IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 13.04.2009 01:57

Kun kasvamme, opimme, että se ihminen kenen ei koskaan pitänyt pettää meitä, luultavasti tekee sen. Tulet särkemään sydämesi luultavasti useammin kuin kerran ja se on rankempaa joka kerta. Tulet myös särkemään sydämiä, joten muista miltä tuntui kun omasi oli särkynyt. Tulet taistelemaan parhaiden ystäviesi kanssa ja syyttämään rakastasi asioista mitä entinen rakkaasi teki. Tulet itkemään koska aika menee liian nopeasti ja menetät jonkun ketä rakastat.
Joten ota kuvia, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei olisi koskaan loukattu. Koska jokainen 60 sekuntia, jotka vietät vihaisena on minuutti onnellisuudesta pois jota et koskaan tule saamaan takaisin. Rakkaus on voiman antamista ärsyttääkseen sinua, mutta luottamaan siihen ettei hän tee sitä.

Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät olevasi rakastunut, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi.

Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä.

Älä koskaan riko sydäntä joka oikeasti rakastaa sinua. Mutta muista et tule olemaan rakkaasi ensimmäinen, viimeinen tai ainoa. Hän on rakastanut aiemmin ja tulee rakastamaan uudelleen. Mutta jos hän rakastaa sinua nyt, niin millä muulla on väliä. Hän ei ole täydellinen, mutta et ole sinäkään ja te ette tule olemaan koskaan täydellisiä. Mutta jos hän saa sinut nauramaan, koska joudut miettimään kaksi kertaa ollaksesi ihminen ja tekemään virheitä. Pidä hänestä kiinni ja anna hänelle osa itsestäsi. Hän ei tule ajattelemaan sinua joka hetki, mutta hän antaa sinulle osan itsestään, jonka tietää sinun pystyvän rikkomaan. Älä satuta häntä tai vaihda toiseen. Älä odota enempää kuin hän voi antaa. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.04.2009 03:31

Kannatko kenenkään kuvaa lompakossasi? Jos kannat, kenen?
- juu, en jaksa ees luetella

Mistä herkusta sinun on lähes mahdoton luopua?
- hmm, entiiä :D

Onko sinun helppo itkeä ystäviesi nähden?
- jooo

Mitkä kengät eteisessä ovat sinun?
- melkee kaikki xd

Kenen lausahduksille naurat usein?
- monen

Kutsutko kavereitasi lempinimillä vai heidän oikeilla nimillään?
- sekä että

Oletko tyytyväinen syntymäkuukauteesi? Jos et, milloin olisit halunnut syntyä?
- en tosiaa oo tyytyväine ! mielummi joskus alkuvuodest

Milloin viimeksi kävit uimahallissa?
- koulun kans joskus kuukaus sitte ?

Jos saisit kuulla ystäväsi kumppanin pettävän häntä, kertoisitko asiasta ystävällesi?
- nojuu

Eroavatko viikonloppuaamusi jotenkin arkiaamuista? Miten?
- viikoloppun saa nukkuu pitempäää <cool>

Mitä alkoholia joit viimeksi vai juotko alkoholia ollenkaan?
- noup

Millainen kokeisiin valmistautuja olet?
- huono !

Ovatko tytöt mielestäsi parempia ystäviä kuin pojat? Miksi?
- riiippuuu

Piditkö kouluruuasta tänään koulussa?
- ei ollu kouluu..

Mitä piirrettäsi ulkonäössäsi muut kadehtivat?
- ei mtn :D:D

Onko perheessäsi koskaan juhlittu naistenpäivää? Jos on, miten?
- tuski :D

Inhoatko verikokeita?
- emt, en ?

Lähetätkö tekstiviestin/soitatko jollekin ihmiselle joka päivä? Kenelle?
- juu, monel

Kannatko huulirasvaa aina mukanasi?
- aika usei

Mitä teet huomenna?
- entiiää

Kuka nukkui viimeksi sängyssäsi?
- minää

Mitä ruokaa syöt aamiaisella?
- millo mitäki

Mitä musiikkia kuuntelet nyt?
- en mitää

Jos saisit rakennuttaa itsellesi kodin, minkälainen siitä tulisi ja minne?
- semmone kiva =))

Milloin kävit viimeksi juomassa ja missä?
- keittiös mehuu vähä aikaa sit =)))

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- noup

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- eiii

Mitä odotat tällä hetkellä?
- kesäää

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- een

? OLETKO KOSKAAN ?

