IRC-Galleria

Lisätty matkaviestimestäTiistai 19.12.2006 00:22

Pikku säätöä..

Kovin masentunut olotila ollut jo monta päivää.. liekö lähestyvä joulu vaikuttaa asiaan, kukapa tietää.

Ainiin.. n. viikko sitten kävin Kultakeskuksella

Lisätty matkaviestimestäSunnuntai 10.12.2006 02:00

Pikkujoulut.. Virallinen maskotti

Viikonloppu..

La 9.10

Annen nimipäivät. Tärkeä päivä minulle. Junalla aamulla kahdeksan aikoihin kohti 'SpänkHilliä'. Perillä kauhea väsymys, oli pakko nukkua jonnekin neljään-viiteen iltapäivällä.
Illalla sisko oli järjestänyt pikkujoulut. Toisaalta harmi että työmaan ja kuntosalin pikkujoulut olivat samana päivänä.. mutta paljon mielummin skippasin ne kuin nämä. Pelailtiin Texas hold'emia, Buzz tietovisaa pleikkarilla ja Annen taitoa vaativaa Tornipeliä. Osa lähti jatkoille Soleksiin, osa jäi istumaan iltaa ja pelailemaan. Sinä yönä ei juuri nukuttu..


Pe 8.10

Radio Cityn viimeinen leka ja saunailta työkaverin luona. Kokoontuminen kellarissa, otin mukaan radion, josta kuunneltiin viimeinen biisi joka esitettiin Radio Cityllä vähän viiden jälkeen. Lähdettiin sitten taksilla kohti 'Iittaliaa', meitä oli työporukkaa, uutta ja vanhaa. Kaveri vaimoineen oli todella vieraanvarainen, tarjolla erinomaista pizzaa, shotteja ja drinksuja. Vedettiin turnaus texas hold'emia, ja saunottiin. Jatkoille HLinnaan muutamiin baareihin ja kebabin kautta nukkumaan. Yöunet jäivät aika vähiin seuraavan aamun matkaa ajatellen

Hohhoijaa..Torstai 07.12.2006 02:33

Helvetin hyvää eilistä itsenäisyyspäivää kaikille..
Olipa paska päivä. Pitkästä aikaa jouduin turvautumaan masennuslääkkeisiin. Kaiken tämän lisäksi olo on kuumeinen. Jospa nyt edes vaikka uni tulisi..

Lisätty matkaviestimestäKeskiviikko 06.12.2006 04:02

Kotiteollisuus Sirkuksessa..

Huomasin että ajattelen vain jotain kokoajan, vaikka vientiä ihme kyllä olisi saattanut ollakin. Lähdinpä sitten kotiin koska eihän minulla täälläkään mitään enää ole

Lisätty matkaviestimestäKeskiviikko 06.12.2006 03:02

Kotiteollisuus Sirkuksessa puolenyön tunteina.. Tuomas Holopainen säestää..

Tänään/ tai siis käytännössä eilen meinasi VW Golf ajaa ylitseni videovuokraamon edustan risteyksessä kuuden aikoihin. Ilman paria TODELLA ripeää juoksuaskelta olisin jäänyt alle. Kiitos muuten Makuunin tytölle hyvästä palvelusta vaikkei pulma varsinaisesti ratkennutkaan.

Mieleenpainuva VKL..Sunnuntai 26.11.2006 19:33

No.. kotona taas. Sellainen se viikonloppu sitten oli, harmi vain että jouduin kotiutumaan näinkin aikaisin. Pienet ja vähän suuremmatkaan vastoinkäymiset eivät himmennä eilisen päivän loistoa. Perjantaina siis 'Räikköset' eli auton konerikko keskelle ei mitään, tänään lähemmäs parisataa km. hinausta aikas huonossa säässä. Oli kyllä mielenkiintoiset tilanteet joku tunti sitten tuolla Asikkalan mutkittelevalla, mäkisellä tieosuudella, kun rapa lensi, lasi veti huuruun, eikä oikein tahtonut muutenkaan nähdä mitään kun hinaajana toiminut paku peitti loputkin näkyvyydestä. Onneksi akku kesti juuri ja juuri koko matkan kun pyyhkijöitä oli käytettävä kokoajan (puhaltimen kustannuksella), eli näin ollen myös valot olivat kokoajan päällä. Koska auto ei ollut käynnissä ei jarruissakaan ollut mitään tuntumaa joten jos äkkitilanne olisi tullut, olisi luultavasti tullut rumaa jälkeä. Nyt voi todellakin huokaista helpotuksesta. Loppufiilis VKL:sta on varsin positiivinen kaikesta huolimatta, kaikesta selvittiin

Vihdoin Perillä..Lauantai 25.11.2006 06:05

Lukuisien kirjavien eri vaiheiden jälkeen ja ratsuväen saavuttua hätiin; olen kuin olenkin määränpäässäni. Väsyttää

Lisätty matkaviestimestäLauantai 25.11.2006 02:29

Pikkuvikoja.. Leppoisa ajomatka seisahtui Hartolan Jp:ltä muutama kilometri Joutsaan päin n.klo 23. Kuului posaus jonka jälkeen auto alkoi peittyä utuisan höyrypeitteen keskelle. Oli pakko pysäyttää nopeasti keskelle ei mitään pilkkopimeään vieraalla autolla, ilman mitään valonlähdettä. Tuli huomattua ettei kännykkä korvaa taskulamppua, mutta auttaa kyllä hiukan. Nyt melkein toivoisin että matka olisi katkennut jo Lammin liikenneympyrään, kun joku kännykkäkorva meinasi tulla kylkeen vaikka olin jo kiertämässä ympyrää. Olisi ollut apu lähellä ja korjaus toisen piikkiin.

Lisätty matkaviestimestäPerjantai 24.11.2006 01:32

KT esiintyy..

Hautajaiset.. Cityn hautajaiset Kaapelitehdas. Parin kaverin kanssa tulimme kuoppaamaan maan parasta radiokanavaa.. Esiintymässä mm. Ismo Alanko, Maj Karma, Von Herzen Brothers, Viikate, Kotiteollisuus feat. Tuomas Holopainen..

Taas soi sodankylän Seitabaarissa iskelmä..

----Keskiviikko 22.11.2006 02:10

Remember when we used to look how sun sets far away?
And how you said: "this is never over"
I believed your every word and I guess you did too
But now you're saying : "hey, let's think this over"

You take my hand and pull me next to you, so close to you
I have a feeling you don't have the words
I found one for you, kiss your cheek, say bye, and walk away
Don't look back 'cause I am crying

I remember little things, you hardly ever do
Tell me why
I don't know why it's over
I remember shooting stars, the walk we took that night
I hope your wish came true, mine betrayed me

You let my hand go, and you fake a smile for me
I have a feeling you don't know what to do
I look deep in your eyes, hesitate a while...
Why are you crying?

Tallulah, It's easier to live alone than fear the time it's over
Tallulah, find the words and talk to me ,oh, Tallulah,
This could be... heaven

I see you walking hand in hand with long-haired drummer of the band
In love with her or so it seems, he's dancing with my beauty queen
Don't even dare to say you hi, still swallowing the goodbye
But I know the feelings still alive- still alive

I lost my patience once, so do you punish me now
I'll always love you, no matter what you do
I'll win you back for me if you give me a chance
But there is one thing you must understand

Tallulah, It's easier to live alone than fear the time it's over
Tallulah, find the words and talk to me ,oh, Tallulah,
This could be... heaven