IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 20.12.2007 23:29

Olipa kerran Iida. Eräänä päivänä hän päätti aloittaa biologian kokeisiin lukemisen, ja niinhän hän tekikin. Siinä noin kaksikymmentä sivua luettuaan Iidalla rupesi vähän ramaisemaan, joten hän päätti nojata päätään kirjaan. Kello oli ehkä puoli kaksi tuolloin. Hetken siinä päätä nojailtuaan tyttöpolo ilmeisesti vaipui unten maille, ja heräsi vähän ennen kahta pää yhä kirjan päällä.

Niinpä Iida päätti, että on liian väsynyt lukemaan ja poistui sohvan huomaan aikomuksenaan ottaa puolen tunnin unoset ja herätä puoli kolme. Herätyksen tilutellessa hän päätti koisailla vielä toiset puoli tuntia. Minuutit kuluivat, ja ehkä neljän maissa hän mahdollisesti nousi hetkeksi käydäkseen vessassa, juomassa tai jotain (tästä ei ole varmuutta, se saattoi olla myös unta).

Puolituntisiksi aiotut päiväunet lievästi venyivät, ja Iida heräsi kello 18.00. Aivotoiminta palasi hitaasti ja todellisuus iski kuin nuija otsaan: yöllä ei yhtä makeasti nukuttaisi. Onneksi televisiosta näkyi jotain, joka turrutti ajatukset hetkeksi. Joku saksalainen hömppä Subilta. Lemmen viemää tms. Siinä joku mimmi väänsi nilkkansa, toinen raivosi salarakkaalleen ja yksi pelasi tennistä.

Lopulta Iida ei enää kestänyt saksalaista höpinää ja hän lähti syömään edellispäiväistä lohisoppaa.





PS. Tähän ajankohtaan mennessä Iida on lukenut jo yli puolet koealueesta, eli ehkä nukkuminen teki terää :
D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.