IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.06.2007 00:21

yllätin puolilta päivin puusepän mysteerikomerosta itse yöpaitasillani tullen yllätetymmäksi.
nyt on melko ruhtinatar-olo ja veikkaanpa, että tänä yönä ei nukuta, sillä paloin pahasti auringossa istuessani keittiön ikkunalaudalla lukemassa, iho kirvelee
toinen jalka puutui, autotallin katto poltti jalkapohjaa ja jouduin vaihtamaan asentoa jatkuvasti
ehkä jokin niistä olikin tietämättäni jokin jooga-asento
söin appelsiineja, syljin siemeniä niin pitkälle kuin suinkin
kohta lienee naapurin vesirännissä kasvamassa appelsiinipuu, sadonkorjuun aikaan olen jo kaukana
kompastuin levykasaan lattialla, kiipesin takaisin ikkunaan
kahvi on nautintoaine, mutta en nauti yksityiskohdasta, jossa vahingossa kaasin kyseistä nestettä paradigmoja käsittelevälle sivulle
kahvisia paradigmoja on minulla nyt kosolti, mihin niitä huutokauppaisin?
keskityin siis morfologiaan, se on salakavala aihe,
välttelin ja
eksyin ajattelemaan Dannyn öljyttyä rintakehää Suosikin keskiaukeamalla
muistelin tapahtumia Arlandan lentokentällä hetkeä ennen jatkolentoa vuosia sitten
oivalsin, sukissani ei ole tavurajaa
- Vanhemmat »