Heitellyt esineitä tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen?
- joo

Eksynyt?
- juuu

Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
- juu :D

Oletko pituudeltasi välillä 155-188 cm?
- ju

Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
- noo, kokeet ainaki

Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
- eeen

Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla; asfaltti, ruoho vai hiekka?
- hiekka ja ruoho

Ketä halasit viimeksi? Milloin?
- varmaa emmiii, eile

Kenelle tekstasit viimeksi?
- henkkkka

Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?
- een kai

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- emt, mut ärsyttää muutama ihmine

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- een

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- een

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- en

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
- eentiiä

Oletko datis/nörtti?
- datis :D

Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
- emmin

Miksi olet koneella nyt?
- juu =))

Vituttaako?
- noeei

Missä vanhempasi ovat? Mitä he tekevät?
- äiti on laival jullen ja sampon kans ja iskä ylhääl =))

Mitä joit viimeksi?
- mehuuu

Kuka sinulle soitti viimeksi?
- emmi

Ketä ajattelet nyt?
- hehee, en kerro :p

Onko sinulla ikävä ketään tällä hetkellä?
- jep

[Ei aihetta]Lauantai 11.04.2009 02:12

Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - paraaas
Mitä hän merkitsee sinulle? - kamsku
Mikä hänessä on kaikkein parasta? - kaikkiii
Kuolisitko hänen vuokseen? Sano täysin rehellisesti. - nojuu
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - ooon
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - en mitää.
Onko hänellä kuvia galleriassa? - onn =))
Oletteko kommentoineet toisillenne? - nojuu
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - jees
Milloin tutustuit häneen? Ja missä? - öää, joskus päiväkodis
Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta? - niiit on miljoona :D
Mistä sait hänen puhelinnumeronsa? - jaa a, en muista :D varmaa ite anto :D
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - noeei
Miksi tunnette toisenne? - nojhuuu
Sano yksi negatiivinen puoli hänessä. - hmm, en keksi mtn :D
Veisitkö hänen haudalleen kukkia, jos hän nyt kuolisi? - todellaki !
Minkä ikäinen hän on? - 15, täyttää 16
Veikkaa syy, miksi hän vielä joskus kuolee? (Mehän kuolemme kaikki..) - vanhuutee
Tunnetko hyvin hänen perhettään? Entä ystäviään? - juuuu
Tekstaatko usein hänelle? - enempi ehkä soittelen =)
Miksi sinulla on hänen puhelinnumeronsa? - nojuu
Mitä hän harrastaa? - pianooooo
Milloin näet hänet seuraavan kerran? - sunnuntain ?
Oletko koskaan ikävöinyt häntä kovasti? - juu :(
Kuvaile hänen ulkonäköään. - nätskä =)
Oletko koskaan halannut häntä? - oon
Entäpä suudellut/pussannut? - een
Oletko koskaan itkenyt hänen vuokseen? - no varmaa joskus ku on ollu jtn riitaa, en ny muist :o
Entä nauranut hänen kanssaan? - nojuu :DD
Millainen suhde sinulla ja hänellä on? - gooooooood =)
Voisitko kuvitella menettäväsi häntä? - en
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? Tai tekstasit? - tänääää
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - joo
Soitteletteko usein? - jonku verra
Mikä muistuttaa sinua hänestä? - moni
Missä tapasit hänet ensi kerran? - päiväkodis
Millaista silloin oli? - enmuista?
Onko hänellä mese? - juuu
Vaihtaisitko hänen kanssaan ulkonäköä jos saisit? - nojuu
Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? - oon
Seurusteleeko hän? - joop
Millainen musiikkimaku hänellä on? - hyvä :)
Missä hän asuu? - salosssaaa
Mitä koulua hän käy? - hermannii

