Drangkin käy.

[ ] Tiedän, että rock syntyi bluesista.
[ ] Elvis on rockin kuningas aina ja ikuisesti.
[x] Ja hän elää ikuisesti!
[x] Ei laulajan tarvitse olla hyvännäköinen.
[x] Riittää, kun soittaa ja laulaa hyvin.
[ ] Olen keikoilla itseäni 50 vuotta vanhempien miesten kanssa.
[ ] Juominen ja lavalla kännissä oleminen on hubaisaa! Samalla tietysti sätkä huulessa. (syyt: on kiva nauraa kun toinen on silmätpyöreänä laulamassa. Sama juttu haastattelujen kanssa. Lainaten: Ace Frehleytä)
[ ] Usea kuuntelemistani bändeistä on jo lopettanut keikkailun.
[ ] Ja useat bändin jäsenet ovat kuolleet ja kuopatut.
[ ] Isäni fanittaa samoja bändejä kuin minä. Samoin myös vaarini.

Total : 3

Jos sait enemmän kuin viisi, kannattaa liittyä vanhan rockin leiriin! Siis esimerkiksi the Beatles, the Rolling Stones, Bob Dylan, Elvis ja niin edelleen!

[ ] Isot vaatteet ovat hienoja ja täysin minua varten!
[ ] Bling Bling, Baby!!! Kimallus on siis hienoa.
[ ] Yritän sanoittaa itse, mutta en osaa.
[ ] Teen myös riimejä, ja luulen niiden olevan hienoja.
[ ] Julkaisen niitä galleriassa tai muualla, missä vain voin.
[x] Elehdin käsilläni, kun puhun. (huidon, läpsin, sätkin... kaikkea mahdollista)
[ ] Olen niin hyvännäköinen, että kytätkin tulee perässä!
[ ] Minulla ei ole hiuksia, tai minulla on fruitfruit-letti.
[ ] Skeittaaminen on kivaa!
[x] Vaikka en kylläkään osaa mitään, mutta luulen osaavani.

Total: 2

Jos sait enemmän kuin viisi, niin suosittelen sinua harkitsemaan Mc Manen, Cheekin, 50 centin tai muiden räppäreiden musiikkia!

[ ] Kikatus on ihanaa!
[ ] Minua sanotaan pissikseksi, ja ystäviäni lissuiksi.
[ ] Meillä on tiivis kaveriporukka.
[ ] Mutta puhumme toisistamme pahaa selän takana.
[ ] Paras radiokanava on NRJ.
[ ] Kirjoitan päiväkirjaa, ja esittelen sitä muille.
[ ] Luulen osaavani laulaa.
[ ] Luulen olevani tyylikäs.
[ ] Haluaisin polttaa ja juoda, mutta en uskalla.
[ ] Jos polttaisin, polttaisin L&M:n punaista. Ja joisin siideriä.

Total: 0

Jos sait enemmän kuin viisi, kannattaa sinun alkaa kuunnella tavanomaista Pissis-musiikkia, kuten esimerkiksi todella vanhaa suomiräppibiisejä (Mä oon niin leija yms) ja sitä, mitä kaverisikin kuuntelevat.!

[Ei aihetta]Perjantai 27.06.2008 03:46

TUNTEELLINEN "Ei tää voi olla totta, itkettää taas"
(x) Minut saa helposti itkemään
( ) Saatan ottaa asiat liian raskaasti
( ) Itken heti, jos minulla on riitaa kumppanini kanssa
(x) Läheiset ihmiset ovat minulle tärkeitä
( ) Kerron usein muille, kuinka paljon heistä välitän
(x) Tunnen ihmisiä kohtaan joskus pientä sääliä
( ) Kirjoitan paljon tunteistani
( ) Puhun paljon tunteistani
= 3

KUUNTELIJA "Kyllä se varmaa siitä.."
( ) Kuuntelen mielummin kuin puhun
( ) Minulle kerrotaan paljon luottamuksellisia asioita
( ) Minusta ollaan sanottu, että olen hyvä kuuntelija
( ) Moni ihminen luottaa minuun
( ) En kauheasti puhu muista pahaa, koska olen vähän kaikkien kaveri
(x) Tuen ihmisiä
(x) Autan ja neuvon ihmisiä
( ) Olen usein huolissani ystävistäni
= 2

