IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Lauantai 01.12.2007 18:40

joo oli tooooooooosi kiva peli, kiitos salla ku rikoit polves :'DD

Go Heinolaa!!! :'DDTorstai 15.11.2007 18:20

Paniikki tyhjensi ammattikoulun Heinolassa
15.11. - 15:05 (Luotu: 15:04)

Uhkaushuhu ja outo kouluasu herättivät pelkoa


Nopeasti levinnyt uhkaushuhu tyhjensi ammattikoulun Heinolassa torstaina ennen kuin johto ehti antaa mitään toimintaohjeita. Paniikkia edesauttoi se, että samoihin aikoihin koulun pihalla liikuskeli nuori mies yllään maastopuku ja kuulapyssyammuskelussa käytettävä liivi.

Oppilaitten keskuudessa levisi tieto, jonka mukaan jotakin Koulutuskeskus Salpauksen toimipistettä olisi uhattu väkivallanteolla. Tiedon alkulähteenä mainittiin tekstiviesti, jonka yksi oppilas olisi saanut tyttöystävältään Lahdesta.

Koululla oli aamupäivällä paikalla noin 400 nuorisoasteen ja aikuisopiskelijaa. Miltei kaikki poistuivat lumivyöryn lailla sen jälkeen kun muutama opettaja oli ensin antanut omalle luokalleen lähtöluvan.

- Käytävät olivat jo tyhjiä, kun havahduin tilanteeseen, kertoi koulutusjohtaja Mika Hagelin STT:lle.



Oma oppilas sekoitti avoimet ovet

Väitetystä tekstiviestistä ei saatu iltapäivään mennessä mitään näyttöä. Sekä koulutusjohtaja Hagelin että poliisin kenttäjohtaja Seppo Niemi olivat tavoittaneet vain toisen ja kolmannen käden tiedon varassa toimineita.

Pihalla pyörinyt nuori mies tunnistettiin koulun omaksi oppilaaksi, ja poliisi tavoitti hänet kotoa. Kaveri selitti etsineensä englannin luokkaa.

Noin 18-vuotiasta nuorukaista ei epäillä mistään rikoksesta, sillä hänellä ei ollut mukanaan aseita tai mitään sellaista muistuttavaa. Hänellä ei ole todettu myöskään yhteyksiä mahdolliseen uhkaukseen.

Seppo Niemen mukaan kyse oli lähinnä nuoren miehen tyhmästä tempusta. Tätä kehotettiin miettimään pukeutumistaan ja saapumaan ajoissa tunneille.

Koulutusjohtaja Mika Hagelin harmittelee sitä, että säikähdys sekoitti Salpauksen Heinolan-toimipisteen avoimien ovien päivän. Koululle oli tulossa päivän mittaan 100-150 peruskoululaista. Osalle ryhmistä ehdittiin sopia uusi aika, ja osa tutustui ammattiopetukseen pelkästään opettajien ohjauksella.

STT

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.11.2007 17:07

peli on peli on peli tänääään on peliiii iih ei jännitä :D meriä jännittää ja sallaa ;>>> :D










11.11.07 15:24 <essmi> JA EMMIÄ

:/Torstai 08.11.2007 19:47

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Jokelan ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi. Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden.

[Ei aihetta]Lauantai 21.07.2007 01:49

***TYTTÖSÄÄNNÖT***

1. tytöstä pitää tykätä
2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa
3. tytöt saa päättää mitä tehdään
4. tytöt saa käskyttää
5. tyttöjä pitää hemmotella
6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa
7. tytöt määrää että poikien pitää totella
8. tytöt määrää mitä pojat tekee
9. tytöille pitää ostaa tuliaisia aina kun käy jossain
10. tyttöjen laukut pitää kantaa
11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa
12. tyttöjä ei saa sääliä
13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa
14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja
15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn
16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.
17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla
18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia
19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja
20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi
21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli
22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella
23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen
24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia
25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa
26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske
27. tyttöjen sänkyä ei saa vallata
28. tyttöjä ei saa kiusata
29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja
30. tyttöjä pitää palvoa
31. tyttöjä ei saa nimitellä
32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä
33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata
34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata
35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata
36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla
37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille
38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta
39. tyttöjä pitää pussailla
40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä
41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu
42. tyttöjä ei saa suututtaa
43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon
44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.
45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.
46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle
47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo
48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä
49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa
50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin
51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo
52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan
53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää
54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin
55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)
56. tyttöjä pitää lepytellä
57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa
58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä
59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä
60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia
61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä
62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja
63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee
64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakaota
65. tytöt saa olla myös kavereiden kanssa silloin kun haluaa
66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä
67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta
68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä
69. tyttöjä ei saa vetää letistä
70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä
71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.
72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla
73. tytöille ei saa nauraa vaikka ne jois siideriä
74. tyttöjen rikkinäiset esineet pitää korjata
75. tytöille pitää todistaa, ettei sängyn alla ole mörköjä
76. tyttöjä pitää kantaa reppuselässä jos ne ei jaksa kävellä
77. tyttöjen pitää saada keksiä pojille kaikkia tosi ällöttäviä hellittelynimiä eikä niistä saa valittaa
78. tytöt saa muuttaa mieltä
79. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa

***POIKASÄÄNNÖT***

1. poikia pitää kehua vaikka ne oliskin ihan huonoja
2. poikia pitää pussailla
3. poikia ei saa raahata väkisin vaatekauppaan
4. poikien taitoja pitää kunnioittaa
5. poikien ideoita pitää myös kuunnella
6. poikia ei saa pakottaa tekemään mitään mitä ne ei tahdo
7. poikia pitää kehua komeiksi
8. poikia pitää auttaa jos ne ei itte osaa
9. poikien kanssa täytyy tehdä mitä ne tahtoo
10. poikien tukkaa pitää pörröttää
11. poikia pitää vähän purra jos ne tahtoo, ei kovaa saa
12. poikien kanssa pitää mennä kaikkiin paikkoihin
13. ei poikien ulkonäköä saa arvostella niin että ne kuulee, paitsi jos se on positiivista
14. tyttöjen pitää ruokkia poikia jos ne tahtoo
15. poikien kavereita pitää kohdella hyvin
16. pitää tehdä välillä myös mitä pojat tahtoo
17. pojalta pitää ottaa suihin aina kun se pyytää
18. pojalle pitää antaa kun se haluaa
19. poikien pitää antaa viettää poikien iltoja ilman tyttöjä
20. poikien kännykkää ei saa ottaa ilman lupaa
21. poikien pitää antaa olla laiskoja
22. poikien pitää antaa tehdä välillä tyhmiä juttuja myös
23. poikia ei saa ymmärtää väärin
24. poikien pitää antaa olla röyhkeitä ja huonokäytöksisiä
25. poikien ei tartte olla siistejä
26. pojille pitää antaa hellyyttä
27. poikien ei pidä antaa pelata cs:ää
28. poikia pitää auttaa läksyissä
29. poikien pelejä pitää mennä kattomaan
30. poikien kanssa pitää viettää aikaa
31. poikia pitää kiusia vähän, koska ne tykkää siitä
32. poikia ei saa neuvoa liikenteessä
33. poikia ei saa haukkua
34. pojat saa tapella toisten poikien kanssa, jos ne tahtoo
35. pitää katsoa semmosia elokuvia mistä pojat pitää
36. pojat saa vaihtaa mielipidettä jos tahtoo
37. poikia pitää hieroa, jos niillä on rankkaa
38. pojille pitää ostaa lahjoja
39. poikien huone pitää siivota, jos ne ei itse jaksa
40. poikien ruuanlaittotaitoa ei saa arvostella
41. poikien pitää saada olla kaveri tyttöjen kanssa
42. pojille pitää keittää kahvia tai teetä
43. poikia pitää lepytellä, jos ne on vihasia
44. poikien härskejä juttuja pitää kunnioittaa
45. poikien kanssa pitää saunoa
46. pojille ei saa suuttua, jos ne riehuu
47. poikien pitää antaa olla poikia
48. poikia ei saa meikata, jos ne ei itse tahdo
49. pojilta ei saa olettaa liikoja
50. poikia pitää kuunnella jos niillä on asiaa
51. poikien harrastuksia pitää kannustaa
52. pojat tarvitsevat omaa aikaa
53. poikien pitää antaa puhua mopoista yms.
54. pojat saa olla mustasukkasia
55. poikia ei saa häiritä ku ne nukkuu
56. poikien pitää antaa näyttää olevansa oikeessa
57. pojat saa jutella rivoja toisten poikien kanssa
58. poikia pitää ymmärtää
59. poikien vartaloa pitää kehua
60. poikien pitää antaa örveltää kännissä
61. pojilla ei saa olla tylsää, vaan poikia pitää auttaa ettei niillä olis tylsää