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.04.2009 20:03

* Ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään. (75 % tämän tiedon lukeneista yrittää nuolla kyynärpäätään.)
* Katkaravun sydän sijaitsee sen päässä.
* Aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.
* 200 000:aa strutsia seurattiin yli 80 vuoden ajan, eikä kertaakaan nähty strutsin pilottavan päätään maahan.
* Yhdysvalloissa joku haastaa toisen ihmisen tai yrityksen oikeuteen joka 30. sekunti.
* Sian on fyysisesti mahdotonta katsoa ylös taivaalle.
* Rotat ja hevoset eivät voi oksentaa.
* Kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bakteerien määrän 700-kertaiseksi.
* Sähkötuolin keksijä oli hammaslääkäri.
* Tupakansytytin keksittiin ennen tulitikkua.
* 100 % lottovoittajista lihoo voiton jälkeen.
* 35 % henkilöistä, jotka etsivät seuraa sanomalehtien henkilökohtaista-palstoilta on naimisissa.
* Sorsan vaakkuminen ei kaiu missään olosuhteissa - syytä ei tiedetä.
* Elämänsä aikana ihminen syö nukuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.
* Useimmat huulipunat sisältävät kalan suomuja.
* Kolibri painaa vähemmän kuin sentin kolikko.
* Suomen ensimmäinen matkapuhelin painoi 8 kiloa.
* Vaaleanpunaisella Pantterilla on 6 viiksikarvaa.
* Torakka voi elää yhdeksän päivää ilman päätään, enne kuin se nääntyy nälkään.
* Historian lyhin sota käytiin Zanzibaarin ja Englannin välillä 1896. Zanzibaar antautui 38 minuutin jälkeen.
* Kaksintaistelu on laillista Paraguayssa, kunhan molemmat osapuolet ovat rekisteröityneitä veren luovuttajia.
* Jos pidät kultakalaa pimeässä huoneessa, se muuttuu lopulta valkoiseksi.
* Naiset räpyttävät silmiään melkein kaksi kertaa enemmän kuin miehet.
* Yksikään USA:n presidentti ei ole ollut ainoa lapsi perheessä.
* Raamatussa on 31174 jaetta.
* Etana voi nukkua 3 vuotta.
* American Airlines säästi 40 000 dollaria vuonna 1987 poistamalla yhden oliivin jokaisesta salaatista joka tarjoillaan ensimmäisessä luokassa.
* Mel Blanc (Väiski Vemmelsäären ääni) Oli allerginen porkkanoille.
* Vähintään 9 miljoonalla ihmisellä on syntymäpäivä samaan aikaan kuin sinulla.
* Montpelier, Vermontissa on ainoa USA:n osavaltion pääkaupunki jossa ei ole McDonald'sia.
* Jokaista USA:n asukasta kohti on kaksi luottokorttia.
* Maailman yleisin nimi on Mohammed.
* Vain yksi ihminen 116 miljardista elää 116 vuotiaaksi.
* Kanadalla on kaikista maailman valtioista eninten rantaviivaa.
* Mitään isoa tai ohutta paperia ei pystytä taittamaan seitsemää kertaa enempää.
* Ranskalaiset syövät vuosittain noin 500.000.000 (500 miljoonaa) etanaa.
* Krokotiilit ovat värisokeita.
* Kirahvit pystyvät nuolemaan omia korviaan.
* Psykiatrit tekevät vuodessa tuplasti enemmän itsemurhia kuin heidän potilaansa.
* Kymmenen prosenttia maailman vuosittaisesta suolavarojen käytöstä kuluu Yhdysvaltojen teiden suolaamiseen.
* Ihmiskehossa on niin paljon hiiltä, että kyseisestä hiilimäärästä saataisiin tarvittava määrä lyijyä noin 9.000 lyijykynään.
* Jäätelö keksittiin vuonna 1620.
* 40 prosentilla ruotsalaisista on son-loppuinen sukunimi.
* Amsterdamin poliisilla on osasto, joka on erikostunut autonajajien pelastamiseen kanavista.
* Maailman vanhin toimivan huuhtelun omaava vesiklosetti on yli 4.000 vuotta vanha. Se sijaitsee Knossoksessa.
* Kuningatar Elisabet I:n hallitsemiskaudella oli olemassa miesten partavero.
* Englannin parlamentti julisti joulun poistetuksi vuonna 1647.
* Monopolipelin valmistajat painavat vuosittain enemmän rahaa kuin Yhdysvaltain rahaviranomaiset.
* Sveitsin laki kieltää auton oven kiinnipaukauttamisen.
* Los Angelesissa on enemmän autoja kuin ihmisiä.
* Vuonna 1848 laskettiin San Franciscossa olevan 800 asukasta. Kalifornian kultalöydön jälkeen asukasmäärä laski viikon aikana seitsemään.
* Perhosen keskimääräinen lentonopeus on 32 km/h.
* Ihminen nukahtaa keskimäärin seitsemässä minuutissa.
* Jos huutaisit 8 vuotta, 7 kuukautta ja 6 päivää, olisit tuottanut tarpeeksi äänienergiaa lämmittämään yhden kupin kahvia.
* Jos piereskelisit yhteen menoon 6 vuotta ja 9 kuukautta, olisit tuottanut ydinpommin sisältämän energiamäärän tuottamiseen tarvittavan kaasumäärän.
* Sian orgasmi kestää 30 minuuttia. (Haluan olla sika seuraavassa elämässäni.) Mielenkiintoisin kysymys on kuitenkin se, kuka on kellottanut tämän ilmiön?
* Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa.
