IRC-Galleria

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

ficficficSunnuntai 15.10.2006 19:33

olen aika lyhen ajan sisällä lukenut ficit Starts With A Spin, Then He Opened His Mouth ja Irresistible Poison. Niistä innostuneena etsin lisää - liikaa. Nyt on kahdentoista ficin lista odottamassa :DDD.

muzzziikkiaMaanantai 02.10.2006 22:36

would you know my name
if i saw you in heaven
would it be the same
if i saw you in heaven

take my faith and take my pride
i don't need them anymore

why do all the best girls have a loaded gun
immortal group of killers ready for landing

it's gonna take a lot to drag me away from you
there's nothing that a hundred men or more could ever do
i bless the rains down in Africa

somehow in my mind i always knew i'd find my
beautiful one, beautiful child, my everything

i go liquid when you come around and i know
i go solid but don't get me wrong, yes i go
i love to watch you when you mess around with my mind
i'm pathetic but only this time, but who knows

tajunnanvirtaaMaanantai 02.10.2006 01:06

onko se mahdotonta
onko se mahdollista
onko syytä siihen että tapasin
hymyilikö hän syystä
hymyilikö muuten vain
hymyilinkö syystä
hymyilinkö muuten vain
näemmekö vielä
milloin näemme taas
miksi jäi hassu tunne
miksi jäi, miksi?
____

nihhh. hymy voi pelastaa päivän. ja jättää hassun tunteen.

OOHSunnuntai 01.10.2006 22:00

Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonut näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!

( ) Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
(4) Harry Potter: Liekehtivä pikari
( ) Mr. and Mrs. Smith
( ) The Mexican
(5) Nemoa etsimässä
(6) Aladdin
(7) 101 Dalmatialaista
(8) Leijonakuningas
() Ocean's eleven
( ) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
( ) Fight Club
( ) Meet Joe Black
() Seven
( ) Thelma & Louise
() Grease
( ) Seitsemän yötä Tiibetissä
(9) Pirates of the Caribbean
() Troija
() Starsky and Hutch
( ) Saw
(10) Moulin Rouge
( ) Scream
( ) Scream 2
( ) Scream 3
() Scary Movie
() Scary Movie 2
(11) Scary Movie 3
(12) The Grinch
() American Pie
() American Pie 2
(13) American Wedding
() I, Robot
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(14) Men in Black
(15) Men in Black 2
( ) The Village
() Along Came Polly
(16) Forrest Gump
(17) Deep Impact
() The Terminal
( ) Halloween
( ) The Ring
( ) The Ring 2
( ) Space Jam
( ) Chigaco
(18) Riku Rikas
(19) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(20) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(21) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(22) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(23) Ten Things I Hate About You
( ) Just Married
( ) Painajainen Elm Streetillä
(24) Titanic
(25) Romeo & Julia
() Tiedän mitä teit viime kesänä
( ) Independence Day
() Bad Boys
() Bad Boys 2
(26) ET
(27) Yksin kotona
(28) Yksin kotona 2
(29) Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen
(30) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
() Catch Me If You Can
(31) Spider-Man
(32) Spider-Man 2
( ) The Fifth Element
() Air Force One
(33) Sound of Music
() Terminaattori
() Terminaattori 2
( ) Vanilla Sky
(34) Addams Family
(35) Ace Ventura
(36) Valehtelija, valehtelija
() Hevoskuiskaaja
(37) 8 mile
( ) Die Hard
( ) Eurotrip
(38) Deep Blue Sea
(39) Casper
( ) Alexander
() Save the Last Dance
(40) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
() Uneton Seattlessa
( ) Top Gun
( ) Sairaan kaunis maailma
() Cast Away
( ) Wicker Park
() Kuka sanoo tahdon?
( ) Vuosi nuoruudestani
(41) Shrek
(42)Shrek 2
( ) Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
( ) Fucking Åmål
(43) Saksikäsi Edward
() Vihreä maili
( ) Amelie
() The Truman Show
(44) School of Rock
(45) Big Fish
( ) Pelastakaa sotamies Ryan
() Austin Powers
(4) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(47) Austin Powers: Kultamuna
() Pelikaanimies
( ) Blues Brothers
( ) Blues Brothers 2000
(48) Aristokatit
( ) Piano
( ) American Beauty
(49) Pahat Pojat
(50) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
(51) Notting Hill
( ) Kummelin kultakuume
() Morsian karkuteillä
(52) Karhuveljeni Koda
( ) Herrasmiesliiga
(53) Pieni suklaapuoti
( ) Kauna
(54) Helmiä ja sikoja
() Erin Brochowich
(55) Ihmeperhe
( ) Kellopeliappelsiini
() King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
(56) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer in the Dark
() Lapsia ja aikuisia
( ) Unbreakable
(57) Jali ja suklaatehdas
( ) Boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
() Kuutamolla
( ) Kaverini mahtava Joe
( ) Olimme sotilaita
( ) Häjyt
( ) Pikkunaisia
______