HILJAINEN/VETÄYTYVÄ "Hmm, nii.."
( ) Perussanasto: "joo, hmm, en tiiä, ei, öö.."
( ) Olen yleensä aika vetäytyvä
(x) En tykkää puhua isossa porukassa
(x) Minusta ei välillä oikein saa mitään selkoa..
(x) En puhu ihmisille, jotka eivät minua kiinnosta
(x) Saatan olla ehkä hiukan ujo..
(x) Sosiaalliset tilanteet tuottavat minulle ongelmia
(x) Jännitän yleensä puhuessani tai kertoessani jotain asiaa.
= 6

VITTUUNTUNUT "Ei perkele, missä mun röökit on?"
(x) Minulla on usein huono päivä
( ) Vituttaa vielä rankemmin kuin eilen..
(x) Aamut ovat minulle hurjan vaikeita
(x) En keksi mitään järkevää syytä aikaisille kouluaamuille
( ) Olen hurjan negatiivinen
( ) En nää yleensä asioissa hyviä puolia
( ) En usko parempaan huomiseen
( ) Tää testiki pisti vituttamaan..
= 3

PAHIS "Mulle sä oot yhdentekevä.."
( ) Mitä teen, sen tekevät muut perässä
( ) Poltan ja juon
(x) Minua ollaan sanottu tunteettomaksi
(x) Maailma on kasvattanut minulle erittäin kovan kuoren
( ) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, jotka ovat minua kohdelleet väärin
(x) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, joita en edes tunne
(x) En ole kamalan suvaitsevainen..
(x) Olen ehkä pikkuisen itsekäs
= 5

MASENTUNUT/ALAKULOINEN "En jaksa enää ees huutaa.."
( ) Minulla on todettu masennus
( ) Minulla on masennus, vaikkei sitä ole todettu
( ) Minulla on lukihäiriö tai jokin muu
( ) Olen usein surullinen
( ) Kuuntelen surullista musiikkia
(x) Menneisyydessäni on paljon ikäviä asioita
( ) Joku on satuttanut minua todella pahasti
( ) Masennukseni johtuu asiasta, mistä en ole kaikille muille edes uskaltanut puhua
= 1

POSITIIVINEN "Koitetaa piristyy, ei maailma tähä kaadu"
( ) Olen hurjan positiivinen
(x) Ajattelen asioiden positiivisiä puolia
( ) Muita ehkä jopa hiukan ärsyttää positiivisuus
( ) Kun ystävältäni kysytään millainen olen, he sanovat että positiivinen
(x) Vaikka maailma olisi väärinpäin, kaikki sodat käynnissä ja jotkin muut asiat pielessä, yrittäsin ajatella positiivisesti
( ) Minusta negatiivisuus on yliarvostettua..
(x) Olen aina kamalan pahoillani asioista
(x) Yritän ehkä peittää positiivisuudellani jotain..
= 4

PERIAATETYYPPI/SUORAANSANOJA "Saanko sanoo suoraan.."
(x) Minulla on paljon periaatteita
( ) En poikkea periaatteistani
( ) Minulla on ollut jo aika kauan samat periaatteet
( ) Anteeks, mut jonkun tarvii puhua suoraan..
( ) Inhoan ihmisiä, jotka eivät voi tulla sanomaan asioita päin naamaa
(x) Inhoan matkimista
( ) Minulla on vankat mielipiteet asiasta, enkä pelkää ilmaista niitä
(x) Yritän silti olla sovussa muiden kanssa ja sopia riidat
= 3

TEESKENTELIJÄ/VIHATTU "Mikä teillä on mua vastaan?"
( ) Olen joskus valehdellut ystävälleni ja joudun kärsimään siitä vieläkin..
(x) Minusta puhutaan paljon pahaa
(x) Minua saatetaan hiukan kiusata
( ) Ihmiset katsovat minua usein ilkeästi
(x) Olen silti itsekin ilkeä ja juonitteleva
(x) Ihmiset luulevat etten ole herkkä, mutta minussa on oikeasti herkkä puoli
( ) En välitä, jos joku vihaa minua/puhuu pahaa minusta
(x) Satuta mua, saat tuplana takaisin.. Kosto elää.
= 5