* Ihminen ja delfiini ovat ainoat lajit, jotka harrastavat seksiä pelkästään nautinnon vuoksi. (Senkö vuoksi Flipper hymyilee jatkuvasti - ja miksei sika mahdu tähän joukkoon?)
* Ihmisruumiin vahvin lihas on kieli.
* Oikeakätinen elää keskimäärin yhdeksän vuotta pitempään kuin vasenkätinen.
* Krokotiili ei pysty työntämään kieltään ulos.
* Muurahainen voi nostaa 50 kertaa oman painonsa, vetää perässään 30 kertaa itsensä painoista taakkaa ja kaatuu aina oikealle kyljelleen kuollessaan myrkkyyn. (Kuka helvetti on rahoittanut tämän tutkimuksen?)
* Postimerkin nuoleminen kuluttaa 0,1 kaloria.
* Jääkarhut ovat vasenkätisiä.
* Kissakalalla on yli 27 000 makuaistia.
* Kirppu pystyy hyppäämään 350 kertaa ruumiinsa pituisen matkan.
* Koiraspuolinen rukoilijasirkka ei voi paritella, jos sen pää on kiinni omassa ruumiissaan. Naaras aloittaa seksin esileikillään, jossa hän leikkaa koiraan pään irti.
* Leijonat parittelevat jopa 50 kertaa päivässä. (Siitä huolimatta haluan olla seuraavassa elämässäni sika. Laatu on tärkeämpää kuin määrä.)
* Perhoset maistavat jaloillaan.
* Elefantti on ainoa eläin, joka ei osaa hypätä.
* 101 Dalmatialaista ja Peter Panin Wendy, ovat ainoat Walt Disneyn hahmot joilla on molemmat vanhemmat paikalla ja jotka eivät kuole elokuvan aikana.
* Osterin silmä on suurempi kuin sen aivot. (Tunnen tällaisia ihmisiäkin)
* Tähtikaloilla ei ole aivoja. (Tunnen tällaisiakin ihmisiä)
* Yhdysvalloissa teurastetaan joka kiitospäiväksi 45 miljoonaa kalkkunaa.
* Tälläkin hetkellä 10 miljoonaa ihmistä harrastaa seksiä.
* Piin likiarvo kirjoitettuna miljardilla desimaalilla ulottuisi Bostonista New Yorkiin.
* Nausea itineris ferroviarii on latinaksi matkapahoinvoinnin erikoinen muoto, joka puhkeaa junassa.
* Muutamat Egyptin pyramidien kivistä on merkitty nuolikuvioin, jotka tarkoittavat yksinkertaisesti "tämä puoli ylös".
* Albert Einstein ei saanut Nobelin palkintoa suhteellisuusteoriasta, vaan valosähköisen ilmiön keksimisestä.
* Tutankhamonin veriryhmä oli A.
* 3-vuotiaat tytöt ovat poikia parempia valehtelemaan.
* Keskeytymättömän puheen maailmanennätys on 159 tuntia. Sen teki mies Sri Lankassa 1981. Naisten ennätys on vain 110 tuntia.
* 45 prosenttia amerikkalaisista on virtsannut suihkussa, 29% on sortunut myymälävarkauteen ja 42% amerikkalaisnaisista on harrastanut seksiä työpaikallaan.
* 2 maailman pienintä valtiota, Monaco ja Vatikaani, ovat yhteispinta-alaltaan niin pieniä, että mahtuisivat New Yorkin keskuspuistoon.
* Ison värisuoran (ässä, kuningas, kuningatar, sotamies, 10, samaa väriä) mahdollisuus pokerissa on 1:649 740.
* Lämpimään veteen hukkuu kylmää nopeammin.
* Jos laskee sekunnissa yhden luvun, miljoonaan laskeminen kestää 11,6 päivää. Miljardiin laskeminen vie 31 vuotta ja 252,1 vuorokautta.
* Suomessa on maailman pisin vesiväylästö. Yhteensä 50 000 km purjehduskelpoisia järviä ja jokia.
* Sikiö kasvaa nopeimmin juuri ennen syntymää. Samalla vauhdilla syntymän jälkeen 10-vuotiaan pituus olisi 5,6 m.
* Vuodesta 0 kului 1700 vuotta maailman väkiluvun kaksinkertaistumiseen. Nyt siihen menee n. 41 v.
* Tennismailaan parhaat jänteet tehdään lehmän suolista. Yhteen mailaan tarvitaan vähintään kaksi lehmää.
* Jupiterilla ei ole lainkaan kovaa pintaa. Uloinna on kaasua ja sisus on nestemäistä.
* Coqui-sammakko voi kurnuttaa jopa 108 desibelin voimalla, mikä vastaa suihkukoneen ääntä.
* Metri on etäisyys, jonka valo kulkee 1/299 792 458 sekunnissa.
* Ihminen vastaa kysymyksiin 5-20 kertaa nopeammin seisoen kuin istuen.
* Raskauden 3 ensimmäisen kk:n aikana monet naiset uneksivat sammakoista, käärmeistä ja ruukkukasveista.
* USA:n avaruusasema Skylab 4:n miehistö järkytti maavalvomoa 1974, kieltäydyttyään äkkiä tekemästä avaruudessa töitä sunnuntaina.
* Aivastuksen pienet hiukkaset kiitävät tiehensä 160 km/h nopeudella.
* Sairaalloista halua jäädä vuoteeseen makaamaan kutsutaan nimellä klinomania.
* Pohjois-Amerikan intiaanien kielessä ei ole kirosanoja. Muuten kieli on sanarikas. Siinä on esim. yli 200 sanaa auton osista.
* Maapallon 1300 miljoonaa lehmää päästää vuosittain ilmaan yli 100 miljoonaa tonnia metaania.
* Situs inversus eli sisäelinten sijainti päinvastaisilla puolilla kuin normaalisti esiintyy yhdellä yksilöllä noin 20 000:sta.
* Minuutin seksi kuluttaa energiaa 7 kaloria (30 kilojoulea). Se vastaa saman ajan energian kulutusta uinnissa tai pyöräilyssä.
* Eräs amerikkalainen patentoi hammasharjan, joka soittaa musiikkia harjattaessa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.04.2009 19:59

