IRC-Galleria

Jonain päivänä tällä viikolla kävellessäni bussipysäkiltä kotiin, katselin tapani mukaan ihmistä.
Yllätyksekseni hän vastasi katseeseeni, niin pitkään että L:n määritelmän mukaan siinä oli jotain. Ja kyllähän sen huomaa.

Jälkeenpäin harmittelin, että minulla olin töistä ja öistä väsyneenä lipsahtanut menneen maailman menkää pois -ilmeeseeni. Jos olisin tajunnut sen aiemmin, olisin väläyttänyt loppuun hymyn. Sellaisen hurmaavan. Eh.

Harmittaa.

Hassua käydä taas vaihteeksi töissä. Vähän, mutta kuitenkin.

Kun tulin kotiin, porraskäytävässä haisi kala. Yllätyskö?
Ei oikeastaan.

Hoas päätti tänään tarjota minulle asuntoa Lintuvaarasta.
Sanoin, kiitos, mutta ei kiitos.

Tänäänkin ihmisistä tulee täysipäisiä. Eikun -ikäsiä.

En taida mahtua tuolle paperille.

Mukavaa olla vaihteeksi kevyesti surullinen sen jättimäisen vitutuksen sijaan.

Sieltä palatessani näin Kustaankadun raitiovaunupysäkin kohdalla kiskourassa palapelin palan.
Se olen minä.

Ilma oli kaunis ja pidin itseäni. Pärjäsin juuri ja juuri kotiin vakavalla naamalla.

(Kokonaiskuvastani koitan olla kuitenkin onnellinen, niin paljon helpommaksi olen itselleni muuttunut. Mutta pienet asiat ovat isoimpia.)

Villiä elämää. Heräsin aikaisin ja ostin matkalla Alepasta pakastepizzan, jota syön kotona kolakolan (tavallista, ei tikitikolaa) kanssa. Terveelliset elämäntavat, ottakaa meidät vuokralaisiksi!

Last.fm soittaa mukavaa musiikkia. Jassoa ja Erlendiä vieläkin. Ehkä lähden ulos pian. Kunhan olen mahani pessyt.

Äsken olin ottamassa kaurakeksimäisiä ruiskeksejä kaapista syödäkseni ne Erlend Loen seurassa. Sitten silmiini osui kaakaopaketti, sanoin: "Kaakaota." Ja silmistäni vierähti puolitoista kyyneltä.

Liikuttuminen on mukavaa. Vaikka olisi PMMP:n konsertissa tai katsoisi amerikkalaista tosi-tv -sarjaa, entisen poikapändin jäsen kosii tyttöystäväänsä, nuori tavallisen näköinen nainen saa uuden upean tyylin, vaatekerran.

Tai kun tajuaa toisen tehneen jotain hyvin pientä, hassua ja turhaa, vain siksi että pidän siitä.

Jospa sitä saisi kodin,
meinaa ihan jännittää.

Jotkut naiset on niin kauniita,
että täytyy yrittää piilottaa ne
oman hehkeän ruumiini taakse.

Enää alle kymmenen vuotta siihen,
että tapaan oman koirani.
Pohjois-Karjalan Murre.

Ihmissii on myös kivannäkössii.
Joillakin niistä on Sveitsin armeijan
linkkuveistä muistuttavia laukkuja.

kun kuu kajastaa, on silloin aika marjastaa.
mutta muista silloin, on päivä lopussa illoin
ja kaunista syksy-yö kun jänö pajun oksaa syö
vesi hiljaa virtaa ja aavasaksa soi
saksanhirven toi mutta kuka sen söi
mutta mutta
ei se mitään

(sanoi veljeni, luulisin)

Uu, beibi, jea! ;P