[Ei aihetta]Torstai 26.06.2008 03:51

1. [x] Olet meinannut tukehtua veteen.
2. [x] Olet kompastunut alas portaita.
3. [x] Olet kävellyt päin ovea.
4. [x] Olet työntänyt ovea väärään suuntaan.
5. [x] Olet kävellyt seinää päin.
6. [x] Olet kaatunut kävellessäsi portaita ylös.
7. [x] Olet hypännyt jostakin pois.
8. [x] Olet ollut shokissa.
9. [ ] Olet laittanut metallia/alumiinia mikroon.
10. [x] Olet joskus mainosten jälkeen unohtanut mitä ohjelmaa olit katsonut ennen mainoksia.
11. [x] Olet unohtanut mitä toinen on sanonut.
12. [ ] Perheesi/kaverisi kutsuvat sinua blondiksi.
13. [ ] Et aina ymmärrä vitsejä tai sinulla kestää pitkään ymmärtää ne.
14. [x] Olet vuotanut verta etkä ole itse huomannut asiaa.
15. [x] Olet pitänyt jotakin vaatetta koko päivän väärinpäin etkä ole huomannut asiaa.
16. [ ] Olet työntänyt veitsen paahtimeen.
17. [x] Olet leikkinyt tulella.
18. [ ] Olet jättänyt uuniin ruoan ja sait sen palamaan sillä unohdit että ruoka on uunissa.
19. [ ] Olet astunut hiustensuoristimen taikka kihartimen päälle sen ollessa päällä.
20. [x] Sinun piti käyttää laskinta, taikka sormiasi laskiessasi alla olevaa vastausta.

Kerro viidellä rastit ja saat tietää kuinka tyhmä olet prosentteina.

70%

Jaah..

Tylsääpi on..Torstai 26.06.2008 03:46

Mitä olit viimeksi katsomassa elokuvissa? Kenen kanssa olit ja mitä mieltä olit leffasta?
- Ööh... Siitä viime kerrasta on vierähtänyt jokunen tovi..
Mitä artisteja olet nähnyt livenä?
- Joitain, mm Good Charlotte:n (<<-- leija?)
Pidätkö tyylistäsi?
- Tyylini?
Kenen samaa sukupuolta olevan vieressä nukuit viimeksi?
- Sofian..
Oletko ollut suihkussa eri sukupuolta olevan henkilön kanssa?
- Noup
Entä oletko ollut suihkussa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa?
- Joskus 8v sit..
Missä kävit viimeksi syömässä? Mainitse 3 paikkaa. (kotona eikä muiden luona syömistä lasketa).
- Junus, mäkki ja joku kiinalainen
Millainen sää on?
- Pimeä
Kirjoita jostain biisistä pätkä.
- Kerran usko lapsuuden sulla oli suloinen (=DD)
Onko sinulla fanipaitoja? Mitä?
- Noup =(
Oletko käynyt rippikoulun?
- Joo (siis leirin)
Mitä tv-sarjoja seuraat?
- Salkkarit ja kahjot ninjat =D
Mitkä ovat lempi kouluaineesi?
- Kemia ja matikka on kivoij
Mitä lehtiä luet?
- Demi ja Miss Mix..
Entä millaisia kirjoja luet?
- Hyvät kirjat on kivoja =D
Vaate jonka haluaisit ostaa?
- En tartte nyt just mitään
Kuka on lempihahmosi muumeista?
- Pikku Myy on kiva
Oletko käynyt kuntosalilla?
- Joskus vuonna nakki..
Millaiset hiukset haluaisit?
- Hienot..
Koska olit viimeksi laivalla?
- 2.1.08 =DD
Oletko ajatellut ottaa jonkin lävistyksen tai tatuoinnin?
- Noup!
Mitä ajattelit tehdä ensi kesänä?
- Kesätyö olis kiva
Missä maissa olet käynyt?
- Belgia, Ranska, Saksa, Hollanti, Viro, Ruosti, Tanska, Liettua, Sveitsi ja Luxemburg
Mitä olet viimeksi harrastanut/harrastat?
- Sukellust
Shoppailetko usein?
- Joskus
Tuletko lasten kanssa toimeen?
- Riippuu lapsesta
Mitkä ovat lempivaatteesi?
- Kaikki mikä menee päälle on kivoij
Oletko käynyt tivolissa? Mikä siellä on paras laite?
- Se kiva pyörivä laite jossa menee maha sekaisin
Entä huvipuistossa? Mikä siellä on paras laite?
- Lintsin kieppi ja kieputin on kivoij
Onko sinulla lemmikeitä?
- Valitettavasti
Minkä vaatteen ostit viimeksi?
- Hupparin ja 2 T-paitaa
Keitä halasit viimeksi? (mainitse 5).
- Kaikkia niit rippileiriläisii..
Oletko käynyt baarissa/yökerhossa?
- Noup..
Mitkä vaatteet sinulla on nyt päälläsi?
- Yöpuku
Onko teillä mökkiä? Missä se on?
- Ei
Mitä olet viimeksi ostanut? (mainitse 3 asiaa).
- vaatteit, ruokaa ja ruokaa
Entä onko eri sukupuolta oleva kaverisi ollut luonasi yötä?
- Noup
Lempimeikkisi? (mainitse 3).
- ...
Oletko saanut ikinä eri sukupuolta olevalta lahjaa?
- Kai joskus
Kuunteletko nyt jotain musiikkia?
- Noup
Oletko ikinä ollut häissä tai hautajaisissa?
- juuh