KUMPI?;
Vadelma vai mansikka? ¤ mansikka
Jäätelö vai karkki? ¤ molemmat
Pyörä vai mopo? ¤ no mopo
Järvi, meri vai uima-allas? ¤ järvi tai uima-allas
Limsa vai mehu? ¤ riippuuu
Shortsit vai minihame? ¤ iha sama
Toppi vai t-paita? ¤ topppi
Kesäkuu vai heinäkuu? ¤ heinä
Rusketusrajat vai ei? ¤ juu
Tikkataulu vai pelikortit? ¤ kortit
Vaalea vai tumma? ¤ siis mikä ?
20°C vai 30°C? ¤ 30
Varjossa vai auringossa? ¤ auringos

KYSYMYKSIÄ;
1. Mitä odotat kesältä 2009 ja miksi?
¤ vaik mitä
2. Aiotko olla töissä? Miksi, miksi et?
¤ juuu, siks
3. Mikä on parasta kesässä?
¤ paras
4. Mikä on huonointa kesässä?
¤ noku se loppuuu =(
5. Kerro jokin kesälomasuunnitelmasi.
¤ noo, enpä viel tiiä. mut jtn kivaa (:
6. Kerro, millainen olisi unelmakesäsi.
¤ paras
7. Kerro toiveesi kesän keskilämpötilasta?
¤ semmone ehkä 25 ois kiva tai jtn =)
8. Mainitse jokin kesätapahtuma/festari, minne olisi tarkoitus/haluaisit mennä.
¤ entiiä viel
9. Paras jäätelömaku?
¤ hmmhmm, entiiä
10. Onko teillä kesämökkiä?
¤ juu
11. Paras kesäruoka?
¤ eentiiä, semmone iskän tekemä ehkä =)
12. Paras aika päivästä mennä rannalle?
¤ et paistaa aurinko ja on lämmin =)

