IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kiinteän ruuan ilojaLauantai 29.09.2007 20:39

Aloitin syömällä tölkin papuja. Tuntuu kurkku kyllä jotenkin turhan "kiristetyltä". Eniveis olo parani heti kaksinkertaiseksi.

Tänään on vuorossa Cannonball run II, kun eilen tuli ykkösosa katsottua.

Kivut yltyyLauantai 29.09.2007 08:56

Heräsinpä juuri siihen että suu on täynnä veristä limaa ja sitä valuu ulos. Kävin huuhtelemassa vähän suuta ja nyt kurkku tuntuu olevan ihan tulessa. Ei muuta kuin ketorinit alas panadolilla ja toivotaan että lähtis vähän helpottamaan tossa puolen tunnin kuluttua.

Näyttää kuitenkin että toipumisessa kestää, enkä ole lähelläkään tervettä :(.

Lisätty matkaviestimestäTorstai 27.09.2007 18:42

hengissä. Makaan sairaalassa kattoo derrickiä. Tuntuu kuin pystyis hengittää 2x paremmin jo

Leikkaus eta 1h 45min and countingTorstai 27.09.2007 11:14

Viimeyö tuli nukuttua tosi hyvin, menin sänkyyn ja kello soikin jo, ja oli pakko pistää vielä 45min lisäaikaa ja nukuin senkin. Väsyttää ja odotuttaa illan wowi-sessiot :).

Sen pituinen seKeskiviikko 26.09.2007 20:58

Menen siis huomenna aamulla kitarisaleikkaukseen ja olen siitä viikon eteenpäin sairaslomalla. Mikäli minusta ei tämän viestin jälkeen kuulu enää viikkoon, olen todennäköisesti kuollut. Eli moikat vaan kaikille :).

Elämäni ei ollut kovin hyvä, ja se teki minusta loppujenlopuksi vain kylmettyneen kuoren ilman sisältöä, mutta taisteltua tuli loppuun saakka ja onnellisuuttakin sai pari hetkeä kokea.

Lisätty matkaviestimestäLauantai 15.09.2007 02:48

Jännittävä perjantai-ilta linuxia asennellen :-)

Lisätty matkaviestimestäPerjantai 14.09.2007 12:09

kaunista

9/11Keskiviikko 12.09.2007 11:30

Istuin irkissä kun joku heitti että "haha joku pienkone tehnyt pakkolaskun wtc:n katolle, vähän tyhmät jenkit". Aika pian selvisi että kone on osunutkin torniin, jonka jälkeen selvisi että se olikin matkustajakone. Kun toinen kone osui tajusin että kyseessä ei ollutkaan onnettomuus. Muistaakseni pastesin uutisen ekana #irc-galleria -kanavalle, jossa irkkasin silloin vielä aktiivisemmin.

CNN:ltä näkyi netin kautta jo silloin 2001 kuvaa jota reititti joku instanssi hollannin kautta. CNN:n nettisivut olivat totaalisen jumissa. Asiaa päiviteltiin irkissä ja tuntui hienolta olla aitiopaikalla, eli päätteen ääressä täysin online, connected maapallon tapahtumiin ja aistia muiden ihmisten tunteita ja fiiliksiä, nähdä samantien kuvaa siitä kun kolmas lentokone osuu pentagoniin ja neljäs kone cräshää jonnekin maaseudulle, ja tämä kaikki ilman että poistun fysikaalisesta sijainnistani.

Taisin istua pari tuntia koneella kun oli saatu kasattua irkissä porukka jolla lähdettiin viettämään viimeistä iltaa kallion kulmaan, koska oltiin yhtä mieltä siitä, että ydinsota alkaa huomenna. Muistan kuinka Emmi oli ihan paniikissa tapahtumien kulusta ja huolissa silloisesta poikaystävästään joka asui jenkeissä. Hän jäi koneelleni seuraamaan CNN:ää.