JUHANNUSTorstai 26.06.2008 03:32

[ ] olin maalla
[ ] olin mökillä
[ ] olin kotona
[¤] olin kaupungissa
[ ] olin meren rannalla

[ ] olin järven rannalla
[¤] olin yötä poissa kotoa
[¤] olin katsomassa juhannuskokkoa
[¤] olin perheeni kanssa
[ ] olin sukulaisteni kanssa

[ ] olin yksin
[ ] olin poika-/tyttöystäväni kanssa
[¤] olin kavereiden kanssa
[ ] mesetin
[ ] puhuin puhelimessa

[ ] kuuntelin musaa
[¤] katsoin leffan/leffoja
[ ] suutuin
[ ] itkin
[ ] ...ilosta
[¤] nauroin

[¤] riitelin (bob..)
[ ] lohdutin ystävääni
[ ] käytin piilareita
[¤] meikkasin
[ ] käytin hametta
[ ] ... minihametta

[¤] matkustin autolla
[ ] ...bussilla
[ ] ...junalla
[ ] ...metrolla
[ ] ...taksilla
[ ] ...ratikalla
[ ] ... pyörällä

[ ] olin sairaana
[ ] hengasin kaupungilla
[ ] olin baarissa
[¤] kävin saunassa
[ ] ... jonkun kanssa

[ ] olin poika-/tyttöystäväni luona
[ ] olin yksin yötä kotona
[ ] vietin synttäreitä
[ ] ...omiani
[ ] ...jonkun muun

[ ] olin jossain muussa juhlassa
[ ] ...häissä
[¤] söin karkkia
[ ] ..jäätelöä
[ ] ...sipsiä
[ ] uusiaperunoita
[ ] grilliruokaa

[¤] tapasin uusia ihmisiä
[ ] olin bileissä
[ ] ..kotibileissä
[ ] minun bileissäni
[ ] tanssin
[ ] poltin tupakkaa
[ ] käytin huumeita
[ ] oksensin

[ ] petin poika-/tyttöystävääni
[ ] ...tuntemattoman kanssa
[ ] ...melkein tuntemattoman kanssa
[ ] ...ystäväni kanssa
[ ] ...samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] ...monen henkilön kanssa

[ ] tein jotain mitä kadun nyt
[ ] tein jotain sääntöjen vastaista
[ ] näin ihastukseni
[ ] pistin välit poikki jonkun kanssa
[ ] aloin seurustelemaan
[ ] ihastuin

[ ] tanssin hitaita
[¤] halasin
[ ] lauloin
[ ] olin tyynysotaa
[ ] hypin trampalla