[Ei aihetta]Sunnuntai 08.07.2007 00:48

1. [1] halannut tyttöä
2. [2] halannut poikaa
3. [3] tanssinut pojan kanssa valssia
4. [4] tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [5] tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [6] jäänyt melkein junan alle
7. [7] jäänyt melkein mopon alle
8. [8] jäänyt melkein auton alle
9. [9] ollut ihastunut
10. [10] vihannut jotakuta
11. [11] ollut mustasukkainen
12. [12] ollut kreikassa/kreetalla
13. [13] ollut ruotsissa
14. [14] ollut venäjällä
15. [ ] ollut espanjassa
16. [15] metsässä
17. [16] uinut järvessä
18. [17] uinut meressä
19. [18] ollut saunassa
20. [19] ollut höyrysaunassa
21. [20] ollut porealtaassa
22. [21] uima-altaassa
23. [22] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
24. [23] tyttö jolla on sisko
25. [ ] tyttö jolla on veli
26. [24] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
27. [½] tyttö jolla on poneja
28. [ ] tyttö jolla on kissa
29. [26] tyttö jolla on koira
30. [27] tyttö joka tykkää eläimistä
31. [28] tyttö joka tykkää autoista
32. [29] tyttö joka tykkää shopata
33. [30] ostanut kaupasta litran maitoa
34. [ ] käynyt Ankkarockissa
35. [31] lakannut varpaankynnet
36. [ ] ajanut mopolla ojaan
37. [32] omistanut kauluspaitaa
38. [33] ollut vesirokossa
39. [34] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40. [35] kaatunut lasketteluhissijonossa
41. [36] nauranut toisen epäonnistumiselle
42. [37] lyönyt jotakuta turpaan
43. [38] katsonut Kauniita ja Rohkeita
44. [39] pelannut jalkapalloa
45. [ ] tehnyt kokonaisen piruetin
46. [ ] antanut poikien meikata itseni
47. [40] uinut alasti
48. [ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49. [ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50. [41] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51. [ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52. [42] polttanut selkäni auringossa
53. [43] hypännyt talon katolta
54. [44] lyönyt pesäpallo mailalla jotakuta päähän
55. [45] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56. [46] laskenut pulkalla hiekkatiellä
57. [47] kaivertanut puuhun tekstin
58. [48] tehnyt juhannustaikoja
59. [49] leiponut omenapiirakan
60. [50] syönyt simpukoita
61. [ ] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62. [ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
63. [51] ratsastanut hevosella
64. [52] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
65. [53] polttanut sormiani tulitikkuun
66. [54] räjäyttänyt ilotulitteita
67. [55] pelannut pokeria rahapanoksella
68. [56] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
69. [57] halannut äitiä
70. [58] ostanut jotain kirpputorilta
71. [59] juonut kahvia
72. [ ] laittanut neonvaloa silmiini
73. [60] ollut laivalla
74. [61] laulanut karaokea
75. [62] käynyt Särkänniemessä
76. [ ] ollut yksin lentokoneessa
77. [63] potkaissut seinään
78. [64:DD] vittuillut kirjaston tädille
79. [jokapäivä] laulanut suihkussa
80. [ ] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81. [ ] opiskellut saksaa
82. [ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
83. [ ] potenut jostain syystä koti-ikävää
84. [ ] kontannut keskellä tietä
85. [ ] vuorannut huoneeni seinät julisteilla
86. [ ] neulonut villapaidan
87. [65] antanut jollekulle joululahjan
88. [66] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89. [67] pelannut Monopolia
90. [ ] jäänyt kiinni tupakan poltosta
91. [68] tiskannut
92. [69] itkenyt itseään uneen
93. [70] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94. [ ] Soittanut hätänumeroon
95. [71] Nukkunut pommiin
96. [ ] Syönyt muurahaisen
97. [72] Värjännyt hiukset
98. [73] Ollut blondi
99. [74] Tehnyt läksyt kunnolla
100. [ ] Saanut 4:n
101. [75] Viskonut omenoita
102. [ ] Ollut putkassa
103. [ ] Nukkunut roskiksessa
104. [76] Tehnyt rikoksen
105. [77] Paiskonut tavaroita
106. [78] Kuunnellut Himiä
107. [ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
108. [79] Lintsannut
109. [ ] Juonut kusta
110. [80] Nukkunut tunnilla
111. [ ] Käyttänyt huumeita
112. [81] Ollut lentokoneessa
113. [ ] Muuttanut
114. [82] Tilannut tuotteita netistä
115. [ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116. [ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
117. [83] Ollut haastattelussa
118. [ ] Saanut turpiinsa
119. [84] Soittanut kitaraa
120. [ ] Varastanut posteja laatikosta
121. [85] Lyönyt vetoa
122. [ ] Poseerannut alasti
123. [ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124. [86] Yöpynyt hotellissa
125. [87] Oksentanut lattialle
126. [88] Lukenut seiskaa
127. [ ] Pelannut Harry Potteria
128. [89] Väärentänyt kokeeseen nimen
129. [90] Juossut pakoon ampiaisia
130. [91] Pyytänyt anteeksi
131. [ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
132. [92] Soittanut pilapuheluja
133. [ ] Vihannut räppäreitä
134. [93] Soittanut väärään numeroon
135. [94] Nukkunut sohvalla
136. [95] Nukkunut puun alla
137. [96] Ollut sairaalassa
138. [97] Valvonut koko yön
139. [/] Juossut alasti ulkona
140. [99] Käynyt avannossa
141. [100] Hypännyt ikkunasta ulos
142. [ ] Paskonu housuihin yli 10v.
143. [101] Pudonnut hevosen selästä
144. [102] Saanut 10:n kokeesta
145. [103] Leikannut hiuksiani
146. [104] Kiroillut ruokapöydässä
147. [ ] Polttanut levyjä
148. [105] Harrastanut liikuntaa
149. [106] Karannut kotoa
150. [107] Näytellyt
151. [108] Nukkunut päivällä
152. [109]Käynyt ulkohuusissa
153. [ ] Ostanut tupakkaa
154. [ ] Polttanut talon/pientalon
155. [110] Grillannut
156. [ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
157. [111] Ollut Linnanmäellä
158. [ ] Uskonut horoskooppiin
159. [112] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160. [113] Käyttänyt vanhempien korttia
161. [114] Ajanut autoa
162. [ ] Syönyt matoja
163. [ ] Raiskannut
164. [115] Hyppinyt katolla
165. [ ] Eksynyt ostoksilla
166. [116] Matkustanut junalla
167. [117] Nukkunut bussissa

