IRC-Galleria

Suuri kevätvalo, pihan poikki lentävä varis, vastapäisen puutalon hilseilevä maali irtoaa seinästä kauniimmin. Nurmikko vihertyy hitaasti, puihin voi kuvitella lehdet, lapset hyppimään ruutua.

Kerrostalot välttävät erikoisuuksia hiljaa. Joissain ikkunoissa on tosin syvänpunaiset verhot iltaisin. Öisin ankeat betonikolossit muuttuvat katedraaleiksi, niiden tornit on katkaistu. Gargoilit päästävät nimensä mukaisia ääniä porttikongeissa.

Katse vangitsee perhosen saippuakuplaan, se on sisäänhengityksen muotoinen. Auringonpaiste oksien raossa, viileä ilma, kaksiosastoinen lähijuna tuo vieraita. Mutta katuasfaltti vasta odottaa vieraiden askelia, on aikaa istua ikkunalaudalla ja tuijottaa taivaanpalaa, jonka talojen katot leikkaavat.

Pian ovelta kuuluukin se kauan odotettu koputus. Ääni kutsuu minut takaisin, oven takana veljeni iskee silmää. Hän on tuonut mukanaan chilidippiä, nachoja ja älykkään komedian. Sisarusrakkauden hämäännyttämänä suljen oven ja kävelen huoneeseeni, siihen ainoaan.

Veljeni koputtaa uudestaan häkeltymättä, hän on niin hyvä, hän käsittää, hän ymmärtää. Hän on kokenut oman versionsa samasta. Häpeillen avaan oven ja kutsun hänet sisään. Kadotan itseni hetkeksi hänen syvän lempeisiin silmiinsä, ja kun havahdun sohvalta, edessäni on teekuppi, jossa on punainen sisäpuoli, lusikka ja höyryävyyttä. Televisio on auki, mutta hiljainen. Sieltä ryöppyää lumisade vaikka onkin alkukevät. Tarkastettuaan jalkapallotulokset veljeni käynnistää elokuvan.

Nojaan sohvan selkämykseen, veljeni rojahtaa viereeni. Ajattelen, kuinka molempien ruumiit painautuivat saman kohdun seinämiin. Aloitan kutitushyökkäyksen, koska se on lähes täydellinen yllätys ja ainoa keino osoittaa jotain.

Komedia esitetään silmiemme edessä, mutta meidän nauruamme se ei tavoita. Me nauramme kuiluille toisissamme, se on karmaisevan hauskaa. Veljelläni on mainio ja tehokas ongelmanratkaisukyky.

(a&S)