[ ] uin
[ ] ...meressä
[ ] ...järvessä
[ ] ...uima-altaassa
[¤] riehuin
[ ] nukuin teltassa
[¤] katsoin televisiota
[ ] olin ulkomailla
[ ] olin kotipaikkakunnallani

[ ] olin naapurissa
[ ] pidin jonkun kädestä kiinni
[¤] olin saunassa
[ ] jonka jälkeen hyppäsin järveen
[ ] käytin vihtaa
[ ] käytin sateenvarjoa
[ ] otin aurinkoa

juhannukseni oli:
[ ] tosi tylsä
[ ] melko tylsä
[ ] ihan ok
[ ] jännittävä
[¤] hauska
[ ] koominen
[ ] huippu
[¤] paras ikinä
[ ] romanttinen
[ ] kaaosmainen
[¤] vaihteleva
[ ] ihastuttava
[ ] villi
[ ] eroottinen
[¤] normaali

[Ei aihetta]Tiistai 17.06.2008 14:46

MINÄ OLEN:

[ ] napannut tuntemattomalta tämän gallupin
[x] napannut tutulta tämän gallupin
[x] pikkusisko
[ ] isosisko
[ ] isoveli
[ ] pikkuveli
[ ] velipuoli
[x] siskopuoli
[ ] huono koulussa
[x] hyvä koulussa
[x] vilkas tunneilla
[ ] tunnollinen
[ ] hiljainen tunneilla
[ ] viettänyt tänä vuonna jo synttäreitäni
[ ] ollut viettämättä vielä tänä vuonna synttäreitäni
[x] outo
[x] idiootti
[x] tyhmä
[ ] maa ja taivas, alfa ja omega. paras

MITÄ OLET TEHNYT:

[x] hypännyt katolta
[x] jutellut julkkiksen kanssa
[ ] kerännyt kukkia julkiselta kukkapenkiltä
[x] huutanut tunnilla täysillä
[x] soittanut pilapuheluja
[x] käyttänyt teippiä johonkin muuhun kuin paperiin
[x] leikkiny apinaa leikkipuistossa
[x] hävennyt kaveria
[x] tukenut kaveria
[ ] poseerannut lehdelle
[x] ollut lehdessä
[ ] ollut televisiossa
[x] ollut urheilutapahtumissa
[x] käynyt konserteissa
[x] ollut musikaaleissa
[x] ollut katsomassa teatterinäytöstä
[ ] juonut itsesi sairaalakuntoon
[x] hävennyt jotain asiaa elämässäsi
[x] hajottanut kaupassa jotain
[ ] syönyt esim. karkkia kaupassa, ennen kuin olet päässyt kassalle
[x] hajottanut jonkun perheenjäsenen omaisuutta
[x] huutanut jotain typerää julkisilla paikoilla
[x] haukkunut opettajaa
[ ] saanut jälki-istuntoa
[ ] ihastunut opettajaan
[ ] ollut opettajan kanssa
[x] riidellyt jonkun kanssa
[ ] patikoinut jossain
[ ] istunu muurahaispesän päälle
[ ] nähnyt karhun
[ ] nähnyt jonkun kuolleen
[ ] skannannut skannerilla omaa naamaa
[ ] ollut koko yön koneella
[x] pelannut jotain peliä koko päivän
[x] sytyttänyt jotain palamaan
[ ] pyöräillyt yli 100 km jonnekki päin
[ ] huutanut Jumalan nimeen jotain asiaa
[ ] puhunut vieraille kännissä tai vähemmän kännissä
[x] juossut karkuun juoppoja
[ ] juossut karkuun poliiseja
[x] tervehtinyt poliiseja
[x] ollut yksin bussissa
[x] pelännyt jotakuta

OLEN KERÄILLYT:

[x] korkkeja
[x] postimerkkejä
[ ] valokuvia
[ ] kukkia
[x] pokémon-kortteja
[x] gogoja
[ ] digimon-kortteja
[ ] pokémon-palloja
[x] jotain muita kortteja
[ ] my little pony-sarjan tuotteita
[ ] kirjoja
[ ] jotain cd-levyjä
[ ] eri maiden valuuttaa
[ ] vessapaperirullia
[ ] pelejä
[ ] laskimia
[x] käpyjä
[x] kiviä
[ ] paperia
[x] kirjekuoria
[ ] jotain ötököitä, mitä?
[ ] lamppuja
[ ] soittimia
[ ] leluautoja
[ ] mc donald's leluja
[ ] kinder munien leluja
[ ] prinsessa-krääsää
[ ] prinssi-krääsää
[ ] aseita