Outo testi, ihan normi juttui melkee kaikki:D

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.07.2007 18:44

Olen...
[x] esiintynyt
[x] ollut konsertissa/festareilla
[x] ollut ulkomailla
[x] matkustanut lentokoneella
[x] matkustanut laivalla
[x] matkustanut junalla
[x] matkustanut raitiovaunulla/metrolla
[xXx] ollut sairaalassa yön yli
[x] ollut onnettomuudessa
[x] voittanut rahaa
[x] kadehtinut toista
[x] kannustanut/kehunut toista
[x] huutanut toiselle
[x] ampunut aseella
[x] käynyt baarissa
[x] käynyt museossa
[x] käynyt huvipuistossa
[/] ollut bileissä
[.] kokeillut huumeita
[x] polttanut tupakkaa
[x] juonut alkoholia
[x] lyönyt toista
[x] kalastanut
[x] ajanut autolla
[/] ajanut moottoripyörällä
[x] ajanut mopolla/skootterilla
[x] ajanut moottorikelkalla
[ ] ajanut traktorilla
[x] ratsastanut hevosella
[x] soittanut pilapuhelun
[x] valehdellut äidilleni
[x] pidellyt elävää käärmettä
[x] pidellyt elävää liskoa
[x] pidellyt elävää lintua
[x] nähnyt julkkiksen
[x] kätellyt/halannut tms. julkkista
[x] uinut avannossa
[ ] tuntenut mielisairaan
[ ] soittanut ambulanssin
[x] siivonnut oksennusta lattialta
[ ] lukenut yli 1000-sivuisen kirjan
[x] nukkunut pommiin
[x] itkenyt koulussa/töissä
[x] riehunut julkisella paikalla
[x]vilautellut julkisella paikalla
[x] ollut virpomassa
[x] ollut päiväkodissa
[x] ollut päivähoidossa
[muurahaisia] rääkännyt eläintä
[x] pelannut tietokonepeliä
[ ] ollut "rakastunut" julkkikseen
[x] ollut jälki-istunnossa
[x] lainannut rahaa toiselle yli 10e
[ ]kummitäti/-setä

- Vanhemmat »