RASTIT;
[x] Kesä vai [ ] talvi
[x] Loma vai [x] kesätyö
[ ] Meri vai [x] järvi
[ ] Pehmis vai [x] tötterö
[x] Tötterö vai [x] mehujää
[x] Hame vai [x] shortsit
[ ] T-paita vai [x] hihaton
[x] Laukku vai [ ] reppu
[x] Bikinit vai [ ] uimapuku
[x] Itikka vai [ ] sääski vaiko sittenkin [ ] hyttynen
[ ] Mökkikesä vai [x] kaupunkikesä
[ ] Sirkus vai [x] tivoli
[ ] Suomen kesä vai [x] etelän kesä
[ ] Auringonnousu vai [x] auringonlasku

Paras kesätuoksu?
[x] mansikka
[x] aurinkorasva
[x] vastaleikattu ruoho

Paras kesäilma?
[x] helle
[ ] pilvinen
[ ] tihkusade
[ ] kaatosade
[ ] ukkonen

Miten aiot hankkia rusketuksesi?
[x] olemalla auringossa ns. aito rusketus
[ ] käymällä solariumissa
[ ] purkkirusketus
[ ] ruiskurusketus
[ ] en halua ruskettua

Sinut vietäisiin autiolle saarelle viettämään kesää. Mitkä viisi tavaraa valitsisit mukaan?
[x] aurinkorasva
[x] aurinkolasit
[x] sandaalit
[x] pyyhe
[ ] riippumatto
[ ] kamera
[x] bikinit
[ ] uimarengas
[ ] tee-se-itse-mehujäätelönvalmistuspakkaus

[Ei aihetta]Tiistai 07.04.2009 23:54

YSTÄVÄSI

valitse yksi ystäväsi ja kirjoita hänen nimensä tähän: emmi
pyydä sitten häntä tekemään tämä sinusta: eiookuviiii

YLEISTÄ:
ikä : 16
toinen nimi: inkeri
siskoja tai veljiä? : molempii löytyy
asumus : kotona asuuu =)
laiha vai läski : no laiha !

SUHTEET:
seurusteleeko hän ?: eei
rakastumisten lukumäärä? : öö 123456789
paras ystävä ? : no ehkä minä roosa jupe
onko hänen vanhempansa eronneet? : eip

ELÄMÄÄ:
harrastukset : piano ja joku jumppa
onko hän hyvä harrastuksissaan : haha :D onjuu
mitä hän haluaisi harrastaa : joku tanssi ois viel iha kiva =)
kuvaile hänen huonettaan : paraaas :D
onko hän onnellinen : no onn =)

ULKONÄKÖ:
hiukset : semmoset ruskeet =)
onko hän kaunis/komea: kaunis=)
pituus ja paino : no laiha ja pitkä
onko hän pinnallinen? : vähä :D
parasta hänen ulkonäössään: tommone laiha ja pitkä
arvosteleeko hän vastakkaista sukupuolta ulkonäön perusteella : joo? :D
onko hän kateellinen sinulle jostakin ruumiinosasta : en usko :D

SINÄ JA HÄN:
näettekö usein : melkee joka päivä
monestikko päivässä soitat hänelle : noo, aika mont kertaa =)
mitä teette : kaikkee :D
vietättekö paljon aikaa yhdessä : joooo
oletko ikinä ollut hänellä yötä : no tietty
voitko kertoa hänelle kaiken : joo
rakastatko häntä : jujuu
paras muisto teistä : kaikki :D

nojesTiistai 07.04.2009 18:47

nyt iskä keksis et ostaa mul eka jonku tyhmän skootterin et opin eka ajaa ja sit ku osaan ni sen minkä haluun -.-










toi ylempi mustana ekaks >
-.-

ja sit myöhemmi toi alempi =)

[Ei aihetta]Maanantai 06.04.2009 23:07

TOTUUKSIA:
- Oletko tyytyväinen elämääsi? - enpä oikeestaa
- Oletko saanut suukon? - joo?
- Tupakoitko? - en
- Onko sinulla mese? - ju
- Onko sulla puhelin? - ju
- Maksatko itse laskusi? - en
- Oletko hyvä koulussa? - en
- Onko sinulla oma TV? - joo
- Kuunteletko musiikkia? - joo
- Oletko itkenyt? - kuka ei ois ?