Mulla on elämä! OOH.

kiitti saara <4.Lauantai 30.09.2006 21:06

1. Kirjoita ensin numerot 1-11 allekkain.

2. Kirjoita numeroiden 1 ja 2 viereen ihan mitkä tahansa luvut mitä päähän pälkähtää.

3. Kirjoita numeroiden 3 ja 7 viereen kahden vastakkaisen sukupuolen henkilön nimeä.

Älä katso etukäteen, silloin tulos on väärä!!!

4. Kirjoita numeroiden 4, 5 ja 6 viereen kenen tahansa nimet (esim.ystävät, perhe jne.).

Älä fuskaa tai tulet katumaan että teit sen!!!

5. Kirjoita neljän musiikkikappaleen nimet numeroiden 8, 9, 10 ja 11 viereen.

6. Ja nyt, toivo jotain.
_________

1. 4
2. 2
3. Eelis
4. Saara
5. Satu
6. Marjo
7. Leevi
8. Toto - Africa
9. Apulanta - Poistuisitko mun elämästäni
10. Marzi Nyman - Outo tyttö
11. Michael Jackson - Earth song
_________

1. Sinun pitää kertoa tästä viestistä niin monelle henkilölle kuin kohdassa 2 lukee.
- 2? ok.

2. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 3, on se jota rakastat.
- Lovelove :'DDD

3. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 7 on joku josta pidät kovasti mutta et oikein ota hänestä selvää
- :'DD no kuka nyt siitä ottais selvää?

4. Läheisin ja Luotettavin ystäväsi.
- <3 Exactly.

5. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 5 tuntee sinut erittäin hyvin.
- No shit sherlock? ;DD <3

6. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 6 tuo sinulle onnea.
- Ai meinaat vai? En oo huomannut :D

7. Kohdan 8 melodia kuuluu yhteen kohdan 3 henkilön kanssa.
- Jahass, afrikka.

8. Kohdan 9 melodia taas on henkilölle kohdassa 7.
- Vittuku repesin :'DDDD.

9. Melodia kohdassa 10 kertoo luonteestasi ja ajatuksistasi.
- Niin. Mä oon vähän outo tyttö.

10. Ja kohdan 11 melodia on se joka kertoo asenteestasi elämään.
- Hei, erittäin totta.

Haasta numero 2. määrä henkilöitä tekemään tätä. Silloin toiveesi toteutuu.
Ellet haasta käy päinvastoin kuin mitä toivoit.

Haastanpa nyt vaikka Stu^-Sadun ja Merikasvi-Marjon. Olkaa hyvä n____________n.

[Ei aihetta]Lauantai 30.09.2006 20:46

TERVETULOA MIELISARAALAAN
OLKAA HYVÄT JA JÄTTÄKÄÄ ELÄMÄNNE ETEISEEN
JA SEURATKAA PERÄSSÄ

TERVETULOA HAUTAUSMAALLE
OLKAA HYVÄT JA LASKEUTUKAA MONTTUUN
TEIDÄT HAUDATAAN ELÄVÄLTÄ

TERVETULOA PAINAJAISEEN
OLKAA HYVÄT JA JUOSKAA KARKUUN
ETTE MUISTA MITÄÄN HERÄTTYÄNNE

TERVETULOA HELVETTIIN
OLKAA HYVÄT JA ASTUKAA LIEKKEIHIN
TEIDÄT POLTETAAN TUHKAKSI

TERVETULOA MIELISARAALAAN

fukin hippieTorstai 31.08.2006 23:56

HEVARI
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Pidätkö kaljasta?
[ ] Oletko moshaaja?
[ ] Etkö usko Jumalaan?
[ ] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa tms.?
[ ] Omistatko piikkejä?
[] Osaatko soittaa kitaraa?
[ ] Osaatko karjua?
[ ] Omistatko kumisaappaat?
[ ] Kuunteletko heviä?
Yhteensä: 1

GOOTTI
[x] Käytätkö mustaa kajaalia? joskus
[x] Onko suurin osa pukeutumisestasi tummaa?
[x] Ajatteletko usein kuolemaa?
[ ] Haluatko kuolla?
[ ] Tunnetko haluavasi kuolla?
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[ ] Oletko kalpea?
[ ] Pidätkö Hot Topicista?
[x] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[ ] Oletko ilkeä?
Yhteensä: 4 omg