MITÄ OMISTAT:

[ ] siemensin kännykän
[x] nokian kännykän
[ ] LG:n kännykän
[ ] samsungin kännykän
[ ] sony ericssonin kännykän
[ ] motorolan kännykän
[ ] panasonicin kännykän
[ ] jonkun muun?
[ ] elämän
[x] meikkejä
[x] oman television
[x] television
[x] tietokoneen
[x] peilin
[x] lompakon
[ ] mopon
[x] pyörän
[ ] skootterin
[ ] moottoripyörän
[ ] kevytmoottoripyörän
[ ] potkulaudan
[ ] frisbeen
[ ]hulahula-vanteen
[ ] johonkin autopeliin kuuluvan ratin ja polkimet
[ ] bratz-nukkeja
[ ] pokemoneja
[ ] my little ponyn tuotteita
[x] barbie nukkeja
[ ] digimoneja
[ ] beyblade-kamaa
[ ] tanssimaton esim. stepmaniaan
[x] diabolon
[x] jotain kummallista krääsää, jonka nimeä et edes tiedä
[ ] skeittilaudan
[ ] pop/rock koulukalenterin
[x] demin kalenterin
[ ] witch-kalenterin
[x] jonkun muun kalenterin
[ ] pornolehtiä
[x] demi-lehtiä
[ ] suosikki-lehtiä
[x] mix:in lehtiä
[ ] witch-lehtiä
[ ] sinä&minä-lehtiä
[ ] girls-lehtiä
[ ] regina-lehtiä
[ ] vogue-lehtiä
[ ] apu-lehtiä
[ ] seiska-lehtiä
[ ] KATSO!-lehtiä
[ ] anime-lehtiä
[ ] villivarsa-lehtiä
[ ] hevoshullu-lehtiä
[x] jotain muita lehtiä
[x] koulukirjoja
[x] koulurepun
[x] laukun
[x] lemmikin

MITÄ MIELTÄ:

[x] Fruittarit on homoja
[x] elämä on
[ ] mutsis on
[ ] antti tuisku on ihku
[ ] HARD ROCK HALLELUJAH !
[x] keltainen on ihana väri
[ ] tavikset tahtovat tositeeveen.
[x] sitä saa mitä tilaa
[x] kaikella on tarkoitus
[ ] elämä on perseestä
[x] pizza on ihanaa
[x] hampurilaiset ovat rasvaisia
[x] ravintoloiden pihvit ovat hyviä
[x] ulkomaille nyt heti !
[ ] tytöt ovat tyhmiä
[x] pojat ovat tyhmiä
[ ] kaikki on vittu tyhmiä!
[ ] homot ovat normaalikansaa
[x] lesbot ovat normaalikansaa ja dinosauruksia on olemassa!
[ ] bi-seksuaaliset ovat normaalikansaa
[x] pissikset on raivostuttavia
[x] huora-sanan merkitys unohdettu, valitettavasti!!!
[x] ihmiset kiroilee liikaa
[x] suomalaiset ovat juoppoja, vauvasta vaariin! :D
[ ] apina on sininen
[ ] Disneyn sarjikset rulaa
[x] komediaelokuvat rocks
[x] kauhuelokuvat rocks
[x] toimintaelokuvat rocks
[x] piirretyt rocks
[ ] I HATE ME !
[x] RAX on BEST !
[ ] 1HQd44!!
[ ] ihmiset ovat maukkaita
[ ] Jumala on kaiken luoja
[x] Jeesus on vapahtaja, ja hän on töissä k-raudassa.....
[ ] Saatana loi kaiken
[ ] Saatana sammui
[x] Samara (ringistä) on olemassa
[ ] pimeys on kaunista, olen niin gootti että paskon lepakoita
[x] sumu on kaunista
[x] aurinkoinen päivä on ihana
[x] kuumuus
[x] kylmyys
[x] kesä
[x] kevät
[x] talvi
[x] syksy
[x] Enkeleitä on olemassa
[ ] hevoset ovat maukkaita
[x] ei hevosia saa tappaa !
[ ] hevoset on kaikki kaikessa
[x] kaverit on kaikki kaikessa
[x] läheiset on kaikki kaikessa
[ ] musiikki on kaikki kaikessa
[ ] alkoholi on kaikki kaikessa
[ ] kovikset polttaa tupakkaa :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D
[ ] hopparit rocks -___-'
[ ] hevarit rocks -___-'
[ ] oman tiensä kulkijat rocks KHYL
[x] eläimilläkin on tunteet KHYL!
[x] uskon yliluonnolliseen, ufooooo
[x] uskon horoskooppeihin
[x] uskon kohtaloon
[x] tää gallup käy mun hermoille
[x] loppuuks tää jo ?
[x] lasi on puolitäysi
[ ] lasi on täynnä pissaa :D:D
[ ] lasi on puolityhjä
[x] :)
[ ] :(
[ ] :'(
[x] :D
[x] xDD
[x] 8D
[x] -.-
[x] :|
[ ] =(|)=