Bussissa soittelin kaverille tilanneraporttia, joka kertoi että toinen wtc-torneista on romahtanut. Kun päästiin Helin kanssa sitten kallion kulmaan niin toinenkin oli romahtanut. Kallion kulmassa pyöri myös joku tv-kanava.

Humalluttiin. Joku tyyppi kertoi että sen kaverit menee sytyttään sen ja sen kebab-mestan tuleen. Ulkona meni puolen tunnin päästä paloauto. (Mitään kebab-mestaa ei oikeasti sytytetty, kunhan uhosivat). Soitin jukeboxista varmaan 7 kertaa kappaleen "Viimeisellä rannalla".

Maza tuli kommuuniimme pesemään pyykkiä ja Emmi istui yhä paniikissa koneellani eikä reagoinut meihin mitenkään. Katsottiin mazan kanssa ylimääräiset uutislähetykset ja hurrattiin "TUHO!". Lähdin siitä sitten takas kallion kulmaan missä kaikki oli jo ihan hirveissä. Soitin vielä muutaman kerran viimeisellä rannalla jukeboxista, ja sitten menetinkin muistini. Vedettiin aivan totaaliset maailmanlopun kännit.

Heräsin kommuunimme sohvalta siinä kymmenen aikaan aamulla ja heti telkkari päälle. Siellä näkyi raunioita ja pölyä. Syntipukkikin oli jo löydetty tapahtumille, Osama Bin Laden.

Jälkiseuraamuksena muistan kun kaikki webbisaitit muuttuivat harmaiksi kunniottaakseen tapahtunutta. Tämä hajotti päätäni aivan totaalisesta, koska esimerkiksi monissa luonnonkatastrofeissa kuolee satoja tuhansia ja tässä kuoli noin 1500 ihmistä. Maailmassa on jopa tapahtumia joissa kuolee enemmän, eivätkä ne nosta edes uutiskynnystä!

7.10. Usa sitten hyökkäsi afganistaniin. Taisin jossain mielenosoituksessakin käydä kääntymässä missä huudettiin Usan lähetystön edustalla: "Ei voi hyväksyy! Ei voi hyväksyy! Ei voi hyväksyy!".

Eniveis nytkun asiaa jälkikäteen muistelee, niin varmasti suurin efekti oli että koko maailma ahdistui pariksi vuodeksi. Puhuttiin "terrorismin vastaisesta sodasta". Kaikkialla tunnuttiin nostavan turvatoimia. Olin jossain soneran seminaarissakin missä joku tyyppi kertoi että aseteollisuuteen kannattaa panostaa nyt.

Löysin tuossa siivotessani muutama päivä sitten iltalehden vuodelta 2003 missä kerrottiin Usan hyökkäyksestä irakiin. Olin säästänyt lehden koska meillä oli samana päivänä kertausharjoitukset ja käveltiin taisteluvarustuksessa pasilassa. Nämä kertausharjoitukset olivat saaneet joissain ihmisissä paniikkia aikaan "Nostaako suomikin valmiustilaa?". Eniveis tässä lehdessä olleet artikkelit saivat fiiliksen että maailma on yhä ahdistunut ja varovainen. Täällä oli siis muitakin artikkeleja kuin irakiin hyökkääminen ja kertausharjoitukset.

Sen verran pitää sanoa vielä, että kun hyökättiin Malmin lentokentälle, niin vastaan tuli pikkupoikia malmilla jotka huusivat "TAPPAKAA KAIKKI IRAKIALAISET JA RYSSÄT". Great...

Eniveis, nyt 2006 & 2007 vuosina koko homma on jo onneksi väljähtynyt ihmisten mielistä. Enää ei etsitä Osamaa tai puhuta terrorismin vastaisesta sodasta. Nykyään tuntuu ihmisiä kiinnostavan BB-einarit, Idols, jne reality huomattavasti enemmän. Niin ja onneksi meillä on hurrikaanit! :)

Viikonloppu rulesSunnuntai 09.09.2007 12:32

Pitkästä aikaa tuntee elävänsä, kiitos kaikille jotka osallistuitte tähän viikonloppuun ja saitte siitä aivan mahtavan! :D