SKEITTARI/PUNKKARI
[ ] Osaatko skeitata?
[] Käytätkö skeittikenkiä?.
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[ ] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[] Katsotko X-gameseja? jozkus eurosportilt tullu.
[ ] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[x] Pidätkö/onko sinulla mohawk? pidän
[x] Käytätkö bändi-paitoja?
[ ] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi) lähiaikoina?
Yhteensä: 3

PISSIS
[ ] Käytätkö sanaa "niinku"?
[x] Shoppailetko Onlyssa/Vero Modassa/muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[ ] Kikatatko paljon?
[ ] Katsotko O.C:tä?
[ ] Pidätkö popista?
[ ] Ryyppäätkö/poltatko?
[x] Halailetko ystäviäsi?
Yhteensä: 2

HIPPI
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x] Haluatko pelastaa eläimet?
[x ] Onko sota mielestäsi turhaa?
[x ] Pidätkö klassisesta rokista?
[ ] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[x ] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[ ] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[ ] Ajatko/haluaisitko ajaa Kuplalla?
Yhteensä: 5 hoho

RÄPPÄRI
[ ] Käyttäydytkö räppärimäisesti?
[ ] Käytätkö yli-suuria vaatteita?
[ ] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Pidätkö afroista?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä/puhut "räppärikieltä"?
[ ] Pidätkö tanssimisesta?
[ ] Omistatko yli 40 cd:tä?
[ ] Oletko tummaihoinen?
Yhteensä: 0

EMO:
[ ] Itketkö usein?
[ ] Käytäykö hupputakkeja?
[] Kuunteletko emoa?
[ ] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[x] Kirjoitatko runoja?
[] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[ ] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[ ] Tunnetko itsesi yksinäiseksi?
[ ] Oletko itsetuhoinen?
Yhteensä:.1

NÖRTTI
[x] Käytätkö silmälaseja?
[ ] Saatko hyviä arvosanoja?
[ ] Käytätkö astma-piippua tms.?
[ ] Työnnätkö kyniä/laskimia/vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein?
[ ] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[ ] Oletko ujo vastapuolisen sukupuolen läsnäollessa?
[ ] Pelaatko videopelejä?
Yhteensä: 2
____

Hippi: 5
Gootti: 4
Skeittari/punkkari: 3
Nörtti: 2
Pissis: 2
Emo: 1
Hevari: 1
Räppäri: 0

No joku meni haastaanKeskiviikko 30.08.2006 23:43

TEHTÄVÄNANTO:
paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Jos kävelen jonkun kaverini vieressä, nappaan tätä huomaamattomasti kädestä. Siinä toinen sit yhtäkkiä havahtuu et ’Eve irti, taas sä pidät kädestä kii!’.

2. Koskettelen hiuksia. Omiani myös, mut ennen kaikkea muiden. Hiusfetissi? Aina pitää hiuksia näplätä, vaik taputtaa jonku päätä jos ei muuta.

3. Jos kirjoitan koneella ollessani hymiön jollekin, teen kyseisen ’ilmeen’ myös itse. Huomasin vasta tos vähän aikaa sitten. Voi olla sivustaseuraajalla hauskaa. :D

4. Kotona alakerrasta ylös tullessa pitää juosta lujaa ylös, koska meillä on avonaiset portaat. Pelkään et joku tarttuu jalkaan kiinni sielt alhaalta. Vaik joku työmies joka niitä portaita on tehny. Jos se on vaik jääny sinne silloin kuus vuotta sitten!

5. Ja kun mene yläkerrasta alas, pitää myös juosta portaat lujaa koska joku pelottava äijä voi olla yläkerran jossain nurkan takana ja sit se saa mut portaissa kii.
____

Haastetaanpa vaikka
Baby
Dominic-
Merikasvi
Stu^
Kuksa--

kävin ankkarokissa, jäi karmea svidutusSunnuntai 06.08.2006 23:52

Nii. Et jossain Färsaarilla oli Rasmuksen pojat sumun takia eikä päässy Ankkaan. Färsaaret on onnekkaita ku sai pitää ne siellä.
Eipä siinä, eihän säälle voi mitään.
Mut sit ku selvis et ois saanu ilmaseks liput tälle päivälle ku Rasset sit viimein esiinty, ni svidutus iski kahta kauheemmin.

Kaverit saa varautua henkisesti, mä tuun valittamaan tästä noin jouluun asti.