[Ei aihetta]Lauantai 16.02.2008 20:24

Selaa joka viides numero puhelimestasi, ja vastaa kysymyksiin kyseistä ihmistä koskien.

1 : Minka
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla?- sisko
Mitä hän merkitsee sinulle? - sisko
Mikä hänessä on kaikkein parasta? - siskous

2 : Antti (kui mul on ton numero O_o)
Milloin tutustuit häneen? Ja missä? - koulus 5. luokal
Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta? - TT-tunnin ryhmätyö jossa opettaja pakotti samaan ryhmään
Mistä sait hänen puhelinnumeronsa? - En muist

3 : Essi
Tunnetko hyvin hänen perhettään? Entä ystäviään? - vähän, kai?
Tekstaatko usein hänelle? - en mä kauheen usein :(
Miksi sinulla on hänen puhelinnumeronsa? - koska se on mun kaveri

4 : Iskä
Oletko koskaan itkenyt hänen vuokseen? - Ööh, en muista ainakaan
Entä nauranut hänen kanssaan? - joo :)
Millainen suhde sinulla ja hänellä on? - Lapsi-Vanhempi-suhde? :D

5 : Jenny
Missä tapasit hänet ensi kerran? - Joskus 5 vuot sit
Millaista silloin oli?- Oltiin mökil, kiva tyyppi oli
Onko hänellä mese? - Ei hajuakaan

6 : Kirsi
Kuvaile hänen ulkonäköään. - normaali?
Oletko koskaan halannut häntä? - ystävänpäivänä? en ole varma kun en muista
Entäpä suudellut/pussannut? - nou

7 : entinen liikunnan opettaja (WTF?!?)
Millainen musiikkimaku hänellä on? - en tiedä
Missä hän asuu? - en tiedä
Mitä koulua hän käy? - jo eläkkeel xD

8 : Marta
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - en
Tai onko hän koskaan pelastanut sinua pulasta? - joskus
Soitteletteko usein? - ei ikin

9 :Rita
Veisitkö hänen haudalleen kukkia, jos hän nyt kuolisi? - luultavasti
Minkä ikäinen hän on? - 14, kai
Veikkaa syy, miksi hän vielä joskus kuolee? - En tiedä, vanhuuteen?

10 : Sofia
Onko hänellä kuvia galleriassa? Nick? - on. -soffe
Oletteko kommentoineet toisillenne? - juu
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - Oon :D

11 : Tomi
Vaihtaisitko hänen kanssaan ulkonäköä jos saisit? - en mä pojan kaa
Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? - hmm...
Seurusteleeko hän? - juup

12 : Virpi <3
Oletko nähnyt hänet alasti? - ööö, en vissii
Haluaisitko? - en
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? Tai tekstasit? - ystävänpäivänä

13 : Veera
Mitä hän harrastaa? - lenkkeilyä
Milloin näet hänet seuraavan kerran? - loman jälkeen
Oletko koskaan ikävöinyt häntä kovasti? - en mä kai

14 : Äippä
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - on
Miksi tunnette toisenne? - Se on mun äippä?
Sano yksi negatiivinen puoli hänessä. - Joskus kova jäkättää

[Ei aihetta]Maanantai 04.02.2008 21:51

Te kaikki jotka inhoatte disney elokuvia niin älkää lukeko eteenpäin. :D

Alla on 50 Disneyn elokuvaa. Jos olet nähnyt yli 35 olet klassikko!