MINKÄLAINEN/MINKÄLAISET:
- Huone sinulla on? - tyhmä
- Matto huoneesi lattialla? - musta karvane
- Housut sinulla on juuri nyt? - farkut
- Silmät sinulla on? - sinivihreet
- Puhelin sinulla on? - tommone tyhmä

OLETKO TÄNÄÄN:
- Suudellut ketään? - en
- Polttanut tupakkaa? - en
- Halannut ketään? - joo
- Itkenyt? - en
- Nauranut niin että vatsalihaksiin sattui? - öö en
- Ostanut jotain? - en
- Juonut alkoholia? - en
- Juonut jotain muuta kuin alkoholia? - joo
- Tajunnut jotain uutta? - ju
- Ihastunut? - en

MINKÄ:
- Värinen puhelin sulla on? - musta
- Takia itkit viimeksi? - en kerro

OLETKO:
- Nähnyt jonkun kuolleen ihmisen/eläimen? - joo
- Ollut niin humalassa ettet oikeasti muista eilisestä mitään? -en
- Tanssinut tangoa? - en

KETÄ:
- Halasit viimeksi? - emmi
- Ajattelit viimeks? - jaa a

SEKALAISTA:
- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi? - vaatteet
- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi? - en
- Vihaatko koulua? - een
- Asutko vielä vanhempiesi luona? - joo
- Luotatko helposti ihmisiin? - no riippuu
- Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi? - en pahast
- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä? - ei
- Pidätkö tanssimisesta? - joo
- Onko sinulla rusketusta? - ei
- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa? - joo
- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi? - emt
- Itketkö paljon? - emt
- Milloin oksensit viimeksi? - en muista
- Onko sinusta liikkunut huhuja? - on

OLETKO KOSKAAN:
- Tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? - en
- Itkenyt katsoessasi Titanicia? - en
- Uinut vaatteet päällä? - joo
- Laulanut vesisateessa? - joo
- Tanssinut baaritiskillä/pöydällä? - :D:D joo
- Jättäny ystäväsi pulaan? - öö een?
- Luvannut olevasi syömättä karkkia? - joo :D
- Hyppinyt trampoliinilla vesisateessa? - joo

TÄLLÄ HETKELLÄ:
- Oletko väsynyt vai pirteä? - väsyny
- Entä rakastunut? - en
- Oletko ihan pihalla? - vähä
- Oletko tyytyväinen vai epätyyväinen elämääsi? - epätyytyväine
- Oletko vihainen jollekkin? - vähä
- Entä pettynyt johonki? - hmm, joo

MILLOIN VIIMEKSI:
- Siivosit? - tos yks päivä
- Kuuntelit Tiktakia? - jaa a :D
- Ostit karkkia? - öö öö, perjantain
- Söit kakkua? - en muista
- Suutuit? - en ny muista
- Lähetit jollekkin viestin? - tänää
- Katsoit kelloa? - äske

KUKA VIIMEKSI:
- Halasi sinua? - emmmi
- Nukkui vieressäsi? - emmi
- Haukkui sinua? - jaa a
- Antoi sinulle lahjan? - öää, en muista

[Ei aihetta]Maanantai 06.04.2009 00:23

Mikä herätti sinut tänä aamuna?
- no joku musa mikä tuli iha täysil

Missä olet?
- koto

Tuleeko huomisesta hieno päivä?
- varmaa iha tavalline

Suutelitko tai halasitko ketään tänään?
- halasin =)

Ketä ajattelet juuri NYT?
- öö en ketää :D

Missä haluaisit asua?
- jossai kivas paikas =)

Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
- jaa a

Kuunteletko musiikkia joka päivä?
- jooo

Mitä söit viimeksi?
- tommone joku leipä :D

Oletko nopea kirjoittamaan näppiksillä?
- een :D

Mitä aiot tehdä tänä viikonloppuna?
- no nukkuuuu, ei ehi muut :pp

Lempi virvoitusjuomasi?
- öää, entiiä

Virvoitusjuoma jota vihaat?
- noo entiiä :D

Kuunteletko musiikkia juuri nyt?
- noup

Kuinka pitkä aika on syntymäpäivääsi?
- noo joku 9kk

Kuinka paljon kello on?
- 21.15

Kuinka paljon haluaisit kellon olevan?
- iha hyvä näi

Mikä tekee sinut vihaiseksi?
- no jos joku ärsyttääää tai puhuu paskaa tai jotai

Onko sinusta koskaan kirjoitettu laulua?
- joo :D

Mikä laulu tekee sinut iloiseksi?
- eemt

Mitä tykkäät kuunnella ennen nukkumaanmenoa?
- musaaa

Onko sinulla työpaikka?
- eei

Menetkö suihkuun illalla vai aamulla?
- riippuuu

Onko sulla pikkusiskoa?
- joo

Koska riitelit viimeksi äitisi kanssa?
- en ny just muista

Kenelle perheen jäsenelle puhuit viimeksi?
- sohviii, tai no jos ei sitä lasketa ni iskä :D


HIUKSET:

Käytän hiuksiini;
[ ] Geeliä
[x] Muotovaahtoa
[x] Shampoota
[x] Hoitoainetta
[x] Hiustenkuivaajaa
[/] Tehohoitoa
[x] Hiuslakkaa

HIUKSET:

Hiustesi väri;
[ ] Musta
[x] Ruskea
[ ] Punainen
[ ] Blondi
[ ] Oranssi
[ ] Sekava


KEHO:

Pituutesi;

[ ] 100 - 114 cm
[ ] 115 - 124 cm
[ ] 125 - 134 cm
[ ] 135 - 144 cm
[ ] 145 - 154 cm
[x] 155 - 164 cm
[ ] 165 - 174 cm
[ ] 175 - 184 cm
[ ] 185 - 194 cm
[ ] 195 - 204 cm

OLEMUS;

[ ] Poppari
[ ] Rokkari
[ ] Hiphoppari
[ ] Hevari
[x] Jokin muu?

MIELUITEN OLISIT;

[ ] Rikas Paris Hilton
[ ] Oman show'n omistava Oprah
[ ] Kuuluisa Madonna
[ ] Vaikutusvaltainen Condoleeza Rice
[x] Teinitähti Ashley Olsen
[x] Oma itsesi

PELOT:

Pelkäätkö;
[x] Pimeää
[x] Yksinäisyyttä
[x] Hämähäkkejä
[ ] Karhuja
[ ] Hammaslääkäriä
[ ] Piikkejä
[x] Kuolemaa
[x] Salaisuuksiesi paljastumista
[x] Raiskaajia

MIELIPIDE:

Onko lempivärisi;
[ ] Sininen
[ ] Punainen
[ ] Keltainen
[ ] Vihreä
[ ] Oranssi
[x] Musta
[x] Valkoinen
[ ] Neot
[x] Violetti
[x] Pinkki
[x] Ruskea


USKON;

[ ] ufoihin
[x] kummituksiin
[x] yliluonnollisiin kykyihin
[ ] selvännäkemiseen
[x] horoskooppeihin
[ ] en mihinkään näistä.


OLEN;

[x] esiintynyt
[x] ollut konsertissa/festareilla
[x] ollut ulkomailla
[x] matkustanut lentokoneella
[x] matkustanut laivalla
[x] matkustanut junalla
[x] matkustanut raitiovaunulla/metrolla
[x] ollut sairaalassa yön yli
[ ] ollut onnettomuudessa
[x] voittanut rahaa
[x] kadehtinut toista
[x] kannustanut/kehunut toista
[x] ollut tekemisissä poliisin kanssa
[ ] istunut poliisiautossa
[x] huutanut toiselle
[ ] ampunut aseella
[x] käynyt museossa
[x] käynyt huvipuistossa
[/] juonut alkoholia
[x] lyönyt toista
[x] kalastanut
[x] ajanut autolla
[x] ajanut mopolla/skootterilla
[ ] ajanut moottorikelkalla
[x] ajanut traktorilla
[x] ratsastanut hevosella/ponilla
[x] valehdellut äidilleni
[ ] pidellyt elävää käärmettä
[x sisilisko xd] pidellyt elävää liskoa
[x] pidellyt elävää lintua
[x] nähnyt julkkiksen
[x] kätellyt/halannut tms. julkkista
[x] uinut avannossa
[x] tuntenut mielisairaan
[ ] soittanut ambulanssin
[ ] siivonnut oksennusta lattialta
[x] nukkunut pommiin
[x] riehunut julkisella paikalla/kotona
[x] vilautellut julkisella paikalla
[x] ollut virpomassa
[x] ollut päiväkodissa
[x] rääkännyt eläintä
[x] pelannut tietokonepeliä
[ ] ollut "rakastunut" julkkikseen
[x] lainannut rahaa toiselle yli 10e