[x] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[x] Pinocchio
[x] Fantasia
[x] Dumbo
[x] Bambi
[x] Tuhkimo
[x] Liisa ihmemaassa
[x] Peter Pan
[x] Kaunotar ja Kulkuri
[x] Prinsessa Ruusunen
[x] 101 dalmatiaista
[x] Miekka kivessä
[x] Viidakkokirja
[x] Aristokatit
[x] Robin Hood
[x] Nalle Puh
[x] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[x] Topi ja Tessu
[ ] Hiidenpata
[x] Mestarietsivä Basil Hiiri
[x] Oliver ja kumppanit
[x] Pieni merenneito
[x] Kaunotar ja Hirviö
[x] Aladdin
[x] Leijonakuningas
[x] Pocahontas
[x] Notre Damen kellonsoittaja
[x] Herkules
[x] Mulan
[x] Tarzan
[ ] Fantasia 2000
[x] Keisarin uudet kuviot
[x] Atlantis
[x] Lilo & Stitch
[ ] Aarreplaneetta
[x] Karhuveljeni Koda
[x] Lehmäjengi
[ ] Pikkukananen
[ ] Autot
[x] Monsterit Oy
[x] Robots
[x] Hain tarina
[x] Nemoa etsimässä
[x] Toy Story
[ ] Nightmare Before Christmas
[x] Ihmeperhe
[ ] Ykän elämää
[x] Nasun suuri elokuva
[ ] Tiikerin oma elokuva
[x] Muurahaizet

42 :)

Ethän lue tätä <3Lauantai 26.01.2008 23:12

tätä ei kannata lukea...
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Älä lue tätä..
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*älä lue enempää..*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
** nyt sä teet pahan virheen!**
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
**voi vittu mä sit varotin tosissani!*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
* ...*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*noni... valmistaudu*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Sinä joka luet tätä, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina.

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.01.2008 01:37

Jos tunnet/tiijät tän nimisistä ihmisistä yli 40 olet todella suosittu, ja hyvä kaveri.

[ ] Anna
[1] Antti
[2] Anu
[3] Arttu
[ ] Atte
[ ] Birgit
[ ] Eila
[ ] Enya
[ ] Erkki
[5] Essi
[ ] Evita
[6] Hanna
[ ] Hanne
[7] Heidi
[8] Heikki
[ ] Helena
[ ] Heli
[9] Iida
[10] Jaakko
[11] Jaana
[ ] Janne
[ ] Jani
[12] Jenna
[ ] Jenni
[13] Janette
[ ] Janita
[ ] Janna
[ ] Jere
[ ] Jesse
[14] Johanna
[ ] Joonas
[15] Juuso
[16] Juho
[ ] Kaisla
[17] Kaisa
[ ] Kari
[ ] Laura
[18] Leila
[ ] Lotta
[ ] Markku
[19] Marko
[20] Meri
[21] Mia
[ ] Miia
[22] Miika
[ ] Mika
[23] Mira
[ ] Niki
[ ] Ninni
[24] Niina
[ ] Niti
[ ] Nina
[25] Nuutti
[ ] Petri
[ ] Pete
[ ] Pia
[ ] Piia
[26] Riikka
[ ] Riina
[27] Riku
[28] Saara
[29] Sofia
[ ] Sara
[ ] Sanna
[30] Sari
[31]Sini
[ ] Taina
[32] Taru
[ ] Terhi
[ ] Tiina
[33] Timo
[ ] Timppa
[34] Tomi
[ ] Toni
[35] Tuomo
[ ] Tuukka
[36] Uki
[37] Vesa
[ ] Viivi
[38] Ville
[39] Joni
[40] Matti
[41] Mikko
[42] Teemu
[ ] Eveliina
[43] Tuula


OON PARAASS!!!!